***HAAHUT viikko 4***
Kommentit (111)
vaikka tuolla syyssäteissä yleensä oleilen. Mulle kai tuli ihan alkuraskauden km viime viikolla. Pillerit on ollu pois huhtikuun alusta -05 ja varsinainen yritys alkoi marraskuun lopulla, esikoisesta haaveillaan. Kierrot yleensä ihan säännölliset 29 päivää, nyt oli eka kierto kun jtp mentiin kp 16 saakka. Kp 30/29 tein testin (Biocard), kun täti myöhässä ja plussa tuli, ei kylläkään yhtä vahva kuin kontrolliviiva mut selkeä kumminkin ja tietenkin innostuin. Seuraavana päivänä alko pieni tiputtelu ja kp 32 tuli taas haalea plussa (Apteekin oma). Kp 33 alkoi kunnon vuoto kramppien ja selkäkivun kera. Ajattelin tänne kirjottaa, koska te ymmärrätte varmaan tän pettymyksen, joka on päällä, vaikka ehtikin iloita plussasta vaan muutaman päivän. Toisaalta ajattelee, että jotain voi tulevaisuudessa uudestaan tapahtuakin, mutta toisaalta pelkää, ettei. Kuume nousi tosi paljon tosta plussasta. Eka tällanen pienikin juttu jää mietityttämään, kun vaikutti kuitenkin aika paljon tunnelmiin. Voikohan yrityksen aloittaa heti uudestaan ja onko kellään mitään kommenttia muutenkin? Ei oo oikein muita, joiden kanssa voisi asiaa pohtia. Voimia ja plussia itse kullekin!!!
Pääsky: pahoittelut km:tasi ja tervetuloa mahtavan kannustavaan joukkoomme, mutta toivottavasti vierailusi jää lyhyeksi! Jos kohtu on tyhjentynyt kunnolla, on ollut kunnon vuoto, jossa myös hyytymiä eli ihan hyvin voit alkaa jo haaveilla seuraavasta yrityskierrosta. Tuollaisen spontaanin km:n jäkeen kierto yleensä palautuu nopsaan ennalleen. Tsemppiä!
Nonna: selvisikö mitään vielä tässä vaiheessa tutkimuksia? Varmaan sait lähetteen muutamiin labrakokeisiin? Entäs miehen simppa-analyysi? Tosi hitaasti muuten teilläpäin pääsee hoitoon, koska mähän pääsin jo syyskuussa km-tutkimuksiin, vaikka olin plussannut jo kaksi kertaa sinä vuonna. Nuo tutkimukset jatkuikin sitten lapsettomuustutkimuksina. Tsemppiä kovasti!! Varmaan huojentuneempi olo, kun nyt pääsette " itse asiaan" .
Jeps, omaa napaa taas..Sain hCG-arvon, joka oli 111. Labrassa ei osannut sanoa siitä mitään, mutta netistä katsoin, että luku on vissiin aika normaali ilmeisesti tässä ihan alkuraskaudessa. Itse arvioisin tuntemusten perusteella, että ehkä rv5+? menossa, ei ainakaan yhtään enempää. Hitsit, kun tuo labratouhu on niin kallista..Muuten kävisin taas huomenna, niin näkisi, onko arvo tuplaantunut. Mulla ei ole yhtään luottavainen olo odotuksen suhteen, mutta eiköhän se kuulu asiaan. Vuotoa ja kipua ei ole onneksi ollut maanantain jälkeen (ja siis 10xpäivässä käyn vessassa tsekkaamassa..).
Ai niin, mulle soitettiin tänään naistenpoliltakin: kyselivät kuulumisia, ja että olenko vielä lapsettomuuspuolella heillä, kun tekivät mappien siivousta. Kerroin vähän epävarman tilanteeni, ja sanoivat, että voisin sinne mennä alkuraskauden ultraan noin kahden viikon kuluttua, kun kerran olen edelleen heidän papruissaan, vaikka olenkin käynyt vähän " vieraissa" yksityisellä:) Sehän sopii mulle! Säästän ainakin satasen sitten. Niin, siis JOS päästään sinne asti..Ihanaa, kun julkisellakin puolella soitellaan joskus kotiin asti!!
