Jos ei parisuhteessa koskaan riidellä - miten on mahdollista?

Joskus joku asia ärsyttää tietysti, mutta ei siitä tarvitse riitaa tehdä. Enkä koe, että puolison tarvitsisi olla sylkykuppi johon puretaan muista syistä johtuvaa huonotuulisuutta. Pahimmillaan ollaan riidelty varhaisempina vuosina rajustikin eikä niistä mitään erityisen hyvää seurannut.

Elämä olisi helpompaa kun antaisi itselleen luvan tuntea myös ärtymystä, vihaa ja suuttumusta. Kaikki nuo ovat hyödyllisiä ja hyviä tunteita.

2

jos ei koskaan riidellä tai ole erimielisyyksiä.

Jos saavatkin sitten ns. normaalit appivanhemmat, niin onpa siinä shokkihoitoa, kun se hirviö anoppi joskus korottaa ääntään sinne ärsyttävälle appiukolle. Tai auta armias, jos aviopuoliso joskus on erimieltä! Elkää sitten ihmetelkö, miksi he ottavat avioeron.

ei ole suhde oikein hyvällä pohjalla jos siihen toiseen osapuoleen ei voi purkaa niitä pahoja tunteitaan. Kenelle ne sitten purkaa? Toki rajansa kaikella, mutta jos aina lähtee lenkille pahoja tunteita purkamaan niin nehän palaavat aina uudestaan ja uudestaan. Siis jos esim. se toinen henkilö on ne aiheuttanut?



Kyllä mä ainakin olen niin aikuinen että kestän senkin jos mies on välillä mulle vihainen. Joskus mä tosiaan voin tuntea jopa vihaa miestä kohtaan.



Eiköhän 20 vuoteen mahdu kaikenlaisia tunteita!



t. eräs 21 vuotta miehensä kanssa ollut ja välillä riidellään.

tulee kuitenkin eteen hetkiä, jolloin tuntee jopa vihaa toista ihmistä kohtaan. Lasten kanssa voi mokata pahasti tai jotain muuta sattuu.



Jos vihan tunne on kielletty, ja elää illuusiossa, että omaa puolisoaan kohtaan ei saa tuntea negatiivisia tunteita, tämä tunne pääsee rikkomaan sisältäpäin.



Jos tunne on sallittu, sen voi sanoa, ainakin itselleen, ja tunnustaa myös toiselle, asia voidaan käsitellä, sopia ja antaa anteeksi.



Riitojen paras puoli on minusta nimittäin se, että ne voidaan aidosti sopia, ja kun on ääneen sanottu, mikä satuttaa, voi myös pyytää itse anteeksi sitä, mitä ei ole tajunnut tehneensä väärin. Jos koskaan ei riitele, ei pääse myöskään käsittelemään niitä piilotettuja tunteita, jotka nousevat esille vain sen tunnepuuskan mukana.



2

vihan tunne, ärtymys yms automaattisesti pitäisi tarkoittaa riitelyä. Tai se, ettei riidellä, tarkoittaisi ettei negatiivisia tunteita sallita?



Ehkä jotkut osaavat käsitellä nämä tunteensa kypsemmin kuin toiset. Esim minusta nuo ap:n kertomat riitelynaiheet kyllä kuulostavat ihan tarpeettomilta. Itse en jaksaisi moisista riitoja kehittää.

Suosittelen kokeilemaan.

ei ole suhde oikein hyvällä pohjalla jos siihen toiseen osapuoleen ei voi purkaa niitä pahoja tunteitaan. Kenelle ne sitten purkaa? Toki rajansa kaikella, mutta jos aina lähtee lenkille pahoja tunteita purkamaan niin nehän palaavat aina uudestaan ja uudestaan. Siis jos esim. se toinen henkilö on ne aiheuttanut?

.

Meillä muuten mies OLI alussa tosi tottelematon riitelyyn koska hänen kodissaan olivat vanhemmat olleet niin pidättyväisiä. Eikä siellä muuten mitään helliäkään tunteita koskaan näytetty:((. Minusta kamalaa!



Minä kyllä riitelen enkä pidä sitä yhtään pahana. Mieskin osaa nykyään paremmin riidellä, mutta hänen pitäisi myös oppia pyytämään anteeksi. Sitäkään kun ei ole kotoaan ikinä oppinut!

