Selittäkääpä uskovaiset minulle yksi asia...

Vierailija:

vai missä se raja menee?

Jumala ei ikinä koettele meitä yli voimiemme....se joka saa ihmiset itsemurhan partaalle on siulunvihollinen joka tuhoo tappaa ja vrastaa...mutta Jeesus on tullut jotta saisimme elämän ja yltäkylläisyyden.......Jumala haluaa ihmisille hyvää mutta monasti on uskovillakin vaikeuksia mutta Muista niistä pääsee aina läpi...ei yksin mutta Jeesuksen kanssa....yhdessä runossa sanottiin kerran että...." kävelin rannalla ja näin vain yhdet jalan jäljet...olenko yksin vaikeuksien ja murheiden keskellä...Jumala sanoo...rakas lapseni...aina silloin kun sinä näet vain yhdet jäljet se tarkoittaa että minä kannoin sinut...ne yhdet jäljet ovat minun se on mahtava runo ja ajatelma..." jalan jäljet hiekassa nimeltään <3 siu kaikille

Eikä hänenkään kärsimykseensä löytynyt oikein sellaista selvää syytä esim. hänen teoistaan, mutta löytyisikö Jobin kirjasta muuten valaistusta tähän kärsimiseen.

Minä käsitän asian jotenkin niin, että Jumala antaa jokaiselle mitä parhaaksi näkee, ei meillä ihmisillä ole, eikä kai pidäkään olla siihen sanomista.



Minä uskon Jeesukseen, koska hän on kuollut puolestani, sovittanut syntini ja saan siksi elää rauhassa. Saan syntini anteeksi.



Entäpä jo ajattelisit mitä kaikkea sinulla vielä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta on olemassa. NImittäin loppujen lopuksihan meistä jokainen täältä lähtiessään tai jo ennen sitä joutuu luopumaan ihan kaiksesta mitä on itselleen ja ympärilleen haalinut. Etkö olekin saanut pitää vielä yhtä ja toista.



Kun luin viestiäsi huomasin, että vanhempasi ovat elossa ja sinulla on voimia ja tulevaisuuden toiveita. Olet järjissäsi, koskapa pystyt kärsimyksen mysteeriä pohtimaan. Siinähän on jo kolme suurta asiaa, joita niitäkään ei kaikilla ole. Ehkä sinulla on vielä muutakin, mistä voit iloita. Toivotan sinulle kovasti voimia. Löytäisitkö tueksesi jonkun, jotta jaksat vaikean ajan läpi.

Rohkeutta ja siunausta sinulle

Miten on mahdollista sitten itsemurhat, kun jumala ei koettele ketään yli kestokyvyn. Miten se muuten ilmenisi konkreettisemmin kuin itsemurhien kautta, kun oman kestokyvyn yli koetellaan. Minusta silloin on koeteltu.

Niin. Mikä voisi olla enemmän kestokyvyn yli koettelemista kuin itsemurhan tehneen henkilön kohdalla on tapahtunut.

mutta minä ainakaan en ole kertonut kellekään uskostani, jos olet tuttuni, et tiedä että uskon.



jos uskot vain saadaksesi maallisia etuuksia, en ihmettele koittelemuksiasi.

usein ongelmat itselleen ja läheisilleen.panettelija aiheuttaa erilaisia kiusauksia kullekkin niitä mitkä ovat se heikoin lenkki kyseisellä ihmisellä, mikäli tuo ihminen turvaa jumalaan ja luottaa ja uskoo jumalaan niin aivan varmasti hän saa apua ja kykenee vastustamaan kiusausta. luota siis jumalaan täydestä sydämestäsi niin hän polkusi tasoittaa. elä raamatun oppien mukaaan niin vältyt monilta ongelmilta. kokoonnu säännöllisesti toisten uskovien kanssa niin hengellisyytesi vahvistuu ja saat tukea toisilta uskonveljiltä ja sisarilta.

Tietysti, jos ei kristinuskosta puhuta, niin tässä voisi miettiä myös karmallisia asioita. Mennyttä elämää tai elämän tehtävää.. Siis jos esimerkiksi olet henkisessä kehityksessä ystäviäsi pidemmällä - elämä on vaikeampaa (mutta välillä myös antoisaa). Osaat ehkä iloita pienistä asioista? Klisee, tiedän, mutta...

Sitten on tosiaan se, että edellinen elämä ja sen teot vaikuttavat eli karman laki, niinpä.



Siinä sitten uskoo mihin tahtoo :)



Ja onhan myös (ei poissulje jumalaa) pelikorttiteoria, eli tällaiset kortit sait ja näillä pelaat.. aika julmaa tosin, en itse usko tähän.

ja joka kerta huomaan että en jaksaisi metriäkään ilman Taivaan Isää..



Olen kärsinyt myös lapsettomuudesta, kärsin edelleen...

Tämä on jo kolmas vuosi.. Viime kesän kynnyksellä tulin vihdoin raskaaksi, olin todella onnellinen.. Sain lohtua raskaudestani elokuussa kun isäni henkäisi viimeisen henkäyksensä sairaalavuoteessa vain muutaman kuukauden alle viisikymppisenä, sain lohtua hautajaisissa pienestä elämästä sisälläni enkä tuolloin tiennyt ettei tuota pientä vauvaa koskaan tulisi tänne syntymään. Lokakuussa menetin vauvani, vain kaksi kuukautta isäni kuoleman jälkeen jouduin kohtaamaan sen suurimman surun, oman lapsen kuoleman, tuon kuolleen pienen työtn synnyttäminen oli varmasti vaikeinta mitä ikinä olen tehnyt.



