Mitä odotettavissa, jos menee yhteen kaksisuuntaisen (bipolaarin) kanssa? (OV)

Meillä lähinnä sitä, että välillä on ahdistusjaksoja jolloin elämä on vaikeaa. On ollut myös pariin otteeseen osastolla. Eihän se helppoa ole, mutta kaikillahan meillä on omat vaivamme.

Sanon tähän vain, että jos tämä ihminen ei syö lääkkeitään/käy terapiassa, niin unohda koko juttu. Isket kätesi pahemman kerran paskaan.



Nimim. nähty ja koettu on

Meillä lähinnä sitä, että välillä on ahdistusjaksoja jolloin elämä on vaikeaa. On ollut myös pariin otteeseen osastolla. Eihän se helppoa ole, mutta kaikillahan meillä on omat vaivamme.

Totta ja olen suhtautunut asiaan melko neutraalisti. Haluan kuitenkin, että osaan suhtautua oikein silloinkin, kun tulee niitä pahoja jaksoja. Nyt esim. tarkkailen, mikä voisi olla alkavan manian merkki, mutta saatan tulkita väärin ihan tietämättömyyttäni.

Aika raskasta välillä, riippuu mikä kausi menossa. Miehelläni masentuneisuus on enemmän painottuvana, varsinkin syys-tammikuussa, nytkin oli ahdistuksen takia viikon verran osastolla.



KUn mies on tasapainossa, kaikki on ok. Kun tulee hypomaniaa, on vahdittava, ja tuppaa kuluttamaan rahaa...myös ajokortti on ollut hyllyllä hypomaniassa ajettujen ylinopeuksien takia. Alkaa flirttailla naisille ja on ollut suhteenpoikaisakin..

Masennuskaudet ovat slti raskaampia. Tuntuu että on yksi lapsi lisää.



VAraudu haastavaan parisuhteeseen..

bipolle elämän säännöllisyys on tärkeää. Ja lääkkeet! Varsinkin maniataipuvaiset tuppaavat olemaan lääkekielteisiä, kun eihän maniassa mikään vaivaa tai tunne itseään sairaaksi.



Oma mieheni tuppasi myös lääkitsemään itseään viinalla, jonka takia käyttää antabusta nykyään.

Sanon tähän vain, että jos tämä ihminen ei syö lääkkeitään/käy terapiassa, niin unohda koko juttu. Isket kätesi pahemman kerran paskaan.

Nimim. nähty ja koettu on

Ko. ihminen syö lääkkeensä ja käy keskustelemassa säännöllisesti. Mutta tuo mitä kirjoitit, pistää ajattelemaan, ja toivon, että kerrot lisää. Etenkin ne pahat kokemukset kiinnostavat.

Aika raskasta välillä, riippuu mikä kausi menossa. Miehelläni masentuneisuus on enemmän painottuvana, varsinkin syys-tammikuussa, nytkin oli ahdistuksen takia viikon verran osastolla.

KUn mies on tasapainossa, kaikki on ok. Kun tulee hypomaniaa, on vahdittava, ja tuppaa kuluttamaan rahaa...myös ajokortti on ollut hyllyllä hypomaniassa ajettujen ylinopeuksien takia. Alkaa flirttailla naisille ja on ollut suhteenpoikaisakin..

Masennuskaudet ovat slti raskaampia. Tuntuu että on yksi lapsi lisää.

VAraudu haastavaan parisuhteeseen..

Täytyy varautua ja siksi täällä kyselenkin. Mietin tuota flirttailua. Mies on periaatteessa hyvin uskollinen, mutta jostain syystä hän on jatkuvasti juttelemassa vieraiden ja tuttujen naisten kanssa. Esim. kun menemme yhdessä vaikka ulos syömään, hän heittää juttua tuttavallisesti kaikkien mahdollisten naisten kanssa. Onko tämä kaksisuuntaista vai ihan vain luonnekysymys? Itseäni "ylisosiaalisuus" välillä ärsyttää.

