Ero

Kukaan ei voi enää sanoa että ei yritetty tarpeeksi, kaikki keinot kokeiltu mutta ei onnistu enää. Lapsien puolesta paha olla.

Kertokaa että lapset voivat elää hyvän elämän vaikka vanhemmat eronneet, haluan uskoa näin.

Kyllä se niin vaan on, jos kaikki on kokeiltu niin mitä turhaa sitä on kituuttaa huonossa suhteessa ja näyttää mallia lapsille..



Kuhan muistatte että lapset kärsivät todella paljon erossa ja jätätte ne vittuilut yms. sitten omien kavereiden korviin ja lapset eivät kärsi tappeluistaa ja muusta paskasta!!

Halauksia ja jaksamisia!!

Me olemme miehen kanssa hyvin samaa mieltä että ei onnistu enää, ja yritetty on vuosia. samoin haluamme molemmat eron hoitaa siististi ilman riitoja, ja uskon että onnistuu.

Paha mieli vain lasten puolesta vaikka olen ihan varma (ja mies myös) ratkaisun olevan oikea.

alkako näitä väsyneen kännin JUHANNUS eroja.. kun ei mennykään niinkun piti ja sitten oli se ahdistus jo valmiiks ja sitä ja tätä ja sitten on sen toisen syy..



äsh ei jaksa.



sitten erotaan kun ei ole juhlapyhiä ja normaali arki ja mieli eikä näitä suomalaisten ahdistusjuhlia:)



kaikki hyvin!

Kun olen oman poikani ja monen muunkin lapsen ero-oireilua seurannut vierestä, niin en kyllä pahimmalle vihamiehellekään suosittelisi eroa kyllä heppoisin perustein. Mielestäni lapsiperheen pitää erota vain ns. hyvistä syistä.



Mitkä ovat teidän syyt erota?

Joskus se on silti parempi kuin kärsiä helvetillistä kotielämää. Silti erota ei kannata kovin kevein perustein, jos on lapsia. Lapsille ehjä koti on kuitenkin rikkaus.

ero on päätetty jo ennen juhannusta, alkoholia en käytä, joten väärin meni arvailusi.



En ala enempää erittelemään syitä erolle, mutta olen varma että ne aivan oikeat syyt eikä vain: kun ei huvita tai arki on tylsää- tuollaisesten asioiden takia en koskaan luovuttaisi.

Ehjän kodin olisin halunnut lapsilleni suoda ja se tässä kaikkein eniten surettaa ja huolestuttaa.

ap

Sillloinhan te ette ole tajunneet koko liiton sisältöä. Te olette kaksi erillistä ihmistä, jotka olette tehneet liiton keskenänne. Teillä on edellen omat mielipiteenne ja omat halunne. Miehesi ehkä haluaa jäädä kotiin, kun sinä menet oman äitisi luo käymään. Oletteko ymmärtäneet sen, että vaikka olettekin avioliitossa, voitte tehdä asioita erikseen?



Sinä lähdet viikon matkoille, kun mies on kotona. Sinä menet seikkailulomalle, kun mies menee kalastamaan.



Yhteistyö tulee sitten, kun suunnittelette, miten lapset hoidetaan. Kun sinä lähdet seikkailulomalle, niin otatko yhden vai kaksi lasta mukaan vai et yhtään lasta. Nämä asiat täytyy sopia yhdessä, vaikka teillä erilliset menot olisikin. Tästä syntyy perhe-elämä: otanko 0, 1 vai 2 lasta mukaani, kun menen. Teetkö sinä tänään ruoan vai minä? Siitä syntyy perhe-elämä eikä eroja tarvita.

kuin esim. näinnä vuosina, joina olette hampaat irvessä tuloksetta yrittäneet ja yrittäneet.



Sen vaistoavat lopulta lapsetkin. Et uskokaan mikä määrä energiaa irtautuu käytettäväksi onneen.



Itse olen eronnut lopullisesti vuosi sitten, sitä aiemmin asuimme vuoden erillään ja yritimme vielä sitäkin. Lapset nyt 3 ja 6. Elämä on paaaljon onnellisempaa näin. Olimme miehen kanssa elämäntavoiltamme vastakohdat, ja kummassakin kodissa lapsilla on nyt helpompaa. Tietävät, että äidin kotona tehdään näin ja isällä noin. Kaikki kädenvääntö on poissa ja mieliala, ilmapiiri huomattavasti parempi.



