**LOKALAHJOJEN tiistaipino!!!**
Kommentit (68)
Vaaka näytti yllättäen 69 kg, ja koska nimikin vielä tuolla laihislistassa näyttää komeilevan, niin päivitetään. Emppuhan jo kerrans en poisti kun sitä pyysin mut antaa vaan olla, mennään sit vaikka hittaasti kohti tavoitetta. Paljastu: meillä on sellainen vanhanaikainen heilurivaaka, jonka tulosta voi hiukan manipuloida, mutta yritän käydä rehellisesti siinä samassa asennossa, hih! Ehkäpä digitaalinen vaakakin jonain päivänä kaupasta mukaan tarttuu.
SOSEISTA: Meillä mennään vielä rintamaidolla ja tarkoitus olis mennäkin lähelle puolta vuotta, kattellaan nyt kuinka maito riittää ja poika kasvaa. Muutenkin olen suunnitellut jatkavani imetystä muun ruuan ohessa sinne asti että siirryttäisi sitten tavan maitoon suoraan. Andromeedalle ja Äiti3:lle kiitokset " ohjeista" (silloin muutama päivä sitten)!
ISOVANHEMMAT: meillä on perinteiset mummi ja ukki käytössä
KYNNET Varpaiden kynsiä ei ole vielä tarvinnut leikata lainkaan mutta sormissa kynnet kasvavat hurjaa kyytiä ja helposti Juho raapii naamaansa jos ne ovat yhtään pitemmät. Joten niitä täytyy leikata melko usein.
KIPEITÄ TAI LEIKKAUKSIA on taas ainakin Andromeedalla jaNinnulilla, paranemisia sinne teille! Meillä ollaan onneks saatu olla terveinä.
Nyt pitää alkaa suunnitellla kauppareissua, eikun listaa tekemään!
Päippy
Oli pakko tulla vielä kertomaan, että äsken tuli mieheltä viesti, että ovat lähdössä sairalasta kotiin!
Nyt Akselin kanssa tissittelemään ja sitten odotellaan isoveikkaa kotiin ja ruvetaan sitä rassukkaa hoitamaan...
On taas senverran pitkä pino, etten ehdi kokonaan lukea, illalla sitten, jos silloinkaan:) Täytyy käydä siskon tytölle laitattamassa reiät korviin iltasella. Johan tuo niitä on kaksi vuotta pähkäilly ja nyt sit pitää kuulemma päästä. Meidänki neiti haluais, mut en kyllä suostu laittaa ennen eskari ikää ja siihen on vielä kaksi vuotta.
Isovanhemmista: Meillä mummo, vaari, mummi ja ukki, joista mummo ja ukki ovat jo tämän maailman jättäneet. Isäni halusi olla ehdottomasti vaari, anopille lapset väänsivät mummin.
Pieksekää mut, kun mä nyt tän möläytän, mut sinne yhteisöön vois kaikki halukkaat laittaa ne sähköpostiosoitteet ja sieltä ne kätevästi kaikki halukkaat sit löytäis. Itse en tänne omaani laita, sieltä yhteisöstä sen saa:)
KIITOS RISUISTA!!!!!! Ja vielä kun mieheni söi viikonloppuna mun namit eli koko 200g pussin lauantaina ja vielä toisen sunnuntaina, minä kun niistä sain vain pari hassua namia:( Mut mä en mahda itselleni mitään, kun mulla on aivan KARMEA HIMO suolatikkuihin!! Pusseja meneeki sit pari kolme viikossa.... Eihän mulla sinänsä mitään ylipainoa ole, mut olishan se kiva muutama kilo saada pois.
Ai niin, PIENTÄ GALLUPPIA: Mihin musiikkiin vauva rauhoittuu??? Meillä Janette rauhoittuu vain ja ainostaan Nigtwishiin, sitä kun tuli kuunneltua raskausaikana urakalla.
Mua taas kutsutaan! Palaillaan!!
Hennajo
Jotta ette muksi mun jo valmiiksi mustelmaista ahteria :) niin kerron, et taikinassa oli leseitä, rasvana juokseva becel, sulatetut mansikat ja kevyt-jätski kyytipoikana. Huippua ja suht hyvin kevennettyä!!
MIUMAUlle tarjotaan neilikkaa, mä en kyl ansaitse tällä viikolla byhyy.
