lintuinfluenssa pelottaa
Lintuinfluenssan olemassaolo tekee elosta ikävää. Jos tauti leviää muuttolintujen mukana sorsiin, niin esimerkiksi rannat ovat aivan epähygieenisiä lapsille. Rannoillahan ne kesyt pullasorsat käyvät kakkaamassa. Uskaltaako rannoille enää mennä. Onko enää hauska uida järvessä? Linnunkakkaa on muutenkin joka puolella ja voi jäädä kengänpohjaan. Jos itse vahtii, ettei lapsi koske kakkoihin, vahtiiko muka tarhan täti? Ei. Entä, jos muuttuu ihmisestä toiseen leviäväksi. Uskaltaako viedä tarhaan tai kouluun ollenkaan. Minusta on tyhmää, ettei maailmanlaajuisesti teurasteta kaikkia vapaana ulkona pidettyjä lintuja. Vaikka se olisi joillekin ikävää, niin vielä ikävämpää on lintuinfluenssa.
Kommentit (90)
espanjantauti oli niin siihen ei mitään isoja " roiskeita" tarvita.Virukset ovat mikroskooppisen pieniä että läpäisevät hengityssuojaimen siitä vain.Että kaasunaamari se olla pitäisi.
Olen kuullut, että hengityssuojaimet ei auttaisi. On totta, että kai se tosiaan estäisi suurimmat roiskeen kyllä, kuten sanottiin. Mutta miten on. Jos puhutaan pienistä kiinteistä hiukkasista, ne menevät hengityssuojaimen läpi ja kun on hankalampi hengittää, ne menevät syvemmälle. Eli lienevätkö bioaerosolit samanlaisia vai eivät. Huono olisi, jos menisi sutta pakoon tulisi karhu vastaan.
miksi espanjantauti hävisi maailmasta? Kummaa. Eihän muutkaan virustaudit itsestään häviä. Esim vesirokko.
Yksi kirjoittaa kuinka virus voi heikentyä ja toinen muistuttaa espanjan taudista joka ei heikentynyt vaan tappoi useita jne...
Me emme tiedä tuleeko pandemiaa ja leviääkö suomeen. Ja nykyään on erilainen terveydenhuolto, tiedotus ja varautuminen kuin espanjantaudin aikaan...
Vierailija:
Olen kuullut, että hengityssuojaimet ei auttaisi. On totta, että kai se tosiaan estäisi suurimmat roiskeen kyllä, kuten sanottiin. Mutta miten on. Jos puhutaan pienistä kiinteistä hiukkasista, ne menevät hengityssuojaimen läpi ja kun on hankalampi hengittää, ne menevät syvemmälle. Eli lienevätkö bioaerosolit samanlaisia vai eivät. Huono olisi, jos menisi sutta pakoon tulisi karhu vastaan.
mistä olet kuullut? mites hoitajat ja lääkärit, onko kaasunaamareita varattu niille, jotka ovat suurimmassa tartuntavaarassa, eli sairaiden kanssa tekemisissä oleville?
nyt alkoi taas pelottaa.
onneksi asutaan pientaloalueella ja voidaan eristäytyä tänne koko perhe vaikka kuinka pitkäksi aikaa. pitäisi ehkä tosiaan ostaa vähän ruokaa varastoon.
Virus liikkuu ilman välityksellä, ja tunkeutuu joka paikkaan. Ainoastaan talossa, jossa on oma, erillinen ilmanvaihtonsa, voi olla turvassa.
Virus voi tulla vaikka postin mukana. Säilyyhän se päiväkausia kengänpohjissakin, joten jos postissa on joku sairastunut hypistellyt kirjeitäsi, niin... ei hyvä seuraa. Tokihan voit ajatella, ettet avaa postiasi sen x ajan kuluessa lainkaan, minkä aiot olla eristyksissä. Jos kuitenkin muu yhteiskunta toimii normaalisti, on ovesi takana pian ulosottomies maksamattamien laskujen takia. Ensimmäisellä kerralla ei ole pakko avata, mutta seuraavalla kerralla hän palaa poliisin kera, ja ovi avataan väkisin, ja se siitä eristyksestä.