Mutta joka tapauksessa me keskustelemma paljon politiikasta maailman tapahtumista ym ym. No näistähän saa kinankin aikaiseksi ja ihan helposti johtuen siitä, että me olemme hyvin erinlaisia minä tunne ihminen ja mies pelaa kylmästi faktoilla.



Minä huomaan, että välillä oikein kaipaa pientä riitaa ja silloin kyllä osaa sen paikan etsiä ja 15 vuoden yhteiselon jälkeen osaan kyllä ärsyttää miehen alta viiden minuutin. Ja sama juttu miehellä.



Me vaan olemme niin räiskyviä ja ääntähän tähän maailmaan mahtuu. Ei se, että me "keskustelemme" välillä äänekkäästi tarkoita sitä että vihaisimme toisiamme. Luultavasti alkaisimmekin vihata jos toisesta tulisi löysä säkki jolla ei ole omia mielipiteitä.

Ei minusta ole mitään syytä pysyä avioliitossa ihmisen kanssa jota vihaa. Jos arkipäivän ystävällisyyden taakse piilotettu tunne puolisoaan kohtaan on viha, on oikeus ja hyvä syy erota. Ei se oma puolisokaan ansaitse niin kurjaa kohtaloa kuin olla naimisissa itseään vihaavan ihmisen kanssa.

Ehkä ymmärrämme sanan viha jotenkin eri tavalla.

tulee kuitenkin eteen hetkiä, jolloin tuntee jopa vihaa toista ihmistä kohtaan. Lasten kanssa voi mokata pahasti tai jotain muuta sattuu.

Jos vihan tunne on kielletty, ja elää illuusiossa, että omaa puolisoaan kohtaan ei saa tuntea negatiivisia tunteita, tämä tunne pääsee rikkomaan sisältäpäin.

Jos tunne on sallittu, sen voi sanoa, ainakin itselleen, ja tunnustaa myös toiselle, asia voidaan käsitellä, sopia ja antaa anteeksi.

Riitojen paras puoli on minusta nimittäin se, että ne voidaan aidosti sopia, ja kun on ääneen sanottu, mikä satuttaa, voi myös pyytää itse anteeksi sitä, mitä ei ole tajunnut tehneensä väärin. Jos koskaan ei riitele, ei pääse myöskään käsittelemään niitä piilotettuja tunteita, jotka nousevat esille vain sen tunnepuuskan mukana.

2

Ei kai kukaan tässä ole nyrkkitappeluja kehunut?

Eiköhän se muutenkin ole suositus, ettei lasten nähden/kuullen riideltäisi.

Omat vanhempani eivät ole koskaan riidelleet minun nähteni, en tiedä ovatko muuten. Appivanhempani riitelevät aina kännissä. Omat vanhempani eivät juoneet.

Tietysti ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia. Tarkoitatko myös esim. että vanhempien pitää harrastaa seksiä lasten edessä, ettei sitten tule järkytyksenä avoliitossa, taiappivanhempien osalta? Entäs jos omat vanhemmat ovat olleet tummatukkaisia, miten ihmeessä lapsi pystyy myöhemmällä iällä ikinä ymmärtämään vaaleatukkaisia appivanhempiaan, tai punatukkaista puolisoaan??

Entä jos omassa kodissa ei ole koskaan ollut koiraa, ja anoppilassa onkin? Miten lapsi IKINÄ PYSTYY sisäistämään, että joku pitää koiraa kotonanasa?

Entäs jos kotona on ollut punaiset lattiat, miten ikinä pystyy kävelemään anoppilassa niillä valkoisilla lattioilla? Entäs jos mies haluaa ehdottomasti ruskeat lattiat, juuri kun olen säkällä tottunut niihin valkoisiin lattioihin:/

niin minä riitelyn miellän.

Ei kai kukaan tässä ole nyrkkitappeluja kehunut?

Ei vanhempien tarvi lasten vuoksi riidellä, kyllä lapset osaa sen itsekin...

jotka eivät ole tottuneet siihen, että asiat voidaan joskus ratkoa riitelemättäkin ja eri mieltä voidaan olla ilman että haukutaan se ärsyttävä puoliso pataluhaksi. Ei avioero ole kaukana siinäkään jos on kotoaan saanut mallin, että kaikki oma vitutus on hyvä purkaa puolison kanssa tappelemalla.