Onnea BLACKAn Julius 4kk-päivästä, ja kukas nuppu se täytti 3kk.. onnea kovasti! Viimeinen kerta aiheesta yhteisö.. en pääse sisään en, tervetuloviesti tuli mutta aina herjaa " et ole jäsen" . Antaa olla, ei vaan tarvii ihmetellä et musta ei kuulu.
HARJU, kädet ovat meidän pojan lempilelu. Maiskutusta, muiskutusta, pyörittelyä silmien alla ja ihailevia katseita.. mitäs sitä leluilla kun on n-i-i-n ihanat kädet!
NINNULI -terveisiä teidän isommalle potilaalle! Ja ANDROMEEDAn muksuille kans -te ootte ollu jo vähän turhan kauan kipeinä :( Soseeseen muuten voi laittaa ihan hyvin vettäkin, ei ole pakko olla korviketta tai r-maitoa. Imetystä sitten jälkiruoaksi!
Ja taas mulle kävi näin.. PUOLUKAlle piti jotain sanoa mut mitähän se oli, voi itku tätä päätä.
Palaan siis ihan kohta. Kakkapesun jälkeen!
tuntuu et yks sun toinen istuu täällä toppatakki päällä valmiina juoksemaan ulos työnteleen vaunuja. Minäkin työntelin ja tuupin ekat kaks tuntia sitten nukkui 45 min ja taas sama peli jatkuu....
Vedin jo kolmannen paidan päälle kun tuntuu et jäätyy ihan pystyyn tonne tuuleen... Juholta otin jo villatakin pois kun sillä tuntui olevan taas kuuma, ei mikään ihme sinänsä kun huutaa nuppi punaisena vähän väliä....
Hiusten lähtöä minäkin täällä ihmettelen, lähtee oikein isoja tuppoja enkä enää edes imetä...
Kuinkas te joilla kuukautiset jo alkaneet; oliko eka kierto normaali vai normaalia pidempi??? Mulle laitettiin kuparikierukka ja menkat tuli joulunaikaan (tietysti) ja sen jälkeen ei ole kuulunut...... joutuukohan sitä kohta miettimään testin ostamista. Mahtaako se kierukka olla edes paikoillaan.................
Lokakuu-05 ja Juho joka nyt ollut taas jo vartin hiljaa
on meillä mummu ja pappa; mun puolelta heitä kusutaan etunimialkuisina. Mun mies on aikanaan sanonut pappaansa ukoksi, mutta se ei sopinut meidän suuhun :) Ukko on mun keskimmäisen toinen nimi..
Nyt siis kerkee vähän paremmin....
Kaisa: Meillä kans on havaittu sellasta komentavaa äänensävyä,varsinkin mua komentaa.Isäänsä ei taida niin paljon komennella! :) Ja minähän hypin täällä tytön pillin mukaan minkä kerkeen ;)
Johannu:Joo,kynnet kasvaa ihan hirveetä vauhtia!Ennen nekin sai leikattua hyvin samalla kun imetti,mut nykyään ei enään onnistu ees sillon kun kädet huitoo ihan mahottomasti jokasuuntaan!!
Hemulii_i:Mulla kans lähtee jonkun verran hiuksia ja sit ihan uus juttu on se et kulmakarvat on kans ruvennu irtoileen :D niitä on onneks niin paljon ettei viel haittaa vaik niitä irtoileekin (on jääny toi kulmien nyppiminen vähälle)
Harju:Meilläkin on noi kädet tainnu vihdosta viimein löytyä!Lelukaaren alla ei oikeen tajua tarttuu leluihin,mut sit helistimiä jos helistelee tytön naaman edessä niin niihin yrittää tarttua.Ja jokusen kerran oon huomannu et nyrkkejään on killitelly!Niin joo ja tais kyl olla ihan vahinko,mut eilen kun vaihdoin vaippaa niin tarttu omiin varpaisiinsa! :)
Ja viel Hennajo:n galluppiin: Meillä ei oo ees soiteltu mitään musiikkeja elikkä en tiiä rauhottuuko mihinkään! :)
Eipä sit muuta!
Illanjatkoja toivottelee Spica!
Olimme tänään pitkän päivän allergialääkärissä ja testeissä. Negaa näytti kaikki ihotestit, mutta vielä jatkotutkimuksia ja maidotonta dieettiä pitäisi jaksaa jatkaa.
Mittoja: Poika on jo 7kg, ja 62.5cm!