Toisessa vaihtoehdossa, jossa oletetaan ettei yhteiskuntajärjestys säily (eikä näin ollen postikaan kulje) on edessä uusi ongelma: ryöstely. Eloonjääneet tulevat kotiisi väkisin etsimään ruokaa. On arvioitu, että 1/3 suomalaisista voisi saada tartunnan, ja arvoitukseksi jää miten suuri osa kuolee. Loppujengi ei takuulla jää kuolemaan nälkään tms vaan ottaa sen mikä otettavissa on. Jos siis aiot hamstrata ruokaa, paristoja, muun kuin sähkökäyttöisen akkulaturin kännykkääsi tms. niin hanki myös ase. Eri asia on, kuka aikoo mennä noin pitkälle, mutta totuus taas on ettei eristäytyminen kannata ellei sitä tee kunnolla.
Kirjoittaisin pidempään, mutta arki kutsuu...
mutta moni muukin asia on toisin esim.viruksen salamannopea leviäminen maailman ei kolkkiin lentoteitse ja ihmisiä onkin hieman enemmän kuin 1918.Eli kysymys on pelaako silloin tiedotus riittävän nopeasti ja informoidaanko ihmisiä kaikesta?
KTL:n sivuilla lukee lintuinfluenssasta näin:
Tartunnalta suojautuminen
Paras tapa suojautua miltä tahansa hengitystieinfektiolta on noudattaa hyvää käsihygieniaa ja suojautua potilaan hengitystie-eritteiltä opastamalla potilasta peittämään nenänsä ja suunsa yskiessä ja niistäessä kertakäyttönenäliinalla tai laittamalla yskivälle potilaalle tai häntä hoitavalle henkilökunnalle kirurginen suu-nenäsuojus.
Miksi erilaista tietoa?
ihmisestä toiseen. Ja itse ruokin lintuja normaaliin tapaan nytkin pihalla ja on todettu, ettei sitä ole villilinnuissa tavattu. Ei tämä nyt välttämättä ole vielä mikään ensi kuun asia, eikä kenties tämän vuodenkaan vielä, kuka tietää.
Tuo edellisen kirjoittama, että pitäisi hommata kotiin säilykkeiden lisäksi ase ryösteleviä eloon jääneitä varten, kuullostaa kyllä huonolta jenkkileffaidealta.
ovat huomattavasti edullisempia kuin jotkut kaasunaamarit.
On aika sinisilmäistä olettaa, etteivät ihmiset tekisi mitä vain jälkikasvunsa eteen, jos oikea hätä tulisi. Puhumattakaan niistä ihmisistä, jotka ovat muuten vain itsekkäitä ja livenneet kaidalta polulta.
*ei voi uskoa, että näin hysteerisiä ihmisiä todella on olemassa*
Oletteko te niitä samoja hysteerikkoja, jotka menivät sekaisin hullun lehmän taudin ja sarsin pelosta??
Muutama kuollut kanankasvattaja jossain vinkuintiassa ei paljon pelota, ihmisiä kuolee esim. liukastumiseen _joka päivä_ enemmän. Hysterisoikaa, sitten jos aihetta todella on (mikä on erittäin epätodennäköistä).
Juu näinhän se on. Mutta sairastumisriskiä voi pienentää omalla toiminnalla aika paljon. Jos istut päivittäin ruuhkabussissa tai käyt lounaalla ostoskeskuksessa, saat minkä tahansa hengitysteitse tarttuvan taudin varmasti paljon helpommin kuin jos et lähde pois kotoasi muuten kuin hakeaksesi postin 50 metrin päässä olevasta postilaatikosta. Jos vielä avaat postisi kertakäyttöiset kumihanskat kädessä talon ulkoverannalla etkä tuo kenkiäsi eteiseen asti, vähennät tautiriskiä edelleen. Onneksi en asu kerrostalossa. Siellä pöpön voi saada tosiaan vaikka hissistä tai suoraan postiluukusta eteisen matolle.;-)
Eläköön takka, jossa voi polttaa omasta metsästä kerättyjä risuja, niin että valoa ja lämpöä riittää, vaikka sähköä ja öljyä ei riittäisi...