Jos saavatkin sitten ns. normaalit appivanhemmat, niin onpa siinä shokkihoitoa, kun se hirviö anoppi joskus korottaa ääntään sinne ärsyttävälle appiukolle. Tai auta armias, jos aviopuoliso joskus on erimieltä! Elkää sitten ihmetelkö, miksi he ottavat avioeron.

On eri asia tuntea vihaa jossain elämäntilanteessa, kuin vihata toista ihmistä.



Ja tosiaan, minusta ei ole mitään syytä erota rakastamastani puolisosta vain sen takia, että minä tunnen myös vihan tunteita, joskus myös häntä kohtaan. Ja kun ne asiat on käsitelty, eli on riidelty ja sovittu, minun ei tarvitse kantaa vihan tunnetta enää mukanani, vaan voin antaa anteeksi ja en siis ala vihaamaan toista.



Avioerot ovat sen verran yleisiä, että todellakin luulen, että osa noista eroista on nimenomaan syntyneet siitä, että ei ymmärretä oikein sitä, mitä on rakkaus, eikä osata käsitellä ja purkaa niitä negatiivisia tunteita.



2

21, mitä muuta sinusta riitely on kuin puhumista? Ei kai kukaan tässä ole nyrkkitappeluja kehunut?

jotka eivät ole tottuneet siihen, että asiat voidaan joskus ratkoa riitelemättäkin ja eri mieltä voidaan olla ilman että haukutaan se ärsyttävä puoliso pataluhaksi. Ei avioero ole kaukana siinäkään jos on kotoaan saanut mallin, että kaikki oma vitutus on hyvä purkaa puolison kanssa tappelemalla.

--- Ap ei tosiaankaan tarkoittanut riitelyllä sitä, että aletaan nimitellä toista. SITÄ me emme ole KOSKAAN tehneet tässä suhteessa. SE menee minustakin jo liian pitkälle jos aletaan tarttua henkilökohtaisuuksiin ja haukkua ja nimitellä. Ehkä tarkoitan riitelyllä tervettä väittelyä sitten?

-- minusta lastenkin edessä voi ihan hyvin riidellä. Se jos mikä on kummallista ettei saisi niitä negatiivisia tunteita lasten edessä näyttää??

Mulle tuli alakuloa kun kouluni oli loppumassa, menin jutteleen terapeutille ja hän opetti keskusteluun vinkiksi pallon. Se puhuu jolla on pallo. Toinen ei saa keskeyttää koska hänellä ei ole palloa. Kun on sanonut asiansa, antaa pallon toiselle, eikä saa keskeyttää toista.

Kohta osattiin puhua kunnes toinen oli sanonut asiansa.



Erimielisyyksissä ei ole mitään vikaa! Eikä siinä että on vihanen/surullinen mutta ei toinen ansaitse tunnepurkausta päälleen!! En hyväksy että mies alkaa mulle huutamaan ongelmiaan, enkä tee sitä toiselle. Asiat pitää puhua kun ne on meneillään, eikä kasata niitä mieleen ja räjähtää kun mittari on täynnä.

Se ei ole toisen kunnioittamista että heittää sontaa päälle.

Yläasteella ajattelin että "ilman puhdistaminen" on vaan hyvästä ja kumma jos kaikki ei niin tee. Mutta miksi ilman pitää olla edes hitusen paskanen? Eikö säännöllinen siivoominen ole helpompaa kuin täyssiivo?



Nykysin kysellään miten päivä meni ja puhutaan huolista ja murheista. Koitataan tsempata toista.

Ongelmat ei äidy niin pahaksi että tulee riitaa. Jos riita tulisi niin ihmettelisin miksi mies on hautonut asiaa yksin.



Ja mitä tulee tempperamenttiin niin itse olen sähäkkä ja suutun hetkessä jos niin tulee, mies taas rauhallinen ja pitempi vihanen. Joskus tapeltiin myös siitä miksi mies kiukuttelee riidasta päiviä kun minä lepyn samana iltana.. ;)



Koitan puuttua lapsieni riitoihin, miksi en siis omiini? :D



Se että setvii asiat ennen riitaa ei tosiaan tarkota sitä ettei osata riidellä tai toinen alistuu tai antaa periksi.

Tai no: totta hemmetissä tarttee välillä tehä myönnytyksiä ja kompromissejä; mutta tilanteen mukaan -ei henkilön!