Tätä ei saisi ääneen sanoa, mutta en halua asua Suomessa
En halua enää muuttaa takaisin Suomeen. Muutimme syksyllä Brysseliin mieheni työn takia ja oli ajatus olla maaliskuulle, maksimissaan kesälomaan ja lapset jatkaisi koulua Suomessa sitten kesäloman jälkeen. Nyt huomasin olevani raskaana. En halua enää palata Suomeen. Nyt miehellä on ollut parikin työhaastattelua täällä Brysselissä ja vaikuttaa siltä, että tänne jäämme.
Suomessa työtilanne on vielä huonompi, luultavasti siellä miehellä edessä olisi pitkä työttömyys ja tiukka elämä. Vaikka rahaa ei nytkään liikaa ole, pärjäämme paremmin edullisempien hintojen johdosta, vaikkakin asuminen täällä on kalliimpaa kuin Suomessa ellet sitten asu jollain huonolla alueella. Meidän vuokra 100neliön kolmiossa mukavalla alueella 1200e kuussa.
Kommentit (73)
Miks ei lapset voi olla yksin kotona? En tajunnu tota.
Senku oot siellä. Ei me ees huomattu että lähdit.
Kelle mikäkin sopii.
Itse olin saksassa vaihdossa ja natiivien kanssa tunsin oloni ulkopuoliseksi. Saksalaiset on pohjimmiltaan yhtä hitaasti lämpeäviä kuin suomalaiset, vaikka small talk onnistuu helpommin.
Mä taas tunnen monia ulkkiksia jotka haluaa pysyä suomessa. Et ketä mikäkin sit lämmittää.
Lain mukaan lapset ei saa olla yksin kotona, eikä kulkea koulumatkoja yksin. Täällä on myös tavallaan paremmat perhearvot. Belgiassa on tosiaan niin paljon mamuja, kuten Saksakkin, ettei oikeastaan kukaan edes ajattele mistä olet. Ainakaan Brysselissä. ap
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:12"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:10"]
Öh, miksi ei saisi sanoa? Eihän teidän ole edes mikään pakko muuttaa takas Suomeen, joten nauttikaa elämästänne siellä.
[/quote]
Siitä saa helposti satikutia, ainakin tällä palstalla! ap
[/quote]
Eikä saa. Siitä saa satikutia jos tekee ihan älyttömiä lausuntoja "Suomi on paska maa kun perunatkin maksaa tsiljoonan" tai "Suomi on täynnä ahdasmielisiä idiootteja" jne. Eli älä pyytele anteeksi, mutta älä myöskään mollaa ihmisiä, joiden mielestä Suomi on hyvä paikka asua.
[/quote]
No, mutta useimmiten meidän ulkosuomalaisten mielestä Suomi onkin enemmän vähemmän paska maa. Eihän me muutoin ulkomailla asuttaisi.
Oikeasti, Suomesta on tulossa yhä edelleen paskempi; työt on kiven alla ja siihen kehnoon palkkaan "pitäisi olla tyytyväinen, että on jotain":) Lisäksi terveydenhoito, lapsilisät ym. monta asiaa. Ainoa hyvä on peruskoulu ja että kaikilla on kohtuullinen mahdollisuus opiskella jonkinlainen ammatti. Edes luonto ei... kylmää, risukkometsiä ja märkää.
Suomessa vain kuvitellaan, että muuallakin on huonosti ja vielä huonommin, Johan siitä kirjoitti Iltalehtikin tänään.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:50"]
Lain mukaan lapset ei saa olla yksin kotona, eikä kulkea koulumatkoja yksin.
[/quote]
No nyt puhut kyllä kukkua. 20 vuotta Brysselissä ja lapset on tasan varmasti kulkeneet kouluun yksin ja olleet yksin kotona. Sähän nyt annat vallan ihmeellisen kuvan tästä kaupungista.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:03"]
En halua enää muuttaa takaisin Suomeen. Muutimme syksyllä Brysseliin mieheni työn takia ja oli ajatus olla maaliskuulle, maksimissaan kesälomaan ja lapset jatkaisi koulua Suomessa sitten kesäloman jälkeen. Nyt huomasin olevani raskaana. En halua enää palata Suomeen. Nyt miehellä on ollut parikin työhaastattelua täällä Brysselissä ja vaikuttaa siltä, että tänne jäämme.