Kiitos vielä kaikille ihanasta tsempityksestä!! Yritän pitää kynsin ja hampain kiinni tästä plussasta, ja se on lupaus! Ja mikäli tämä raskaus jatkuu, vedän teidät imussa exiin!!
Halit kaikille!!
Ulriina rv??
Ja sori vielä, kun vaan jaarittelen omia juttujani, mutta ajatukset on nyt ihan täysin omassa navassa ).( !!
Ulriina ihan ymmärrettävää on että oma ).( on se ajatuksissa tärkein tällä hetkellä.. ;) Ja kyllä me muutkin siitä halutaan kuulla.. :) Kiitos peukutuksista!
Pääsky tervetuloa haahuihin! Pahoittelut keskenmenosta! :( Menetys se on yhtälaillä alkuviikkojenkin keskenmenokin. Toivottavasti pääset nopeasti siirtymään odottajien puolelle! :)
Titi olipa kurja käynti sinulla lääkärissä! Kuulostaa kyllä oudolta, että terkkari oli myös huoneessa! :/ Tsemppiä teille!
Katri toivottavasti tauko tekee hyvää ja sen jälkeen saatta vihdoin oman pikkuisenna!
Enni-Maija toivottavasti täti tulisi PIAN! Ja pääsisittä inssiin ja se myös onnistuisi!
Rosmariini tsemppiä sinulle! *jaksuhaleja*
Nonna minäkin täälä jännään, että mitä sanottiin ja saittako lähetteen? :)
Oma ).( kp21/24-29. Oireita kyllä löytyy taas.. ;) Huonon olon aaltoja esiintyy varsinkin jos on pitempään ollut syömättä, tänään silmissä musteni ja piti olla vähän aikaan paikallaan ettei taju menny sit meni kyl ohi, mahassa nippailoo, nälkä on vähä väliä, pinna kireällä, lämmöt >37 (nyt tosin nousi vasta ihmeen myöhään ainakin niin että huomasin, kun en joka päivä oo mittaillut).. Saapi sit nähä tulooko täti ens viikolla..
Mukavat viikon jatkot kaikille! ++++++++++++++säteitä niitä tarvitseville!
Että terveyskeskuslääkärit on prs:stä. Tänään oli siis se käynti...(Kukaan ei muista, vasta mä sitä kuukauden olen toitottanut :) ) Mentiin sinne yhdessä. Odotushuoneessa oli vielä yhden mun pk-lapsen vanhemmat menossa neuvolaan...selvis sit samalla, et heille tulee toinen lapsi (hih, taisivat luulla meidän olevan samalla asialla). Täti oli tietty normaalisti jo klo 9 myöhässä ja päästään lääkäriin vasta 9.30 maissa.
Oli kyllä asiakaspalvelun ammattilainen parhaimmillaan. Täti sanoi kädestä päviää, mutta sitten kääntyi meihin selin molempiin (???) ja rupesi latelemaan kysymyksiä:
- Miksi tulitte?
(No, kun km:stä jo yli vuosi ja jotain pitäis tehdä.)
- Vuosi ei ole pitkä aika.
(Mulle se on pitkä aika ja olen kuullut, että sitä pidetään rajkan tutkimuksiin lähettämiselle)
- Onko sama kumppani edelleen?
(Hei haloo, olisinko mä siellä yhdessä aviomieheni kanssa, jos olisin vaihtanut kumppania välillä, jessus mikä puunaula)
- Onko seksi normaalia? Onko sitä riittävän usein?
(joo)
- Kuukautiskierron pituus, vuodon kesto, säännöllisyys
(peruskamaa)
Sit täti halus väenväkisin tehdä alatutkimuksen vaikka kerroin, et kävin papassa syyskuussa ja lokakuun lopussa gynellä. Pisti lähetteen kättärille (siis jos ei olios pistänyt, mä olisin varmaan hirttänyt sen) ja lähetti labraan kilpirauhaskokeisiin. Labrassa oli kuitenkin kamala jono, joten ajattelin käyttää viikon ainoan vapaa-aamuni siihen ja mennä huomenna 7.45 kun se aukeaa, jonoon.... Saapahan senkin hoidettua ennen lomaa.
