esikoiseni on 3 v ja joka päivä edelleenkin pelkään, että hän tukehtuu.

Kaikkeahan voi sattua, eräs tuttuni meinasi tukehtua kouluikäisenä merkkariin, että joudut kyllä ikuisesti vahtimaan, jos et tee itsellesi selväksi sitä asiaa, että tuossa iässä lapsen pitää jo pystyä pureskelemaan ruoat itse. Jos pilkot hänelle kaiken valmiiksi, hän ei opi sitä taitoa, ja tuolloin se tukehtumisvaara on varmasti suurempi.

halvaantuneiden äänihuulten kanssa (= akuutti tukehtumisvaara ensimmäiset kuukaudet kunnes äänihuulet parantuivat)

ihan varmasti oppii kuule armeijaan mennessä syömään karkit pilkkomatta.



on käynyt niin, että syödessään esim leipää tai pottua on alkanut kakomaan ja yskimään ja oon joutunut lyömään kovasti selkään ja sen jälkeen mun kädet tärisee tunti tolkulla ja siis oikeesti joka päivä pelkään tukehtumista.



nyt on toinen poika 4 kk...

mun kohta 3,5 vuotias tyttöni on ollut hyvin lähellä tukehtumista MONTA kertaa. Hän on oksennellut varmaan sata kertaa näiden vuosien aikana. Viime kesänä keksin lopulta syyn, hänellä on vaikea purentavika! Ja niinpä hammaslääkäriin, jossa todettiin asia. Kun hampaat eivät kunnolla tavoita toisiaan, ei ne voi myöskään hienontaa ruokaa tarpeeksi. Äidilläni on sama juttu, hän on meinannut tukehtua lihapalaan muutaman kerran. Meillä oikomishoito aloitetaan todennäköisesti noin 5 vuotiaana.

jos on syönyt purkkaa ennen nukkumaan menoa, enkä muista onko sylkenyt purkan pois ennen nukkumaan menoa, käyn kyllä aukomassa suuta sängyssä ja tarkistan, ettei ole purkka ole enää suussa! -Lapsi on myös " oksennusaltis" , joten todellakin olen tarkkaillut aina näihin päiviin asti sitä mitä syö ja minkälaisissa paloissa (no, ehken enää pariin vuoteen ole pilkkonut ruokaa, mutta kuitenkin)...Parempi vara kuin vahinko! Neuroottisuuden ja varovaisuuden raja on liukuva ja hiuksenhieno. Itse yritän välttää pakkomielteisyyttä, mutta en kyllä tunne huonoa omaatuntoa varovaisuudesta. Lapsi ja hänen turvallisuutensa on minulle kaikki kaikessa!

lapsellani jäi omenanpala kurkkuun noin kymmenen kuukauden ikäisenä joka saatiin pois läimäyttämällä. Asiasta jäi niin karmea kammo, että pelkään ihan hysteerisesti että se tapahtuu toistekin. Pilkon myös kaiken mahdollisen pieneksi. Mulle varmaan hymyilläänkin tämän asian johdosta, mutta mitäpä siitä kunhan vaan lapsi voi hyvin.

siis pikkutytöllä jäi omppu kurkkuun ja medihelin turvin tyttö saatiin pelastetuksi. En voisi kuvitella antavani tytölleni esim näkkäriä, jota monet antavat jo vauvoille. Siksi on tosi ihanaa, ettei tytön tarvii olla hoidossa, vaan saa olla kotona eskari-ikään asti.

Lapsen ollessa 3 vuotta jouduin kerran käyttämään kaikki keinot kun oli vaahtokarkkiin tukehtumassa. Sen jälkeen (ja sitä ennenkin) olen pilkkonut ruuan, varsinkin hedelmät ja karkit. En halua kokea uudestaan niitä kauhunhetkiä!

Varmasti lapsi oppii vielä syömään ja pureksimaan vaivatta, tärkeää on, ettei tee asiasta numeroa. Minäkin yritän olla kyttäämättä lapsen syöntiä enkä ainakaan hänen kuullen puhu tästä tukehtumispelosta mitään.