Suomessa työtilanne on vielä huonompi, luultavasti siellä miehellä edessä olisi pitkä työttömyys ja tiukka elämä. Vaikka rahaa ei nytkään liikaa ole, pärjäämme paremmin edullisempien hintojen johdosta, vaikkakin asuminen täällä on kalliimpaa kuin Suomessa ellet sitten asu jollain huonolla alueella. Meidän vuokra 100neliön kolmiossa mukavalla alueella 1200e kuussa.
[/quote]
suomessa 60m2 asunto on 1000€ hesassa mukavalla alueella
Heh, Belgiassa julkinen talous on vielä pahemmin kuralla kuin Suomessa ja siellä taloutta tervehdyttävien päätösten tekeminen on vielä hankalampaa eri kieliryhmien riitojen vuoksi. Onhan Belgiassa toki hyvätkin puolensa, mm. edullisempi ruoka ja rikas olutkulttuuri. Helppohan se on aina arvostella kotiäitinä elämää eri maissa, kun ei itse joudu laittamaan tikkuakaan ristiin sen maan tarjoaman hyvinvoinnin eteen. No, jokainen tyylillään.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:12"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:10"]
Öh, miksi ei saisi sanoa? Eihän teidän ole edes mikään pakko muuttaa takas Suomeen, joten nauttikaa elämästänne siellä.
[/quote]
Siitä saa helposti satikutia, ainakin tällä palstalla! ap
[/quote]
Eikä saa. Siitä saa satikutia jos tekee ihan älyttömiä lausuntoja "Suomi on paska maa kun perunatkin maksaa tsiljoonan" tai "Suomi on täynnä ahdasmielisiä idiootteja" jne. Eli älä pyytele anteeksi, mutta älä myöskään mollaa ihmisiä, joiden mielestä Suomi on hyvä paikka asua.
[/quote]
Varsinkin nämä ulkomammat huvittaa, jotka kirjoittaa unohdetulla suomen kielellä: Ulkomamma täällä ihmettelee, miksi suomalainen nainen niin ruma ja miksi Suomi niin ankea ja paska paikka. Minä asua ulkomaa ja täällä kaikki ihanampaa.
Sitten itketään, että miksi täällä saa aina satikutia, kun puhuu muiden maiden ihanuudesta
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 12:04"]
Heh, Belgiassa julkinen talous on vielä pahemmin kuralla kuin Suomessa ja siellä taloutta tervehdyttävien päätösten tekeminen on vielä hankalampaa eri kieliryhmien riitojen vuoksi. Onhan Belgiassa toki hyvätkin puolensa, mm. edullisempi ruoka ja rikas olutkulttuuri. Helppohan se on aina arvostella kotiäitinä elämää eri maissa, kun ei itse joudu laittamaan tikkuakaan ristiin sen maan tarjoaman hyvinvoinnin eteen. No, jokainen tyylillään.
[/quote]
Siksihän täällä olikin iso lakko, koko maa lentoliikenettä myöten pysähtyi (toki ensiapu ym.toimi) koska hallitus halusi leikata sos.tukia ym.mutta ihmiset oli tätä vastaan. Hallituksen tehtävä on turvata työpaikat ja työllistää ihmisiä, jos ei tässä onnistu, ei tavallisten ihmisten pitäisi joutua maksumieheksi. Samoin kun täälläkin niin paljon idästä tullutta halpatyövoimaa niin eipä ole perustyöntekijän vika, jos ei pysty 2euron tuntipalkkaa tekeviä vastaan tapella työmarkkinoilla.
Ja kuten kijroitin, täällä olen huomannut paremmat perhearvot; se, että huolehdit perheestäsi ja lapsistasi, ei todellakaan tarkoita, ettet laittaisi tikkua ristiin yhteiskunnan hyväksi. ap
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:12"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:10"]
Öh, miksi ei saisi sanoa? Eihän teidän ole edes mikään pakko muuttaa takas Suomeen, joten nauttikaa elämästänne siellä.
