Halonen Punaisessa langassa: työnteolla ei saa rikastua
Tarja Halonen vastasi Punaisessa langassa Maarit Tastulan kysymykseen tuloeroista aika pelottavan kommunistisella kannanotolla. Tastula kysyi kutakuinkin näin: " Ovatko tuloerot väärin, vaikka joku ne tulot on omalla työllään ansainnut? Eihän se ole keneltäkään pois jos joku tienaa enemmän?" Halonen vastasi: " Kyllä se on aina joltain pois, se on pois yhteisestä kassasta"
Hui!
Kommentit (60)
Lausetta ei voi irrottaa asiayhteydestä. Juuri ap:n kaltaisten tollojen takia politiikka viihteellistyy ja yksinkertaistuu: hoetaan samoja iskulauseita ja varotaan ottamasta kantaa mihinkään. Pelkona on juuri se, että yhtään monisyisemmästä ja monipuolisemmasta vastauksesta tyhmät irrottavat lauseen ja hokevat sitä oman mielipiteensä tukena. Huolestuttavinta on se, jos ja kun media tekee samaa.
Jos olisit kuunnellut sanomaa tarkkaan ja jos ottaisit Sauli-lasit pois silmiltä sumentamasta, olisit kuullut, että Halosen mielestä ahkeruus, työnteko ja opiskelu pitää palkita myös taloudellisesti.
Minä kuulen mieluummin perusteluja ja arvokeskustelua optioista ja rikastumisesta kuin yksinkertaista väittelyä siitä, onko joku oikein vai väärin. Halonen ei ole sortunut missään vaiheessa populismiin, jossa vaatisi optioita peruttavaksi. Hän on todennut, että tehdyistä sopimuksista tulee pitää kiinni.
20 onnistui hyvin valottamaan arvotuseroja, joita minäkin näen kahdessa ehdokkaassa. Valitettavasti sekä se kirjoitus että tämä ovat liian pitkiä sepustuksia ap:n ymmärrettäväksi.
yhtiön tulos kertoi enemmän energian hinnasta kuin Liliuksen johtamistaidoista. Mutta tehty mikä tehty siis sopimus.
Kuinka kukaan Pohjois-Euroopan ulkopuolella käynyt voi kannattaa tuloerojen kasvattamista?
Käsittämätöntä.
" Sattumalta" maailman pienimmät rikosluvut löytyvät maista, joissa on pienimmät tuloerot.
Tämä äänestystilanne on oikeasti absurdi. En pidä kummastakaan ehdokkaasta, enkä heidän mielipiteistään. Joissain harvoissa asioissa Niinistö on kanssani samaa mieltä, siis joudun antamaan ääneni hänelle.
Minä olen sitä mieltä, että tuloeroja ei voi entisestään pienentää. Sitten mennään jo siihen pisteeseen, että työnteko ei enää kannata. Jo nyt moni valitsee työttömyyden sen takia, ettei työnteolla ansaitsisi juurikaan enempää rahaa - ja onhan se toki mukavampaa olla lasten kanssa kotona kuin töissä 8-16. Enkä nyt tällä viittauksella tarkoita pienten lasten kotiäitejä pelkästään.
Vierailija:
Minä olen sitä mieltä, että tuloeroja ei voi entisestään pienentää. Sitten mennään jo siihen pisteeseen, että työnteko ei enää kannata. Jo nyt moni valitsee työttömyyden sen takia, ettei työnteolla ansaitsisi juurikaan enempää rahaa - ja onhan se toki mukavampaa olla lasten kanssa kotona kuin töissä 8-16. Enkä nyt tällä viittauksella tarkoita pienten lasten kotiäitejä pelkästään.
Tuloerojen kasvussa huolestuttavinta on se, että rikkain 10 prosenttia 1 prosentista puhumattakaan karkaa muiden tulokehityksestä ja varallisuuden kertymisestä räikeästi. Työtä tekevän ja tekemättömän välillä pitää olla tuloeroja eikä pidä synnyttää kannustinloukkuja, joissa työnteko ei kannata. Mutta kukaan ei " ansaitse" miljoonien eurojen optioita, jotka eivät ole edes syntyneet erinomaisesti tehdystä johtamisesta / työstä vaan maailmanmarkkinatilanteesta.
