Kertokaa onko tämä synnytyksenjälkeinen masennus???

minä olen kotona ja kaiken pitäs olla ihanaa ja onnellista.

Saan nukuttua öisin mutta iltasin ei meinaa uni tulla siis ei vaan väsytä mutta en heräile paitsi vauvan takia.

Olen vaan koittanut miettiä että tämä on ohi menevää ja kun pääsen taas takaisin töihin kesällä niin sitten menee viimeistään ohi.

Pelottavinta tässä on se kun itsekkin sitä ihmettelen että olisin halunnut jo pari kuukautta sitten mennä mielelläni takaisin töihin.

Ja vielä se kun ekan lapsen jälkeen ei tälläistä tunnetta ollut vaan kaikki oli ihanaa ja onnellista, vanhempi lapsi on siis 5,5 vuotias ja vauva 5 kk.

Vierailija:

voi kun pääsisin sulle jutteleen asiasta!

Oikeesti näytä hänelle se kuinka vaikeaa sinulla on tällä hetkellä!jookosta?

terv.se sama yllyttäjä =)

jolla itsellä samasta kokemusta, ja mies kuin ymmärsikin loppujen lopuksi ja nykyään on erittäin tasapainoinen suhde. Tai sanotaanko toistaiseksi ainakin.

-Ap-

ja en enää saanut unta. Erityisesti silloin ahdisti todella. Vauvalla oli koliikki ja pelkäsin, että en vaan enää jaksa kantaa häntä ja tiputan lattialle tms. En siis halunnut tietoisesti vahingoittaa vaan pelkäsin, että voimat vaan loppuu. Juttelin neuvolassa lääkärille ja sain lääkkeet. Lisäksi kävin juttelemassa muutaman kerran psyk.sairaanhoitajalle. Onneksi nuo ajat ovat nyt jo muisto vaan.

Mulla oli kans niin että mulla jostain syystä oli aina olo semmoinen etten jaksa tätä juttua enää, ja mielessä kävi just että lähden, ja ajattelin juuri niin että kaikkihan meillä hyvin, siis periaatteessa.Mutta " vitutus" oikeesti vaan jatku ja jatku ja miehelleni sanoin asiasta, noin niinku ohimennen, muuta eihän se johtanu mihinkään, sitten vaan rupesin sanomaan oikeen tosissani, raivonakin, että mulla oikeesti paska olo, että musta tuntuu että en oikeesti jaksa päivääkään, en jaksa tehä enään mitään, ja että mulle kaikki on aivan samaa, siis mulla oli myös masennusta, niinkuin on sullakin, mutta kuitenki, siis huusin päin naamaa että " mulla on PASKA olo, tajuakko" .Meillä oli monet monet tappelut, ja keskustelut asiasta(sinäkin osaat sanoa ja keskustella,kun vain aloitat)

Mutta jotenki mieheni sitte tajus että en mä yksin pysty kaikkia tekemään, vaikka mies onkin työssä, ja että asioista täytyy keskustella,

ja se ei ole mikään syy sille että sun pitäs kaikki tehdä kotona, että miehesi käy töissä. Hän pääsee kuitenkin tekemään omia juttuja, sinä et, olet vain ja aina siinä kotona hoitamassa ja hoivaamassa! onko sulla edes mitään harrastusta ym?jos ei niin ehdottomasti hankit sellaisen!



Ja et ole huono äiti vaikka töihin halusitkin jo aikasin, ja vaikka lähtisitkin, se voi tehdä perheellesi hyvää, kun saisit olla muutakin kuin äiti ja vaimo, niinkuin miehesikin saa olla muutakin kuin isä ja mies!



Pärjäile ja oikeasti keskustele miehesi kanssa. Ja kannusta häntä kun hän yrittää olla tukenasi, niin hän huomaa kuinka tärkeää hänen apu on. Eläkä esitä mitään vaan näytä miltä susta oikeesti TUNTUU!

