Uskokaa jo: SEKSI EI OLE IHMISEN PERUSTARVE!!
Perustarve on sellainen, jota _ilman ei voi elää_
Kommentit (99)
Se on silti eri asia kuin perustarve.
Yksilö tarttee ravintoa, suojaa (koti), lämpöä (vaatetta).
Mahtaako toiset ihmiset olla luokiteltu perustarpeeksi.
Seksi ja seksuaalisuus on tottakai tärkeää mutta ei se ole perustava tarve. Vaikka miten tykkää jyystää niin joku toinen tykkää saada liikkua ja toinen istua kutomassa, ei ne ole silti perustarpeita.
Ei se ainakaan kuolinsyytilastoissa näy.
Mä ainakin pimahtaisi jos multa kiellettäisiin seksi ihan kokonaan.
Ihan varmasti on ihmisiä joille seksin puute on ollut ongelma ja sen takia on tehty itsemurhia/murhia. Eli välillisestikin on seksinpuute tappanut ihmisiä.
Perustarve on sellainen, jota _ilman ei voi elää_
Kaikilla eläinlajeilla on voimakas seksuaalivietti. Seksi on terveellistä keholle ja mielelle. Seksi on iso osa ihmisen persoonallisuutta ja luontoa. Luontoaan vastaan on vaikea taistella.
mutta kuoleeko ihminen ilman seksiä?? Siis yksilö. No ei kuole! Ärsyttää vaan kun noissa pettämiskeskusteluissa yms. pettäminen oikeutetaan sillä että jos ei kotona saa niin voi hakea muualta sillä SEKSI ON IHMISEN PERUSTARVE.
ap
vaan se on edellytys elämän alulle.
Ilman seksiä voi ihminen elää (ihan oikeasti, muutenhan jotkut eivät voisi elää neitsyinä koko elämää.) mutta ilman seksiä ei ole elämää.
Toisaalta taas psykologian kannalta seksi on perustarve ja on Maslow´n hierarkiassa kolmantena. 1. on ne tarpeet joita ilman ei voi elää, 2. turvan tarve johon kuuluu mm. rahallisesti pärjääminen jne. ja 3. on rakkauden ja läheisyyden tarve.
Eli psykologiselta kannalta seksi on perustarve.
Se on silti eri asia kuin perustarve.
Yksilö tarttee ravintoa, suojaa (koti), lämpöä (vaatetta).Mahtaako toiset ihmiset olla luokiteltu perustarpeeksi.
Seksi ja seksuaalisuus on tottakai tärkeää mutta ei se ole perustava tarve. Vaikka miten tykkää jyystää niin joku toinen tykkää saada liikkua ja toinen istua kutomassa, ei ne ole silti perustarpeita.
Jonkun viidakon hemmot tepastelee munasillaan. Ei noi sun mainitsemat asiat ole siis mitään perustarpeita.
Joskin ne viidakon villitkin harrastavat seksiä.
viimeiset 4 vuotta olen ollut ilman seksiä. Ei vois vähempää kiinnostaa.
viimeiset 4 vuotta olen ollut ilman seksiä. Ei vois vähempää kiinnostaa.
Luuletteko, että olette sen naisellisempia tai haluttavampia, jos koette, että seksi on teille perustarve?
Sanoisin, että turhaa ja turhamaista itsekorostusta. Ihan varmasti elämä ilman seksiä onnistuisi. Kokeilkaapa. Tai ei, ette te uskalla. Luulette, että naiseus on kiinni tuherosta ja sen ahkerasta jakamisesta.
Hohhoo....
Ei se ainakaan kuolinsyytilastoissa näy.
Mä ainakin pimahtaisi jos multa kiellettäisiin seksi ihan kokonaan. Ihan varmasti on ihmisiä joille seksin puute on ollut ongelma ja sen takia on tehty itsemurhia/murhia. Eli välillisestikin on seksinpuute tappanut ihmisiä.
koska niiden vuoksi on tapettu ihmisiä.
Luuletteko, että olette sen naisellisempia tai haluttavampia, jos koette, että seksi on teille perustarve?
Sanoisin, että turhaa ja turhamaista itsekorostusta. Ihan varmasti elämä ilman seksiä onnistuisi. Kokeilkaapa. Tai ei, ette te uskalla. Luulette, että naiseus on kiinni tuherosta ja sen ahkerasta jakamisesta.
Hohhoo....
Ja kyllä, olen naisellinen ja haluttavampi kuin sinä!
Sitähän sä kysyit?
Minä olen ihminen joka en pysty seksiin ilman rakkautta, joten olen eläissäni saanut seksiä vaki pitkissä parisuhteissa, joita minulla on ollut 3 tähän 38 vuoden ikään mennessä. Niiden välillä on ollut pitkiä selibaattijaksoja, pisin 7 vuotta. Tällä hetkellä 6 vuotta erosta tullut oltua selibaatissa eikä loppua ole näkyvissä.
Kyllä sitä näinkin pystyy elämään. Minä tosin kyllä masturboin säännöllisesti mutta kumppanin kanssa seksiä en niin kovasti kaipaa että haluaisin sitä kenen vaan satunnaisen kanssa. Tykkään kyllä todella paljon seksistä silloin kun on haluttava kumppani jota rakastan eli en ole mikään täysin epäseksuaalinen ja kylmä lahna.
Hahaa, jos haluat, verrataanpa kuvia, notta kumpi on kauniimpi....
joten ei voi sanoa ettei olisi pakollista
Luuletteko, että olette sen naisellisempia tai haluttavampia, jos koette, että seksi on teille perustarve?
