Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko muita, jotka haluaisivat asua ja elää yksin?
10.01.2009 |
Rakastan miestäni ja lapsia meillä ei ole.
Kaipaan aivan valtavasti omaa, yksityistä elämääni. Haluaisin elää ja asua yksin, päättää aikatauluistani aivan yksin, siivota vain omat sotkuni. Mua raivostuttaa välillä ihan kamalasti, kun joudun ottamaan mieheni huomioon ihan jokapäiväisessä elämässä.
Asiaa varmaan vielä pahentaa se, että asuimme puolitoista vuotta erillämme opiskeluiden takia, asuimme siis sitä ennenkin yhdessä. Tuon puolentoista vuoden aikana totuin varmaan siihen itsenäiseen elämään liikaa. Oli kuitenkin ihanaa aina lomilla nähdä ja puhuimme puhelimessakin monta kertaa päivässä. Se arki oli kuitenkin omaa, itsenäistä ja yksityistä.
Tuntuu, että hallitsin elämäni jotenkin paremmin yksin asuessa. Toisaalta, varmaan aika kultaa muistot ja kyllähän silloin oli joskus ankeaa, kun oli niin yksinäistä. Haluaisin kuitenkin OMAN kodin, jossa saisin itse päättää asioista. Harmillista, että kakkua ei voi samaan aikaan syödä ja säästää :-(
Onko muita samassa tilanteessa? Onko kellään kokemusta tällaisesta? Pääseekö tästä joskus yli? Olen hiukan koettanut puhua asiasta miehelleni, mutta tuntuu, ettei hän oikein tajua ajatuksiani.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Vietin just pari päivää yksin kotona, mies ja teinit oli muualla. Ja se oli i-ha-naa. Mennä nukkumaan yksin, herätä yksin, syödä hidas aamiainen yksin puhumatta kenellekään. Rahaa ei mennyt euroakaan, tiskejä tuli kahvikuppi ja pari lautasta. Kävin lenkillä, lämmitin itselleni saunan, katsoin telkkaria, luin kirjaa. Kun perhe palasi, tajusin kuinka paljon ne sotkevat ja kuinka paljon minä käytän itse asiassa tässä talossa aikaa muiden ihmisten sotkujen siivoamiseen ja teinien kuskailuihin yms.
Tämä just. On ihanaa olla yksin. Rakastan lapsiani, mutta jumalauta minä inhoan elää yhtään kenenkään kanssa saman katon alla. Ei kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan itsekin rauhallisuutta, enkä kestäisi sellaista nopeasti/hätäisesti puhuvaa kumppania, jonka seurassa tulee rauhaton olo. Ja useimmat ihmiset valitettavasti tuntuvat olevan tuollaisia, heillä ei tunnu olevan sisäistä rauhaa ollenkaan.
Kun on yksin, niin haluaa parisuhteen ja kun on parisuhteessa niin haluaakin usein olla yksin, hankalaa.
defdeefw kirjoitti:
Kyllä! Ja vielä kun saisi työn, jossa ei tarvitse nähdä ikinä ketään ihmisiä. Kyllästynyt kaikkiin ihmisiin :(
Ah, sellainen työ olisi unelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinasumisessa on myös ihanaa, että voi käydä kaupassa kerran viikossa, syödä samaa ruokaa neljä päivää putkeen jne. Yhtään en jaksaisi sellaista, että joku syö jääkaapin tyhjäksi, pitää kokata joka päivä jne.
Sama täällä! Olen 32v nainen. Takana suhteita, ja kertaalleen asuttu pari vuotta poikaystävän kanssa. Myös kämppisasumisesta kokemusta useista ihmisistä.
Nykyään viihdyn sinkkuna ja haluan ehdottomasti aina asua yksin. Olen niin omaan tilaani tottunut, haluan itse päättää rutiineistani. En usko että enää haluan edes parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun yksin, minulla on miesystävä, joka tekee samoin.
En ymmärrä mikä pyhä lehmä se yhteenmuutto on. Aivan kuin suhde ei voisi olla hyvä ja vakava muuten. Tästä sitten kärsitään ja tiuskitaan toiselle kun alkaa puolison naama ottamaan liikaa päähän ja kompromissit ärsyttää.