[/quote]
Siitä saa helposti satikutia, ainakin tällä palstalla! ap
[/quote]Muistan kyllä sen aikaisemman, yhtä tyhmän aloituksesi.
Arvaa mitä? Sinun ei tarvitse tilittää jokaista elämäsi oikeaa tai keksittyä käännettä täällä. Voit pysytellä poissa tältä palstalta samoin kuin koko Suomesta. Joku kuitenkin tuntuu vetävän sinua tänne, lieneekö masokismi tai sitten vain yleinen idiotismi, jonka takia koet tärkeäksi haukkua Suomea.
Asuttuani vajaan vuosikymmenen maailmalla, en malta odottaa että pääsen jälleen pois Suomesta. E halua maksaa korkeita veroja, kun ne menevät idioottimaisuuksiin. Vihaan jäätävää talvea, kateellisuutta ja kaunaisuutta. Ulkomailla on miellytttävämpää, mutta vielä 6 kk odotettava jotta siippa ehtii mukaan.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 12:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:12"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:10"]
Öh, miksi ei saisi sanoa? Eihän teidän ole edes mikään pakko muuttaa takas Suomeen, joten nauttikaa elämästänne siellä.
[/quote]
Siitä saa helposti satikutia, ainakin tällä palstalla! ap
[/quote]Muistan kyllä sen aikaisemman, yhtä tyhmän aloituksesi.
Arvaa mitä? Sinun ei tarvitse tilittää jokaista elämäsi oikeaa tai keksittyä käännettä täällä. Voit pysytellä poissa tältä palstalta samoin kuin koko Suomesta. Joku kuitenkin tuntuu vetävän sinua tänne, lieneekö masokismi tai sitten vain yleinen idiotismi, jonka takia koet tärkeäksi haukkua Suomea.
[/quote]
Juuri tällaisia joutuu kustantamaan tässä "hyvinvointivaltiossa". Pois, pois pois. Se, että on kiinnostunut Suomen asioista ei tarkoita että haluaa takaisin. - ei AP
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 12:18"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 12:04"]
Heh, Belgiassa julkinen talous on vielä pahemmin kuralla kuin Suomessa ja siellä taloutta tervehdyttävien päätösten tekeminen on vielä hankalampaa eri kieliryhmien riitojen vuoksi. Onhan Belgiassa toki hyvätkin puolensa, mm. edullisempi ruoka ja rikas olutkulttuuri. Helppohan se on aina arvostella kotiäitinä elämää eri maissa, kun ei itse joudu laittamaan tikkuakaan ristiin sen maan tarjoaman hyvinvoinnin eteen. No, jokainen tyylillään.
[/quote]
Siksihän täällä olikin iso lakko, koko maa lentoliikenettä myöten pysähtyi (toki ensiapu ym.toimi) koska hallitus halusi leikata sos.tukia ym.mutta ihmiset oli tätä vastaan. Hallituksen tehtävä on turvata työpaikat ja työllistää ihmisiä, jos ei tässä onnistu, ei tavallisten ihmisten pitäisi joutua maksumieheksi. Samoin kun täälläkin niin paljon idästä tullutta halpatyövoimaa niin eipä ole perustyöntekijän vika, jos ei pysty 2euron tuntipalkkaa tekeviä vastaan tapella työmarkkinoilla.
Ja kuten kijroitin, täällä olen huomannut paremmat perhearvot; se, että huolehdit perheestäsi ja lapsistasi, ei todellakaan tarkoita, ettet laittaisi tikkua ristiin yhteiskunnan hyväksi. ap
[/quote]
Ai että on hallituksen tehtävä turvata työpaikat ja työllistää ihmisiä? Melko sosialistinen ajatusmaailma. Valtion tehtävä pitäisi olla lähinnä turvata hyvät, vakaat ja helposti ennakoitavat olot yksityiselle yritystoiminnalle. Mitä ovat nämä "paremmat perhearvot"? Belgian kaltaisessa monikulttuurisessa valtiossa ne perhearvot vaihtelevat hyvin paljon.