Maniassa ihminen voi mm. tuhlata omat ja perheen rahat, käydä "hoitelemassa" ihan ketä vaan ja suunnitelmat ja jutut ovat sitä luokkaa että on esim. presidentin kanssa menossa puoleksi vuodeksi Kiinaan tapaamaan paikallisia poliitikkoja taikka perustamassa uutta kauppakeskusta Stockmannin päälle. Eli ihan hulluja suunnitelmia ja siis sairastunut on ihan täysillä niitä järjestämässä. Lapsia ei voi jättää maanisen ihmisen vastuulle, hän voi esim. unohtaa heidät bussiin eikä edes muista että lapset olleet mukana. Ynnä muuta mukavaa. Masentunut taas joutuu itsemurhayritysten takia useamman kerran sairaalaan. Elämä ei ole koskaan tavallista ja rauhallista koska milloin vaan voi sairastuneelle tulla tunne että uskaltaa jättää lääkityksensa ja se on sitten taas menoa.



t. työn puolesta nähty bipoja kymmenittäin

Maniassa ihminen voi mm. tuhlata omat ja perheen rahat, käydä "hoitelemassa" ihan ketä vaan ja suunnitelmat ja jutut ovat sitä luokkaa että on esim. presidentin kanssa menossa puoleksi vuodeksi Kiinaan tapaamaan paikallisia poliitikkoja taikka perustamassa uutta kauppakeskusta Stockmannin päälle. Eli ihan hulluja suunnitelmia ja siis sairastunut on ihan täysillä niitä järjestämässä. Lapsia ei voi jättää maanisen ihmisen vastuulle, hän voi esim. unohtaa heidät bussiin eikä edes muista että lapset olleet mukana. Ynnä muuta mukavaa. Masentunut taas joutuu itsemurhayritysten takia useamman kerran sairaalaan. Elämä ei ole koskaan tavallista ja rauhallista koska milloin vaan voi sairastuneelle tulla tunne että uskaltaa jättää lääkityksensa ja se on sitten taas menoa.

t. työn puolesta nähty bipoja kymmenittäin

Hurjalta kuulostaa. Mutta ainakin toistaiseksi ko. ihminen on hoitanut raha-asiansa kunnolla. Hänellä on omaa liiketoimintaa, joka on vuodesta toiseen ollut voitollista. Hän tapaa "merkittäviä" henkilöitä työnsä puolesta. Itsemurhayrityksiä ei ole ollut, ei myöskään puheita itsemurhasta.

Sanon tähän vain, että jos tämä ihminen ei syö lääkkeitään/käy terapiassa, niin unohda koko juttu. Isket kätesi pahemman kerran paskaan.

Nimim. nähty ja koettu on

Ko. ihminen syö lääkkeensä ja käy keskustelemassa säännöllisesti. Mutta tuo mitä kirjoitit, pistää ajattelemaan, ja toivon, että kerrot lisää. Etenkin ne pahat kokemukset kiinnostavat.

No tuo, että syö lääkkeensä on todellakin edellytys yhtään millekään. Tosin bipot saattavat maniakausina myös lopettaa lääkityksensä ihan tuosta vain ja ovat sen jälkeen kahta kauheammin sekaisin.

Itse siis tapailin jonkin aikaa bipo-miestä, mutta lopetin suhteen melkein alkuunsa, koska mulla on jo yksi lapsi jonka hyvinvoinnista huolehtia. Eli tämä mies puhkianalysoi kaiken, ja kaikesta sanomastani/tekemästäni tuli viikkotolkkujen (melko yksipuolinen) keskustelu. Mies tarrautui ja ripustautui, teki draaman ihan kaikista arkielämän pienistä jutuista. Oli epäluuloinen ja epäili kaikkien haluavan hänelle pahaa. Toisaalta myös piti helposti itseään parempana kuin muut. Oli sössinyt raha-asiansa ja oli luottotiedoton. Tuolloin oli työssä, mutta myöhemmin kuulin, että onnistui sössimään työpaikkansakin. Kun lopetin tapailun hänen kanssaan, alkoi vainoaminen, haukkuminen ja syyttely. Mies keksi omasta päästään asioita (tai ehkä hän itse uskoi niihin), puhui hirveitä asioita musta tutuille ja tuntemattomille, lähetteli 30 tekstiviestiä tunnissa ja kilometrin pituisia sähköposteja, joissa analysoi kaikki "puutteeni" ja "vikani" ja kuinka olin tuhonnut hänet ja hänen elämänsä. Laitoin välit kokonaan poikki, ja tämän jälkeen jouduin jo uhkaamaan poliisilla, jos ei hän jätä rauhaan. Että näin. En suosittele.

