Tämä elämä on välillä niin hirveän raskasta ja vaikeaa.....(ov)
Mieheni menehtyi 3,5 vuotta sitten ja tämä aika sen jälkeen on ollut arvattavasti todella vaikeaa aikaa. Välillä jopa ihmettelen miten edes olen selvinnyt kun ajattelen mennyttä. Nyt elämääni on takavasemmalta tullut jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Tunnen jonkinlaisia tunteita tiettyä miestä kohtaan joka on ilmeisesti kovinkin ihastunut minuun. Hienoahan se on jos saisi vielä tuntea jotain jonkun muun kanssa....
Muttamutta, tiedättekö kuinka syvässä kuitenkin kaipuu ja rakkaus menettämääni mieheen, lapsieni isään on? Silloinkin kun tuntee hyvän hetken olevan tämän ihanan miehen kanssa, niin aina on kuin jotain puuttuisi. On epämääräinen olo että kaikki ei ole kohdallaan. Hän ei ole se rakkaani jota ilman en itsekään lähes haluaisi elää. Hän on se jota en valitsisi jos voisin valita mieheni ja hänen välillä. Se toiseksi paras vaihtoehto. Tätähän en koskaan voi ääneen sanoa.
Sydämessäni asuu pelko, että näinkö minun käy. Että elän koko elämäni kaivaten jotakin mikä on mahdollisuuksien ulottumattomissa. Että en koskaan enää tunne olevani täysin kokonainen, ehyt ihminen. Ja suurimmassakin onnentunteessa asuu aina ikävän ja kaipuun siemen.
Näinä yön tunteina välillä kauhu lamaannuttaa kun uni ei vaan tule. Ja taas ikävä puristaa sydäntä.....
Kommentit (6)
Mut ei silti oo uutta miestä vielä ja ei varmaan semmoset vielä edes mielessä. aluks oli sitä mieltä et ei hänel enään miestä tule ja on kaksin lapsen kanssa. On tosi nuoresta ihmisestä kyse. Mut nyt kun aikaa menny jo aika tovi niin ei ihan niin ajattele mmut ei oo mitenkään etsimäs seuraa. Vaan ajatus et jos joskus törmäis semmoseen ihmiseen. Ei sun loppuelämääs tarvi elää sille ihmiselle vaikka aina sä sitä rakastat. ja sit voit rakastaa tätä elävää ihmistä sit ain omalla tavalla. ei kai sitä voi rakastaa montaa ihmistä samanlailla.
Ei uusi kumppani ole toiseksi paras vaihtoehto.
Hän on tällä hetkellä, tässä elämäntilanteessa paras.
Toivotan sinulle kovasti voimia ja jaksamista.
Aika ainoastaan parantaa haavat. Muistta kuitenkin ,että et tee kuolleelle miehellesi mitään pahaa vaikka rakastutkin uudelleen. Mieti jos olisikin käynyt niin että sinä olisit kuollut. Haluaisitko silloin , että miehesi jatkaisi elämäänsä ja tulisi mahdollisesti onnelliseksi.
Minun ensimmäisen miehen kuolemasta tulee kohta 9 vuotta. Aloin seurustelemaan uuden miehen kanssa 1,5 vuoden päästä ensimmäisen miehen kuolemasta. Kyllä ne ensimmäiset vuodet olivat sellaista tunteiden vuoristorataa. Niin monta kertaa olisi mieli tehnyt lyödä hanskat tiskiin. Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin, enkä uudelle miehelle kertonut tunteiden mylleryksestä. Vuosia siihen meni mutta kannatti :). Tietysti välillä oli seesteisiä ja nautinnollisia hetkiä mutta tuota sekametelisoppaa oli aina välillä...
Tuoko se tolkuttoman huonon omantunnon vai voiko sen kanssa elää?
menetti miehensä 37-vuotiaana, olivat olleet 16 vuotta naimisissa. Puhuu miehestään vieläkin ja toivoo että kun hän lähtee taivaaseen miestään etsimään, Luoja viitsisi siloittaa häneltä rypyt naamalta. Viime vuosinaan mummo on ollut aika yksinäinen ja sairasti masennusta ja muitakin mielenterveysongelmia, ennenkuin saatiin hänet muutettua pääkaupunkiseudulle. Luulenpa että uusi kumppani olisi aikoinaan tehnyt terää. Me lapset ja lapsenlapset taas aikoinaan yritettiin hommailla mummolle miesystävää, tuloksetta. Kaikissa oli jotain vikaa.
Joskus rakkaus voi olla niin väkevää, ettei kukaan muu enää kelpaa. Mutta pitäisi muistaa, että ihmiset on erilaisia ja rakkaudetkin erilaisia. Täydelleen sitä entisen kloonia ei voi saada.. Samanlaista tuskin enää tulee, mutta voi tulla jotain vähän erilaista ja hienoa. Et voi löytää entistä miestäsi näistä uusista tuttavuuksista, hän on mennyt. Etsi siis uutta ihmistä, josta voisit ihan oikeasti pitää ja jonka kanssa on hyvä olla.