Miksi psyykkisesti sairaat ovat rasittavia/raskaita?

En jaksa lukea muita kommentteja, eli en tiedä, joko joku on vastannut näin.

Mutta oma näkemykseni on, että psyykkisesti sairaiden kanssa toimiminen haastaa omat "normaalit" näkemyksemme kanssakäymisestä. Emme voi käydä haluamiamme keskusteluja, olla kuten haluamme, tehdä haluamiamme asioita, tai odottaa tältä ihmiseltä samaa kuin itseltämme.

Minusta psyykkisesti sairaan kohtaaminen haastaa kohtaamaan sen puolen omassa itsessä, mitä ei välttämättä tietoisesti ajattele. Saattaa vaan ajatella, että "hitto onko tämäkin kestettävä", mutta jollain tasolla uskon, että jokainen psyykkisesti sairaan/kehitysvammaisen/liikuntavammaisen/näkö-kuulovammaisen kohdatessaan kohtaa myös sellaisen osan itsestään, johon ei välttämättä ole kosketuksissa, tai jota jopa pelkää.

Tällaiset tuntemukset ovat siis mielestäni inhimillisiä.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 16:51"]

En jaksa lukea muita kommentteja, eli en tiedä, joko joku on vastannut näin.

Mutta oma näkemykseni on, että psyykkisesti sairaiden kanssa toimiminen haastaa omat "normaalit" näkemyksemme kanssakäymisestä. Emme voi käydä haluamiamme keskusteluja, olla kuten haluamme, tehdä haluamiamme asioita, tai odottaa tältä ihmiseltä samaa kuin itseltämme.

Minusta psyykkisesti sairaan kohtaaminen haastaa kohtaamaan sen puolen omassa itsessä, mitä ei välttämättä tietoisesti ajattele. Saattaa vaan ajatella, että "hitto onko tämäkin kestettävä", mutta jollain tasolla uskon, että jokainen psyykkisesti sairaan/kehitysvammaisen/liikuntavammaisen/näkö-kuulovammaisen kohdatessaan kohtaa myös sellaisen osan itsestään, johon ei välttämättä ole kosketuksissa, tai jota jopa pelkää.

Tällaiset tuntemukset ovat siis mielestäni inhimillisiä.

[/quote]

Hyvä pointti. Ehkä se syyllistäminen on samalla turhautumista siihen että ei osaa kommunikoida ja sitten tuntee itsensä joten vajavaiseksi tai epätäydelliseksi kun yhtäkkiä jokin asia ei onnistukaan niin kuin itse odottaa. Silloin helposti lipsahtaa pitämään vain toista osapuolta syypäänä.

60. jatkaa.:)

Olen siis itse myös viettänyt aikaa osastolla omien ongelmieni takia ja kohdannut juuri sitä, ettei oikein tiedetä, miten olla mun ympärillä. En ole koskaan sitä jaksanut sen suuremmin murehtia, koska muistan ajan ennen omia ongelmiani. En minäkään osannut.

Olin 8-luokalla tet-harjoittelussa kehitysvammaisten hoitokodissa ja ainoat kaksi asiaa jotka muistan, ovat: 1.Miten ahdistunut ja täysin kyllästynyt olin asukkaiden kanssa ollessani. 2.Miten hienolta lopulta viimeisenä tet-päivänä tuntui saada yhteys erääseen asukkaaseen täysin yllättäen.

Samoin olen työskennellyt erityislasten parissa ja se jos mikä, oli vaikeaa aikaa. Kaikki muistivat aina, kuinka pahalta lapsista tuntuu. Kukaan ei koskaan kysynyt, miltä minusta tuntui. Mutta juuri tuolloin opin, miten olla olemaan vieraissa ja hankalissa tilanteissa.

Olin 21, eikä mitään kokemusta erkkalapsista. Muistan erään hetken, kun lapsi vain yhtäkkiä täysin viilipytty-kasvoin otti puisen jakkaran ja heitti sen toista päin. Vahinkoa ei onneksi tapahtunut, mutta heittäjä ryömi tietysti piiloon. Muhun katsottiin aika kysyvästi, että "meinaatkos tehdä tälle jotain?". Olin päiväkotiryhmän aikuisista nuorin, ainoa jolla ei ollut vastuuvelvollisuutta, mutta silti homma oli jostain syystä minun.