Rohkeutta päätöksiin. Eron jälkeen arkipäivän onni on täysin sinun käsissäsi ;)

Oli kuulkaa tosi shokki, vaikka arki on ollutkin hyvin tasaista ilman sen suurempaa onnenhuumaa (ei kuitenkaan ole paljon riidelty, ehkä kerran kaksi kuussa ollut jotain isompaa kärhämää, eikä aina sitäkään). Nyt sitten mies onkin yhtäkkiä sitä mieltä, että suunnilleen koko yhdessäolo on ollut hänen puoleltaan vain "yrittämistä ja toivomista että kaikki muuttuisi hyväksi". Siis aivan ihme juttua, kun ukko ei ole näiden vuosien aikana kertaakaan kunnolla kommunikoinut, ettei ole onnellinen ja että asioiden pitäisi muuttua! Päinvastoin, mies on ollut ulospäin todella hyväntuulinen jne.



Kävimme sitten perheterapeutillakin, joka kyseli onko miehellä mitään mahdollisuutta harkita vielä. Ja kuulemma ei ole, mies on jo "työstänyt asian" (itse olin juuri vasta saanut eropaperit käteen!!) ja ratkaisu on ero. Terapeutti totesikin, että miehen silmissä ei juuri tunnetta näy, omissani kyllä näkyi suru ja vaikka mitä.



Sanoin (ja mielestäni terapeutti myötäili sitä), että kun pienempi lapsi on vasta 5 v. niin mielelläni yrittäisin vielä ja katsoisin ainakin muutaman vuoden, ja että mielestäni on itsekästä erota nyt.



Melba, olen aina ollut juuri tuota mieltä, ihmiset eroaa liian helposti (ja siksi itse olin päättänyt kasvattaa lapsia tässä, vaikka en aina itsekään niin onnellinen ole ollut miehen kanssa, mutta ainakin lasten kasvattajina suhde on toiminut hyvin).



Tuntuu tosiaankin siltä, että mies ei ajattele lapsia yhtään. Mutta en tiedä, miten voisin muuttaa tilannetta. Mies on naulannut kantansa kiinni, ennen kuin itse pääsen edes keskustelemaan asiasta!

Minä vähän epäilen, että teillä on hyvä syy eroon, vaikka se ei ole vielä selvinnyt. Tämä toki täysin teitä tuntemattoman arvaus, mutta koskaan en ole nähnyt tilannetta, jossa _mies_ olisi halunnut erota kunnollisesta (väkivallattomasta, ei-alkoholistista, mielenterveysongelmattomasta) ilman sitä, että olisi toinen kiikarissa (naisille tämmöinen tuntuu olevan yleisempää). En siis hämmästyisi, jos teilläkin miehen äkilliseen tyytymättömyyteen löytyisi toinen nainen.



Parisuhde on _pari_suhde sananmukaisesti, jos toinen ei ole läsnä tai siinä on jo uusia ihmisiä (tai muita nautintoaineita, pelinhimoa tms.) läsnä, niin turhahan siinä sitten on enää räpiköidä. Mutta jos mitään sellaista ei ole, niin sitten kyllä itse yrittäisin, yrittäisin ja vielä kerran yrittäisin - sen verran kamalaa on ollut seuraukset avioerosta lapselle, että en itse omaan niskaani haluaisi sitä syyllisyyttä, että jäisin miettimään, että olisinko voinut jotain tehdä. Onneksi itse tiedän, että olen kaikkeni tehnyt ja jopa enemmänkin ja siksi painan pääni hyvällä omallatunnolla tyynyyn.



Ja yksi juttu mitä ei pitäisi eroavalle koskaan sanoa, koska usein se helpotuksen tunne, mikä tulee kun eroaa pettäjästä, valehtelijasta, alkoholistista, pelihimoisesta, väkivaltaisesta tms. on se voima, joka antaa voimia eroon, niin mutta mitä ei kannattaisi kertoa, niin on se, että ei niistä vanhoista "paskoista" eroon pääse, jos ihmisen kanssa on yhteisiä lapsia. Tietysti ongelmiin saa etäisyyttä, mutta jokainen vaikka psykopaatista, mielenterveysongelmaisesta, väkivaltaisesta (ei lapsia, mutta itseä kohtaan), alkoholin väärinkäyttäjästä eronnut tietää, että vaikka etäisyyttä tulee, niin ne ongelmat vaan säilyy ja samoin huoli lapsista.