Sanoisin, että turhaa ja turhamaista itsekorostusta. Ihan varmasti elämä ilman seksiä onnistuisi. Kokeilkaapa. Tai ei, ette te uskalla. Luulette, että naiseus on kiinni tuherosta ja sen ahkerasta jakamisesta.
Hohhoo....
Seksuaalinen aktiivisuushan tarkoitta "tuheron ahkeraa jakamista". Kukaan täällä kirjoittavistahan ei voi olla uskollisessa parisuhteessa?
Pakko kysyä: Masturboitko? Jos masturboit, et elä ilman seksiä.
Luuletko tosiaan että näillä vastanneilla NAISEUS on kiinni siitä harrastaako seksiä vai ei?
Ei jeesus.
Itse ainakin myönnän että olen ihan tasan normaali ihminen himoineni ja haluineni kun sanon että tarvitsen seksiä tavalla ja toisella. Eläimiä me ihmisetkin olemme ja se että on sinut seksuaalisuutensa sekä itsensä kanssa tarkoittaa sitä että hyväksyy himonsa ja halunsa, eikä ryhdy selibaattiin koska "minun naiseuteni ei ole yhdestä tuherosta kiinni".
Jos en saa seksiä mieheltäni, harrastan sitä yksinäni. Muihin miehiin en koske, mutta haluni hoidan joko miehen kanssa tai ilman.
Luuletko itse olevasi jokin yli-ihminen jos et harrasta aktiivisesti seksiä miehen kanssa? Luuletko ihan tosissasi olevasi jotenkin korkeammalla kuin me jotka sanomme tarvitsevamme seksiä? Ja ei se ole uskaltamista jos ryhtyy totaaliseen seksittömyyteen, vaan ihan puhtaasti inhimillisyytensä kieltämistä.
Hohhoo vain itsellesi.
yölliset orgasmit ovat, jos ei aktiivista toimintaa ole. Joten on naisillakin ihan perustarve.
Ja tuo yksi kirjoittaja, minun käy kyllä sääliksi ihmistä, jolle seksuaalisuus on vain keino kelvata miehille, eikä arvo sinänsä.
Kuolintilastoissa ei seksittömyys ole kuolinsyynä, mutta jos orgasmien tiheys lisää elinikää, niin onhan se ihan selvä, että niiden puute sitä lyhentää.
Hahaa, jos haluat, verrataanpa kuvia, notta kumpi on kauniimpi....
Mua lähinnä huvitti sun purkautuminen.
Ei, ei mulla ole mitään haluja lähteä itseäni vertailemaan sinuun. Ajatuksenakin jo naurettava :D
Ehkä sä ole kauniinpi kuin minä, mutta mä olen haluttavampi, ihan jo mun positiivisen luonteen perusteella. Sullahan on toi perusnegatiivinen luonne. Hyökkäävistä ei tykkää kukaan.
..mieheltä tai omalta kädeltäsi...onko se nyt jotekin vaikeaa uskoa? Fakta se joka tapauksessa on.
Omat kokemukseni seksistä: ihan ok, kiva kun toisella on noin hurjan kivaa, jokohan tää olis ohi, onpa hauskaa että toi mies on nyt niin hyvällä tuulella. Ei sen kummempaa.
Se nyt vaan on.....seksiä. Miksi liittää siihen kaiken maailman supersensuelleja assosiaatioita, ja kyllä, lukemani perusteella nämä "ilman seksiä kuolevat" naiset todellakin korostavat näin sanoessaan sitä omaa, ihanaa seksuaalisuuttaan ja nostavat itsensä jalustalle.
Niin, määrittele perustarve.
Ihmisellä on geeneihin, ihmisyyteen tms sellaiseen koodattu perustarve löytää kumppani.
Naisilla on koodattu perustarve saada lapsia. (ok, osa sitten älähtää, ettei minulla, mutta siis väestötasolla).
On olemassa lajeja, jotka jopa kuolevat sen takia, että pääsevät lisääntymään.
Karkesti popularisoiden ihmisen erotttaa muista elämistä kyky ja halu paritella koko ajan, jopa silloin kun ei ole varmuutta tiineeksi tulosta. Seksiä harjoitetaan ihan vain nautinnon ja parisuhteen lujittamisen takia.
Summa summarum:
Tarve seksiin ja rakasteluun on osa ihmisyyttä. Biologisella tasolla riittävän määrän ihmisiä pitää harrastaa seksiä, ettei laji kuole sukupuuttoon.
..mieheltä tai omalta kädeltäsi...onko se nyt jotekin vaikeaa uskoa? Fakta se joka tapauksessa on. Omat kokemukseni seksistä: ihan ok, kiva kun toisella on noin hurjan kivaa, jokohan tää olis ohi, onpa hauskaa että toi mies on nyt niin hyvällä tuulella. Ei sen kummempaa. Se nyt vaan on.....seksiä. Miksi liittää siihen kaiken maailman supersensuelleja assosiaatioita, ja kyllä, lukemani perusteella nämä "ilman seksiä kuolevat" naiset todellakin korostavat näin sanoessaan sitä omaa, ihanaa seksuaalisuuttaan ja nostavat itsensä jalustalle.
En minä sitä paitsi korosta omaa seksuaalisuuttani, vaan uskon, että suurin osa meistä ihmisistä on aidosti seksuaalisia. On surullista, jos sen on jostain syystä ihminen itse tukahduttanut, ja toisaalta, jos hormonitoiminta on jollain vaisumpaa, niin sehän on sitten ihan ok. Mutta suurin osa meistä on varmasti seksuaalisesti aktiivisia, joten sitten nostan lähes koko maapallon väestön jalustalle.