Ei siinä, vedin pojan pois pöydän alta (nyt kerrottakoon, että lapset olivat eskareita) ja menin viereiseen huoneeseen. Jätin oven tarkoituksella raolleen, koska en tosiaan ollut vastuullinen, mutta kohta eräs aikuisista kävi sulkemassa oven. Hetken vain pidin lasta sylissä ja annoin hänen tärinänsä rauhoittua. Olin hirmu vihainen. Päiväkodille, lapselle ja ennen kaikkea itselleni. Tunsin sitten pikkuhiljaa, miten lapsi alkoi rauhoittua. Kysyin, mikä häntä painoi. Jännitys palasi taas. Huokaisin syvään. Valmiina itse itkemään. Ei minua oltu koulutettu tähän! Otin lapsesta tiukemman halausotteen ja pikkuhiljaa henkäys henkäykseltä lapsi alkoi rentoutua. Kohta hän tuntui jo "sulalta vahalta" ja kysyin, haluaisiko hän kertoa, mitä oikein oli ajatellut. Ja kyllähän hän viimein halusi. Tilanne loppui anteeksipyyntöön ja leikkien jatkumiseen. Itse tosin suorin tämän jälkeen vessaan itkemään.

Tästä selvittiin. Opin tuolloin miten paljon tällaisen tilanteen kohtaaminen vaatii. En ollut aiemmin huomannut miten paljon nuo tilanteet verottivat minusta itsestäni. Tuolloin myös ensimmäistä kertaa ymmärsin, miten paljon itsetuntemusta tuollaisen tilanteen oikea hallitseminen vaatii.

Psyykkisesti sairas voi olla normeista poikkeava niin hirvittävän monella tavalla, että mielikuvitukseni ei riitä keksimään kaikkia tilanteita. Kuormittaahan se kanssaihmisiä, jos joku elää esim omilla säännöillään tai tarvitsee ylimääräistä vahtimista tai hoivaa... tai jos soittelee öisin puheluita tms. Tällä en halua tuomita sitä psyykkisesti sairasta ihmistä. Tämän on vain tarkoitus olla neutraali toteamus.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 17:39"]

Psyykkisesti sairas voi olla normeista poikkeava niin hirvittävän monella tavalla, että mielikuvitukseni ei riitä keksimään kaikkia tilanteita. Kuormittaahan se kanssaihmisiä, jos joku elää esim omilla säännöillään tai tarvitsee ylimääräistä vahtimista tai hoivaa... tai jos soittelee öisin puheluita tms. Tällä en halua tuomita sitä psyykkisesti sairasta ihmistä. Tämän on vain tarkoitus olla neutraali toteamus.

[/quote]

Mulla on ollut tuollainen omainen.. Kyllä kuormitti. Ei koskaan tiennyt milloin voi nukkua hyvin.

Kun todellisuus hämärtyy

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 09:15"]

Kun todellisuus hämärtyy

[/quote]

Eivät kykene pitämään henkistä hyvinvointia itse yllä, joten ympäristö joutuu vähän niin kuin tukikepiksi.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 09:15"]

Kun todellisuus hämärtyy

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 09:20"]

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 09:15"]

Kun todellisuus hämärtyy

[/quote]

[/quote]

Eivät toimi normaalien sosiaalisten käyttäytymissääntöjen mukaan. Selittävät estottomasti yksityisasioitaan ja sairaushistoriaansa, siitä tulee myötähävettävä olo. Jättävät tekemättä asioita, vastaamatta puhelimeen, perumatta ajoissa tapaamisia, koska ei vain kiinnosta tai huvita. Muut joutuvat sopeutumaan heidän oikkuihinsa. Ovat epäluotettavia, vastuuuntunnottomia, arvaamattomia, perässävedettäviä.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 09:32"]

Eivät toimi normaalien sosiaalisten käyttäytymissääntöjen mukaan. Selittävät estottomasti yksityisasioitaan ja sairaushistoriaansa, siitä tulee myötähävettävä olo. Jättävät tekemättä asioita, vastaamatta puhelimeen, perumatta ajoissa tapaamisia, koska ei vain kiinnosta tai huvita. Muut joutuvat sopeutumaan heidän oikkuihinsa. Ovat epäluotettavia, vastuuuntunnottomia, arvaamattomia, perässävedettäviä.

