4-vuotiaan nukkumaanmenoaika
Mihin aikaan nelivuotiaanne menee nukkumaan. Meillä mennään klo 23. Tiedän, että se on vähän myöhään, mutta minusta ei ole haittaa, jos nukkuu riittävästi. Joutuuhan kesäajankin vuoksi siirtelemään rytmiä, niin miksei se onnistuisi esikouluun mennessäkin. Heräämme klo 8.30 ja päiväunet ovat 18.00-19.30. Läheskään aina häntä ei kyllä valitettavasti eäää saa päiväunille. Mihin aikaan siis teillä mennään nukkumaan.
Kommentit (36)
Minä olen aloittaja. Kappas, että löytyi samanrytminen lapsi. Mielenkiin toista kuulla. Minun vanhempani pitävät nukkumaanmenoajoistamme kamalaa meteliä. Jatkuvasti moittivat, että teen hallaa lapselle. Sanovat, että tällä rytmillä joutuu murrosikäisenä jengeihin ja koulu kärsii ym. Itse siis olen kotiäitinä nyt.
Minä ainakin olen huomannut, että sellaisten ihmisten, jotka itse ovat aamunvirkkuja ja illantorkkuja, on jostain kumman syystä todella vaikeaa käsittää, että ihmisiä on muunkinlaisia kuin he itse ja että kaikki eivät elä samanlaisella rytmillä kuin he. Heistä on hyvin paheksuttavaa, jos joku valvoo illalla myöhään, ja varsinkin se, jos aamulla nukutaan liian - heidän määrittelynsä mukaan tietysti - myöhään.
Tuollaisille kommenteille ei kannata korvaansa pahemmin lotkauttaa. Sinä varmasti uskot itse teidän vuorokausirytminne olevan teille ihan hyvä, jos lapsi kuitenkin saa riittävästi unta, joten se on ihan sama, mitä joku perheen ulkopuolinen on siitä mieltä. Kun itse heijastat uskoa omiin näkemyksiisi, ei kukaan kehtaa niitä sinulle tulla kyseenalaistamaan.
Tämä pätee moniin muihinkin asioihin. Jos heittäydyt epävarmaksi jonkin omaan lapseesi liittyvän toimen suhteen, niin nopeasti löytyy lauma " ystävällismielisiä" kanssaihmisiä, joilla on sinulle kasapäin ns. viisaita ohjeita siitä, miten olisi paras toimia. Mutta jos olet itse harkinnut oman tapasi olla äiti ja uskot omiin valintoihisi ja näkemyksiisi, niin kuten sanottu, ei kukaan sinulle tule isottelemaan oman lapsesi hoidon suhteen. Ei ainakaan kukaan jotakuinkin fiksu.
Vierailija:
Minä olen aloittaja. Kappas, että löytyi samanrytminen lapsi. Mielenkiin toista kuulla. Minun vanhempani pitävät nukkumaanmenoajoistamme kamalaa meteliä. Jatkuvasti moittivat, että teen hallaa lapselle. Sanovat, että tällä rytmillä joutuu murrosikäisenä jengeihin ja koulu kärsii ym. Itse siis olen kotiäitinä nyt.
kun aikuisetkin, joskus vasta 23.30 ja emme edes ole kotihoidossa. Ja ihan kasvukäyrillä ollaan. Itse oon aamu-uninen niin olen totuttanut lapset jo kotona ollessani nukkumaan myöhään että saan itsekin nukkua.
Nukahtavat 20.30 viimeistään jokainen, lapset 4-v, 6-v ja 7-v (nuorimmaisella vielä omat rytmit, mutta suunnilleen samaa noudattaa hänkin, 5kk)
Jokaisella tietysti omanlaisensa rytmi mutta olisihan se varmaan parempi että lapsi menisi " ihmisten aikoihin" illalla yöunille jolloin myös päiväuniaika olisi normaikaan. Samalla sinulle ja miehellesi jäisi illalla hetken hengähdysaika ennen yötä ja uutta päivää.
Kuulema n.6h on se aika mikä alle kouluikäisellä lapsella menee että on uudelleen väsynyt esim päiväunien jälkeen.
Meillä mennään pehkuihin siinä heti 20 jälkeen, mies lukee n.15min iltasatua ja poistuu, ovat unessa viim.klo.21.
Päiväuniaika on n.2h päivittäin sijoittuen 12-14.30 välille, esikoinen on 4v3kk.
Mun mielestä toi systeemi on aika jättää historiaan jo TÄNÄÄN!
Ei mitään päikkäreitä vaan nukkumaan 20-21. Saatte sitten aikuiset omaa yhteistä aikaa silloin illalla ja rauhassa katsoa niitä K15 ohjelmia.
Eikä ihmekään jos vanhemmat eivät laita edes PIENIÄ lapsiaan nukkumaan ajoissa! Kyllähän normaali rytmi olisi hyvä pienestä opettaa. Vaikea se on sitten yhtäkkiä 6-vuotiaalle opettaa. Silloin kun yleensä alkaa eskari ja päikkäreitä voi olla hankala nukkua... Ja aamuisin pitää nousta ajoissa ylös.
Se nyt vaan on niin että yhteiskunta on rakennettu siten, että aamulla aikaisin ylös ja illalla ajoissa nukkumaan. Lapset tarvitsevat paljon unta, ihan varmasti voivat paremmin niin. Sairastelevat vähemmän, ehkä stressikin vähenee.