Sanon tähän vain, että jos tämä ihminen ei syö lääkkeitään/käy terapiassa, niin unohda koko juttu. Isket kätesi pahemman kerran paskaan.

Nimim. nähty ja koettu on

Ko. ihminen syö lääkkeensä ja käy keskustelemassa säännöllisesti. Mutta tuo mitä kirjoitit, pistää ajattelemaan, ja toivon, että kerrot lisää. Etenkin ne pahat kokemukset kiinnostavat.

No tuo, että syö lääkkeensä on todellakin edellytys yhtään millekään. Tosin bipot saattavat maniakausina myös lopettaa lääkityksensä ihan tuosta vain ja ovat sen jälkeen kahta kauheammin sekaisin.

Itse siis tapailin jonkin aikaa bipo-miestä, mutta lopetin suhteen melkein alkuunsa, koska mulla on jo yksi lapsi jonka hyvinvoinnista huolehtia. Eli tämä mies puhkianalysoi kaiken, ja kaikesta sanomastani/tekemästäni tuli viikkotolkkujen (melko yksipuolinen) keskustelu. Mies tarrautui ja ripustautui, teki draaman ihan kaikista arkielämän pienistä jutuista. Oli epäluuloinen ja epäili kaikkien haluavan hänelle pahaa. Toisaalta myös piti helposti itseään parempana kuin muut. Oli sössinyt raha-asiansa ja oli luottotiedoton. Tuolloin oli työssä, mutta myöhemmin kuulin, että onnistui sössimään työpaikkansakin. Kun lopetin tapailun hänen kanssaan, alkoi vainoaminen, haukkuminen ja syyttely. Mies keksi omasta päästään asioita (tai ehkä hän itse uskoi niihin), puhui hirveitä asioita musta tutuille ja tuntemattomille, lähetteli 30 tekstiviestiä tunnissa ja kilometrin pituisia sähköposteja, joissa analysoi kaikki "puutteeni" ja "vikani" ja kuinka olin tuhonnut hänet ja hänen elämänsä. Laitoin välit kokonaan poikki, ja tämän jälkeen jouduin jo uhkaamaan poliisilla, jos ei hän jätä rauhaan. Että näin. En suosittele.

Lisään vielä, että tämä mies ei osannut lainkaan nähdä oman toimintansa ja sanomiensa vaikutuksia, vaan vika oli aina, AINA muissa ihmisissä, oli sitten kyse raha-asioista, ihmissuhteista tai työpaikoista. Vaati myös 24/7 huomion itseensä, eikä voinut esim. tajuta sitä, että asetin lapseni ykkössijalle elämässäni.

Sanon tähän vain, että jos tämä ihminen ei syö lääkkeitään/käy terapiassa, niin unohda koko juttu. Isket kätesi pahemman kerran paskaan.

Nimim. nähty ja koettu on

Ko. ihminen syö lääkkeensä ja käy keskustelemassa säännöllisesti. Mutta tuo mitä kirjoitit, pistää ajattelemaan, ja toivon, että kerrot lisää. Etenkin ne pahat kokemukset kiinnostavat.

No tuo, että syö lääkkeensä on todellakin edellytys yhtään millekään. Tosin bipot saattavat maniakausina myös lopettaa lääkityksensä ihan tuosta vain ja ovat sen jälkeen kahta kauheammin sekaisin.

