Kuinka tärkeänä pidät avioliittoa? ov
Kerronpa tilanteeni.
Yhdessä mieheni kanssa 13 vuotta, 2 lasta. Arki sujuu todella hyvin, ei ylimääräisiä riitoja ja talouskin kunnossa. Ainoa asia mikä risoo on että minä haluaisin naimisiin, mies ei. Eikä ole kyse mistään prinsessahäistä vaan olen ehdottanut maistraattiakin, mutta ei. Miehen mielestä avioliitolla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa vaan se on vain suhteen virallistamista. Järkisyytkään eivät auta; miellä on niin hyvä keskinäinen henkivakuutus että se kyllä suojaa tulevaisuuden jos jommalle kummalle jotain sattuu.
Nyt haluaisin kuulla muilta mielipiteitä kuinka paljon avioliitossa oleminen painaa teidän vaakakupissa, kun omassa tilanteessa en haluaisi näin hyvää elämää ainakaan hajoittaa tämän asian takia.....
Kommentit (46)
se mun turva. Miehellä velkaa ja minulla taas ei ja saan perintöäkin joskus kohtalaisesti joten ei todellakaan kannata mneää naimisiin. Sit kun mies on velaton voisin suostua ehtojen kera.
Mielestäni myös avioliitto on sitovampi kuin avoliitto. Lasten kannalta turvallisempi vaihtoehto.
haluaisikaan/ olisi halunnut naimisiin ( vaikka asia olisi sinulle kovastikin tärkeä ), niin mitä olisitte tehneet ?
ap
että minä EN hyväksy avoliittoa, meidän on turha edes seurustella jos olet eri mieltä.
Onneksi mies oli myös avioliiton kannattaja, muuten emme olisi nyt yhdessä.
En ymmärrä niitä jotka suostuvat avoliittoon haluamattaan, suhde ei koskaan voi olla tällaisessa tapauksessa terve.
Minä kunnioitan avioliittoa todella paljon ja olen valmis tekemään töitä sen eteen, ja olen piru vie tehnytkin.
Ja edelleen, rakastamme ja paljon toisiamme :)
-Naimisissa 15 vuotta, lapset 14, 13 ja 2 v.-
Rakkauden ja sitoutumisen kannalta sillä ei ole mitään tekemistä. Avioliiton vastustaminen ei välttämättä kerro mitään miehesi sitoutumisesta sinuun.
Vierailija:
Mielestäni myös avioliitto on sitovampi kuin avoliitto. Lasten kannalta turvallisempi vaihtoehto.
että avioliitto on turvallisempi lasten kannalta mutta olen samaa mieltä.
lapsi, joka syntyy avoliitto-perheeseen joutuu kokemaan vanhempien eron 3 kertaa todennäköisemmin kuin avioliittoon syntynyt. ja tämä tutkittua tietoa, fakta, eli ette voi väkyttää vastaan että " mutta kun" .
Vierailija:
että avioliitto on turvallisempi lasten kannalta mutta olen samaa mieltä.lapsi, joka syntyy avoliitto-perheeseen joutuu kokemaan vanhempien eron 3 kertaa todennäköisemmin kuin avioliittoon syntynyt. ja tämä tutkittua tietoa, fakta, eli ette voi väkyttää vastaan että " mutta kun" .
Eroja tulee avioliitoistakin. Monet naimisiinmenneet ovat menneet, kun tapana on. Erota ei voi, ennen kuin lapset on aikuisia. Avioliitot eivät ole mikään onnen tae.
nim. eräs eronnut
Se ei riitä syyksi mennä naimisiin. Ero tulee jos tulee. Avioerot on vaan paljon riitaisampia kuin avoerot.
Niin, eihän se muuta mitään kuin minun sukunimeni ja se toinen sormus :)
Tunnepuolen asioita tämä on....
ap
haluaisikaan/ olisi halunnut naimisiin ( vaikka asia olisi sinulle kovastikin tärkeä ), niin mitä olisitte tehneet ?
Meidän suhde ei ollut mikään pitkä eikä vakava juttu ennen kuin naimisiin menosta sovittiin. Enemmän taikka vähemmän oli häitten päivämäärä lyöty lukkoon, ennen kuin muutettiin tavarat samaan osoitteeseen. Jos siis ihan tuossa alkuseurustelussa olisi jo tullut ilmi, että mies jostakin periaatteesta ei koskaan tahdo naimisiin, niin olisi saattanut se alkuseurustelu tosiaan hiipua ja kuihtua ihan alkumetreilleen. Jos taas olisi aina vaan puhunut avioliitosta jossakin futuurissa, niin se alkuseurustelu taas olisi vaan venynyt ja venynyt, kunnes jompikumpi olisi turhautunut koko hommaan...
Ja että mitä se naimisiinmeno muuttaa? No minusta se muuttaa hyvinkin paljon. Ei se, että joku on lähinnä " päänsisäinen juttu" , tarkoita sitä, että se on automaattisesti pikkujuttu. Vaan jokainen toki tyylillään, ja olen minäkin sitä mieltä, että jos itse olet nyt tyytyväinen elämääsi, niin mikäs siinä.