Halonen toi selkeästi esille, ettei kannata tasapalkkamallia vaan tuloeroja pitää olla. Tuloeroista puhutaan välillä akselillä työtön - työssäkäyvä ja välillä akselilla duunari - riistokapitalistiopitiomiljonääri. Pitäisi aina täsmentää, kummasta keskustelusta on kyse.
ettei se yhteinen kakku ole mikään pysyvä. Meillä valuu kokoajan omistusta ulkomaille, koska Suomessa ei kukaan duunari ei usko yritykseen, jossa töitä tekee. Tulevaisuuden Nokiat alkavat pienestä. Kuinka moni teistä työssäolevista on ostanut oman työpaikkansa (jos on pörssiyhtiö) osakkeita tai tarjonnut pääomaa yrityksen perustamiseen? Veikkaan, että harvat, vaikka yrityksen onnistumisen myötä voi saada osansa niistä voitoista (palkan lisäksi) osinkoina. " Ei kun herrat vaan ostavat osakkeita ja niin se on raha revitty duunarin selkänahasta" . Kaiken pitäisi aina tulla kuin manulle illallinen.
Niinistö on ajamassa sitä, että jokainen kantaa hieman enemmän vastuuta itsestään ja samalla sen työntekonsa avulla niistä vähäosaisista. Nyt on jo nähtävissä merkkejä, ettei se yhteinen kakku riitä kaikkeen. Terveydenhuolto ja sosiaalimenot, puolustusvoimat ym.
Työpaikkoja valuu halvempiin maihin. Pian alkaa parempi palkkaiset (lue: isot verotulot) lähteä perässä. Siinä on niillä 20% nuorista, jotka tutkimuksen mukaan elävät toimeentulotuella ihmettelemistä, kun joku kerta sanotaan, " ettei ole enää rahaa mitä jakaa. Mene töihin." Työt ovat valuneet jo aikaa sitten ulkomaille samoin kuin ihmiset, joilla on uskallusta ja halua perustaa yrityksiä ja palkata työväkeä.
Vaikka kuinka kaikki haluaisivat, että sitä rahaa jaettaisiin kaikille vähäosaisille, niin ei se riitä, jos sitä ei joku ole tekemässä lisää. Ei meillä Kelan takahuoneessa ole mitään sampoa, jonka kahvaa kääntämällä tulee mannaa ja mammonaa. Meidän kaikkien pitää osallistua yhteiskunnan hyvinvoinnin ylläpitoon. Ei se mikään ikiliikkuja ole. Mielestäni Niinistön kantava ajatus on, että me kaikki olemme tärkeitä hyvinvointiyhteiskunnalle. Kaikkien etu on se, että työtä tekemällä (oli se sitten tehtaassa, kotona, kunnalla ym.) ja ennenkaikkea työpaikkoja lisäämällä voimme taata peruselintason myös heikommille ja niille jotka hetkellisesti ovat huonommassa asemassa.
Ei se toimi niin, että se joka tekee paljon työtä joutuu antamaan kaiken pois, jotta muiden ei tarvitse tehdä mitään. Miettikää nyt niissä omissa pikku " duunari" päissänne mihin tällainen yhteiskunta on menossa. Te voisitte niillä SAK:n jäsenmaksuilla ostaa pienen palan omaisuutta, eikä tarvitsisi huudella täällä kuinka rikkaat syövät kaiken ja muille vaan murusia...
aika kapeasti käsitetty nyt tuo kakku vertaus jos viittaat minun aikaisemmin kirjoittamaani. tarkoitin sillä maailman energia varoja ja niiden oikeudenmukaisempaa jakamista. suomea kun ei oikein millään voi maailmasta erottaa. ylipäänsä maailman katsominen sen ulkopuolelta on kyllä enemmän 1700 - luvun juttu, niin kuin kokoomuslaisuuskin.
aika monet talous- ja aatehistorioitsijat ovat sitä mieltä, että lähimmäksi sitä mitä marx tarkoitti päästiin ruotsissa. neuvostojenmaa, kiina tai p.korea eivät nyt ainakaan mitään kommunismia edusta, eivätkä edustaneet.
Suomi on osa maailmaa, mutta miten _me_ voidaan poistaa epäoikeudenmukaisuus maailmasta? Presidentti sitä ei voi ainakaan tehdä. Kun mietitään mitä 6 viime vuoden aikana on tapahtunut, niin se Halonen ole niitä onnistunut poistamaan. Suomessa erot ovat vaan kasvaneet. Jos Suomella on enemmän rahaa sitä voidaan jakaa myös ulkomaille Ja kehityapurahana ja -työnä ei vain osinkoina. Jos siis kokeiltaisiin jotain muuta välillä...
Vierailija:
aika kapeasti käsitetty nyt tuo kakku vertaus jos viittaat minun aikaisemmin kirjoittamaani. tarkoitin sillä maailman energia varoja ja niiden oikeudenmukaisempaa jakamista. suomea kun ei oikein millään voi maailmasta erottaa. ylipäänsä maailman katsominen sen ulkopuolelta on kyllä enemmän 1700 - luvun juttu, niin kuin kokoomuslaisuuskin.