Itse siis tapailin jonkin aikaa bipo-miestä, mutta lopetin suhteen melkein alkuunsa, koska mulla on jo yksi lapsi jonka hyvinvoinnista huolehtia. Eli tämä mies puhkianalysoi kaiken, ja kaikesta sanomastani/tekemästäni tuli viikkotolkkujen (melko yksipuolinen) keskustelu. Mies tarrautui ja ripustautui, teki draaman ihan kaikista arkielämän pienistä jutuista. Oli epäluuloinen ja epäili kaikkien haluavan hänelle pahaa. Toisaalta myös piti helposti itseään parempana kuin muut. Oli sössinyt raha-asiansa ja oli luottotiedoton. Tuolloin oli työssä, mutta myöhemmin kuulin, että onnistui sössimään työpaikkansakin. Kun lopetin tapailun hänen kanssaan, alkoi vainoaminen, haukkuminen ja syyttely. Mies keksi omasta päästään asioita (tai ehkä hän itse uskoi niihin), puhui hirveitä asioita musta tutuille ja tuntemattomille, lähetteli 30 tekstiviestiä tunnissa ja kilometrin pituisia sähköposteja, joissa analysoi kaikki "puutteeni" ja "vikani" ja kuinka olin tuhonnut hänet ja hänen elämänsä. Laitoin välit kokonaan poikki, ja tämän jälkeen jouduin jo uhkaamaan poliisilla, jos ei hän jätä rauhaan. Että näin. En suosittele.

Ymmärrän, mutta ei kuulosta yhtään samanlaiselta tapaukselta kuin minun tapaamani bipolaari. Hän on hyvin keskustelutaitoinen ja kuuntelevainen.

Sanon tähän vain, että jos tämä ihminen ei syö lääkkeitään/käy terapiassa, niin unohda koko juttu. Isket kätesi pahemman kerran paskaan.

Nimim. nähty ja koettu on

Ko. ihminen syö lääkkeensä ja käy keskustelemassa säännöllisesti. Mutta tuo mitä kirjoitit, pistää ajattelemaan, ja toivon, että kerrot lisää. Etenkin ne pahat kokemukset kiinnostavat.

No tuo, että syö lääkkeensä on todellakin edellytys yhtään millekään. Tosin bipot saattavat maniakausina myös lopettaa lääkityksensä ihan tuosta vain ja ovat sen jälkeen kahta kauheammin sekaisin.

Itse siis tapailin jonkin aikaa bipo-miestä, mutta lopetin suhteen melkein alkuunsa, koska mulla on jo yksi lapsi jonka hyvinvoinnista huolehtia. Eli tämä mies puhkianalysoi kaiken, ja kaikesta sanomastani/tekemästäni tuli viikkotolkkujen (melko yksipuolinen) keskustelu. Mies tarrautui ja ripustautui, teki draaman ihan kaikista arkielämän pienistä jutuista. Oli epäluuloinen ja epäili kaikkien haluavan hänelle pahaa. Toisaalta myös piti helposti itseään parempana kuin muut. Oli sössinyt raha-asiansa ja oli luottotiedoton. Tuolloin oli työssä, mutta myöhemmin kuulin, että onnistui sössimään työpaikkansakin. Kun lopetin tapailun hänen kanssaan, alkoi vainoaminen, haukkuminen ja syyttely. Mies keksi omasta päästään asioita (tai ehkä hän itse uskoi niihin), puhui hirveitä asioita musta tutuille ja tuntemattomille, lähetteli 30 tekstiviestiä tunnissa ja kilometrin pituisia sähköposteja, joissa analysoi kaikki "puutteeni" ja "vikani" ja kuinka olin tuhonnut hänet ja hänen elämänsä. Laitoin välit kokonaan poikki, ja tämän jälkeen jouduin jo uhkaamaan poliisilla, jos ei hän jätä rauhaan. Että näin. En suosittele.

Ymmärrän, mutta ei kuulosta yhtään samanlaiselta tapaukselta kuin minun tapaamani bipolaari. Hän on hyvin keskustelutaitoinen ja kuuntelevainen.

