En kehdannut avata suutani.... ja nyt tämä painaa mieltäni
oltiin päivällä katsomassa suvun uutta tulokasta (kyseisen perheen esikoista). Muuten vanhemmilla näytti menevän ihan mallikkaasi, mutta he pitivät tällä viikon vanhalla hattua päässä sisällä. No, minä kun olen tunnettu koko kulmakunnan kovaäänisimpänä besserwisserinä, niin en nyt tällä kertaa yksinkertaisesti kehdannut avata suutani (kun tuo tilanne kuitenkin niin ainutkertainen juuri synnyttäneelle herkälle äidille) tuosta hatusta ja liiallisen lämpimyyden mahdollisesta yhteydestä kätkytkuolemaan..
eli ääks, tämä nyt kummittelee mielessäni, teinkö kamalan virheen kun en pilannut tunnelmaa ja ilmoittanut tuosta hatuttomuussuosituksesta... kertokaa pliis, kun tämä niin vaivaa mieltäni
Kommentit (31)
Ainoastaan ekan yön oli myssy, sitten seuraavana aamuna kun oli joku tarkastus, olivat ottaneet sen pois, eikä sitä takaisin enää tullut. Kotonakaan ei pidetty mitään päähinettä, ainoastaan kylvyn jälkeen hetken aikaa. Tiedän että pää haihduttaa lämpöä jne, mutta meillä ainakin oli +24 sisällä, et siinäkö ois pitänyt vielä hattu olla vauvalla? Apuva..
Kun synnytin kaksi ensimmäistä ja siellä oli siihen aikaan vauvala, oli vauvoille laitettu ekana päivänä hatut mutta ei enään sen jälkeen. Kolmannen kun sain v.03 ei silloin sanottu että hattuja on pidettävä..
Eikö tässäkin voisi käyttää maalaisjärkeä. Ei kotioloissa mielestäni tarvi hattua pitää. Tuskin kukaan asuu niin viileässä asunnossa.
Aikuiselle ihmiselle joka tekee asiat kuitenkin niinkuin tekee, VAIKKA kysyy neuvoa.Musta se on enemminkin tyhmyyttä ja jotain empatia hakuisuutta , tykkää kovin hoitohenkilökunnan huolenpidosta ja siitä että on " erityislapsen" äiti.
mm. lastenlääkärit sanoneet asiasta monet kerrat.Ruokaainen allergioita ei ole silti lapsella on rajoitettu ruokavalio ja ei saa syödä oikein mitään.Ja suostuuko tuon ikäisenä kohta syömäänkään.
Keksii siis näppylöitä jne oireita..käskivät lisäämään ruokavalioon kananmunan, tämä aloitti kokeilemaan varoen teklemällä makaronilaatikkoa munamaidolla ja antoi lapselle maistiaisia kokeeksi YHDEN makaronin ja odotti reagtiota.
Katsos näitä juttuja riittää.. huoh..
ja kiitos epäilyistä ja kysymyksestä.. olen kunnallinen kouluth ja oikein pidetty ja omasta mielestä hyvinkin pätevä ammatillisesti.
Nykyään tiedetään, että liika kuumuus on kätkytkuolemalle altistava riskitekijä, sen takia myssyä ei saa pitää sisällä ellei ole viileää tai vetoista. Vanhanaikainen tapa kuulemma, peräisin vuosikymmenien takaa, jolloin sisälämpötila saattoi olla kymmenenkin astetta matalampi kuin nykyään, huoneet vetoisia ja lattiat jääkylmiä.
terkkari sanoi että hattupäähän, villasukat jalkaan ja lapaset käteen.
saa helposti kylmää.
Mutta mun lasten vauva-ajoista jo muutama vuosi, joten kyllähän nämä suositukset voivat muuttua.
muistetaan poikkeuksetta mainita, että kaikenlaiset myssyt pois sisätiloissa ja esim. kuumassa autossa, sehän on ihan yleinen suositus nykyään, kun liian kuumuuden tiedetään lisäävän kätkytkuoleman riskiä.
laita vauvan jalat kohti sängyn jalkopäätä, jotta hän ei joutuisi peiton alle
Täällä Norjassa korostetaan myös sitä, että vauvan sängyssä ei saa olla mitään riepuja tms. jotka voivat joutua pään ja kasvojen päälle esim. nukkuessa, nimenomaan tämän ylikuumentumisen ja lisääntyneen kätkytkuolemariskin takia.
Vierailija:
laita vauvan jalat kohti sängyn jalkopäätä, jotta hän ei joutuisi peiton alle
Vierailija:
laita vauvan jalat kohti sängyn jalkopäätä, jotta hän ei joutuisi peiton alle
Vierailija:
Omalla lapsellani oli infektioastmaa viime keväänä ja sai jatkuvasti spiraa. Oireet tuli mm. juoksemisesta. Mutta jos he väärin käyttävät tätä ja lääkitsevät turhaan on sinun siihen puututtava!