" Miettikää nyt niissä omissa pikku " duunari" päissänne mihin tällainen yhteiskunta on menossa. "
Kyllä täällä tajutaan missä mennään. Tajutaan myös että laman jälkeisessä Suomessa työttömyyspelote toimii erittäin hyvin. Todellisuudessa Suomella ei ole koskaan kilpailukyvyn suhteen ole mennyt niin hyvin kuin nyt. Tosiasia on myös se että tuloerot ovat kasvaneet räjähdysmaisesti. Jotkut keräävät yhteiset voitot ja jotkut jäävät ilman.
Kykyvuodolla, silläettä suurituloiset laukkaavat muihin maihin, pelottelu on myös jatkunut pitkään. Ei ole näkynyt vielä todellisuudessa. Ja on muistettava, että Suomalainen koulutustaso on kova ja homogeninen. Suomeksi, kun yksi lähtee, uusi nousee tilalle. Täällä on paljon käyttämätöntä kykyvarantoa, eivät ne tämän hetken " tähdet" ole niin korvaamattomia kuin yrittävät uskotella.
Jos annettaisiin oikeistolaisen presidentin ja hallituksen kerätä sitä rahaa taas muutama hallituskausi, niin sitten voi taas demaripresidentti ja -hallitus tuhlailla.
nousemaan, kun puhutaan yhteisestä kakusta, jota jaetaan. Uskon, että jokainen, joka on tekee töitä (omassa tai vieraan firmassa tai kotona) on yhtä mieltä siitä kohtuulliset tulonsiirrot ovat hyvä ja kannatettava asia. Itsekin olen onnellisesti kouluttautunut ilmaiseksi ja saanut vielä valtioilta käyttörahaa tälle ajalle. Olen jopa saanut toimeentulotukea yhden kuukauden, ennen työn saamista. Olen ollut kotona hoitamassa lapsiani ja hoitanut myös sairaan isäni asioita. Luulen, että olen elänyt sellaista aika keskivertosuomalaisen elämää, ylä-ja alamäkineen.
Sitä sen sijaan kaihdan, että edelleen puhutaan kahdesta lahkosta " duunareista" ja " porvareista" , vaikka suomalaiset ovat tällä hetkellä hyvin tasapäistä joukkoa. En missään tapauksessa hyväksy esim. fortumin optioita (muutenkin optiot kannustimina ovat huono tapa, vaikka niitä itselleni on tarjottu), mutta mielestäni kaipaisimme sitä " toverihenkeä" koko maahan ei vaan SAK:n jäsenille.
" Tosiasia on myös se että tuloerot ovat kasvaneet räjähdysmaisesti. Jotkut keräävät yhteiset voitot ja jotkut jäävät ilman."
Koska elämme globaalissa markkinataloudessa on tämän asian hoitaminen vaikeaa. Ensimmäisenä asiana sanoisin kuitenkin sen, että usko omaan työhön on suomalaisilla huono. Paras olisi sellainen malli, että yrityksen työntekijät haluavat yrityksen kasvua ja yrityksen johto yrittää hillitä sitä, siten että siitä tulee maltillista? Aletaan arvostaa yrittämistä, eikä katsota kateellisina? Ei sluibailla valtion tuilla vuosikausia? Työn jakaminen?
Ei minulla näihin ongelmiin ratkaisuja ole, mutta siksi toivoisin presidentin vaihtoa, jos se toisi mukanaan jonkinlaista arvotuulahdusta. Ei Halonen huono ole ollut, muttei se ole mitään erityistä Suomen ja suomalaisten eteen tehnyt.
" Kykyvuodolla"
Kyllä sieltä on tulijaa koulun penkiltä vielä hetken, mutta väestön ikääntyminen tuo myös oman paineensa. Ja vuosien työkokemus on myös sellainen, jota ei hetkessä korvata. Huonoja suomalaiset ovat onneksi ulkomaille lähtemään yksittäin, mutta massamuuttoja on nähty ennenkin.
Eilisessä Punainen lanka ohjelmassa Ehdokas Halonen totesi, että rikastuminen on aina joltain muulta pois. ¿Pois yhteisestä kassasta¿.
Ehdokas Halonen on itse hyvin varakas. Hänellä on useita omistusasuntoja mm. Helsingissä, ja hän saa työstään 102 000 euron verottoman palkkion vuodessa. Ainoana presidenttiehdokkaana ehdokas Halonen on kieltäytynyt paljastamasta osakesalkkunsa arvoa, mutta me tiedämme, että hänen puolisonsa, tohtori Pentti Arajärven, osakesalkun arvo on noin 600 000 euroa. Kysymys kuuluukin: ovatko nämä rikkaudet ¿pois yhteisestä kassasta¿? Ja jos ovat, eikö ehdokas Halosen pitäisi tehdä asialle jotain? Miksei hän ole lahjoittanut omaisuuttaan köyhille, jos vaurastuminen on kerran synti?