Eläkää kuin itse hyväksi koette, älkääkä tehkö mitä muut olettavat tai odottavat.
Olen asunut kotoa poismuuton jälkeen aina yksin, en siis koskaan miehen kanssa. Harvassa on ne miehet joiden kanssa oon ikinä kuvitellut että voisin jakaa arjen ja kodin. Ei sillä, en missään nimessä inhoa miehiä, he ovat valtavan tärkeitä tässä maailmassa. Mutta on ihanaa kun tarvii siivota vaan omat sotkut ja yhtälailla saa myös "sotkea" ilman että toinen paheksuu sitä. Ainahan olisi vaihtoehto olla parisuhteessa mutta asua eri osoitteissa 🤔 Ehkä mulle ideaaleinta :D
N31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut kotoa poismuuton jälkeen aina yksin, en siis koskaan miehen kanssa. Harvassa on ne miehet joiden kanssa oon ikinä kuvitellut että voisin jakaa arjen ja kodin. Ei sillä, en missään nimessä inhoa miehiä, he ovat valtavan tärkeitä tässä maailmassa. Mutta on ihanaa kun tarvii siivota vaan omat sotkut ja yhtälailla saa myös "sotkea" ilman että toinen paheksuu sitä. Ainahan olisi vaihtoehto olla parisuhteessa mutta asua eri osoitteissa 🤔 Ehkä mulle ideaaleinta :D
N31
Sama, kotoa muuton jälkeen olen asunut aina yksin, eli kymmenisen vuotta nyt. Vaikka viihdyn yksin tosi hyvin, kuitenkin tiedän että kun sopiva mies tulee kohdalle, sitä yhtäkkiä huomaakin haluavansa jatkuvasti hänen seuraansa. Erään miehen kanssa olisin voinut muuttaa saman katon alle jo parin kuukauden tapailun jälkeen :D Kaikki aika erossa hänestä oli yhtään liioittelematta tuskaista, kun taas hänen seurassaan tunsin olevani kotona. Koin sellaista rauhaa, jota aiemmin olin tuntenut yksin ollessani. Olisipa ihanaa jos löytäisin vielä miehen, joka saa aikaan saman tunteen - ja ennen kaikkea että tunne on molemminpuolinen.
Kyllästynyt kirjoitti:
Tätä mietin nyt eläke ikäisenä. Haluan asua yksin en jaksa enää mitään kumppania. En halua jakaa aikaani rahojani tehdä ruokaa kenellekään. Kyllä ärsyttää kun ukko kyselee mitä tänään on ruokana tekisi mieli sanoa tee iha itse mitä ikinä haluat. Toivon että ukko löytäisi uuden naisen pääsisin nopeasti eroon. Jos oon puhelimessa ukko kyselee kelle laitan viestiä. Minulla on useita naisystäviä niiden avulla jaksan. Suhteessa ei enää yhtään mitään. Muuta yhteistä oo kun asunto josta vähä velkaa. 37 vuotta tätä on riittänyt nyt alkaa pinna palaa. Mä en oo mikään ukon passaaja. Haluan tehdä elämästäni oman näköisen.
Miksi te naiset passaatte ukkonne uusavuttomiksi? "Mitä ruokaa?", herraisä, tehkööt itse välillä sapuskat muillekin. Ei ihmekään että moni ei jaksa asua yhdessä kun ovat asemoituneet ukkojensa piioiksi. Ja parhaassa tapauksessa vielä ukko löytää uuden piian ja jättää kaiken. Vaikka sitä siis toivotte?
N38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksin asuminen on ihanaa. Vanhempi, varattu miespuolinen kollegani sitten tulee välillä käymään kylässä ;)
N28
Olet ylpeä siitä että huoraat varatun kanssa 🤮
Olen myös tällainen introvertti. Aikoinaan kun tapasimme miehen kanssa, suhde oli niin intohimoinen, että sen takia kestin yhteenmuuton. Nyt vuosien jälkeen, kun olemme vain kämppiksiä, mitään yhteistä ei ole, emme vietä koskaan aikaa yhdessä tai tee mitään yhdessä, eikä seksiä ole ollut muutamiin vuosiin, niin jäljellä on enää se yhteisasuminen.