Nyt ollaan siis voiton puolella. Lähete on saatu ja toivottavasti jotain tapahtuukin. Mies kysyi, etteikö sitä testata ollenkaan ja täti vaan totes et ei...vähän kyllä harmitti...olin vielä kiusannut sitä, et sen pitää olla 5 päivää ilman seksiä, jopa ilman oman käden hellyyttäkin, joten kai se raukka oli ottanut sen tosissaan...(hih) Lupasin ens viikolla soitella verikokeiden tuloksista.
(.) kp 4/27-29, vuodon loppumista odottelen. Se jostain syystä innostui vaan vuotamaan enemmän sen sisätutkimuksen jälkeen vaikkei se sattunutkaan... Mun uskoni terveyskeskuksen puoskarointia kohtaan kyllä vaan nousi, mut onneksi ei tullut kalliiksi reissu...ja saatiin mitä haluttiin.
Nyt pari työhommaa vielä pakettiin, pari rankkaa työpäivää ja sit hyvin ansaitulle pusulomalle oman kullan kanssa.
Haleja ja kiitos tuesta. Mellulle vielä erityiskiitos kommenteista.
Nonna (vähän jo enemmän järkeä päässä)
Täti siis lääkärissä kysyi, et mitä mieltä gyne oli lähetteestä eteenpäin ja valehtelin sille, että se oli sitä mieltä että vuoden vaihteessa...vaikka todellisuudessa gyne sanoi, et maalis-huhtikuussa...no mut huijaaminen kannatti, ei tullut turha reissu.
Nonna
Olen miettinyt ja nyt tohdin kysyä teiltäkin.. Miulla oli ovulaatio kp 18 viime maanantaina, Puputeltiin sunnuntaina. Sitten perjantaina sattui jotain outoa!! Ihan vain pyyhittäessä tuli paperiin pikkasen niinkö ovisliman olosta, mutta ei niin paksua ja paljoa limaa. Mitä se oli? Sen jälkeen lämmöt nousi la 37 ja nyt ovat tasaseen 37.2- 3. ..Jätän tämän näin " omahyväisesti" näin teille pakko mennä laittamaan pimatsu nätille eli nukkumaan..
oli viikko sitten kaavinta ja otin eilen jäykkäkouristurokotteen. en osannu edes ajatella saako niin tehdä. Nyt sitten tuttava " pelotteli" että jospa niin ei saanu tehdä? jos tulee jotain komplikaatioita nyt.
Siis ääliö minäkin..en mä osannu edes kysyä tollasta :(
Ei olis kellään kokemusta kyseisestä? :)
kiva että Mellu oli muistanu muakin :) ja hyvää äippäloman alkamista.
Mä en koskaan muista kenenkään nikkiä-miten TE sen teette????Ärsyttää kun olis kiva vastat moniin muttei muista kuka oli kirjoittaja.HUOH.Ja juuri luin että raskaudet parantaa naisen muistia ja älyä,mutta univelka neutraloi hyödyn :)
Joo mä se vaan jatkan piinailuja,onneks en kerinny antaa armaita ovistikkujani mihkään,kun niitä varmaan taas kohta tarviin.Perjantaihin tuntuu olevan ikuisuus vielä vaikka ihmeen rauhallisesti oon nyt tän viikon saanu otettuu.Psyykkaan itseeni kuulemaan sanat" täällä näkyy vain tämä ruskuaispussi edelleen" ja sitten hiljainen kirous siinä koivet levällään,ja pikainen itsensä kerääminen,ryysyt niskaan ja äkkiä kotiin nyyhkimaan.
Ulriinalla on kyllä jännät paikat,voi vitsi :) Toivottavasti kaikki jatkuu hyvin.
Pahoitteluja uusille tulokkaille keitä en ole tervehtinyt vielä,edelleen se muisti ei ole parhaasta päästä.Pettymys mikä pettymys vaikka plussa oliskin ollut vaan muutaman päivän.Niinhän mäkin tulen olemaan pettynyt vaikkei mulle kerinnyt kehittyä kuin ruskuaispussi :S
14.20 on sitten totuudenhetket perjantaina...ilmoittelen sitten miten kävi.
Nonna: Tosi hyvä juttu et saitte sen lähetteen ja voi kökkö millanen lääkäri!!
Femmamma: peukut on pystyssä et siellä muutakin olis kun se ruskiaispussi, mut ymmärrän myös " psyykkauksesi" . Minä aukasen kaks selainta, sillon kun on aikaa kirjottaa siis ja katon aina toiselta viesti kerrallaan et mitä kelleen on " sattunu" , nyt on vaan niiiiin väsy ettei jaksa..