Eikö ap halua ollenkaan omaa aikaa iltaisin?
Jotkut eivät nuku niitä, jotkut nukkuvat ja jokainen varmaan tietää ettei lapsi nuku jos ei koe että se on tarpeen. Lepotauko ja hengähdys sellainen on minusta niille valvojillekin vielä tarpeen kun puhutaan alle kouluikäisistä lapsista, tekeehän se päiväuni/lepo varsin eetvarttia koululaisellekin ja aikuiselle.
Kokeile ap sitä että lapsesi nukkuisi ne päiväunensa tosiaan päivällä eikä vasta alkuillasta mikä sitten vaikuttaa rutkasti myöhentäen sitä yöunille menoa.
Ei tietenkään lapsi mene yöunille kello 21 jos nukkuu vielä klo 18-19.
Taitaa olla provo
Meillä lapsi, 1v 2kk, menee nukkumaan 21-23 välillä ja herää n 12 tunnin kuluttua. On vuoropäiväkodissa. Minulla ei koskaan ala työt ennen klo 10 ja teen paljon myös iltavuoroa eli aikaisia aamuja meillä ei käytännössä koskaan. Itse olen aamu-uninen ja haluan myös lapseni nukkuvan aamulla pitkään silloin kun mahdollista. Toimii ihan hyvin. Koittakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää että kaikki työssäkäyvätkään eivät elä " 8-16 rytmissä" En voisi kuvitellakaan laittavani lasta nukkumaan seitsemältä illalla (ellei sitten jostain syystä olisi herätys viideltä aamulla.
Olen aloittaja. Kyllä minä oikein mielelläni laittaisin lapseni aikaisemmin päiväunille, mutta en saa häntä millään nukkumaan esimerkiksi yhdeltä. Illan päiväunetkin epäonnistuvat usein. Yöunille nukahtaa kyllä helposti. Tunnustan, että joudun niille myöhäisillekin päiväunillekin houkuttelemaan tuttipullolla näin vanhaa lasta. Älkää haukkuko tästä. Puhutaan mieluummin niistä unista vaan. En millään vaan haluaisi luopua päiväunista, kun kerran suositellaan, vaikka näin hankalaa onkin.
Hitusen vanha ketju, mutta pakko heittää meidänkin tilanne tänne.
Meillä nyt 5-vuotias tyttö menee joka ilta 19.30 nukkumaan. Joskus saattaa vielä 20 maissa tulla sanomaan että on jano tms., mutta erittäin harvoin. Aamulla yleensä herää hieman ennen klo 6, itse heräämme viideltä ja arkisin vieläkin aiemmin kahvia nautiskelemaan.
Tyttö ei ole nukkunut päikkäreitä ainakaan viimesen vuoden aikana, toki nukahtaa autossa jos ollaan ajelemassa.
Mun lapset on aina menneet nukkumaan siinä 22-23 jos ei ole aamulla pakollista heräämistä niin myöhemminkin. Eikä yleensä ole heränneet ennen yhdeksää. Minä olen itse illanvirkku ja aamun torkku, joten en todellakaan ole kasvattanut lapsistani sellaisia että herättäisivät minut aikaisin, tuo 9 ei toteudu enää sekään, tai ehkä yksi lapsi herää ennen meitä muita ja pelaa jotain. Aamulla tai aamupäivällä metelöinti on ehdoton ei. Miehellä on vuorotyö, niin hän nukkuu usein ihan eri rytmissä kuin me muut, mutta jos hänellä on vapaata niin nukkuu myös 10-11.
Vierailija kirjoitti:
Olen aloittaja. Kyllä minä oikein mielelläni laittaisin lapseni aikaisemmin päiväunille, mutta en saa häntä millään nukkumaan esimerkiksi yhdeltä. Illan päiväunetkin epäonnistuvat usein. Yöunille nukahtaa kyllä helposti. Tunnustan, että joudun niille myöhäisillekin päiväunillekin houkuttelemaan tuttipullolla näin vanhaa lasta. Älkää haukkuko tästä. Puhutaan mieluummin niistä unista vaan. En millään vaan haluaisi luopua päiväunista, kun kerran suositellaan, vaikka näin hankalaa onkin.
Ei kai nelivuotiaat enää päiväunia nuku muutenkaan?
Viimeistään kolmevuotiaana lapset tapaa lopettaa päiväunet.
Ehkä 22-09 ja päikkärit 15-16 vois olla parempi rytmi. Tai sit vaan 22-10 eikä päikkäreitä.
Hoidan lapseni itse kotona, joten häntä ei tarvitse herätellä kukonlaulun aikaan päivähoitoon raahautumista varten, ja siksi nukkumista ei meillä ole kovin tiukasti määritelty tiettyyn aikatauluun. Lapsi nukahtaa 21 ja 23 välillä, keskimäärin kymmenen aikaan illalla, ja nukkuu yössä 10-12 tuntia. Päiväunia ei nuku.
Meille sopii tällainen rytmi oikein hyvin, eikä tulisi mieleenikään ryhtyä sitä muuttamaan vaikkapa siksi, että naapurissa lapset menevät nukkumaan seitsemältä illalla. Tai kummastella itse naapurin nukkumiskäytäntöjä. Kukin perhe taaplaa tyylillään.