Vierailija:
Virus liikkuu ilman välityksellä, ja tunkeutuu joka paikkaan. Ainoastaan talossa, jossa on oma, erillinen ilmanvaihtonsa, voi olla turvassa.Virus voi tulla vaikka postin mukana. Säilyyhän se päiväkausia kengänpohjissakin, joten jos postissa on joku sairastunut hypistellyt kirjeitäsi, niin... ei hyvä seuraa. Tokihan voit ajatella, ettet avaa postiasi sen x ajan kuluessa lainkaan, minkä aiot olla eristyksissä. Jos kuitenkin muu yhteiskunta toimii normaalisti, on ovesi takana pian ulosottomies maksamattamien laskujen takia. Ensimmäisellä kerralla ei ole pakko avata, mutta seuraavalla kerralla hän palaa poliisin kera, ja ovi avataan väkisin, ja se siitä eristyksestä.
Toisessa vaihtoehdossa, jossa oletetaan ettei yhteiskuntajärjestys säily (eikä näin ollen postikaan kulje) on edessä uusi ongelma: ryöstely. Eloonjääneet tulevat kotiisi väkisin etsimään ruokaa. On arvioitu, että 1/3 suomalaisista voisi saada tartunnan, ja arvoitukseksi jää miten suuri osa kuolee. Loppujengi ei takuulla jää kuolemaan nälkään tms vaan ottaa sen mikä otettavissa on. Jos siis aiot hamstrata ruokaa, paristoja, muun kuin sähkökäyttöisen akkulaturin kännykkääsi tms. niin hanki myös ase. Eri asia on, kuka aikoo mennä noin pitkälle, mutta totuus taas on ettei eristäytyminen kannata ellei sitä tee kunnolla.
Kirjoittaisin pidempään, mutta arki kutsuu...
Vierailija:
*ei voi uskoa, että näin hysteerisiä ihmisiä todella on olemassa*Oletteko te niitä samoja hysteerikkoja, jotka menivät sekaisin hullun lehmän taudin ja sarsin pelosta??
Muutama kuollut kanankasvattaja jossain vinkuintiassa ei paljon pelota, ihmisiä kuolee esim. liukastumiseen _joka päivä_ enemmän. Hysterisoikaa, sitten jos aihetta todella on (mikä on erittäin epätodennäköistä).
minustatämä keskustelu on harvinaisen mielenkiintoinen!!!
lintuinfluenssan pelko on kyllä ihan aiheellinen, joskaan hysteriaan ei koskaan ole mitään aihetta, se ei auta ketään.
omalla äidilläni oli se edellinen influenssa nuorena. hän sanoo, ettei ole ikinä ollut niin kipeä kuin silloin oli.
En siis todellakaan ole ahdistunut ko. asiasta, saatikka edes ylipäätään miettisin koko asiaa.
Itse haluan lukea kaikki aiheeseen liittyvät jutut heti tuoreeltaan.
Vierailija:
Itse haluan lukea kaikki aiheeseen liittyvät jutut heti tuoreeltaan.
sama täällä
Espanjantauti oli epätavallisen tappava influenssamuunnos, joka surmasi vuosina 1918 - 1919 n. 25 - 50 miljoonaa ihmistä. Se on luultavasti maailmanhistorian tappavin pandemia.
Luonteeltaan espanjantauti oli influenssa, jonka oireina olivat yskä, kuume ja särky. Jälkitauteina se saattoi aiheuttaa muun muassa keuhkokuumeen. Pelkästään Suomessa tähän tautiin kuoli noin 25000 ihmistä.