Ulriina, peukut ja kaikki muutkin ulokkeet täälläkin pystyssä, et kaikki olis masussa hyvin :) bdbdbdbd Olis tosi kiva kun joku menis samoissa, vaikka onhan ne masunasu ja neronjakin vain parin viikon päässä :)
Uusille tervetuloa ja pahoittelut (sori kun en muista nikkejä), onneksi löysitte tienne tänne, mistä saa ihanaa tukea ja kuuntelevan korvan omille (hulluillekin) ajatuksilleen!
ON: eipä ihmeempää, kovasti yritän ajan saada kulumaan, että pääsis sinne alkuraskauden ultraan- siis taidan sen tilata, vielä pari viikkoa-hui-hulluksi tässä ennättää tulla %) Alavatsaa turvottaa, huono olo aaltoilee ruokailun mukaan ja väsymys on toisinaan valtava, toisinaan ei ole melkein mitään erityistä ja sekös se vasta pelottaakin.. Edelleenkin on vessareissut niitä paperiin tuijottelu tuokioita, kun täytyy uskoa ettei sieltä ole mitään vuotoa tullut.. Aika piiiiiinaavaa!! Mutta so far so good, joten toivotaan et kaikki on ok..
Piinailijoille plussaa++++++++++++++++++++++++++++++
peebee rv 5+6(toivottavasti)
Eli mulla on tänään 5+1 mut saa nähdä kuinka käy. keskenmenon vaara piilee yllä. Mulla alkoi alku taipaleen ruskea tuhru vuoto uudestaa eilen ja paljon voimakkaampana kuin ennen. Vielä en ole menettäny täysin toivoa kun oireita vähän löytyy. Tätä mä osasin tavallaan epäillä. Sillä voimakas pahoinvointi joka on ollu joka raskaudessa mukana on poissa. Ei minkäälaista etovaaolo edes. Ennen testiä sitä oli iltaisin mut ei enää. Rinnat on ainoat jotka muistuttaa että voisin olla raskaana. Ne on kipeät ja pinkeät ja turvonneet kunnolla, reilulla kuppi koolla. Mut siinäpä ne mun toiveet oikeestaan on. Pitäkee peukkuja kuten mäkin pidän teille kaikille!
Nipsu: peukut ja varpaat on pystyssä!! Eilen juuri juttelin naistenpolin hoitajan kanssa, joka sanoi, että tuhru on useimmiten vaaratonta, jos siihen ei liity kipuja tai muutu kunnolla veriseksi. Tsemppiä kovasti!!
Mä varaan tänään ajan alkuraskauden ultraan parin viikon päähän, mikäli siis sinne asti päästään. Tuskaa ajatellakin, että pitäisi elää kituuttaa jännityksestä kipeänä siihen asti..Yllättäen tein aamulla Apteekin Oman testin, ja heti siihen tuli viiva; ei yhtä vahva, mutta ihan selkeä. Mieskin eilen sanoi, että mä olen ihan pöhkö, kun testailen jatkuvasti, mutta minkäs teet!! Ei sitä vaan osaa olla rauhallisin mielin..:-/
Mä lähden tästä kohta kyläilemään ja katsomaan 2kk:sta tyttövauvaa kaverini luo, kun on kerran vapaapäivä:)
Palataan ja mukavat päivänjatkot kaikille!!
Ulriina rv??
Täällä taas kuikuilen ja päivitän tietoni, mitä teille kuuluu. Onnea Ulriinalle ja Nipsulle (älä vielä lannistu, kun oireita kuitenkin on! Ja eiks etominen ala useimmilla vasta 7.viikolla?). Mun oireista vahvimmat oli alussa just nuo rintaoireet...Tsemppiä lähettelen Peebeelle ja Femmammalle ultran odotteluun. Femmis muuten: avaa kaksi selainta, joista toisesta voit tsekata haahupinon ja näet kenelle haluat kommentoida ja toisessa selaimessa vaan kirjoitat. Muutenhan ei tosiaan muista puoliakaan siitä mitä piti kommentoida.
