Miksi naapuri ei hoida pihaansa?
Asutaan omakotitaloalueella, rv. -85.
Ollaan rajanaapureina ja pensasaita yhteinen.
Aita leikkaamatta, ruoho ajamatta, pensaat siistimättä, ym. ym.
Kolme vuotta sitten perhe muutti, (me 10 v. aiemmin) vanhemmat iältään noin 30-35. (2 koulikäistä lasta ).
Ovat aiemmin asuneet kerrostalossa.
Onkohan tää sitä uusavuttomuutta vai mistä on kysymys?
Kommentit (84)
"Oletkohan minun naapurini muuten? Noilla kasvaa koko piha pelkkää horsmaa ja kommenttina tuli, kun kysyin ystävällisesti että voisikohan tuosta rajalta edes nuo horsmat leikata pois, "Me halutaan pitää tää piha luonnontilaisena".. FU ja silleen. Ne prkleen horsmat leviää meidänkin pihalle ja niissä on järkyttävä määrä kitkemistä."
Miksi sinä kitket ne horsmat pois?
Meillä on iso piha ja olen istuttanut useita satoja eri lajikkeita kukkia, pensaita, puita (jotka eivät kuulu Suomen luontoon) ja erinomaisesti viihtyvät olosuhteissa ja rikkaruohojen seassa, myös sellaisia kasvelajeja, joita täällä ei ole totuttu näkemaan esim. neidonhiuspuu, hevoskastajansa jne. pihoissa.
Jostakin syystä, monet pitävät mullalla olevaa ja rikkaruohotonta kasvualustaa hyvänä kasville, mutta näin ei luonnossa ole eli se on luonnoton tapa pitää kasvillisuus elinvoimaisena, päinvastoin esim. kosteuden suhteen ja sitten aloitetaan keinokastelu.
Eikä ne kitkemällä rikkaruohot lopu, sillä maaperässä on tuhatvuotinen siemenpankki ja jo tuulen mukana siemenet leviävät kilometrien päähän, jopa kymmenien. Rikkaruohoit kertovat myös maaperästä.
Oo hyvilläs ettei ole kaikenlaista romua näkyvillä, kuten meidän naapurilla:(
Mä en hoida pihaa kuin ihan vähän. Syy on se, että se ei kuulu mun tehtäviin, on siis yhteinen piha muiden kanssa ja asumme vuokralla. Piha on vuokranantajan vastuulla.
Suurempi syy on, ettei ole välineitä, paikkaa niille eikä rahaa hankkia.
Ja suurin syy, että pihaa ei ole hoidettu vuosiin. Pelkkä nurmikonleikkuu ei riittäisi, vaan piha pitäisi uudistaa alusta lähtien: kaivaa vanha maa pois, tuoda multaa, kaataa puita jne. Siihen ei musta yksin ole.
Hoidan silti pihaa hiukan.
Heh, me oltiin varmaan koko naapuruston paheksunnan aihe viime kesänä kun piha oli täynnä remonttitarvikkeita ja -jätteitä :P
Kaikkia ei vain kiinnosta puutarhan hoitaminen.
Meillä sama juttu, naapurin piha ihan hoitamatta ja täynnä kaiken maailman romukasoja. Eikä kyseessä ole remontti mikä olisi ihan ok, vaan jatkunut vuosikaudet ja pahenee vuosi vuodelta. Kesällä ei onneksi näy kun puissa ja aidoissa on lehdet, muulloin ärsyttää kun ei voi välttyä näkemästä.
Mun piha on boheemi.
Miksi jotkut naapurit kökkii pihojaan kitkemässä kaiken vapaa-aikansa? Ei ne siitä sen kummemmiksi tule, ylihoidetuiksi vain :)
Siellä on talvehtimispaikkoja siilille, mikä on hyvä juttu.
Eli tarvii vaan ruohonleikkurin, trimmerin, aitatrimmerin, erilaisia saksia, lapioita, kottikärryt, oksasilppurin, kastelukannuja, vesiletkuja, haravoita, harjoja...
Jep jep, siinä syy miksi meillä oli ensimmäiset vuodet piha hunningolla. Varsinkin kun joutui sen uusiksi laittamaan kun edellisen asukkaan romut oli saatu vietyä kaatopaikalle. Ja sitten vielä oli koko ajan sisäremontti käynnissä. Uloskin rakennettiin pari terassia, huvimajaa, leikkimökkiä, portaita.
