Miten otetaan osaa, kun lemmikki kuolee?

Se olisi suuri osanotto, koska en ole ikinä halannut häntä.

mutta joskus auttaa ihan sekin, että olet läsnä ja kuuntelet. Ja voit toki sanoa, että olet huomannut kuinka tärkeä koira on perheessä ollut ja että olet pahoillasi perheen menetyksestä. Luulisin, että ihan sekin jo auttaa, että joku ymmärtää, että lemmikkiäkin voi ja saa surra kovasti.

Ja allaolevalle - kyllä moni ymmärtää, eläinihmiset ainakin. Kun oma 15-vuotias kissani jouduttiin lopettamaan pitkälle edenneet sairauden vuoksi, olin ihan romuna. Onneksi kukaan ei mussuttanut mitään se oli vaan eläin -läppää, vaan minulle läheiset tiesivät, miten tärkeä tuo vanharouva minulle oli. Vieläkin ikävä kouraisee, vaikka kissarouvan kuolemasta on jo muutama vuosi.

mutta joskus auttaa ihan sekin, että olet läsnä ja kuuntelet. Ja voit toki sanoa, että olet huomannut kuinka tärkeä koira on perheessä ollut ja että olet pahoillasi perheen menetyksestä. Luulisin, että ihan sekin jo auttaa, että joku ymmärtää, että lemmikkiäkin voi ja saa surra kovasti.

pelkään etten osaa sovitella sanoja oikein. En tiedä miltä tuntuu surra eläintä, joten en osaa sanoa mitään "eläinten taivaasta jossa he vielä kohtaavat"... Ääh. Mitä voi sanoa miehelle, koirasta. Koira ei edes kuollut pentuna, liian varhain. Voin kai vain olla myötätuntoinen hänen/ perheen surussa ja halata lämpimästi. ap

multa ja ystäviltäni on kuollut niin monta läheistä ja rakasta ihmistä, että en todellakaan osaisi sanoa mitään ihmiselle, jolta on kuollut koira.

Toisen suru on hänelle juuri niin suuri kuin hänen kokemusmaailmaansa mahtuu.

usein pitkäaikaisen lemmikin kuolemasta johtuva suru on perheelle yhtä suuri kuin joku ihminen suvusta olisi kuollut.

Talo tuntuu niin kovin tyhjältä ilman koiraa.

Koirn kuolemasta tulee tapauksessasi olemaan ntodella vähän aikaa ja suru pahimmillaan. usein koko surun laajuus ei vielä ole edes alkanut kun ei olla vielä oikein sisäidtetty ettei rakas ystävä enään koskaan tule vastaan häntä iloisesti heiluen.

Varmasti riittää ,että olet läsnä ja kuuntelet ystävääsi.

suree lemmikkiä ei ole kokenut koskaan mitään muuta... hohhoijakkaa taas.



Jos olet jo huomannut, että joku on "hiljaista poikaa" niin tiedät, että asia painaa. Sen arvoisesti kohtelet ja otat huomioon. Eläimen kuollessa ei tarvita addresseja, vain myötätuntoa.

ehkä ainoa ystävä. Joka tapauksessa oma persoona, pitkäaikainen kumppani ja perheenjäsen. Se, ettei kuollut pentuna, on oikeastaan pahempi kuin se että kuoli noin vanhana. Ystävä on ollut mukana niin pitkään, että kiintymys on väkisinkin syvää. Ei toisen suru ole toiselta pois. AP - laita tuo kysymyksesi Lemmikkipalstojen Päivän peili -osioon, saat sieltä parempia vastauksia kuin täältä, missä ei ymmäretä tätä asiaa näköjään.

T. aiempi kirjoittaja, joka sureksi kissaansa

multa ja ystäviltäni on kuollut niin monta läheistä ja rakasta ihmistä, että en todellakaan osaisi sanoa mitään ihmiselle, jolta on kuollut koira.

siis koiran kuolema sama asia kuin oman lapsen tai aviopuolison?

ymmärrän oikein hyvin, että jollakin on suru, kun lemmikki kuolee. Mutta jos omaan ja ystävien elämään mahtuu perheenjäsenten menetystä, on menetetty aviopuolisoita ja lapsia ihan kesken elämän, niin siinä mittakaavassa koiran kuolema tuntuu vähäisemmältä. 8

mutta olisin kyllä kokenut kornina jos joku olisi esittänyt surunvalitteluja kissan kuoleman johdosta tai edes halaillut sanattomasti ja ilmaissut olevansa tukena.

Voi että miten surullista, onneksi sai elää hyvän elämän, varmasti on yksinäistä kun ei enää ole lenkkikaveria.



Juttele koirasta ja sen hyvästä elämästä, kerro muistoja vuosien varrelta jne.



Älä nyt tosiaan halailemana ala äläkä herranjestas kortteja laita!

Älä ota eläintä puheenaiheeksi jos ei kaverikaan ota. Se nyt kuitenkin on vain rakki eikä mikään oikea perheenjäsen.

Jos ymmärrätte? Muutamankin ystävän kanssa ollaan jouduttu tilanteeseen, että rakkaasta lemmikistä on jouduttu luopumaan. Suru on silloin ihan eri kuin ihmisen kuollessa, tietenkin, itsestäänselvästi. Ei niin lohduton. Silloin mielellään puhuu koirasta, muistelee, vakuuttelee itseään, että lopettamispäätös oli oikea, että koiralla oli hyvä elämä ja lopulta hyvä kuolema.



Eli koirasta saa ja voi ja on suositeltavaa puhua.

Voit myös jotenkin ilmaista, että kuuntelet ja ymmärrät, jos tuttusi tahtoo puhua asiasta. Lemmikin kuolemasta saattaa olla vaikea puhua, koska kovasydämiset sanoo että "eläinhän se vaan oli" tai muuta raakaa.

kyseessä on todellakin "vain eläin", eikä esim. henkilön aviopuoliso.

Siis koira kuollut, hei kyse on eläimestä ei ihmisestä.

Mitä hiton osanottoja tuossa ei tarvita.

En ottaisi osaa, se olisi kornia suuhuni. Asiaa voi pahoitella, sanoa että onpa ikävää. Voi kysyä, oliko eläimellä kipuja tms. aiheeseen liittyvää.

Mun koiran kuolemasta on 4 vuotta ja ensimmäist puoli vuotta itkin päivittäin. Nykyäänkin jos muistelen miten ihana koira mulla oli tulee kyynelet silmiin, mutta ei lohduttomasta surusta vaan ihanista muistoista ja kaipuusta. Tätäkin kirjoittaessa tuli pari kyyneltä. Esim. vaarini kuolema ei tuntunut yhtään niin pahalta, enemmänkin helpottavalta. Oli kuollessaan 99 vuotias ja erittäin dementioitunut monta vuotta sairaalassa maannut eikä pystynyt enää puhumaan, tunnistanut minua tai ymmärtänyt maailmasta mitään. Toki suru oli silti suuri, mutta tuolloin kuolema oli odotettavissa.

Suosittelen että muistelette yhdessä koiraa. Sen parhaimpiä päiviä ja hetkiä. Hauskoja tapahtumia. Sekin on tarpeeksi että kuuntelet. Ei tarvitse mitään osanottoja sanoa vaan saa hymyilläkin. Riippuu onko hän vielä missä vaiheessa surutyötään.