Nonna: mulle tuli vähän surku teidän puolestanne, kun teihin suhtauduttiin tuolla lailla. Ja edelleenkään en voi käsittää sitä, että miestäsi ei testata - sen luulisi olevan itsestäänselvyys, kun teillä on kuitenkin tuon verran yritystä ja sulla tuntuu olevan normaali kierto yms.! Jos haluatte vauhtia asioihin, suosittelen lämpimästi yksityisen puoleen kääntymistä. Vaikka se maksaakin, uskon että pääsisitte ripeämmin odotettuun lopputulokseen.
Hyvää loppuviikkoa kaikille!
Kerttukasperi
Piristi mieltä! Ootte kyllä ihanan kannustavia. Yritys siis jatkuu tässä kierrossa... Mut vois lisätä sinne listaan, eli minä -77, mies -71, esikoista toivotaan, ehkäisy jätetty pois huhtikuussa -05, km tammikuu -06 (rv 4+4).
Ulriina: voimia sulle ja todella toivon, että kaikki menee niin kuin pitääkin!!!!!!!!!!
Pääsky77; pahoittelut keskenmenosta ja tervetuloa mukaan haahuilemaan! Toivottavasti pääset kuitenkin pian takaisin odotuspuolelle!
Ulriina; Olipa mukava kuulla, että julkisella puolella välitetään (sittenkin?) ihmisistä! Toivottavasti saat ultrasta hyviä uutisia!
sani-74; sullahan onkin jännät päivät edessä! Plussaonnea!
Nonna-80; hyvä, että saitte vihdoinkin asiat rullaamaan eteenpäin. Nyt olette taas vähän lähempänä nyyttiä! Sitä minäkin kyllä ihmettelen ettei miestä tutkittu. Olen jostakin saanut sellaisen käsityksen, että yleensä aina mies tutkittaisiin ensimmäisenä...
Femmamma; Onneksi jo huomenna saat tietää missä mennään, ettei tarvi enää kärvistellä. Toivottavasti tulet ultran jälkeen kertomaan meille hyviä uutisia!
nipsu-79; Toivottavasti kaikki olisi tuhruttelusta huolimatta hyvin! Tarrasukkia ja vauvaliimaa täältä vielä pikkuiselle lähettelen!
ON: soitin äsken lääkärille (tosin en saanut " itse" lääkäriä kiinni, mutta hoitajan kumminkin) ja hcg-arvo on edelleen <2, eli siis toisin sanoen negatiivinen. Nyt sitten taas ens kuun lopussa uudestaan... Plääh. Olen ihan kypsynyt jo tähän seurantaan... No ens kuun alussa meille tulee kotihoitajaopiskelija työharjoitteluun, jos se vaikka saisi sitten ajan lentämään siivillä. Ensimmäinen harjoittelija on maaliskuun puoleen väliin ja sitten tulee toinen joka on huhtikuuhun... Ja sitten vihdoin ja viimein tuo seurantakin olisi loppu, ainakin toivottavasti.
LT: mites muilla on tuo painon pudotus sujunut? Itsellä on tuo paino nyt heitellyt 75,8 - 76,7 kg:n välillä jonkun aikaa eli edistystä on kuitenkin tapahtunut. Tänään olisi sitten taas spinningiä vuorossa...
Nonna: Hyvä että pääsitte asiassa eteenpäin. Harmi kun eivät miestä ottaneet tutkittavaksi.
maria80: ei ole tätiä vielä näkynyt, toivottavasti tulee lähiaikoina!