On niitä sellaisiakin. Eräällä ystävälläni on bipo, ja hän syö lääkkeensä ja on mielestäni melko "normaali". Hänen kohdallaan on vain ollut pitkäaikaisissa suhteissa pettämistä ja sitä, ettei oikein pysty hoitamaan loppuun aloittamiaan asioita (esim. koulu).

Pahoittelen, jos kuulosta tuomitsevalta, mutta olen vieläkin melko traumatisoitunut tuon kuvailemani bipo-miehen käytöksestä. Ei sellaista halua kenellekään. Tosin tällä miehellä ei siis ollut lääkitys kunnossa ja voi olla, että hänellä on/oli bipon lisäksi muitakin diagnosoimattomia ongelmia.

Sanon tähän vain, että jos tämä ihminen ei syö lääkkeitään/käy terapiassa, niin unohda koko juttu. Isket kätesi pahemman kerran paskaan.

Nimim. nähty ja koettu on

Ko. ihminen syö lääkkeensä ja käy keskustelemassa säännöllisesti. Mutta tuo mitä kirjoitit, pistää ajattelemaan, ja toivon, että kerrot lisää. Etenkin ne pahat kokemukset kiinnostavat.

No tuo, että syö lääkkeensä on todellakin edellytys yhtään millekään. Tosin bipot saattavat maniakausina myös lopettaa lääkityksensä ihan tuosta vain ja ovat sen jälkeen kahta kauheammin sekaisin.

Itse siis tapailin jonkin aikaa bipo-miestä, mutta lopetin suhteen melkein alkuunsa, koska mulla on jo yksi lapsi jonka hyvinvoinnista huolehtia. Eli tämä mies puhkianalysoi kaiken, ja kaikesta sanomastani/tekemästäni tuli viikkotolkkujen (melko yksipuolinen) keskustelu. Mies tarrautui ja ripustautui, teki draaman ihan kaikista arkielämän pienistä jutuista. Oli epäluuloinen ja epäili kaikkien haluavan hänelle pahaa. Toisaalta myös piti helposti itseään parempana kuin muut. Oli sössinyt raha-asiansa ja oli luottotiedoton. Tuolloin oli työssä, mutta myöhemmin kuulin, että onnistui sössimään työpaikkansakin. Kun lopetin tapailun hänen kanssaan, alkoi vainoaminen, haukkuminen ja syyttely. Mies keksi omasta päästään asioita (tai ehkä hän itse uskoi niihin), puhui hirveitä asioita musta tutuille ja tuntemattomille, lähetteli 30 tekstiviestiä tunnissa ja kilometrin pituisia sähköposteja, joissa analysoi kaikki "puutteeni" ja "vikani" ja kuinka olin tuhonnut hänet ja hänen elämänsä. Laitoin välit kokonaan poikki, ja tämän jälkeen jouduin jo uhkaamaan poliisilla, jos ei hän jätä rauhaan. Että näin. En suosittele.

Ymmärrän, mutta ei kuulosta yhtään samanlaiselta tapaukselta kuin minun tapaamani bipolaari. Hän on hyvin keskustelutaitoinen ja kuuntelevainen.

On niitä sellaisiakin. Eräällä ystävälläni on bipo, ja hän syö lääkkeensä ja on mielestäni melko "normaali". Hänen kohdallaan on vain ollut pitkäaikaisissa suhteissa pettämistä ja sitä, ettei oikein pysty hoitamaan loppuun aloittamiaan asioita (esim. koulu).

Pahoittelen, jos kuulosta tuomitsevalta, mutta olen vieläkin melko traumatisoitunut tuon kuvailemani bipo-miehen käytöksestä. Ei sellaista halua kenellekään. Tosin tällä miehellä ei siis ollut lääkitys kunnossa ja voi olla, että hänellä on/oli bipon lisäksi muitakin diagnosoimattomia ongelmia.

Varmaankin teit aivan oikean päätöksen, kun et jatkanut suhdetta. Nuo pettämiset kuulostavat erittäin ikäviltä piirteiltä, mutta sellaista ei siis ole ilmentynyt. Työasiat ovat kunnossa ja opiskelutkin on aikoinaan hoidettu loppuun kunniallisesti.