Revi vaikka hiukset päästäs ja hypi tasajalkaa keittiön pöydällä, jos ei muuten tajua =)

-AP-

Vierailija:

23

Aamulla ajattelin et pitäskö kirjottaa, mut en sitten jaksanu. oli niin ankee olo. Mulla on usein just sama olo et ois kiva päästä johki pois vaan, ettei kukaan häiritsisi.En tiiä mihin mutta johki missä ei mitään ääntä.Sais olla vaan.Hermostuttaa välillä kaikki asiat lapsissa..ja kohta ihmettelen et no miks nyt tommosesta noin suutuin.En haluis olla sellanen ku olen lapsille..vaan haluisin olla kiinnostunu niitten jutuista.Tai no toisaalta olen mut en vaan jotenki jaksa innostuu aina ja näyttää sitä niille. Ja hermostun jos pitävät suurempaa ääntä.. en tiiä onko tää kaikki masennusta.Ulos ei kiinnosta lähtee, ei oikee mikään ala innostamaan mihinkään päin.



Tosi sekavaa tekstiä.Mut hankalaa tosiaan selvittää omaa päätään. Neuvolassa tuntuu hassulta alkaa valittaa omaa oloa ku sillon ei pakosti just olekaan semmonen olo.Sit tuntuu et keksinkö mä vaan.Sit yhtäkkiä iskee rajusti.Tekee mieli itkeä ja huutaa vaan vaikka kurkku suorana(jota nyt ei voi tietenkää tehä). Ei jaksa alkaa tekee mitää ja just pitäs laittaa kaikille vaikka ruokaa ja sit lapset alkaa kinastelee jostai mielestäni hölmästä aiheesta ku kupin väristä tms.Sit menee hermot.



Vauva on jo 10kk et voiko tää enää olla sellasta synnytyksen jälkeistä masennusta? Ja enemmän oikeestaa hermostuttaa noi kaks isompaa.. Esikoisella vielä uhma tähän päälle. tai jotain hermojen kokeilua..



Mut tuli tuttu olo ku luin ap:n jutun!

Ja välillä tekis mieli hakata oikeen kunnolla nyrkkeilysäkkiä jos sellanen vaan olis että pääsis oikeen kunnolla takomaan jotain...

Mutta jotenkin sitä vaan ajattelee että ei nää nyt mitään oikeita ongelmia ole.

KAi sitä pitäs sit joku harrastus hankkia mutta kun ei jaksa ja senkin muuten on mussa outoa että ennen imuroin joka päivä ja meillä oli TODELLA siisitä ja nyt hyvä kun kerran viikossa jaksan imuroida ja joskus sillon tällän vien matot ulos ja ai että mua ottaa se päähän kun ei saa itestään irti sen vertaa että kerran viikossa veis matot ulos jne...

Kun välillä vaan toivoo että kaikki olis niin kuin ennen.

-Ap-

Sulla on myöskin masista ja sinä kanssa keskustele miehesi kanssa ensin, että sulla on kurjaa. ja ettet jaksa välillä lapsiasi ja meet yksin jonnekkin, vaikka lenkille tai kauppaan tai vaikka autoajelulle, ja vaikka joka päivä, vaik sitte heti ku mies tulee kotiin, pitää äideilläkin olla semmonen hengähdystauko joka päivä vaikka.Ja älä vedä ressiä siitä kiinnostaako sua nyt lasten jutut, se on jo hyvä merkki että sä haluaisit olla kiinnostunut!Mut sen sanon että ulos kannattaa yrittää joka päivä lähtä, se kun piristää niin..

Kyllä se elämä alkaa rullaan, ja lastenjutut tulee tärkeeksi. Ja lapsillekkin voi sanoa että äiti on nyt väsynyt.



Ja se keskustelu on tärkeää ja samasta asiasta vaikka sata kertaa voi puhua se helpottaa ajanmittaan, nyt meillä nuorimmainen itkee tissiä tuossa, joten palataan asiaan =)



17,23 ja muitakin oli

kuvittelin aina että se tulee HETI synnytyksen jälkeen mutta tuntuu että mulla tää on alkanut niihin aikoihin kun vauva oli jotain 3 kk.

