G: ovatko mummoille tyttären lapsen rakkaanpia kuin poijan lapset?

vastasin tuossa ylempänä jo, eli omassa tapauksessani minä (=miniä) olen anopille kiltti, mukava, huomioin häntä, neulon hänelle jne jne



Oma tytär taas on anopille tosi ilkeä, haukkuu, arvostelee, tiuskii ja uhkailee välien jäädyttämisellä.



Ja silti se anoppi on siellä tyttärensä luona auttamassa joka ikinen päivä lasten kanssa. Ja meillä ei ole auttanut ikinä.



Kyllä kyse on vaan siitä että se oma tytär - vaikka olisi miten ilkeä tahansa - on aina oma tytär ja läheinen. Ja se miniä - oli miten ihana ja sydämellinen tahansa - on "vaan" miniä eli vieras nainen johon ei viitsitä pitää yhteyttä.



Olen omalla toiminnallani tehnyt kaikkeni että anoppi saisi suhteen luotua lapsiimme, mutta anoppia kiinnostaa siltikin auttaa vain sitä omaa (ilkeää) tytärtään. Onhan se kuitenkin oma TYTÄR.



Ja kyllä, olen katkera siitä että elämä ei ole oikeudenmukaista....

vaikka miniä olisi kiltti ja mukava, on hän silti vieras, sukuun ulkopuolelta tuotu ihminen jota aina vierastaa.



Vaikka oma tytär olisi piikikäs ja pisteliäs, ivallinen ja ilkeä, on hän silti tuttu oma tytär jonka kanssa on vuosikymmenet jo yhdessä oltu.



Oman näkemykseni mukaan miniä ei voi tehdä asialle oikein mitään. Eli siis vaikka miniä olisi miten ihana tahansa, ei hän koskaan voi ohittaa millään tavalla anopin tytärtä. Vaikka tytär olisi anopille suorastaan paskamainenkin, niin silti anoppi mieluummin aina valitsee tutun paskamaisuuden koska se on tuttua ja turvallista.



Ihminen on mukavuusalueelleen jämähtänyt turvallisuutta hakeva laiskiainen, johan sama kuvio on alkkisperheissäkin, joissa lapset aikuistuttuaan ottavat samanlaisen hakkaavan alkkiksen puolisokseen kuin mitä isäkin oli. Sehän on vaan "tuttua ja turvallista".

Eivät ole rakkaampia mutta tokihan sitä oman lapsensa kanssa on läheisimpi kuin ns. vieraan vaikka olisikin sen oman lapsen puoliso.



Ja jos perheessä lapset ovat pääasiassa vaimon vastuulla niin on aika selvää, että ne vaimon vanhemmat ovat läheisempiä lapsillekin.



Tai jos suhteet siihen omaan lapseen eivät ole läheiset niin miten ne olisivat sitä lapsenlapsiin taikka miniään?

Vanhempani ovat rakentamassa siskolleni taloa. Siis uutta omakotitaloa jonka maksavat. Sitä ennen ostivat auton. Ja tietenkin kaikki vaatteet ja tarvikkeet. Minä en saa mitään noista, ja asiasta on turha nostaa äläkkää, vastaukseksi kun tulee vain että "me itse päätämme mihin rahamme laitamme".

Miten tuo on piilotettu verottajalta? Autot ja omakotitalot ovat niin kalliita lahjoja, ettei niistä pitäisi lahjaverotta selvitä. Ainakin tuollaiset pitäisi sitten aikanaan perintöä jakaessa laskea ennakkoperinnöksi. Noin pahaa vääryyttä ei pidä hyväksyä.

no siis vanhempani joka tapauksessa aikovat jättää kaiken siskolleni. Tulen saamaan vain lakiosan. Ja ei kai tuo verottajalle tule ilmi jos joku ei sitä riitauta eli jos en itse nosta äläkkää asiasta.