Soseet: Meille annettiin vihreää valoa jos halutaan aloittaa jo 4kk iässä soseita pikkuhiljaa jostain hedelmistä ja marjoista. En tiedä, kyllä me vielä jatketaan näin ihan täysimetyksellä silti tuonne 5kk ikään ainakin, maitoaltistus tehdään ensin ainakin. Vaikka suu ja käy kovasti ja poika ihmettelee ruoka-aikoina aina niin kerjäävä ja säälittävä katse silmissään, että eikö tänne tipu mitään...
Tissillenukutus: Meillä ei enää olla nukuttu tissille jostian syystä. Vain sylissä. Ja rintaa syö vain 2-4h välein yhtäkkiä, ja puoliunessa tuntuu kelpaavan paremmin, mutta kyllä se pidemmällä välillä kelpaa valveillakin tuli tänään todistetuksi. Joku checkpoint siis saavutettu, kun välit pitenee. Siitä varmaan raivarit johtuukin kun äitee yrittää väkisin tuputta entisseen tiheään tahtiin.
Kääntymisen riemua: meillä käännyttiin jo 2kk iässä ekaa kertaa, mutta nyt eilen poika oikeen esitteli taitojaa ja huuteli, oikeen näytti. Ja toinen juttu josta poika on erityisen pollea: kun pissi lentää hoitopöydällä... hirveät hekotukset päälle aina...
Mummut:
mummo ja mummi ja mamma löytyy ja pappaa ja vaaria
Lokakuu-05;mulla tuli ekat menkat jo 5 vkoa synnytyksen jälkeen ja tokat alkoi vasta toissapäivänä,eli tosi pitkä väli ja säännöllisyys kaukana!Ja täysimetyksellä mennään...
Musiikki: ei tietoa, kun ei oo erityisemmin sitä osattu katsoa. Odotusaikanakaan ei musiikki muistaakseni vaikuttanut sillä lailla.
Vauva laulaa itse itsensä uneen aina kylläkin. Ja muskaritouhuista (joita siis itse esitän lapsilleni) tykkää kyllä. Enempi ehkä kyllä tuntuu tuosta rokimmasta tykkäävän.
Ja hiustenlähtö: lähtee kamalasti karvaa täältäkin, sitä olen jo joskus ennenkin valitellut täällä. Hormoniperäistähän se on eikä varmaan imetykseen liity, vaikka imetänkin. Ikävää kun pitkiä karvoja on joka puolella.
Musiikista;lastenlauluja toki kuunnellaan mutta äitin ja isin musiikki kelpaa myös...raskaamman musiikin ystäviä ollaan elikkäs heviä ja metallia poika jo raskausaikana tottunu kuuntelemaan:)
Poistin nyt suurimman osan yhteisön viesteistä,mut mites se esittelypino?Annanko olla kun ei siellä niin paljoa ihmisiä kuitenkaan ole?Saatte päättää!
Ja voin sinne sen mailiosotepinon tehdä kun kerkeen:)
Kävin pikaisesti lisäämässä kuvia sinne yhteisöön, nyt sieltä löytyy Coppola itsekin ;)
Voisin lähetelläkin niille, jotka haluaa, eikä yhteisöön aio liittyä, mutta en jaksa selata eri pinoista niitä mailiosotteita. Siksi olisi tietysti kiva, jos täällä niille joku nippu olisi erikseen, mutta ihan kuinka haluatte.
Jaha, poika heräsi.
Heivaan hei!
Meillä olikin sitten koko päivän nettiyhteys poikki..kaamea katastrofi:) Sattui tietenkin päiväksi jolloin olin päättänyt olla tekemättä mitään kotitöitä..
Aada on innostunut nukkumaan ulkona nyt kun sinne pääsi..eilen meni 12 maissa ja isänsä oli herätellyt 17.30..Tänään sitten 11 aikaan ja hetki sitten herättelin kun tuli 5 tuntia täyteen.. No, eipä se sitten juuri muuta nukukaan noin 11 tunnin yöunien lisäksi.
Kiinteistä oli puhetta ja meillä niitä ei aloitella ihan hetkeen. Koitan täysimettää puoleen vuoteen asti jos vaan onnistuu. Ainakin tällä hetkellä maitoa tulee riittävästi ja nälkä pysyy sillä hyvin poissa.
Isovanhempia kutsutaan mummiksi ja ukiksi sekä mummoksi. Mun isä, joka olis varmaan ollut pappa, on kuollut 4 vuotta sitten.