-Ap-

Lähinnä ilmenee sillä että mulla on TYLSÄÄ. Nyt viimesen parin viikon aikana olo parantunut kyllä huomattavasti. Nukahtamisvaikeudet vaan tulleet tilalle :(

Yhdessä vaiheessa tuntui että mä en kertakaikkiaan jaksa tätä samaa tylsyyttä koko ajan; ulkoilu vauvan kanssa tylsää, päivät miehen ollessa töissä tylsiä,... Kaikki oli tylsää ja ahdistavaa. Nyt ainakin toistaiseksi olen alkanut nauttiakin jo hieman. Ehkä se ajatus auttoi että tajusin että palaan töihin 2kk päästä joksikin aikaa ennen hoitovapaalle jäämistä.

nyt 3 kk:n jälkeen tuntui siltä että haluun pois täältä äkkiä töihin.

-AP-

En niin vakavasti, että harkitsisin itsemurhaa tmv. vaan se ilmenee yleisenä pahana olona ja ahdistuksena. Harvoin tunnen oloni hyväksi, ja ajoittain olenkin energinen ja jaksan touhottaa ja lähteä ulos, mutta yleensä se vaatii ponnisteluja. Mies ei ymmärrä. Olen hänelle kertonut, mutta muuta tukea en saa, kuin tokaisu vuodatukseni perään, että hae apua.

Apua en ole hakenut, vaikka pitäisi.

En pysty täysillä nauttimaan lapsestani ja hänen lapsuudestaan, kun siitä vielä voi ja se harmittaa.

Ahdistun usein iltaisin ja nukahtaminen on vaikeaa. Lisäksi kärsin kuolemanpelosta ja pelkään sairastuvani tai että joku läheinen sairastuu...

Kuitenkin jaksan nousta sängystä ja jaksan hoitaa kodin, tehdä ruokaa jne. mutta nautintoa en saa mistään.

Paitsi seksinnälkää en ole menettänyt...

ennen tätä toista lasta ajttelin että pillerit vei halut ja sen takia en niitä enää uudestaan halua mutta samapa tuo kun ei nytkään niitä haluja ole, on vaan niitä haluja että haluaa olla sylissä ja että toinen pitää vaan muuten hyvänä, hellyyden kaipuuksiko sitä sanotaan???

-Ap-

Se vaan on niin että joskus elämä käy raskaaks vaikka päälisinpuolin kaikki ois hyvin!

Ruvetkaa käymään esim. seurakunnan kerhoissa, niistä saa mukavaa vaihtelua, tai tehkää vaikka joka tiistaista kirjastopäivä tms. Siin tulis sitä rytmiä viikoihin. Ja pyytäkää oikeesti niiltä miehiltänne apua lastenhoidossa, siks aikaa ku ite käytte iltasella jossain iteksenne ja luottakaa miehillenne lapset hoitoon, he osaavat omalla tyylillään varmasti hoitaa vauvojanne/lapsianne sen aikaa. ja muutenkin vaikka olisitte kotona niin antakaa miestenne myös hoitaa lapsianne.

Ja vielä muistakaa sanat rakastan sua niin lapsille kuin miehillenne =)

Nyt meen muihin hommiin =)

t. 17, 23 ja muitaki oli

Vierailija:

kuvittelin aina että se tulee HETI synnytyksen jälkeen mutta tuntuu että mulla tää on alkanut niihin aikoihin kun vauva oli jotain 3 kk.

-Ap-

Teillä on vain yksi elämä, eläkää se nauttien lapsistanne ja koko hommasta. Ihan totta, sitten kun kohtaatte TODELLISIA vaikeuksia, muuttuu ääni kellossa ja perspektiivi ihan täysin.



Ota se 5kk viereesi ja nukkukaa yhdessä, mikä sen ihananpaa.

Kun tulee vaikeuksia onhan se masennus aina keksitty jonka piikkiin voi kaiken laittaa. Sitten ei tarvitsekaan enää tehdä mitään. Kun on SE masennus.

Vierailija:

On se hyvä että edes joku ymmärtää että ei niitä masentuneita mikään oikeesti vaivaa. Senkun ottavat itteään niskasta kiinni, pää pystyyn ja hymy huulille. Kavereilta voi pyytää vielä että taputtavat olkapäälle ja sanovat reippaasti " kyllä se siittä"



-voi kristus mikä puupää-