toini77 ja pirpula ja tietysti muutkin:
Kävin eilen tk:ssa lääkärissä ja tänään naisten polilla. Lääkäri siis laittoi lähetteen heti tälle päivälle polille koska epäili että olis ollut kysta vasemmassa munasarjassa. Mitään ei polin ultrassa löytynyt! Onneksi! Eilen kun kävin tk:n lääkärillä niin vasemmalle sattui kun paineli alavatsaa. Tänään kun naisten polin lääkäri paineli vatsaa niin ei sattunut yhtään tai no, vähän erilainen tuo vasen puoli oli kuin oikea mutta ei kipeä. Määräsi vielä mut tk:n labraan testeihin kun niitä maitotippoja on tullut pari päivää sitten. Eli verikokeista tutkitaan prolaktiini, klamydia ja crp arvot. Prolaktiini tutkitaan niiden maitotippojen takia eli jos arvot liian korkeita niin sitten mulle määrätään lääkitystä siihen. Klamydiaa ei voi olla kun viimeksi esikoisen alkuraskaudessa se tutkittiin eli 2003 syksyllä eikä sitä ollut. Tai sitten mies olis käyny vieraissa mutta se on kyllä ihan oikeasti täysi mahdottumuus! Ja crp kait siksi ettei vaan mikään tulehdus ole. Lääkärin mukaan ultrassa näkyi normaalit munasarjat sekä kohtu eikä merkkiä esim tyhjentyneestä kystasta mutta sitten sanoi myös ettei tyhjentynyt kysta aina edes näy. Eli onneksi ei mitään munasarjoissa eikä kohdussa! Ehdin jo vaikka mitä pelätä kun jouduin neljä tuntia odottamaan polilla lääkäriin pääsyä....Oli vähän ruuhkaa. Olo on nyt huojentunut ja heti tilasinkin kotitesteiltä aconin ovistestejä odottelemaan kotiin. (mun ei pitänyt tilata vielä yhtään mitään mutta sitten vaan huomasin että olinkin jo koneella maksamassa testejä... ;) ) Kävis vaan ensin se täti nyt vierailulla. Polin lääkäri sanoi että kohdun limakalvo on jonkin verran paksu eli saattaa lähipäivinä vaikka täti tulla. Ja sitten sanoi myös että munasarjoissa näkyi kasvamassa olevia normaaleja munarakkuloita (muistankohan nyt oikein että sanoi näin...?). Tarkoittaako tämä nyt sitä että munis vois vielä irrota tässä kierrossa?!? En tajunnut sitä kysyä! Hitsi!
Tietääkö joku???
Flofer
Huhuu, missä kaikki ovat!?!?
Pitää nyt vähän nostaa, kun oli tipahtanut toisen sivun alalaitaan....
Kaksonen: Mitä sinulle kuuluu?
Entä Porkkana?
Ulriina ja Mariako ne kirjoitteli, että toivottavasti meidän etelän matka toisi sitten muassaan " pienen" tuliaisen tms.? Mutta joo, sepä olisi kyllä hyvä uutinen, jos tärppi tulisi lomaillessa ja lopultakin olisi sitä kestävää laatua. Pitää muistaa ahkerasti juoda sitä punaviiniä... ;)
ON: Ei oikeastaan mitään uutta. Vielä on tuota alavatsaa poltellut ja tänään on sentään jo kp 4. Aika runsasta on vielä vuoto, mutta niinhän se oli viimeksikin kun tulivat ekan kerran. Silloin taisin muistaakseni vielä vuotaa 8-9 päivää, kun aina normaalisti on viikossa ollut ohi. Saa nähdä miten tällä kertaa. Jotenkin epäilen, että nytkin menee yli tuon viikon, sillä yleensä on vuoto jo vähäisempää tässä vaiheessa. No, pääasia kuitenkin että lähti itsestään tulemaan ettei tarvinnu käynnistää teroilla.
Mitäs suunnitelmia haahuilla on viikonlopuksi? Meillä ei mitään ihmeitä... kaupassa käyntiä ja siivousta, siinä se. Mutta viikon päästä on Runebergin päivä, joten silloin pitää leipasta niitä torttuja itse. Kuinka moni leipoo itse noita Runebergin torttuja vai löytyykö täältä niitä?
No, eipä tässä kummempia tällä erää. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!!
Ihana aurinkoinen päivä ulkona! =) Niin kirkasta, mutta kun ulos katsoo ikkunasta ni näyttää siellä tuulevan jonkun verran. Onkohan siellä kylmä..?
Vähän on mieli haikeena, äippä lähti tänään takas palmujen sekaan viettämään kevättä.. =/ Me mennään käymään siellä tuossa 1½-kuukauden päästä, toivottavasti olisi hyvät ilmat sillon.
Titi75: Juu, kyllä tässä nyt mennää taas kohti uutta kiertoa. Tosin sekavin mielin, mutta kuitenkin. Minä tilasin sieltä samasta paikasta niitä Advance-ovistikkuja ja ¿raskaustestejä, mistä olen Aconeitakin tilannut. Ajattelin nyt testailla niitä. Olivat hiukan edullisempia ja niissä herkkyys(ainakin ovistesteissä) oli matalampi kun Aconeissa.