Aada on löytänyt kädet jokunen viikko sitten ja nykyisin ihailee lähinnä peukkujaan.
Äänen käyttö vaihtelee kans useamman kerran viikossa..viime viikolla käytössä oli rääkäisyt, tällä viikolla kimakat kiljahdukset..
Kynsiä saa leikata varmaan sen kerran viikossa ainakin, niin välttyy pahemmilta naarmuilta. Tosin lähes joka kerta ennen kylä tms. reissua Aada onnistuu raapaisemaan palan pois nenästä tai komean viirun poskeensa.
On kyllä söpöjä vauvoja äiteineen niissä kuvissa. Meillä on kyllä hyvin vahvasti äidin suvun piirteet tyttäressä. Isän puolelta ei taida olla muita peruja kuin ylähuuli:)
Joo mitäs sitten muuta..hiuksia multa ei lähde ainakaan vielä ja muita kommentoitavia en nyt muistakaan. Pitää lähteä kahvinjuontiin ja katsomaan mitä tuo kiljukaula puuhaa..lattia tömisee siihen malliin että joku jumppa lienee käynnissä.
Ainiin, näin kakkaspesialistina kannanotto siihen kakkarytmin muutokseen. Eli Aadallakin vaihtelee tosi paljon. Luulin jo että siirtyi kokonaan kerran päivässä kakkaamiseen, mutta sitten olikin useampi päivä sen 5-6 kertaa. Oma ruokavalioni kuitenkin pysytteli suurin piirtein samana ja maito maistui Aadalle entisessä määrin, joten kai se on sitten ihan sattumankauppaa..tai jotain:)
Mutta illanjatkoja vaan kaikille!
MariJo ja Aada-unikeko
Tässä kirjoittelen yhdellä kädellä, Riia 3.2. 3 kk kanssa. Voi olla, etten paljoa ehdi kirjoittaa, mut
KIINTEISTÄ: meillä Riia vielä rinta- ja tuttelimaidolla, ainakin toistaiseksi. Mitä eroa on jos aloittaa maissivellin tai soseet?
Riialla jo viikon ollut hyvä yörytmi.
No nyt Riia potkittaa tätä näppäimistötasoa siihen malliin, että moi! :)
Mies kyllä naureskelee kun pitää käydä juttuja lukemassa ja sit taas näppäimistö kolisee.
Unohdin kommentoida vallan noita päivän juttuja.
ISOVANHEMMAT:Isän puolelta mummi ja ukki,mun puolelta mummu ja vaari.
KAISA:meillä aadasta myös kuulee koska komentelee ja varsinkin kun suuttuu niin kyllä kuulee naapuritkin.On kuulemma perinnyt äidiltään tempperamenttisuuden(isän mielestä)itse en olis siitä nyt niinkään varma.
HIUSTENLÄHTÖ:multa rupes vasta imetyksen loputtua lähtee,mutta nyt on onneks tasottunut.Voi olla että noilla pakkasillakin on vaikutusta.
MUSIIKKI:aada jostain kumman syystä rauhottuu kun kuulee lordia ja yölintua...Oisinkohan noita kuunnellu odotusaikana.Taisinpa käydä keikallakin(tosin ihan alkuaikoina)
No mutta nyt lähen vaihteeksi töllön viereen...aada nukkuu isänsä kanssa..
johannu
Kiitos, Ninnuli30, kehuista! :) Onhan se kiva nimi meistäkin, ja kulkee sekä minun että mieheni suvuissa. Koko nimi on Aukusti Sakari. Olipa kiva lukea, että miellyttää sinuakin! :)
Poika tyhjensi taas pullollisen äidinmaito-Nan-cocktailia, ja kun se loppui, tarjosin varsin vaan korviketta ihan raakana, ettei menis loput viemäriin, ja ei kelvannut yhtään. Saattoi kyllä olla jo mahakin täynnä siinä vaiheessa. Mutta siis pumppaamaan joutuu vissiin jatkossakin. No, pääasia että tosiaan edes jotain juo siitä pullosta, että pääsen joskus " ulkoilemaan" .
Mukavia illanjatkoja! Ai niin, kiitos kinuamastani neilikasta, Äitikolmellelta (tosi näppärä taivuttaa..! ;-) taisin sen saada jos oikein muistan!