Voit uskoa että minua kyrsii, ketä ei kyrsisi se että toiselle lapselle maksettiin opinnot, autot, asunnot, talot, kalliit lahjat, kuukausirahat. Ja toiselle lapselle ei mitään. Mutta kun sille ei voi tehdä mitään! Ei mikään keskustelu auta, yritykset ovat johtaneet siihen että minut on haukuttu kiittämättömäksi lapseksi.



Joten ovat vanhempani tavallaa oikeassa, kukin saa tehdä rahoillaan mitä haluaa :(



PS: en ota tätä suoranaisesti itseeni sillä kyse on vanhempieni omasta (mielenterveys)ongelmasta, ja osin siitäkin että minua ei koskaan hoidettu (laitettiin jo 1kk iässä hoitoon täysipäiväisesti) joten mitään rakkaussuhdetta ei minuun voinut äidilleni koskaan tullakaan. Siskoni sen sijaan oli tekemällä tehty, häntä hoidettiin pitkään kotona, imetettiin jne. Eli äitini ihan eri tavalla sai suhteen luotua nuorempaan lapseensa.

Eikä kyse ole minun puolelta oman äitini suosimisessa, hän asuu kaukana ja anoppi samalla paikkakunnalla. Olisi todella kivaa, jos lapsilla olisi mummi kotipaikkakunnallakin, mutta kun mummi ei halua! Tyttären tytär on todella tärkeä hänelle, saa toki ollakin. Mutta hiukan kyllä hymyilyttää kun anoppi kutsuu meidänkin tyttöjä tämän lempparilapsenlapsen nimellä. Ei siis oikeasti näytä muistavan edes lastemme nimiä. Ristiäisiin ei ole vaivautunut tulemaan, synttärilahjoja ei ole koskaan ostanut vaikka on aina syntymäpäiville pyydetty. Lempilapsenlapsi saa vaikka kuun taivaalta. No, ihan sama minulle mutta omaan nilkkaan tuo anopilla vielä kopsahtaa. En aio minä eivätkä aio lapsemme häntä vanhana käydä vanhainkodissa katsomassa, hoitakoon lempparilapsenlapsi ne vierailut.

miehen siskon lapsella on ikäeroa 7 kuukautta. Miehen sisko kertoi rauskaudestaan, kun oli tullut tervehtimään mua ja vastasyntynyttä veljenpoikaansa, paikalla oli myös mun anoppi ja appiukko. Ei kiinnostanut meidän vastasyntynyt enään sen jälkeen. Hyysättiin vaan siskon ympärillä.



Aina tämän siskon lapsen syntymään asti jaksoivat appivanhempani käydä meillä aina silloin tällöin ja pyysivät pari kertaa poikaa yökyläänkin.



Kun tämä siskon lapsi syntyi, ei kuulunut enää mitään. Eli nyt vuoteen. Appivanhemmat ravaavat siskon luona 100 kilsan päässä vähintään 3 kertaa viikossa, meillä eivät tosiaan ole käyneet vuoteen vaikka asumme samassa kaupungissa.



Eli KYLLÄ asia näin on!

Anopin tytölle kun syntyi lapsi, niin meidän lapsi unohtui kyllä täysin.



Ennen tyttärensä lapsen syntymää vieraili meillä usein, samoin soitti minulle ja lapselleni, mutta ei enää.



Ja aikaisemmin kun soitti pari kertaa, puhui koko ajan tyttärensä lapsesta. Ihan kun minua oikeasti kiinnostaisi tippaakaan. Mutta kuuntelin kyllä.

on päätynyt tutkimuksissaan, että niin on hyvin usein kuin ap väittää. Apu siirtyy nuoremmalle sukupolvelle pääasiassa tyttärien kautta. Mutta tätä kuviota sotkee tarve, hyvinvointivaltiossa sukupolvet auttavat toisiaan kyllä, jos on tarvetta. Se on siis tarvelähtöistä.

lapsenlapsista kaikkein tärkein on isovanhemmille se ekana syntynyt. Muiden suhteen kiinnostus alkaa hiipumaan heillä, mitä enemmän lapsenlapsia alkaa putkahtaa maailmaan.