8
jos mies olisi alusta asti sanonut ettei naimisiin mene. Kihlat osti vuoden yhdessäolon jälkeen ja eikä silloin ( nuoruuden huumassa ehkä ) tullut mieleenikään kysyä että milloin naimisiin, vaan pidin sitä itsestään selvyytenä jos kerran kihloihin mennään.... :(
Mutta jomman kummanhan tässä täytyy joustaa ja näköjään se olen minä.
ap
Ainoa syy naimisiinmenoon on lesken oikeus jäädä asumaan yhteiseen kotiin puolison kuoltua. Ehkä keskinäisellä hallintatestamentilla voisi asian turvata avoliitossakin.
Vierailija:
Niin, eihän se muuta mitään kuin minun sukunimeni ja se toinen sormus :)
Tunnepuolen asioita tämä on....ap
Nimim. naimisissa, oma nimi ja yksi sormus
Vierailija:
En varmaan minäkään olisi aikoinani suhdetta jatkanut
jos mies olisi alusta asti sanonut ettei naimisiin mene. Kihlat osti vuoden yhdessäolon jälkeen ja eikä silloin ( nuoruuden huumassa ehkä ) tullut mieleenikään kysyä että milloin naimisiin, vaan pidin sitä itsestään selvyytenä jos kerran kihloihin mennään.... :(Mutta jomman kummanhan tässä täytyy joustaa ja näköjään se olen minä.
ap
Sanoisin, että minä en olisi jatkanut suhdetta miehen kanssa, joka alusta asti olisi halunnut naimisiin. Olisin ihmetellyt, että mitä vikaa miehessä, kun heti naimisiinmenosta puhuu.
Jos suhteessa ei ole mitään vikaa, niin eipä tuon naimisiinmenoasian takia sitä todellakaan kannata heittää hukkaan.
Vierailija:
Vierailija:
Mielestäni myös avioliitto on sitovampi kuin avoliitto. Lasten kannalta turvallisempi vaihtoehto.
Vielä 1980-luvulla oli toisin, mutta nykyään: ei mitään eroa.
Olen seurustellu mieheni kanssa pian 7 vuotta joista yli 6 on asuttu saman katon alla joten susia ollaan ja kaksi äpärääkin löytyy; 1,5 vee ja 4 kk.
Ei olla kihloissa. Minä haluaisin olla kihloissa, mutta mies haluaa naimisiin vuoden sisällä kihloista joten ei olla kihloissa, minä en halua naimisiin.. En jaksa suunnitella häitä, ei ole juuri nyt rahaa.. On noita syitä.. ;)
Olen sanonut joskus suhteen alkuaikoina että me ollaan semmosia hissukoita et naimisiin mennään varmaan 10-vuotispäivän kunniaksi ja se kuulostaa jo aika realistiselta..!
Meillä on 1500 euron vuosittain vakuutusmaksuja niin talosta, lapsista kuin meistä ja ollaan toistemme vakuutuksen edunsaajia jos toinen sattuu kuolemaan. Talo on molempien nimissä.
Meille naimisiin meno on lähinnä sitä että juhlitaan suhdetta. Ei nähdä sille muuta hohtoa. Vanhempani on eronnu, ei erolta mikään paperi pelasta. Itse hoidan liittoani kuten ne jotka ovat naimisissa.
Olen onnellinen, mies on onnellinen ja me suunnitellaan tulevaisuutta. Eiköhän nää yhteiset vuodet kerro osuutensa sillä että ollaan sitouduttu toisillemme?
Se hyvä puoli on aikuisena aloitetuissa suhteissa, että asiat puhutaan yleensä heti selviksi. :) Eli en olisi tuhlannut aikaani mieheen, joka tuossa tilanteessa olisi kieltäytynyt jommasta kummasta. Elämä on liian lyhyt sellaiseen.
Mutta ap:llä on vähän eri tilanne, kun on jo sitoutunut mieheen. Itse kävisin varmaan miehen kanssa seuraavan keskustelun:
ap: Mennäänkö naimisiin?
mies: Ei
ap: Miksei? Etkö sä rakasta mua?
m: No rakastan tietysti
ap: No mikset sitten?
m: Emmä vaan usko siihen instituutioon plaa plaa...
ap: No jos se ei kerran merkitse SULLE mitään, sittenhän me voidaan mennä naimisiin, koska MULLE se merkitsee paljon.
Pistämätöntä logiikkaa.
Tuollaisesta avoliitosta tulee aina mieleen, että ollaan yhdessä lapsien takia ja kun penskat täyttää 18v, lähtee äijä käveleen!
Ei siinä vaan muuta ole, että mies ei halua papereihin sanaa ERONNUT...
Niin, en ymmärrä itsekään miestäni että lapsia on valmis tekemään kanssani ( ja kaiken lisäksi haluaisi vielä kolmannen lapsen ) mutta naimisiin ei ole valmis menemään.
Ehkäpä on parempi antaa asian olla ja ajatella että parempi rakkaus ilman avioliittoa kuin olla naimisissa ilman rakkautta ( vaikkei tässä nyt tällaista kahden kauppaa olekaan.... ).
ap