En kuitenkaan vaipunut masennukseen tai synkkyyteen. Isällä ja meidän tyttärellämme on kaikki hyvin, haluan uskoa niin. Uskohan on lopulta luja luottamus siihen mitä me emme näe. Eikä se kuitenkaan tarkoita ettemmekö saisi koskaan epäillä tai kysyä Jumalalta että " miksi?" Voin sanoa että olen monet, niin monet kerrat kyynelsilmin kysellyt että miksi tämä kaikki piti kokea, ja vaikka vastausta en saa niin minulla on rauha. Saan voimaa ylhäältä silloin kun on vaikeaa, silloin kun tuntuu ettei elämässä ole enää mitään ilonaihetta, se pieni ilonaihe näkyykin. Se voi olla kummallisen muotoinen pilvi, kaunis musiikki, kirkas auringonpaiste tai vaan pelkästään tunne että parempaa on tulossa.



Tahdon sanoa sinulle, ettei se ruoho ole lopulta sen vihreämpää sen aidan toisella puolella. Mitä jos " kokeiletkin" sitä toista tietä ja aikasi loppuu täällä? Minne menet silloin? Sanoit että olet ollut lapsenakin uskossa.. Niin minäkin, aikanaan hylkäsin uskon mutta minunkin elämääni tuli ihminen joka sai minut näkemään että Jumala on se ainut oikea vaihtoehto..



Voimia ja siunausta sinulle!!

Elämä on ihanaa, pahoja vastoinkäymisiä ei koskaan ole ollut.



Tuntuu ikävältä jos joku ajattelee että uskottomia pitäisi koetella mieluummin kuin uskottomia! Miten joku voi edes ajatella noin, ja tuon ikäisenä vielä luulla että joku ihmisryhmä joka haluaa erottua muista ansaitsisi jotain erityis-oikeuksia, siksi että noudattaa ihmisten kirjoittamia määräyksiä joissa ei kaikissa ole järjen hiventäkään? ja entä kaikki ne joilla on joku muu usko?



Suoraan sanottuna kuulostaa kiitollisuuden puutteelta jos vanhempien raha-asiat on suurimpana murheena. Sehän on maallista vaan enkä itse edes moista minään koettelemuksena pitäsi, kun niin paljon huonomminkin voisi olla. Lapsettomuuskin, jos elämää kaikissa muodoissaan katselee, on aika pientä vielä. maailma on täynnä lapsia joille voi rakkautta antaa, vaikkei omia olisikaan.



Lapsena uskoin jumalaan mutta nykyisin tuumin että ehkä on olemassa hyvää energiaa jota me kaikki voidaan synnyttää, ja yrittää kutsua puoleemme.

Nykyisin saatan vieläkin joskus jutella " Jumalalle" , kun olen huolissani jostain toisesta mutta yleensä vain kiitoksia on sanottavana tästä kaikesta onnesta.



Mieleni on avoin uskon tulla, ilman mitään pyyteitä mutta ei vain ole tullut. Haluaisin kokea sen varmuuden ja luottamuksen tunteen mutta eihän asiat aina mene niinkuin haluaisi.

Miksi syyttää Jumalaa, jos ite on mokannut joskus? Jumala varmasti auttaa, jos näkee asioiden eteen vaivaa. Luulen et saatana on kaiken pahan alku, joka tekee ihmisistä sairaita, juoppoja, nistejä jne.





Usko Jumalaan on tuonut ainakin mulle onnea, kauniin ja mahtavan vaimon, rakkaita harrastuksia, työtä josta tykkään jne. Olen siis itse myös tehnyt jotain näiden kaikkien eteen ja uskon, että Jumala on johdattanut minut oikealle " tielle" , jossa on ollut paljon vastoinkäymisiä myös.



t: ortodoksi

vaikka uskonkin Jumalaan, tuomitsen ja vihaan liiankin usein ihmisiä =(

Maailma on oikeasti liiankin turvaton paikka, liikaa rikollisutta, vihaa ja muuta paskaa. Vihaan vastataan aina vihalla, ei rakkaudella :((

Ihmiset ovat kautta koko kristinuskon historian pohtineet tätä ongelmaa. Jos Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen, miksi hän antaa ihmisen kärsiä?

Kenelläkään ei ole ollut antaa tähän kysymykseen vastausta, mutta hyviä arvauksia on esitetty.



Itse olen saanut vaikeina hetkinä lohtua Martti Lutherilta, joka vertasi Jumalaa kuvanveistäjään. Ihminen on syntyessään epämääräinen kivilohkare, jota Jumala alkaa muovata taideteokseksi. Välillä nakutellaan varovasti, välillä taas on pakko hakata irti suurempi pala. Se, mikä ihmiselle näyttäytyy suruna ja ahdistuksena, on todellisuudessa Jumalan huolenpitoa ja varjelua. Uskokoon ken tahtoo,

kukaan ei pysty antamaa lopullista vastausta tässä elämässä. Mutta jos uskonto auttaa selviämään vastoinkäymisten yli, on se jo silloin ansainnut olemassaolon. Jos joku jaksaa ilman uskoa, hyväpä niinkin.



En usko, että ei-uskovaisten ja uskovaisten kärsimysten määrässä olisi mitään eroa. Meidän on syytä muistaa, että mikä meille saattaa näyttää onnelta ja menestykseltä voi olla vain kiiltävä ulkokuori ilman sisältöä. Emme voi tietää toisten tuskan määrää ja kateudella vahingoitamme vain itseämme.



Toivotan kaikille, niin uskoville kuin ei-uskovillekin jaksamista arjen niin iloissa kuin suruissakin!