KOTILOT viikot 25-26
Aurinkoista maanantaita....ja vähän ukkostakin
Terveiset ultrasta... YKSI sykkivä sydän löytyi ja sain äitiyskortin mukaani jossa lukee pikkuisen srategiset mitat 10.4mm ja viikot 7+2 sekä ultrakuvan jossa pieni papu luuraa lasketuksi ajaksi tuli 31.1.2009. Kaikki toistaiseksi hyvin, kaksi julkaisua löytyi joissa on essure toimenpiteen jälkeen tultu raskaaksi, raskausajat ja synnytykset olivat menneet hyvin...mutta kunhan nyt päästään sinne asti. Sovin tässä kyseisen lääkärin kanssa että kontrolli käynnit sairaalaan ajoitan siten että hän on vuorossa, en kyllä kertonut että niin tein jo edellisessä raskaudessa ;) Täällä kun on paljon lääkäreitä ja osa on kovin nuoria ja kokemattomia...muutaman kerran olen saanut ylimääräistä murhetta ultrassa käydessäni, ihan vain siitä syystä ettei ole vielä ammattitaito ihan kohdallaan. Onneksi näin jo "kokeneena" osaa hoitaa hommat.
Seuraava etappi on sitten neuvola, ja sitten niskapussi ultra joka osuu aika pahasti loma viikoille, jos haluaa siitä sen turvotustutkimuksen pitää olla juuri oikeat viikot eikä yli eikä ali. Mutta minä käyn siellä neuvolassa nyt ensin.
Nyt tämä sitten on aika totta, vaikka sen kyllä jo tiesikin kolme raskautta takana niin oireista ei voi erehtyä. Onneksi raskausaika on pitkä niin ajatukseen varmasti ehtii totumaan. Miehen kanssa kyllä sovittiin että tästä lapsesta ei koskaan puhuta vahinkona eikä ei toivottuna... enemmänkin voisi sanoa että lääketieteellinen ihme. Koska eihän se lapsen vika ole. Tämä nyt vain meni näin ja thats it.
Esikko palasi pohjanmaalta ja toi tullessaan taas elämää taloon, kyllä täällä olikin hiljaista. Reissu oli kyllä tehnyt hyvää, tytön itseluottamus on huipussaan ja se että saa jakamatonta huomiota on hyväksi. Yhtä vilkas ja malttamaton tuo edelleen on mutta eipä omenat kauaksi puusta putoile.
Kakkosella nuha on loppunut kiitos antibiotti kuurin. Rassu kovasti harjoittelee ylös nousemista ja on innoissaan uusista taidoistaan. Taitaa käydä niinkuin neuvolan täti sanoikin että oppii kaiken rytinällä...no odotellaan. Sanavarasto on laajentunut...vaippa ja...pieru... joten hauskaa riittää.
JB72
JB72: Mukavia ultrakuulumisia! Et tainnut ihan odottaa että tuossa tutkimuksessa vielä käyt ja näin äkkiä ;)
Meillä muuten mies ei saanut sitä työpäikkaa. Että tällä hetkellä ei olla muuttamassa. Ottaa kyl päähän. Jos tässä tulis muita mahiksia vielä sinne suuntaan.
ANTTUSANTTU: Meillä Nea ei vielä puhu mitään (niinkuin ei isosiskonsakaan 2v reilu), mutta kävelee tukia pitkin. Siskonsa ruvenneet kävelemään 1v2kk ja 1v3kk iässä eli samaan tahtiin mennään nytkin. Voithan sä kysästä neuvolasta jos Pepin liikkuminen huolestuttaa.
Että oikein hermoja raastava kokemus eiliseltä:
tselläni oli eilen äippäpolilla käynti kun neuvolalääkäri oli huolissaan mun suppareista ja pisti siltä seisomalta mut taksilla (!!) keskussairaalaan. No siellä lääkäri oli tosi tyly et turhaan raahaudun tuonne asti. Teki rakenneultran samalla ja koska paikat kiinni ei suppareilla niin väliä. Tulee ja menee ja sillä siisti. Ei saikkua ei mitään. Et vaikka olo tukala ja jotkut supistukset kipeitä niin ei väliä!! Neuvolalääkäri käski levätä ja kunnolla tai pistää osastolle lepäämään. Ja äippäpolin lääkäri nauroi melkein pihalle! Et kiva reissu oli. No pääasia et pikkuisella oli kaikki hyvin.
Eivät muuttaneet laskettua aikaa vaikka vauva olikin kasvussa ottanut kiinni alkuperäisen la:n. Sukupuolta en uskaltanut edes kysyä, niin nihkee oli lekuri, mutta näin 3tytön jälkeen voisin jo sanoa osaavani tulkata ultrakuvasta että neljäs tyttö se meille on tulossa ;) Että mekoille tulee käyttöä. Kivaa.
Huomenna ja perjantaina olis sitten töitä taas pitkästä aikaa. Saas nähä kuin selän ja suppareitten kans jaksaa. Et ei paljon naurata.
Lauantaina sitten olis tarkoitus käydä anoppilassa hakemassa kerrossänky. Saadaan vähän tilaa muksujen huoneeseen. Et näin tänään. illalla shoppailemaan!! Ihanaa!! (mies varmaan eri mieltä kun rahaa palaa ;)
AIHA rv 18+4 (tai pikemminkin 19+2) ja muu pesue!