Kerro joku mukava muisto lapsuudesta

Yksi syksy tuli pakkaset tosi aikaisin, lokakuussa jo. Yhtään lunta ei vielä ollut, mutta järvi oli peilikirkkaassa jäässä. Luisteltiin parhaan kaverin kanssa järvellä ja jään läpi tutkittiin mitä kaikkea järvi piti sisällään. Se oli jotain ihan uskomatonta. Sen järven rannalla olin lähes koko lapsuuteni asunut, mutta koskaan ennen tuota tai tuon jälkeen en ole niin hyvin päässyt katsomaan järven "sisälle". Ei sitä kesällä näe ja yleensä talvella lumi peittää jään. Järvi on vieläpä kirkasvetinen, joten syvälläkin näki pohjaan asti. Luistimet jalassa ja monta kilometriä peilikirkasta jäätä edessä.

Tykkäsin lukemisesta. Koulun kirjastopäivän jälkeen oli ihanaa kävellä kotiin ja odottaa, että pääsee lukemaan.

Koulun loppuminen kesän alussa: se oli aivan erityinen päivä. Äiti varasi siksi päiväksi jotakin hyvää syötävää ja odotti melkein ovella vastassa, että siskon kanssa tullaan kotiin.

Mummon ja äidin paistamat letut. Sain aina lettuja, kun olin kipeänä. Kipeänä oleminen ei ollut kivaa, mutta se oli, kun sai erityishuomiota.

Joulut. Maatalossa vanhemmat ovat aina kiireisiä ja työn sitomia. Jouluna me lapset saimme paljon aikaa vanhemmilta ja työn keskeltä irrottauduttiin juhlatunnelmaan. Rakastan joulua edelleen kauniiden lapsuusmuistojeni vuoksi.

Silloin, kun äiti meni iltavuoroon ja minä olin päässyt aikaisin koulusta, meillä oli kiva skinen hetki. Sain syödä äidin kanssa aikuisten salaattia tai muuta äidin laihdutusruokaa ja katsella kun se meikkasi. "Saa lukea" äiti sanoi aina silloin alkaessamme syömään, sillä yleensä ruokapöydässä ei saanut lukea, vaan piti seurustella. Äiti luki dekkaria ja minä Aku Ankkaa.

Kesä oli yrittäjäperheessä erityisen kiireistä aikaa eikä lomasta edes haaveiltu, kerran sitten kuitenkin lähdettiin telttailemaan 50km päähän ihan Tampereelle asti, lauantai-iltapäivänä lähdettiin ja leirintäalueella paistettiin makkaraa. Sunnuntaina käveltiin kaupungilla ja hellepäivä kun oli vesipeto pikkusisko halusi uida suihkulähteessä ja yleensä tiukat vanhemmat antoivat siskon uida suihkulähteessä alasti. Aikuisenakin vielä nauretaan valokuvia tapahtumasta. 

up!

Kesien lämpö ja vapaus, uiminen, iso vanha talo leikkipaikkana ennen kuin se purettiin. Paljon ihmisiä, elämää ja tapahtumia siellä yhdessä paikassa maalaistalossa. Eipä tarvinnut minnekään mennä, kun siellä aina tapahtui.

Tämä hyvän tuulen ketju on uinunut vuosikausia, mutta jatketaanpa taas!

Perheemme rakensi omakotitaloa lähelle vanhaa kotitaloamme ja isä varsinkin oli rakennuksella illat pitkät. Olin 8-9-vuotias ja menin toisinaan hänen seurakseen. Oli ihana tunnelma, kun isä siellä rakenteli ja minä kiipesin korkean styrox-levykasan päälle lukemaan Aku ankkoja. Radio soi hiljaa ja oli leppoisaa. Välillä myös autoin jossain pikkuhommassa.

Osin myös pelottava mutta....

Koiran kanssa lenkillä talvella ison kallion päällä.

Kallio jäästä liukas, koiralta lähti pito ja liukui alas näkymättömiin kallion juurelle.