Ja ainakin minun ero-lapseni osa jo aikuisia ovat todella fiksuja ja järkeviä meidän vanhempien erosta huolimatta tai ehkä juuri sen eroamisen takia, ovat kasvaneet järkeviksi ja tunteensa avoimesti esiin tuoviksi ihmisiksi

Olen täysin vastakohta miehen kanssa ja nuorena ajattelemattomana sitä ei niin ajatellut että on molemmilla omat menot. Kun lapsia tuli 2kpl niin se löi kuin silmille, että olet yksin kotona aina huolehtimassa lapsista ja kannnat vastuun yksin, mies ei herää aikaisin kun ei tarvii vaan nukkuu puoleen päivään. Ei hae lapsia tarhasta tai vie sinne kun ei tarvii. Huutaa jos sanot väärin tai "nalkutat" tekemättömistä asioista. Lapsia käy surku,he eivät ole tilanneet tätä elämäänsä ja olen sitä mieltä että liian nuorina lapsia ei saisi tehdä. Itsekin 26vuotiaana olin kuitenkin ihan vasta elämän alussa ja liian naiivi. Tässä sitten syitä eroon..



-Olen alkanut pelätä miestä ja hänen raivokohtauksiaan koska menee aina yli, johon mies sitten sanoo että huudan minäkin tai että minä aloitin riidan.



-Käyttää henkistä väkivaltaa ja on narsistinen, antaa omille vanhemmilleen tai sukulaisilleen paremman kuvan itsestään kuin kotona on.



-Laiskuus,joka ärsyttää suunnattomasti,minun pitää siivota koska häntä ei sotku ärsytä.



-Erakoitumassa ja ei ole yhtään sosiaalinen, ei halua juhliin tai jos on minun suvustani kysymys. Voi olla koko vk-lopun neljän seinän sisässä tai käy vaan kaupassa autolla. itse haluaisin liikkua koko perheen voimin tai matkustaa ja välillä kyläillä.



-Saattaa tosiaan valvoa 5 asti jos on NHL kausi tai pelaa tietokonetta.



-Ei huolehdi ulkonäöstään, ei käy moneen päivään suihkussa tai vaihda vaatteita, ja suuttuu jos sanon siitä. Ei ole kuulemma masentunut ja nauraa päälle.



-Näiden syiden takia olen vakavasti harkinnut eroamista koska liikaa "taakkaa" kannettavaksi ja liian paljon murheita. Myöskään seksuaalista vetovoimaa ei enää ole mieheeni.



-ja tosiaan syytän täysin it

kaksi, olisin voinut kirjoittaa tuon tekstin, niin sama kokemus täällä. Ero tulossa.

Ei kuitenkaan juo tai polta. kaikki rahat menee työmatkoihin ja lainaan, olenkin siitä katkera että hän on kerännyt sievoisen "potin" veronpalautuksia kun eroamme.lapsille on hyvä isä silloin kun viitsii ja oikein sitten korostetusti että olen vaan kuvitellut kaiken.

Itselläni on kaikki ystävyyssuhteet kuihtuneet tämän miehen takia ja nyt ei ole kuin vain yksi joka asuu liian kaukana.

Pelottaa ajatus tulevaisuudesta, asun vuokrakerrostalossa lasten ja narkkareiden kanssa ja he saavat huonot vaikutteet jo lapsena.

mies on jo uhkaillut millainen ero tulee....on sanonut ettei halua puhua enää koskaan kanssani tai olla tekemisissä....siinä siis tosi siisti ja aikuisesti hoidettu ero.

Myös pelottaa että miten minulla pienipalkkaisella on varaa elää lasten kanssa,koska mieshän ei aio maksaa mitään elareita. On niin sanonut.



On myös sanonut että hän ei halua erota vaan haluaa olla yhdessä että on minun päätökseni.

Mutta joudun hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on eikä aio muuttua yhtään....eli suoraa kiristystä.