outo vuoto
Hei!
Yritin googlata tietoa kiinnitysvuodosta, mutta laihoin tuloksin. Itse asiassa en edes tiedä, mistä vuodosta on kyse kun tilanne on tämä: kierrot ovat viime vuoden aikana, pillerien lopettamisen jälkeen vaihdelleet hurjasti kp28-43. Nyt mennä huidellaan kp 38. Testiä en ole halunnut tehdä, koska lukuiset negatiiviset tulokset tympäisevät.. Viime perjantaina alapesun yhteydessä huomasin vähän vanhaa verta, mikä yleensä tietää että täti on tulossa(ehdin jo itkutkin itkeä), mutta ei vain vieläkään. Tällaista vuotoa on ollut sen jälkeenkin, mutta ei niin paljoa että siteeseen tulisi mitään. Nyt olen siis päässäni keksinyt että nyt olisi voinut olla sittenkin tärpännyt, mutta pelottaa edes toivoa petymisen pelossa. Onko kenelläkään minkäänlaista kokemusta/tietoa?
Essa
Kommentit (6)
Uhmasin aikaisempia pettymyksiä ja tein prisman pregment testin tossa äskön. Selvä vaalea viiva siihen ilmestyi kontrolliviivan lisäksi. Uskaltaakohan tätä uskoa, varsinkin kun tuota vuotoa on ollut? Vuoto on ollut siis vain alapesún yhteydessä huomattavissa ja ruskeata ohuen ohutta limakalvoa,varmaan sitä mitä muut sanovat tuhruksi.
Kädet täristen Essa
Ei muuta kuin paljon onnea!Mulla oli kanssa tota tuhruttelua ja plussa tuli.Nyt sylissä istuu terve poika=)Ai niin ja toi tuhruttelu on normaalia.Gyne sano että sitä jatkuu alkuraskaudessa yleensä rv 8 mutta joillain voi aika ajoittain tulla vain paperiin tuhrua.Se johtuu hormooneista.Jos se olisi km niin vuoto olisi todella runsasta ja alavatsa olisi todella kipeä.
Kyllä se plussa on!
Masukille tarrasukkia matkaan!! =)
glemei
Itsellä samanlainen tilanne eli tosi pientä tuhrua tuli viime pe ja la, plus la kirkkanpunaista veristä limaa vähän pyyhkiessä ja siihen loppui nuo vuodot. Nyt mennään kp 29/28-32 ja huomenna aion testata! Toivottavasti mulle käy yhtä hyin kuin sulle :)
Luin suomalaisesta vauvakirjasta, että 25 % odottajista tulee ruskeaa tuhrua silloin kun menkkojen olisi pitänyt tulla. Sitä kutsutaan implementaatiovuodoksi ja ei ole vaarallista. Huolestua pitää jos tulee kirkasta verta ja pulputtamalla. En laske omaa kerran pyyhkiessä tullutta verta tuohon jälkimmäiseen... Esikoisestakin tuli tuhrua viikolla 6 ja myöhemmin muistaakseni viikolla 7 tai 8 myös kirkasta verta ja tuolla makkarissa tuhisee terve 1,5 v tyttönen.
Onnellista raskautta ja tarrasukkia vaaville!
Ei tsemppiä vain kaikille, vaikka tulisi pientä tuhrua, niin mahikset raskauteen ovat hyvät!!!
:) S-I
No sinällään ei tietoa ole muuta kokemusta kylläkin. Mulla ensimmäisessa ja tällä hetkellä ainokaisessa raskaudessa oli viikolla 6 ja 7 vuotoa - pientä tummaa tuhrua. Välillä tuli ihan pikkuhousunsuojaan asti välillä ei. Gynen mukaan pienet tuhruttelut on ihan harmittomia ja aika yleisiäkin alkuraskaudesta.
Toivotaan parasta !
T:hyrre