Pääsky: Pahoitteluni keskenmenostasi. Mutta, kuitenkin tervetuloa meidän muiden haahujen joukkoon. Toivottavasti vierailusi jää lyhyeksi ja pääset nauttimaan uudestaan raskaudesta. =)
Sani: Oireesi kuulostavat erittäin lupaavilta. =) Toivottavasti se on sitä itseään ;-) Peukutuksia sinulle.
Nonna: Hyvä että kuitenkin pääsitte tutkimuksiin. Toivottavasti niistä kokeista selviäis jotain. On muuten kumma kyllä kun miestäsi ei tutkita...
Femmamamma: Sinulla on tänään jännät paikat. Tule heti kertomaan kuulumisesi kun tulet kotiin!!! =) Tsemppiä!
Nipsu: Tämä rouva pitää peukut pystyssä sinulle! Toivon mukaan tuo tuhruttelu nyt loppuu pian.
Katri: Kyllä tänne kuuluu ihan hyvää. Nyt mennään uutta kiertoa kohti uusin mielin.. Tuossa Titille jo kommentoin, että sekavin mielin tosin. On aika outo-olo ollut tädin vierailun jälkeen, rinnat on piukeet ja niitä pistelee/polttelee, masussa tuntuu nippailua/kipristelyä. Enkä osaa sanoa et mistä moinen vois johtua.
Minulla viikonlopun suunnitelmat on työmaa-rintamalla.. =( Kyllä sitä mieluiten olisi viikonloput kotosalla, mutta töitäkin on tehtävä.
Oma napa: kp 9/27-31.. Onpa päivät mennyt nopeasti. =) Tuossa jo mainitsinkin että sekavin olotilan saattelemana täällä mennään. Tädin vierailusta lähtien on ollut outo-olo, rinnat on piukeet ja niitä pistelee/polttelee, masussa tuntuu nippailua/kipristelyä. Nytkin just parhaillaan nippailee navan alapuolelta.. Parina iltana kun olen töissä ollut niin on tehnyt todella vähän huonoa. Sitten toissa iltana oli kylmä.. En kyllä ymmärrä tätä kiertoa enään ollenkaan, täti oli visiitillä kolme päivää ja sit häipy. Hyvä niin, mutta tämä olo ihmetyttää kovasti.
Onko kenelläkään ollut tämmöistä??
Oikein ihanaa ja aurinkoista perjantaita kaikille!!! =)
Kaksonen76
Mä palaan tänne puolelle. Tänään oli 5+2 ja armoton vuoto alkoi viime yönä. Itkettää ja masentaa...En tiedä mitä tehdä???
Tuleeko yleensä keskenmenossa hyytymiä? mulla vuoto on todella runsasta ja kirkasta vuotoa. Tää oli 3 km 8kk aikana..
Olen todella pahoillani!!! =( Ihan meni kylmän väreet kun luin tuota viestiäsi.
Itselläni silloin kun tuli km:t niin molemmissa tuli hyytymät eli alkio tuli itsestään pois. Aluks oli kirkkaampaa veristä vuotoa ja sitten tuli se hyytymä.
Toivottavasti kaikki tulisi itsestään ulos eikä sinun tarvitsisi mennä kaavintaan.
Lähetän roppakaupalla voimia ja jaksamisia teidän perheelle!
*lohtu hali*
Kasonen76
UusiNuppu:
Minulle se lääkäri määräsi sellaista kuin Disperin 100 mg/kerran päivässä!Sitten kun testi näyttää plussaa niin aloitetaan pistelemään fragminia.Niin sehän tosiaan vaikuttaa siihen veren ohenemiseen mutta sanoi että vaikuttaa tuohon kohdunkin verenkiertoon, jolloin se paranee ja kiinnittyminenkin voisi olla helpompaa...mene ja tiedä sitten...kohtahan se toivottavasti nähdään!!=)Paljon plussasäteitä sinnekkin+++!!Onko sinulle lääkäri määrännyt tuon disperiinin vai syötkö ihan oma-aloitteisesti??
Olisi kiva kuulla muiltakin kokemuksia jotka ovat syöneet tuota disperiiniä ja millaisia annoksia??
((Haleja)) ja tsemppiä kaikille plussaa toivoville ja jo sellaisille jotka sen ovat jo saaneet!!=o)