Dogging?
Kuulin juuri tästä "ilmiöstä" ja mietin että onko tuota oikeasti Suomessakin ja onko kenelläkään tietoa / tuntemusta aiheesta? Melkeinpä kiinnostaisi kokeilla ;)
Ja koska en varmaan ole ainoa jolle koko käsite oli tuntematon, niin tässä sille selitys:
Dogging tarkoittaa seksin harrastamista julkisella paikalla. Se toimii siten, että toisilleen tuntemattomat ihmiset tapaavat netissä ja sopivat ajan ja paikan seksin harjoittamiseen. Tirkistelijät ovat tervetulleita.
Kommentit (143)
Olin jo lähdössä eilen mutta kosteata oli ulkonakin. Viime perjantaina kävin kahdeksan aikaan kääntymässä, mutta ketään ei tullut paikalle. En uskalla ilmoitella aikaa etukäteen ettei tule ongelmia, mutta tarkkailkaa punaista Nissaniani.
Kosteikko kirjoitti:

ens perjantaina tuntia aijemmin lady!
tarkkaile valkoista audia ;)
Ensi vkl ei käy. Täytyy välillä hoitaa näitä työmatkoja pois alta. Saa nähdä, mitä siellä tapahtuu. Lämpimässä. Parkkiksella. Ilman pikkareita tuulen tuivertaessa ja leikitellessä
Kosteikko kirjoitti:
Ensi vkl ei käy. Täytyy välillä hoitaa näitä työmatkoja pois alta. Saa nähdä, mitä siellä tapahtuu. Lämpimässä. Parkkiksella. Ilman pikkareita tuulen tuivertaessa ja leikitellessä
No voih! työjutut aina tietty hoidettava.. ei sinulla oisi tuuraajaa ensi perjantaiksi kartanolle ;)
Kosteikko kirjoitti:
Ymmärtäiskö osallistujat vaan jäädä katsojiksi jos tulisin joku ilta Hämeenkylän parkkikselle ja strippaisin julkisesti. Ei saisi lähestyä/koskea eikä kuvata. Katsoa saisi aika pitkään. Se ei olisi doggingia vaan mitä se olisi ?
oispa tänä- iltana.. just satun olemaan tuolla kartanossa yötä
Kosteikko kirjoitti:
Olin jo lähdössä eilen mutta kosteata oli ulkonakin. Viime perjantaina kävin kahdeksan aikaan kääntymässä, mutta ketään ei tullut paikalle. En uskalla ilmoitella aikaa etukäteen ettei tule ongelmia, mutta tarkkailkaa punaista Nissaniani.
onkohan siellä illalla Nissania ;)
saako koiranomistaja parrmmin sekdii? naiselle kylään ha koiratkin tutustuu toisiinsa omas huonees.kaikki voittaa,?
Kosteikko kirjoitti:
Olin jo lähdössä eilen mutta kosteata oli ulkonakin. Viime perjantaina kävin kahdeksan aikaan kääntymässä, mutta ketään ei tullut paikalle. En uskalla ilmoitella aikaa etukäteen ettei tule ongelmia, mutta tarkkailkaa punaista Nissaniani.
Lähden tarkkailemaan punaista nissania ;)
Kosteikko kirjoitti:
Olin jo lähdössä eilen mutta kosteata oli ulkonakin. Viime perjantaina kävin kahdeksan aikaan kääntymässä, mutta ketään ei tullut paikalle. En uskalla ilmoitella aikaa etukäteen ettei tule ongelmia, mutta tarkkailkaa punaista Nissaniani.
Nyt oli punainen nissan mutta väärällä parkkiksella..ei sinne hiekalle vaan toiselle puolelle..
better luck next time
Kosteikko wrote:
Olin jo lähdössä eilen mutta kosteata oli ulkonakin. Viime perjantaina kävin kahdeksan aikaan kääntymässä, mutta ketään ei tullut paikalle. En uskalla ilmoitella aikaa etukäteen ettei tule ongelmia, mutta tarkkailkaa punaista Nissaniani.
alkaa olemaan tänään viimeiset kelit vilautuksille..
täytyy mennä kastomaan onko nissaneita
Kosteikko kirjoittaa:
Nyt on ollut niin huonoja kelejä työmatkalta palattuani ja tänäänkin kylmä ilma. Pahoittelen kovasti mutta eiköhän palata keväämmällä asiaan. En halua kuitenkaan vilustua vaikka hauskoja hetkiä olisikin tiedossa. Ehkä näkyillään Sexhibitionissa, se on ainakin sisällä lämpimässä.
Vierailija wrote:
Hämeenkylän kartanon takaparkkis
oiskos tänään mitään ihailtavaa paria tahi naista
Vierailija wrote:
Hämeenkylän kartanon takaparkkis
oisko iltasella mitään kivaa? naista.. salaisesti varovasti

tänään mitään? naiset parit ?
Kosteikko kirjoitti:
Olin jo lähdössä eilen mutta kosteata oli ulkonakin. Viime perjantaina kävin kahdeksan aikaan kääntymässä, mutta ketään ei tullut paikalle. En uskalla ilmoitella aikaa etukäteen ettei tule ongelmia, mutta tarkkailkaa punaista Nissaniani.
täytyy käydä nyt kattomassa jos oisi punaista nissania
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Hämeenkylän kartanon takaparkkis
oisko iltasella mitään kivaa? naista.. salaisesti varovasti
Hmm.. onko myös talvidoggingia?
M+M dogging jossain kehäteiden välisellä vyöhykkeellä ?
Nostetaampa kuumuuden kunniaksi tämä hyvä aihe ylös
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Hämeenkylän kartanon takaparkkis
oiskos tänään mitään ihailtavaa paria tahi naista
Vierailija kirjoitti:
Kosteikko kirjoitti:
Olin jo lähdössä eilen mutta kosteata oli ulkonakin. Viime perjantaina kävin kahdeksan aikaan kääntymässä, mutta ketään ei tullut paikalle. En uskalla ilmoitella aikaa etukäteen ettei tule ongelmia, mutta tarkkailkaa punaista Nissaniani.
täytyy käydä nyt kattomassa jos oisi punaista nissania
Oilisko illalla ihailtavaa herrasmiehelle?
millon lady? vaikka heti!