Viekää pienille lapsille rattaat mukaan päiväkotiin.
Olen lukenut täältä, että lapsia istututettaisiin maassa.
Meillä ainakin 1 v. lasta on pidetään ulkona rattaissa, jos ei jaksa leikkiä. Monesti kylläkin kun ollaan menty hakemaan, on lapsi ollut hoitajien sylissä, kun muu ei ole kelvannut.
Niin, että ihan vinkkinä vaan, viekää rattaat mukaan, niin ei tarvii maassa kököttää, jos muka jossain niin on!
Kommentit (5)
Meillä ainakin lähes vaditaan, että rattaat on mukana, koska monesti meidän poika ei jaksa olla ulkona, eikä tietenkään kukaan jaksa häntä koko ulkoilu pitää sylissä. Tädit sitten kärryttelevät häntä pihassa.
Vie ihmeessä ne kärryt sinne, ja sano, että laittavat lapsen siihen katsomaan muiden puuhia ja lepäilemään.
lasten päiväkodissa on toistasataa lasta. iltapäivällä pihalla on muutama hoitaja, aika yksin ne lapset siellä todellakin touhuavat.
siis pk:n rattaat, ei ole tarvinnut omia viedä. Ja niissä poika välillä istuskelee kun menen hakemaan. Eikä sitä tarvii kärryteellä, poika istuu rauhassa siellä rattaissa paikallaan ja katselee kun toiset touhuaa.
Itsekin kyllä olin pk:ssa töissä missä oli kyllä todella paljon lapsia aikuisiin nähden. meidän pk:ssa on 8 lasta ulkona ja yksi aikuinen ja sitten isompien puoli. Tuskin hekään ennättävät kärryttelemään koko ajan, ei tarvikaan, mutta edes vähän heiluttelevat joskus.
kivat kokotalon levyiset portaat (eräänlaista terassia).