Monest tytär on enemmän tekemisissä oman äitinsä kanssa, kuin anoppinsa. Näin ollen lapsenlapsistakin tulee usein läheisemmiksi äidille kuin anopille. Pojat usein "menetetään" vaimon sukuun, jolloin luonnollisesti lapsenlapsetkin ovat sinne puolelle läheisempiä. En kuitenkaan usko, että ovat sen tärkeämpiä kuin pojankaan lapset. Näinhän ei tietenkään ole aina, mutta kun mietin omaa lähipiiriä ja ystäviä, niin usein se menee näin.

Oma mummo selvästi suosi poikaansa ja poikansa (isäni) lapsia, vaikkakin oli paljon läheisempi tyttäriensä kanssa kuin pojan.Nyt anopille ovat pojat kaikki kaikessa ja näiden perheet, tyttären kanssa ei olla niin läheisiä. Vanha ikävä ajattelumalli tuntuu pätevän, eli poikia toivotaan syntyvän ja ovat jollain tavalla erityisasemassa, vaikka tekisivät mitä.

Ilmoitti siis minulle, että ymmärtää hyvin paikkansa ja tietää, että meidän perheelle vaimon vanhemmat on tärkeämpiä ja läheisempiä, siis luonnollisempi suunta meidän kannalta. Juu. Mun vanhemmat on alkoholisteja.



Tuli vähän sellainen olo, että anoppi halusi tälläkin korostaa sitä, että ei halua mitään osaa eikä arpaa meidän elämään. Tyttärellään ei ole lapsia ja tuskin tuleekaan vielä vuosiin. Mummottelun suhteen on siis kuitenkin pakko tyytyä meidän lapsiin (kohta kolme) ja on toki nyt ollutkin tekemisissä. Mutta kyllä tuo jotenkin hiertää välejä, kun on moneen kertaan ja monella eri tavalla ilmoitettu, että "ei haluta sekaantua, vaimon vanhemmat on tärkeimpiä" jne.



Minä en siis ikinä ole moista puhunut. Ei mulle mun alkoholistivanhemmat ole tärkeitä, ei kiinnosta pitää heihin yhteyttä tai vaalia heidän isovanhemmuuttaan, päin vastoin. Onneksi appiukko ei ymmärrä mitään tästä tärkeysjärjestyksestä, vaan on ottanut meidän lapset elämäänsä täysillä ja on aivan huippu vaari!

meillä on kahdet patalaiskat isovanhemmat jotka eivät ole auttaneet meitä hetkeäkään ikinä. Muutaman kerran on kauniisti pyydetty, eivät jaksa/halua. Pari kertaa äärimmäisessä hätätilassa/kriisissä on pyydetty (vähän painokkaammin, silloin oli todellakin aito hätä): ei viitsitty auttaa silloinkaan. Vaivautuneena vaan mutistiin että "ei me oikein ajateltu että alettais autteleen" ja toisessa paikassa sanottiin että "noo, pitää miettiä". Ja sitten ei kuulunut mitään.



Eli apua on turha odottaa isovanhemmilta vaikka olisi pää irti, kuolemankielissä tai muu kriisi menossa.



Kaikissa suvuissa ei ole näin, mutta ikävä kyllä minun ja mieheni vanhemmat ovat molemmat oikein malliesimerkkejä suurten ikäluokkien ahneesta sukupolvesta. Aikanaan hoidattivat omat lapsensa vanhemmillaan (mummot hoiti meitä vähintään 3-4 kertaa viikossa ja kaikki loma-ajat päälle) ja itse vaan reissasivat ja viettivät lapsivaapata aikaa.



Nyt sitten kun olisi ollut mahdollista maksaa saatu apu eteenpäin niin eivät "viitsi". Eli eivät auttaneet niitä omia vanhempiaan raihnaisina vanhuksina - jotka siis antoivat satojatuhansia aputunteja lastenhoidossa - eivätkä kyllä auta myös omia lapsiaan saati lapsenlapsiaan.