Yritän psyykata itseäni jatkamaan, mutta olen usein ärtyisä ja huonotuulinen.Jotenkin en saa sanottua, että haluan muuttaa erilleen ja sitten ärsytys kasvaa ja purkautuu epäreiluilla tavoilla. Olin juuri nytkin inhottavan töykeä miehelle ja tunnen siitä huonoa omaatuntoa. Pitäisi pystyä keskustelemaan asiallisesti. Parasta olisi asua erillään ja katsoa tapaillen, että onko parisuhteella enää mitään toivoa. Pelkään, ettei ole ja pelkään ottaa lopullista askelta.
Olen aina ollut erakkoluonne, mutta mies taas on sellainen, että haluaisi elää lähes symbioosissa kotona. Hän siis haluaisi kyllä mennä omia menojaan päivisin niin kuin itselleen sopii, mutta tulla sitten illaksi kotiin, jossa vaimo odottaa häntä ja antaa kaiken huomionsa ja nukutaan sylikkäin jne. Kumpikaan ei taida olla nyt tyytyväinen nykytilaan. En tiedä, miten hän sen kokee, mutta minusta tuntuu, että menetän energiaa ja elinvoimaa yhdessä asuessa ja tarvitsisin paljon yksinoloaikaa saadakseni sen energiavajeen korjattua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllästynyt kirjoitti:
Tätä mietin nyt eläke ikäisenä. Haluan asua yksin en jaksa enää mitään kumppania. En halua jakaa aikaani rahojani tehdä ruokaa kenellekään. Kyllä ärsyttää kun ukko kyselee mitä tänään on ruokana tekisi mieli sanoa tee iha itse mitä ikinä haluat. Toivon että ukko löytäisi uuden naisen pääsisin nopeasti eroon. Jos oon puhelimessa ukko kyselee kelle laitan viestiä. Minulla on useita naisystäviä niiden avulla jaksan. Suhteessa ei enää yhtään mitään. Muuta yhteistä oo kun asunto josta vähä velkaa. 37 vuotta tätä on riittänyt nyt alkaa pinna palaa. Mä en oo mikään ukon passaaja. Haluan tehdä elämästäni oman näköisen.
Teet väärin miestä kohtaan. Päästä hänet vapaaksi heti, niin hän ehtii vielä löytää eläkepäivikseen uuden rakastavan puolison.
Minä elän ja asun yksin. En enää lähtisi yhteisasumiseen.
On, haluiaisin olla täysin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin, minulla on miesystävä, joka tekee samoin.
En ymmärrä mikä pyhä lehmä se yhteenmuutto on. Aivan kuin suhde ei voisi olla hyvä ja vakava muuten. Tästä sitten kärsitään ja tiuskitaan toiselle kun alkaa puolison naama ottamaan liikaa päähän ja kompromissit ärsyttää.
Eläkää kuin itse hyväksi koette, älkääkä tehkö mitä muut olettavat tai odottavat.
Asun naisystäväni kanssa omissa taloissamme. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja välillä olemme harkinneet yhden kodin taktiikkaa, mutta emme me siihen lähde. Tämä on niin hyvä näin. Kun jomman kumman tai molempien (jo aikuiset) lapset tulevat kotiin, niin annamme heidän olla toisessa kodissamme ja itse olemme toisessa - ja sekin on hyvä.
Alue: Aihe vapaa
Monesti ongelma on, ettei pysty olemaan täysin aito oma itsensä toisen seurassa. Kyllä kumppanin seurassa pitäisi pystyä esimerkiksi laulamaan samanlailla kun yksin ollessa ilman, että tuntee minkäänlaista tuomitsemista häneltä. Ihmisen pitää tuntea olevansa hyväksytty kaikessa outoudessaan. Jos kumppani on tuomitseva eikä osaa hyväksyä kaikenlaisia ihmisiä, niin silloin on keskustelun paikka.