Ensimmäiset espanjantautitapaukset havaittiin yhdysvaltalaisella sotilasleirillä 11. maaliskuuta 1918. Pandemian, maailmanlaajuisen epidemian, alkuperämaasta ei ole varmuutta. Koska sotivien maiden sotasensuuri salasi tautiuutiset, pandemia tuli julkisuuteen vasta, kun tauti levisi sodan ulkopuolella olleeseen Espanjaan. Näin sen nimeksi vakiintui espanjantauti.
Heinäkuussa 1918 tauti oli levinnyt jo eri puolille maailmaa. Siihen asti kuolleisuusluvut olivat pysyneet pieninä, mutta 22. elokuuta 1918 havaittiin Brestissä Ranskassa entistä vaarallisempi muunnos taudista. Muuntunut virus aiheutti niin kutsutun toisen espanjantaudin aallon saman vuoden lopulla ja kuolleisuusluvut kasvoivat suuresti kaikkialla missä tautia esiintyi. Influenssa levisi ympäri maapalloa muutamassa kuukaudessa.
Espanjantauti on ollut kaikkien aikojen tuhoisin influenssapandemia, ja siihen kuoli 30-50 miljoonaa ihmistä. Espanjantaudin poikkeuksellisena piirteenä oli nuorten aikuisten suuri kuolleisuus. Tautiin sairastui arviolta 20-50 prosenttia maapallon kaikista ihmisistä ja heistä jopa yli 3 prosenttia kuoli.
Tutkimusten mukaan espanjantaudin aiheutti virus, joka muistutti perusrakenteeltaan lintuinfluenssavirusta. Lintuinfluenssa tarttuu harvoin ihmiseen, mutta tarttuessaan se voi olla hengenvaarallinen.
Sosiaaliset vaikutukset
Vaikka influenssa tarttui tavallisesti alle kolmasosaan väestöstä, ja tappoi vain murto-osan sairastuneista, useissa maissa kokonaisia kaupunkeja autioitui. Ainoa suurikokoinen asutettu alue, jossa tautia ei tavattu oli Marajon saari, joka sijaitsee Brasiliassa Amazon-joen suulla.
Useat kaupungit, osavaltiot ja maat asettivat matkustus- ja kokoontumisrajoituksia epidemian hillitsemiseksi. Monin paikoin teatterit, tanssipaikat, kirkot ja muut vastaavat paikat suljettiin yli vuoden ajaksi. Eräät yhteisöt sijoittivat kulkuväylille aseistettuja vartijoita, joiden tehtävänä oli käännyttää tai asettaa saapuvat matkustajat karanteeniin. Eräs amerikkalainen kaupunki teki kättelystä rangaistavan rikoksen.
Sairauden nujertamia oli niin paljon, että tavallinen elämä pysähtyi lähes täysin jopa niillä alueilla, joissa kuolleisuus pysyi matalana. Eräät yhteisöt sulkivat kaikki liikkeet tai vaativat asiakkaita pysymään kaupan ulkopuolella, jonne tilaukset toimitettiin. Usein paikoin tervettä hoitohenkilökuntaa ei ollut saatavilla, tai haudankaivajia kaivamaan hautoja. Useissa paikoissa joukkohaudat kaivettiin koneellisesti ja ruumiit haudattiin ilman arkkuja.
Mitä rahaan tulee, niin suuri osa jutun paisuttelusta johtuu siitä, että eräät sedät haluavat saada mahdollisimman paljon fyffeä. Ajatelkaas vaikka Rochea ja Tamifluta... Maailma hamstrasi sitä, vaikka tehosta oltiin täysin epävarmoja. Ja nythän jo tiedetään, ettei siitä tosiaan ole mitään apua.
On eettisesti erittäin arveluttavaa, että ihmisissä nostatetaan pelkoa. Mielestäni Suomen tiedotusvälineiden valitsema linja on kuitenkin oikein asiallinen.