Hyvinvointivaltiota tarvitaan juuri siksi, että kusipäävanhempia/isovanhempia on ja paljon. Meidän tilanteessa (kun oli se hätä) viimein saatiin äärimmäisenä hätäkeinona apua kunnalta. Jos ei kunta olisi auttanut niin lapset olisi olleet heitteillä ja pahasti (liittyi äkilliseen pahaan sairastumiseen, en jaksa selittää tarkemmin).

sekä tyttären että pojan lapsia. Mutta tyttären lasten hoitaminen ja hänen kanssaan puhuminen on helpompaa kuin miniän lasten hoitaminen ja puhuminen hänen kanssaan. Joo, nähdään molempia, mutta pojan lapset käyvät äitinsä vanhempien luona useammin kuin meillä. Tytär on oppinut lasten hoidon ja siivoustavat ja huushollin pidon minulta, miniä omasta kodistaan, vierastan miniän tapoja, mutta en halua huomautella enkä rikkoa välejä. Miniäkin haluaa, että hänen lapsillaan on molemmat isovanhemmat, mutta ei se ole käytännössä yhtä helppoa kuin tyttären perheen kanssa oleminen.

läheisempiä äideilleen kun poikien vaimot. Naisethan sen yleensä määrää kenen sukulaisten kanssa sitä " veljeillään" . Ihan kauhulla odotan kun poikani tuovat miniöitä ja perustavat perheen... NÄkeekö niitä mahdollisia lapsenlapsia ollenkaan??

Kaikkea ihmiset stressaavatkin :)

Eiköhän niitä lastenlapsia "ihan tarpeeksi" saa tilastojenkin valossa nähdä. Varsinkin jos poikia on esim kolme, eikä vain yksi.

Luin sen "äidinäiti tärkein isovanhempi" - jutun (olikohan täältä). Tosi usein toiseksi tärkein isovanhempi eli isänäiti näkee lapsenlasta (suhteessa raflaavaan otsikkoon). Myös oma anoppini ja oma mummoni mummoilivat pojanlapsilleen paljon. Ja heillä siis toisella vain 1, ja toisella 2 poikaa. Vaikkei kumpikaan heistä halunnut edes yrittää tosissaan tulla toimeen miniöidensä kanssa!

mummille tärkeämpiä poikansa tytöt kuin toisen poikansa pojat.

eli lähes kaikissa tapauksissa missä anopilla on poikia, meno on tasa-arvoista tai suhteellisen tasa-arvoista. Mutta auta armias jos anopilla on tytär - vaikka miten ilkeä äitiään kohtaan - niin kun tytär saa lapsen, niin kaikki muut lapsenlapset menettävät merkityksensä.



Usein sanotaan että eka lapsenlapsi on rakkain. Tämä ei kyllä pidä paikkaansa, ja tunnen todella monta kymmentä lapsiperhettä joissa on sama meno kuin meillä: anopille vain ja ainoastaan tyttären lapsi on rakas. Ja jos anoppi on pojan lasta jollain tavalla ekana lapsenlapsena huomioinut, niin huomio on loppunut kuin seinään siinä vaiheessa kun oma tytär saa lapsen.



Meillä on vain yksi mummo (anoppi) ja hän on täydellisen piittaamaton ja välinpitämätön lapsiamme kohtaan. Ne on ne tyttären lapset vain niitä oikeita lapsenlapsia.

ja lisäksi "erikoiset" lapset. Nimittäin miehen veljen perhe asuu ulkomailla, heillä on adoptoituja lapsia, ja selvästi on sekä niin, että ulkomaille on makeeta mennä näitä lapsia hoitamaan, että niin, että adoptoiduille halutaan antaa speciaalihuomiota.



Lisäksi vaikuttaa se, miten paljon kehtaa kerjätä apua.



Me ollaan vanhimman pojan perhe ja pyritty olemaan kuormittamatta isovanhempia liikaa. Seuraus: ollaan jääty paitsioon, koska "ettehän te mitään tarvitse". Tyttären täysi-ikäisille lapsille käydään tekemässä ruoat nenän eteen, kun heidän vanhempansa ovat etelänmatkalla jne.