Kunnes koiran vauhti jatkui pitkälle järven jäälle ja koira tuli uudelleen näkyviin iukuen pitkin järven jäätä seisoessani edelleen kallion laella. 🐕

Istuttiin sohvalla ja isä luki meille kovalla äänellä Aku Ankkaa. Tämä toistui aina, kun uusi lehti tuli. Isä oli itsekin suuri Aku Ankkojen ystävä.

Perunannostotalkoot syksyisin koko suvun kesken. Miten se olikin lapsesta niin kivaa, ihan se perunoiden etsiminen ämpäriin kun isä oli ensin "myllännyt" pellon traktorilla.

Kaiken kruunasi mummin iso eväskori pannukakkuineen ja itsetehtyine vadelmamehuineen.

Meitä oli 4 lasta, joten tilanteita, missä äiti tai isä - tai hyvänen aika molemmat - olisivat ,kuuluneet’ vain yhdelle lapselle, olivat aniharvassa. Muistan yhden sellaisen päivän: Mummi ja ukki olivat tulleet meille huolehtimaan kolmesta sisaruksestani ja minä olin päässyt isän ja äidin kanssa Turkuun kummitädille kylään ilman sisaruksia. Muistan miten kävelin vanhempieni välissä Turussa ja olin ainoan kerran elämässäni heidän keskipisteenään, käsi kädessä kummankin kanssa. Minun ääntäni kuunneltiin, sain juuri sen jäätelön jonka halusin, pysähdyttiin jos kengässäni oli kivi....

8-9-vuotiaana kun pääsin käymään kunnan isossa kirjastossa lainaamaan ihan itse ekaa kertaa pari heppakirjaa. Tunsin itseni niin isoksi vaikka en oikeasti ollut.

Asuimme rottien kanssa röttelössä. Ihaninta oli kun oli oikein jäässä ja siitä alkoi vähin sulaa.

Äiti yritti järjestää joulua meille vähävaraisenakin ja oikein raatoi. Isä salaisesti vihasi joulua kai oman äitinsä kummallisen kylmyyden ja kolkkojen lapsuusmuistojensa vuoksi ja jotenkin kadehti sitä lämpöä, jonka oma äitimme aina toi jouluun erityisesti. Isä kielsi kuusen tuonninkin sisälle, kunnes vasta myöhään aatoiltana suostui - silloin kun lapsen joulu jo alkoi olla ohi. Vihaan tuota sadistisluontoista muistoa.

Ensimmäisenä tuli mieleen todennäköisesti 7. tai mahdollisesti 6. syntymäpäiväni. Olen syntynyt marras-joulukuun taitteessa. Sesongin tavan mukaisesti minulla oli kyseisenä päivänä alkanut flunssa, ja olin viettänyt päivän hiljaiseloa kuumeisena. Kyseisenä päivänä satoi myös ensilumi, ja ihan kunnolla satoikin, varmaan 20-40cm. Illalla pyry taukosi ja upea talven ihmemaa houkutteli minua ikkunasta. En edes pyytänyt päästä ulos, koska eihän kipeänä ulos saa mennä, mutta katsoin ikkunasta niin haikeana että äiti sitten pyytämättä antoi minun mennä hetkeksi ulos leikkimään. Leikin varmaan n. vajaan tunnin yksin lumessa. Oli varmaan pari astetta pakkasta, joten lumi oli sellaista pehmeää ja kevyttä mutta ei ihan höttöä, vaan pystyin mm. kaivamaan tunneleita isän tekemiin kinoksiin pihatien varrella. Oli aivan ihmeellistä, että lunta oli niin paljon mutta se oli kauttaaltaan vastasatanutta ja tosiaan unelmanpehmeää. Aikuisena kuumeisena lumitunneleiden kaivaminen olisi about hirveintä mitä voin kuvitella, mutta lapsena sitä jotenkin osasi sulkea sen puolikuntoisen olon pois tietoisuudesta. Vietin osan ajasta myös ihan vaan istuen ihanassa lumessa ja tyyliin tekemällä siihen käsillä kuvioita, ettei olisi ihan huhkimiseksi mennyt.