[/quote]

Edellinen kuvaus on mielestäni erittäin osuva.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 09:32"]Eivät toimi normaalien sosiaalisten käyttäytymissääntöjen mukaan. Selittävät estottomasti yksityisasioitaan ja sairaushistoriaansa, siitä tulee myötähävettävä olo. Jättävät tekemättä asioita, vastaamatta puhelimeen, perumatta ajoissa tapaamisia, koska ei vain kiinnosta tai huvita. Muut joutuvat sopeutumaan heidän oikkuihinsa. Ovat epäluotettavia, vastuuuntunnottomia, arvaamattomia, perässävedettäviä.
[/quote]

Nyt täytyy kyllä olla erimieltä. Minun tuntemani "potilaat" eivät yksikään selittele puolitutuille tai edes kavereille sairaudestaan, saatikka eivät osaisi käyttäytä. "muut joutuvat sopeutumaan heidän oikkuihinsa " eli jos sinä sairastuisit vaikkapa syöpään, muut joutuvan sopeutumaan oikutteluusi? Epäluotettavia, perässävedettäviä? EI todellakaan. Vieressä kulkevat ja heihin minä luotan

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 09:32"]

Eivät toimi normaalien sosiaalisten käyttäytymissääntöjen mukaan. Selittävät estottomasti yksityisasioitaan ja sairaushistoriaansa, siitä tulee myötähävettävä olo. Jättävät tekemättä asioita, vastaamatta puhelimeen, perumatta ajoissa tapaamisia, koska ei vain kiinnosta tai huvita. Muut joutuvat sopeutumaan heidän oikkuihinsa. Ovat epäluotettavia, vastuuuntunnottomia, arvaamattomia, perässävedettäviä.

[/quote]

Ainakin depressio-ongelman kanssa mielestäni korkeintaan tuo viimeinen toteutuu. Toki muitakin alan ongelmia on olemassa, tiedän sen.

Mt-ongelmainen helposti kapertyy hyvin mina-keskeiseen maailmaan. Se voi olla muille rasittavaa.

Mitenkä näillä asenteilla itsellenne käy, kun vanhenette ja/tai sairastutte? Tosi kovia asenteita.

Siis mikä teitä vaivaa? Ovatko syöpäpotilaatkin sitten rasittavia kun eivät saa asioita hoidettua ja puhuvat sairaudestaan? VALOJA PÄÄLLE IHMISET.
Sairaus on sairaus, oli se sitten fyysinen tai henkinen!

Mt- ongelmat ovat niin laaja kenttä että ei ihmisiä voi niputtaa yhteen. Minusta pahimpia ovat persoonallisuushäiriöiset jotka pystyvät manipuloimaan ja vaikuttamaan toisten tunteisiin, ovat usein vaateliaita ja epäluotettavia. Harhaisuuteen ja levottomuuteen ja ahdistukseen on lääkkeitä, joten niiden kanssa pärjää tosi pitkälle. Syvästi masentuneen kanssa tulee herkästi toivoton olo mutta lääkitys siihenkin voi auttaa, tosin ei nopeasti.
T. Sh

huhu! Itse työskentelen mielenterveys puolella ja ekaa kertaa tuli tarve kirjottaa oikeasti jotain...Miksihän yleensä psyykkisesti sairas saattaa olla raskas ympäristölle?öööö..Koska on psyykkisesti SAIRAS. Lähellekkään kaikki kuntoutettavat asiakkaani eivä halua puhua sairaudestaan, jotkut ei halua puhua mistään muustakaan. Ja välillä kun käyn sairaalassa tai päivystyksessä asiakkaideni kanssa syykin on täysin selvä. Jopa alan ammattilaiset katselevat karsaasti, ja päästävät muita "parempi osaisia" asiakkaita edelle.

Myötähäpeä? Miksi ihmisen pitäisi hävetä että on SAIRAS. Mielenterveysongelma ei käsittääkseni ole vahinko, tai tahallinen teko...Juuri tuollaisen P**KA asenteen takia tässä maassa hoito on mitä on, kun ei kehdata kertoa heti kun voimat loppuu tai alkaa masentaa. Jotkut taas kyllä kertovat sairashistoriaansa, tässä kyllä olennainen pointti on siinä miten SINÄ osaat suhtautua asiaan. Yleensä tällaisella toiminnalla on syy, ja se voi olla mikä tahansa. Ehkä sinut jopa koetaan sellaiseksi jolle voi puhua. 

Enpä pitkään aikaan taas ole tullut surulliseksi mistään, mutta tämä keskustelu todella tuntuu surulliselta. 

Ei kukaan tahallisesti kuitenkaan sairastu psyykkisesti tai fyysisesti. Vai sairastutko sinä?