Siinä ei paljon jotkut nurmikon trimmaamiset ole mielessä. Nyt kuudentena kesänä on ehtinyt istuakin ja nyppiä niitä rikkaruohoja.
Todennäköisesti Itä-Suomesta kotoisin. Siellä päin pihat ovat usein hoitamattomia ja parhaimmillaan vielä vanhoilla auton raadoilla "koristeltuja".
Hahhah, näinköhän naapurit ihmettelee samoin meidän rivaripihan ajamatonta nyt jo 50cm nurmikosta.
Ihan periaatteesta päätettiin olla ajamatta. Vuokrarivarin taloyhtiö ei ole viittinyt somistaa pihoja muulla kuin golfkenttätyyppisellä nurmella joka on tosi tylsä. Samoten on taloyhtiön asukkaille lahjoittama yhteiskäyttö ruohonleikkuri. Sellanen lykittävä. Se ei leikkaa edes lyhyttä ruohoa :D
Anteeksi 9, sait vahingossa alapeukun, vaikka tarkoitin sen yläpeukuksi :/
Kuului suomalaiseen kulttuurin että pihat ovat kuin Venäjällä. Kun menee ruotsiin niin kaikki pihat ovat siistejä ja hoidettuja. Missään ei näy romuautoja ja muuta roinaa okt pihassa.
Suomessa jopa suomenruotsalaisten pihat saattavat olla ruokottomia. Puhumattakaan kun mennään Itä-Suomeen.
Yhteisestä pensasaidan hoidosta tulee varmaankin sopia jotain?
Tietenkin niin, että molemmat hoitavat oman puolensa.
Toivottavasti rouva sentään hoitaa puutarhaansa!
Inhoan naapureitani enkä vietä juuri lainkaan aikaa sillä puolella pihaa jonne heiltä näkyy. Siksi annan sen olla retuperällä ja keskityn vain niihin kohtiin joissa itse vietän aikaa.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 19:09"]
Meillä sama juttu, naapurin piha ihan hoitamatta ja täynnä kaiken maailman romukasoja. Eikä kyseessä ole remontti mikä olisi ihan ok, vaan jatkunut vuosikaudet ja pahenee vuosi vuodelta. Kesällä ei onneksi näy kun puissa ja aidoissa on lehdet, muulloin ärsyttää kun ei voi välttyä näkemästä.
[/quote] rakenna näköesteaita
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 19:24"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 19:09"]
Meillä sama juttu, naapurin piha ihan hoitamatta ja täynnä kaiken maailman romukasoja. Eikä kyseessä ole remontti mikä olisi ihan ok, vaan jatkunut vuosikaudet ja pahenee vuosi vuodelta. Kesällä ei onneksi näy kun puissa ja aidoissa on lehdet, muulloin ärsyttää kun ei voi välttyä näkemästä.
[/quote] rakenna näköesteaita
[/quote]
Mutta olisi yksi asia vähemmän jota ihmetellä joten ap ei todellakaan tekisi aitoja.
Itse tunnen vain yhden aloittajan kaltaisen ihmisen, joka ei oikeasti tee mitään muuta kuin ihmettelee muiden asioita. Nimi alkaa T:llä.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 09:55"][quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 19:49"]
Tuossa yksi syy miksi omakotitalossa kaupunkialueella asuminen olisi painajaista. Kukin omalta pikkuaitauksestaan kyylää naapureita. Asun maalla eikä kyyliä näy missään, on tilaa ja vapautta jättää piha kiillottamatta. Kaupungissa asuin kerrostalossa, mikä on ainoa oikea tapa siellä asua (siis minulle). Kerrostaloon muutankin taaa vanhana.
[/quote]
Sua kyylätäänkin ihan muissa asioissa. Täältä on ihanan lyhyt matka kävelleen keskustaan, eikä kukaan kyyläile toisten pihoja, vaikka pieniä ovatkin. Juuri siksi, ettei tarvitse koko kesää kykkiä siellä pihalla. Kadut on talvella aurattu "ilmaiseksi" ennen töihin menoa, sähkökatkoja ei ole tai jos on, niin hoidetaan sata kertaa nopeammin kuin metsässä... Juu, en vaihtaisi.
[/quote]
Jos sä et huomaa etteikö sua kyylätä, se ei tarkoita sitä, että ei kyylätä.
Vähänkään pienempi kaupunki tai kunta, niin kyyliä löytyy joka puolelta. Välillä niitä on koko asuinalue täynnä ja kiikarit vain vilkkuvat ikkunoissa.