Toinen kauan Brysselissä asunut tässä, hei! Kivahan täällä on asua, mutta tosiaankin, lain mukaan alle 12v ei saa olla kotona ilman valvontaa. Suurin osa kouluista, erityisesti ala-asteilla, vaatii, että lapset on tuotava ja haettava, ellei sitten ole isompia sisaruksia, joiden kanssa kulkea. Jos lapsi kulkee yksin, niin on annettava allekirjoitettu paperi siitä ja aina muistutetaan, että kävely/pyöräilymatka ei saisi olla kovin pitkä ja vastaan pitäisi tulla. Eli käytännössä kyllä se hiukan niin on, että lapsia viedäân ja haetaan eikä jätetä yksin kotiin. No, jotkut tietysti jättävät, mutta jos jotakin sattuu niin sitten voi tulla ongelmia selittää sitä, että lapsi olikin yksin.
Yhden puolison palkalla pärjäämiseen liittyy aika olennaisesti se, että täytyy olla hyvin palkatulla alalla ja etuisuudet kohdallaan. Verot on täälläkin aika korkeat, joten ihan jokaiselle se kotiinjäänti ei todellakaan onnistu, varsinkaan jos tarkoituksena on ostaa omistusasunto jossain kohtaa. Äitiysloma on tosiaan vain vaivaiset 15vkoa muistaakseni, ja kotiäitinä tuskin saat edes siitä korvausta, jos et mitään ole tienannutkaan. Lapsilisät on suunnilleen kuten sanoitkin, en tiennyt, että ne olisi sen paremmat kuin Suomessa, mutta kiva tietysti jos ovat. :) Korotuksia tuskin saat, jos miehesi tienaa muutenkin niin hyvin, että kotona olosi onnistuu. Niihin täytyy yleensä olla joko erityslapsi tai ihan köyhyysrajan tulot...
Kotiäitiys ei ole nykyään mun kokemuksen mukaan kovin tavallista Belgiassa, ja työnsaanti voi olla todella vaikeaa, jos kovin pitkä pätkä kotiäitiyttä tulee väliin ilman, että on työpaikka odottamassa... eli mieluiten sitten vaikka puolipv töitä tms kuin ihan vain kotona, jos yhtään ajattelee tulevaisuutta. Koulujutuista ei tarte murhetta kantaa, kun melkein kaikki julkiset koulut ainakin tarjoavat ihan kohtuuhintaan joustavia aamu- ja iltahoitomahdollisuuksia. Eli tavallista on, että vanhemmat vie lapset kouluun/tarhaan töihin mennessäân ja hakevat tullessaan. Tietysti koittaen sovitella kuljetukset niin, ettei päivät mene kohtuuttoman pitkiksi lapsille, mutta siis työnteko on ihan mahdollista vaikka kuljetukset onkin hoidettavana.
Sairaanhoitopalvelut pelaa huomattavasti paremmin kuin suomessa, aina on asiantuntijat helposti saatavilla ja kokeet ja muut onnistuu tosi lyhyellä odotusajalla... Yksi mikä on kyllä miinusta on se, että sairaalahoitoa vaativiin juttuihin pitäâ olla erillinen osa vakuutuksessa, mikä kattaa sairaalahoidon ja yôpymiset jne. Se ja muutenkin omavastuuosuudet sairasvakuutuksesta ovat minusta kalliimmat kuin suomessa. Mutta jos ne on kunnossa, niin sitten hoito on kyllä aina ihan huippua ja voi valita lääkärit, sairaalat jne... ihan vapaasti.
Kuule ap, ole onnellinen jos viihdyt siellä Brysselissä ja sinulla on mahdollisuus jäädä asumaan. Kunpa omakin mies olisi innostunut lähtemään ulkomaille, lähtisin innosta kiljuen kun mitään työmahdollisuuksia ei Suomessa enää ole.