Mies ei alussa ottanut mua vakavasti. Ei tajunnut, että olen oikeasti sairas, vaikka olin ollut jo pitkään vuorotellen maniassa ja niin masentunut, etten olisi jaksanut nousta sängyn pohjalta edes vettä juomaan. Tajusi vasta kun yritin itsemurhaa sen jälkeen kun se totesi, että mä vaan teeskentelen ja kerjään huomiota. Aloin sekapäissäni uskoa siihen itsekin ja päätin olevani niin paska ihminen, ettei mulla ole oikeutta elää.



Että ottakaa hyvät ihmiset läheisen sairaus vakavasti ja KUUNNELKAA toisianne.

Mies ei alussa ottanut mua vakavasti. Ei tajunnut, että olen oikeasti sairas, vaikka olin ollut jo pitkään vuorotellen maniassa ja niin masentunut, etten olisi jaksanut nousta sängyn pohjalta edes vettä juomaan. Tajusi vasta kun yritin itsemurhaa sen jälkeen kun se totesi, että mä vaan teeskentelen ja kerjään huomiota. Aloin sekapäissäni uskoa siihen itsekin ja päätin olevani niin paska ihminen, ettei mulla ole oikeutta elää.

Että ottakaa hyvät ihmiset läheisen sairaus vakavasti ja KUUNNELKAA toisianne.

En siis todellakaan syytä miestäni tuosta itsemurhayrityksestä, jos siltä kuulosti. Se oli sairauden vika.

Onko tällä miehellä ykkös- vai kakkostyypin kaksisuuntainen, onko työelämässä, miten pitkään on sairastanut? Onko maniajaksoja jotka on vaatineet sairaalahoitoa?



Kaksisuuntainen on vaikea sairaus, mutta ei se elämä siitä silti ole tuhoon tuomittua.



Oma mieheni on ihan vakityössä, tarpeen mukaan sitten saikulla siinä kuin muutkin sairaat. Työnsä on vastuullista, mutta ei psykiatrinsakaan ole koskaan tähän asti epäillyt mieheni työelämässä pysymistä.

Mies ei alussa ottanut mua vakavasti. Ei tajunnut, että olen oikeasti sairas, vaikka olin ollut jo pitkään vuorotellen maniassa ja niin masentunut, etten olisi jaksanut nousta sängyn pohjalta edes vettä juomaan. Tajusi vasta kun yritin itsemurhaa sen jälkeen kun se totesi, että mä vaan teeskentelen ja kerjään huomiota. Aloin sekapäissäni uskoa siihen itsekin ja päätin olevani niin paska ihminen, ettei mulla ole oikeutta elää.

Että ottakaa hyvät ihmiset läheisen sairaus vakavasti ja KUUNNELKAA toisianne.

En siis todellakaan syytä miestäni tuosta itsemurhayrityksestä, jos siltä kuulosti. Se oli sairauden vika.

Minä ottaisin masennuksen vakavasti, mutta luulen, että itselleni olisi vaikeampaa suhtautua oikealla tavalla maniaan. Siihen kaipaisin jotain neuvoa.

Onko tällä miehellä ykkös- vai kakkostyypin kaksisuuntainen, onko työelämässä, miten pitkään on sairastanut? Onko maniajaksoja jotka on vaatineet sairaalahoitoa?

Kaksisuuntainen on vaikea sairaus, mutta ei se elämä siitä silti ole tuhoon tuomittua.

Oma mieheni on ihan vakityössä, tarpeen mukaan sitten saikulla siinä kuin muutkin sairaat. Työnsä on vastuullista, mutta ei psykiatrinsakaan ole koskaan tähän asti epäillyt mieheni työelämässä pysymistä.

Täytyy kysyä, mikä tyyppi se bipolaari on, kun en tiedä. Mutta hän on työelämässä, vastuullisessa asemassa. Hän on kuulemma ollut sairaalassa joskus aikoinaan yhden kerran manian takia.

häiritsisi ainakin minua sen verran, että se olisi show stopper, vaikkei mitään bipoa olisikaan.