-Miumau
Me aloitettiin eilen kiinteiden maistatus...ja jippiii mitä ilmeitä! Perunaa ajattelin perjantaihin asti maistatella, ehkä yksi tl on mennyt suusta alas. Seuraavaksi porkkanaa, ja sitten niiden yhdistelmäsosetta etc etc.
Poju on jo 66.5 cm pitkä ja 7 kg. Nukkuu yöt hyvin.
Meillä miehen äiti on famu ja mun vanhemmat mummu ja mufa.
Ihanaa kun on valoisaa jopa klo 16 asti, mä niin en tykkää talvesta, kevättä ja kesää odotetaan kovasti.
Kynsiä saa joo leikata aika usein meilläkin. Yleensä kun hän torkkuu sitterissä se onnistuu parhaiten.
No ei ihmeempiä, ruoka on kuulemma valmista.
Mukavaa tiistaita kaikille ja tsemppiä laihiksiin (itsekin laihiksella, nyt tippunut 3 kg siitä kun aloitin...tosin mulla tuli ihan hirveä määrä kiloja raskauden aikana joten kaikenkaikkiaan on jo lähtenyt 19 kg, mutta vielä on matkaa...)
Huh, tuli kauppareissu tehtyä ja taas kotona... missähän välissä sitä ehtis siivoamaan... huomenna tulee työkavereita vieraaksi. Kämppä näyttää siltä kuin ois pommi räjäytetty! No, jospa ne ymmärtäis tätä lapsiperheen arkea, hih! Niin ja kaikenlisäks mies pakeni jo raksalle ja Roope luonnollisesti hereillä.
Musiikista: Meillä Roopella on aina tosi hauskaa kun Fröbelin palikat soi. Voi johtua siitä että odotuksen loppupuolella Roope sai joka ilta annoksen Fröbeleitä vatsaan. Mieheni pisti korvanapit vatsanpäälle ja sitä kautta kuului musat masuunkin ilmeisesti :) En oo huomannu että rauhoittuis jostain tietystä musiikista.
Lokakuu-05:n viesti laittoi nauramaan mut kippurassa. Me tosiaan ollaan takkipäällä istuvaa porukkaa, ja samalla kirjoitellaan vauvikselle :) Ja mikä lie näissä meidän lapsissakin vikana :)
Joo, kynsiä saa olla tosi usein leikkelemässä myös täällä... KYSYMYS: Saatteko leikattua niillä äitiyspakkauksessa tulleilla saksilla? Musta ne on tosi huonot...
_Emppu: mie kysäsin tänään äitiliini29:ltä et muistaako sua niiltä ajoilta, ja muistihan se, hyvinkin. Samoten Valencian muisti...
Misuli
on mustakin tosi surkeat! 9 vuotta sitten esikoisen äp:ssa oli sellaset fiskarssin oranssipäiset kynsisakset jotka meillä edelleen käytössä, ne on hyvät!
Mulla ei oo tukkaa lähtenyt, oonkin ihmetellyt teidän kertomuksia karvanlähdöstä. Oisko se niin että vasta kun lopettaa imetyksen, en tiiä? Vai lähteekö imettäviltäkin?
Kaveri kylässä niin ei voi pitkää litaniaa skriivata!
Just syötiin juustopastaa ja valkosipulipatonkia,nam!Ja jälkkäriksi yllätys,yllätys pätkistä:)
Kynnet meidänkin pojalla kasvaa hirveetä tahtia,jatkuvaan saa leikata!Raapii muuten niin itteesä kuin äitiäkin!
Tukan lähtö on mullakin aivan kamalaa!Suihkussa irtoo kunnon tuppoja!Kohta varmaan kalju...
Nyt en muista mitä muuta...
Niin,mä taidan poistaa ne jutut sieltä yhteisöstä jahka kerkeen...ehkä parempi niin...sit jos tulee jotain jollakin mitä haluaa siellä kirjottaa esim tapaamisia jne niin toki sallittua...
Käytiin Juliuksen kanssa painokontrollissa neuvolassa kun ressukalla ollu maha aika löysänä jo viikon ja puklaillu kovasti...no olihan se vähän verottanu,painoo oli tullu 3 vkossa vaan 400g lisää mut pituutta olikin sit taas tullu vajaa 3 cm!!
Nyt siis 6kg660g,66,2cm...
Mut ens maanantaina sit ihan virallinen neuvolakäynti,sit vasta uudet mitat kasvulistaan:)
Tsau taas!