Vielä jatkoa, nr. 28 siis. Perhearvot on hiukan suhteellinen käsite. Täällä on perheitä, jotka panostaa esim yhteisiin ruoka-aikoihin, yhteisiin tekemisiin jne, ja toisaalta niitä, joilla on jatkuvasti lapset kaikissa harrastuksissaan sunnuntaipäiviä myöten, avioeroja on yllin kyllin, niin että paiaklliset vitsailee, ettei täâllä kannata sukunimiä naimisiin mennessä muuttaa, koska jokainen eroaa kuitenkin useamman kerran, joten ehkä arvoja ei voi yleistää. Mikä taas on mielestäni totta on se, että yleensä isommatkin lapset ovat enemmän riippuvaisia perheestäân. ehkä juuri se, ettei yksin voi mennä joka paikkaan ja lasten odotetaan olevan osa perhettä eikä mitenkäân pâÄhenkilöitä, joten se ehkä sitoo perheen/suvun yhteen hiukan tiiviimmin. Toiseksi opiskelijatkin asuvat usein kotona. En tiedä voiko sitäkäân yleistää, mutta ehkä se on hiukan erilaista Suomessa, missä itsenäisyyttä korostetaan enemmän.
Tätä tarkoitin, että siinä missä Suomessa helposti et ole missään arvossa jos olet kotona hoitamassa (isompia) lapsia, niin täällä se ei ole ollenkaan niin.
On tosiaan lapsilisät paremmat, samoin yksinhuoltaja/lesken korotukset. Toki tämä ei minua koske, mutta kuitenkin. ap
En minäkään haluaisi asua Suomessa. Käyn täällä koulut loppuun, mutta työtilanne on niin heikko, että Keski-Eurooppa tai joku muu Pohjoismaa kutsunee parin vuoden päästä. Suomessa on myös niin negatiivinen ilmapiiri, ettei sitä jää kaipamaan.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 12:18"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 12:04"]
...
[/quote]
...
Ja kuten kijroitin, täällä olen huomannut paremmat perhearvot; se, että huolehdit perheestäsi ja lapsistasi, ei todellakaan tarkoita, ettet laittaisi tikkua ristiin yhteiskunnan hyväksi. ap
[/quote]
Tuo hassua; maailmalla on niin turvatonta, ettei ole turvallista lasten mennä kouluun >>> perhearvot parempia....
Mutta ei tuossa ulkomailla elämisessä ole mitään väärää. Ihminen sopeutuu elämään moneen paikkaan.
Eilen tuli vettä taivaalta sen kaikissa olomuodoissa, joten ei täälläkään aina ole kivaa, mutta kun aurat tekevät hommat ja tiet hiekoitetaan niin taas mennään ....
Asun ulkomailla ja ikävöin Suomeen. Pimeys ja kylmyys ei haittaa ja vuodenaikojen vaihtelu on ihanaa. Rakastan Suomen maaseudun väljyyttä ja Suomen raikasta, vehreää kesää ja kaunista, hiljaista ja lähellä olevaa luontoa. Ja ah, kesämökki. Tykkään pohjoismaisesta verotuksesta ja tasa-arvosta eikä minua haittaa, vaikken ikinä miljonääriksi tällä verotuksella tule. Tämä talouslama menee ohi joskus ja nuori sukupolvi hoitaa hommat erilailla kuin vanhat (toivon). Elämänlaatu on huomattavasti parempaa MINULLE Suomessa. Onneksi pääsen muuttamaan ensi vuoden alussa takaisin.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 11:16"]
Olet raskaana. Miten siellä äitiysloma? Hoitotuki? Lapsilisät? Terveydenhuolto?
[/quote]
Äitiyslomasta ei tietoa, ilmeisesti lyhyt. Hoitotukea ei ole. Mutta yhteisverotuksen avulla voi olla kotona pitkäänkin, kuten useissa keski-euroopan maissa kuten saksa ja sveitsi. En ole täällä työelämässä, enkä menisikään, koska täällä ei lapset voi olla yksin kotona ja heidät kuljetetaan kouluun ja sieltä takaisin.
Lapsilisät paremmat. Kahdesta lapsesta reilu 250e ja kolmesta reilu 500e + mahdolliset korotukset päälle. Terveydenhuolto ainakin meillä parempaa. Mies maksaa palkastaan vakuutuksen, joka korvaa perheenjäsenten terveydenhuollon, samoin minun tulevaisuuden eläkkeeni. ap