Vastikään Halonen allekirjoitti lain varallisuusveron poistosta, josta hän ja hänen puolisonsa vauraina henkilöinä hyötyivät taloudellisesti. Allekirjoituksen jälkeen hän kuitenkin kritisoi julkisuudessa voimakkaasti hallitusta varallisuusveron poistamisesta. Jos hän todella oli sitä mieltä, ettei varallisuusvaroa olisi pitänyt poistaa, niin miksei hän jättänyt lakia vahvistamatta? Jälkikäteinen protestointi ei ole mitään muuta kuin halpahintaista ja populistista ääntenkalastelua.
Ehdokas Halonen käyttää usein julkisuudessa puheenvuoroja, joissa hän kritisoi tuloerojen kasvamista, moittii elinkeinoelämää ja yrittäjiä voiton tavoittelusta, hurkastelee ja saarnaa. Mikä estää häntä elämästä oppiensa mukaisesti? Kyllä kauniit puheet inhimillisistä ja pehmeistä arvoista kuulostaisivat paljon uskottavammille, jos niitä ei lausuisi ¿riistäjäkapitalisti¿.
www.hs.fi
toisin. Ja hieno keskusteluketju. Todellisuudessa suomalaiset eivät vauraudessaan ole koskaan olleet näin rikkaita. Köyhillekin kuuluu sossun piikkin vähintään TV:t, Hesarit, kännykät ja vaikka mitä. Pienipalkkaiset kieltämättä ehkäpä ovat tämän hetken suuri väliinputoajaryhmä (tunnen eräänkin yksinhuoltajan, joka tekee kolmena päivänä viikossa 6-tunnin työpäivän, valittelee rahanpuutetta ja silti käy monta kertaa vuodessa ulkomailla lomailemassa...noh ehkäpä joku poikkeustapaus). Anyway, kannattaisi presidenttiehdokasta valittaessa kunkin miettiä että miten tulevaisuuden haasteiden edessä tämä hyvinvointi saadaan ylläpidettyä ? Mistä saadaan sitä jaettavaa vaurautta kun kilpailu jatkuvasti kiristyy ? Vaurauden jakaminen onkin sitten sen jälkeen helppoa kun on mistä jakaa. Voisi vielä lisätä, että uskaltaisitko sinä riskeerata omaisuutesi yrityksen perustamiseen ja siten luoda työpaikkoja, jos epäonnistuminen jää aivan varmasti omaksi tappioksesi ja mahdollisesta voitosta vie sitten valtio aimo osan. Miten niitä työpaikkoja luodaan, jos kukaan ei halua viimeisiä varojaa riskeerata.
Sanokaa vaan mua kylmäksi ihmiseksi, mutta mun mielestä perustoimeentuloon EI kuulu sanomalehden tilausmaksu. Sitä varten ylläpidämme kirjastoja.
Eräs sukulaiseni elää toimeentulotuella, ja tällä harkinnanvaraisella, eli käy sossussa tarpeen tullen pyytämässä lisää liksaa tarpeisiinsa. Hänelle on sossu maksanut UPOuudet huonekalut, dvd-soittimen ja Seitsemän päivää- lehden tilausmaksut, vain muutamia mainitakseni. Niiden pakollisten puhelin- ja vuokramenojen lisäksi, tietty.
Ja tämä tarina on TOSI.
Olen innostunut ja sinnikäs. Mutta en uskalla ottaa lainaa yrityksen perustamiseksi, koska se saatetaan eräännyttää ilman varoitusta kahdessa viikossa ja siksi saattaisin joutua elinikäiseen velkavankeuteen.
Joten jään työttömäksi.
Kyllä se oli hyvin poikkeuksellista. Että sen takia ei kannata yrittämistä pelätä.
Nostan kyllä silti hattua jokaiselle joka Suomessa uskaltaa lähteä yrittäjäksi. Ei ole nykypäivänä kovin yrittäjämyönteinen ilmapiiri täällä, etenkin kun presidentinkin mielipide on tämä, että työtä tekemälläkään ei sovi liikaa rikastua.
Ilmaisin asian huolimattomasti, mutta josluet tarkkaan, sanon, että Saulin maillissa on ihan okei että johtaja saa enemmän, koska siinä ajttelussa johtajat tekevät enmmän.
Itse olen Halosen linjoilla.