Yliluonnolliset sattumat
Onko teille sattunut tai tapahtunut jotain yliluonnollista? Uskotteko yliluonnolliseen? Oon aina ollut kiinnostunut tällaisista asioista ja olisi kiinnostavaa kuulla, jos jollain olisi jakaa kokemuksia. :-)
Kommentit (76)
Minulle on käynyt sanoin kuin nro 5:lle. Kymmenen vuotta sitten menin lukiosta syyslomalle kotiin ja meidän piti mennä katsomaan seuraavana päivänä isääni sairaalaan. Yöllä heräsin yllättäen kamalaan ahdistukseen ja itkukohtaukseen. Rukoilin jostain syystä, että Jeesus olisi isäni vuoteen vierellä (vaikke en yleensä rukoile sellaisia!). Tämä rauhoitti minut ja kävin uupuneen-levollisena nukkumaan. Aamulla kuulimme, että isä oli ennättänyt kuolla yöllä.
Toisen kerran muutamia vuosi tämän jälkeen minun piti ottaa koulupaikka vastaa vieraasta kaupungista. Päätin jo etten ota sitä vastaan koska en halunnut muuttaa ko. kaupunkiin ja julkinen olisi ollut mahdoton pitkän matkan vuoksi. Jäin yöksi tutustumisviikon jälkeen ystäväni luo ja kävimme sattumalta kaupassa hänellekin vieraassa lähiössä. Eräs henkilö eri opintolinjalta tuli juttelemaan kanssani. Olin nähnyt hänet vain vilaukselta koulussa. Hänen mukanaan oli toinen tuntematon henkilö, joka kävi koulu samassa opinahjossa vielä erään kolmannen kyydillä asuinkaupungistani käsin. Sain tämän uskomattoman sattuman kautta kyydittäjän koko koulu ajaksi! Sattumaa ehkä mutta tuntui kohtalolta silloin.
Moni muitakin "yliluonnollisia" sattumuksia on käynyt mutta ne ovat niin henkilökohtaisia ja en halua niitä tai itseäni pilkattavan. Näitäkin jo varmasti pilkataan tarpeeksi.
Mulle ostettii kerra yks kirja jonka välis oli semmone päiväkirja jolle mä juttelin ja sitten mulle tuli muistikatkoksia ja tuhrin koulun seiniä! MÖÖÖÖÖ!
Yliluonnollista oli se, että söin pizzaa haarukalla
Uppista keikkaa, haamu pelas pleikkaa!
Soittaako poliisi tosiaan kun joku läheinen kuolee? Luulin että tulevat kotiovelle kertomaan.
Vierailija kirjoitti:
"Jostain syystä" yliluonnollisia asioita tapahtuu niille jotka uskovat yliluonnolliseen. Minulle ei tapahdu.
Olet väärässä. Minä olen rationaalinen, ei-uskonnollinen ja pragmaattinen. En silti ole "välttynyt". Mutta en pidä yliluonnollisena, vaan asioina, joille ei vielä ole selitystä. Eikä objektiivisia mittalaitteita. Mikään manipuloimaton ei ole "yliluonnollista". Moni manipuloitukaan ei sitä ole (esim. kvanttikoneet).
Olen käynyt toisella planeetalla.se on yliluonnollista jos mikä on.
En tiedä, voidaanko tätä luokitella niinkään yliluonnolliseksi, mutta kerron tämän siitä huolimatta. Siitä on monta vuotta. Monta vuotta siitä, kun isosiskoni menehtyi jäädessään auton alle suhteellisen myöhään ja pimeään aikaan. Äitini oli tapahtuma-aikaan jo nukkumassa. Jokin sai äitini yhtäkkisesti hereille sinä iltana, vaikka hän nukkui aina sikeästi eikä herännyt kirjaimellisesti koskaan kesken unien. Tuolloin onnettomuudesta ei siis vielä ollut tietoakaan, mutta äitini kuvaili, kuinka tunsi kummallisen ja tyhjän olotilan herätessään. Noin tunti äitini tuntemuksien ja heräämisen jälkeen vanhempani saivat puhelun suru-uutisista eli siitä, että sisareni oli lähtenyt tuonpuoleiseen onnettomuuden seurauksena. Itse olin niin nuori tuolloin, etten oikein ymmärtänyt tapahtunutta, mutta myöhemmällä iällä äitini kuvaili tuolloin tuntemaa olotilaansa perinpohjaisesti ja ajatteli sen aina olevan kytköksissä johonkin suurempaan voimaan. Äitini uskoi aina siskoni jättäneen tuolla tavoin jäähyvästit, sillä oli oikeasti todella harvinaista, että äitini heräsi keskellä yötä (lukuunottamatta surutyötä ja kuoleman jälkeistä aikaa, jolloin kesken yöunien heräämistä ja unettomuutta oli lähes joka yö).