Miksi lähdit töihin, kun lapsi oli alle 3v?
Luin taas kerran tuota pitkää viestiketjua siitä, miksi jäit kotiin hoitamaan lastasi ja pohdin omia valintojani.
Minulla lapsia neljä. Minulla suurin syy siihen, että olen pitänyt vain lyhyet hoitovapaa jaksot on varmaan ollut raha. Vaikka käyn töissä silti yhteenlasketut tulomme eivät ole kummoiset ja aina on tiukkaa. 800e vähemmän kuussa (minkä hoitovapaalla ollessani suunnilleen saisimme) ei yksinkertaisesti riittäisi meille. Olemme jo ns. nuorina hulluina vuosina sortuneet niin isoihin kulutusluottoihin ja lainoihin, että niiden maksuista ei selvittäisi ilman molempien tuloja. Aina on tiukkaa, vaikka olemme molemmat töissä.
Toisaalta olen myös luonteeltani sellainen, että en jaksaisi pelkkää kotiäidin arkea. Olen aina opiskellut äitiyslomien aikana ja toivon joskus vielä pääseväni haaveammattiini. Minulla lapset ovat olleet alle 3v pääsääntöisesti pph:ssa ja siihen olen ollut tyytyväinen. Nytkin kuopus 1v on jo 2kk ollut yksityisellä hoitajalla minun keikkatöiden ja opiskelujen ajan (nyt olen tosin 1kk " palkattomalla" joululomalla, jolta saan tosin kotihoidontuen.) Teen siis noin 10-20pv kuussa töitä ja käyn yliopistolla noin 5pv/kk luennoilla.
Minusta tuntuu, että itse ainakin olen usein väsynyt, mutta silti tyytyväinen. Koska ikää on jo niin paljon, tiedän etten voi enää opiskelua lykätä hamaan tulevaisuuteen ja omistautua vain lapsille ja se ei yksinkertaisesti minun luonteelle edes sopisi. Itse kaipaan ehdottomasti ns. omaa aikaa (joksi työn ja opiskelun lasken), jotta jaksan. Toisaalta myös, ajattelen tulevaisuutta ja eläkepäiviä, mitenkä sitä sitten elää jos ei ole ollut koskaan töissä, ei saa kunnon eläkettä, mies ehkä löytää uuden, tulee ero, mitä vaan voi tapahtua. En yksinkertaisesti voi vain heittäytyä yhteiskunnan elätettäväksi.
Ja jos joku nyt sanoo, miksi niitä lapsia on pitänyt tehdä ja vielä niin monta, kun ei jaksa hoitaa, niin heille sanottakoon, että vaikkei joka hetkeä lapsille omistakaan se ei sitä rakkauden määrää vähennä mielestäni millään lailla. Me olemme onnellisia näin ja kaikki lapsetkin vaikuttavat aika tasapainoisilta ja onnellisilta. Aika tietysti vasta näyttää, kuinka paljon vahinkoa heille valinnoillani olen aiheuttanut:)
Kommentit (29)
Minulla on vakituinen työsuhde ja kun lapsi on 3v en enää saa olla hoitovapaalla, joten jos haluaisin jäädä kotiin sen jälkeen, niin pitäisi irtisanoa itseni. Hoitovapaa on rajoitettu vain tuohon 3v asti ja tuon jälkeen lapsen kotihoitoon ei tukea saa.
Ja sitten alkuperäiseen että olen käynyt töissä lasten välillä hakemassa paremmat äitiyspäivärahat (!), mutta lapset on mies hoitanut sitten päivät kotona ja minä illat (olemme tehneet työmme ristiin). Joten lapset on hoidettu kotona vaikka olenkin töissä välissä ollut. Toisaalta myös ammatillisesti on ollut hyvä että olen välillä ollut töissä ja samalla saanut vaihdettua työtehtäviä.
Ymmärrän kyllä sen silloin jos työpaikka odottamassa että silloin ei voi olla töistä pois pidempään.
Mutta esim. minulla tilanne että kuopus täyttää kohta 3 ja työpaikkaa ei ole, ja aion jäädä edelleen kotiin. Meilläkin taloudellisesti tilanne muuttuu niin vähän kotihoidontuen loppumisen jälkeen että kotiin voin edelleen jäädä.
Mutta ympäristö tuntuu todella pitävän tuota kolmea vuotta sellaisena rajana että töihin olisi lähdettävä. Jatkuvasti tulee ihmettelyä siitä miten voin yhä jäädä kotiin. Tuntuu että esim. taloudellisesti meitä pidetään suunnilleen miljonääreinä vaikka luulisi useimpien pienten lasten vanhempien tietävän että kotihoidontuki on todella pieni etteivät tässä tulot enää paljon putoa.
Mutta kyllä vaan ihmettelyjä ja päivittelyjä riittää...
Vein lapsen päiväkotiin heti vanhempainvapaan jälkeen. Olin päättänyt erota esikoisen isästä ja rahaa oli saatava elämiseen.
Nyt olen ollut kotona keskimmäisen ( 1v9kk) jälkeen. Kuopus on nyt 6kk, joten " työaikaa" vanhempainvapaan ja seuraan äitiysvapaan väliin olisi tullut vain pari kuukautta. Lisäksi muutimme toiselle paikkakunnalle ja työpaikkani jäi satojen kilometrien päähän.
Nyt olen ajatellut palata täysipäiväisesti töihin kuopuksen ollessa 2v. Kaipaan jo työn antamia virikkeitä ja luovuutta, mutta ajatus kahden pienen ja yhden vähän isomman raahaamisesta päiväkotiin aamuisin ei vielä nappaa. Toivon, että tilanne on helpompi sitten kun keskimmäinen on 3 ja kuopus tuon 2 vuotta. Silloin esikoisemme menee myös eskariin ja päivähoitomaksut pienenevät.
Töihin aion mennä ihan itseni takia. Rakastan työtäni ja kaipaan sitä. Uskon kuitenkin, etten tule katumaan tätä 3 vuotta, jotka olen pois oravan pyörästä. Kuten sanottu, harva meistä kuolinvuoteella katuu tekemättömiä töitään.
Yhden palkalla emme olisi tulleet toimeen, silloisessa asuinmaassamme ei ole minkaanlaisia tukiaisia eli jos jaat kotiin lapsen kanssa, et saa rahaa mistaan. Virallinen aitiysloma on 6 viikkoa joista 2 ennen synnytysta ja 4 sen jalkeen. Olin onnekas koska työnantajani suostui antamaan minulle 4kk palkatonta vapaata. Jos ei olisi suostunut niin vaihtoehtoja olisi ollut kaksi, palata töihin lapsen ollessa 4 viikon ikainen (monet myös joutuvat tekemaan niin) tai irtisanoutua. kun esikoinen oli siis 4kk menin töihin ja lasta hoiti oma mummo. Kuopuksen saatuani miehella oli onneksi uusi työ ja vahan parempi palkka joten meilla oli varaa siihen etta olin vuoden kotona. Valilla tuntuu etta Suomessa jaksetaan olla tyytymattomia, vaikka lapsiperheita tuetaan rahallisesti ja aitien oikeutta palata entiseen työhönsa suojellaan lain voimalla paremmin kuin melkein missaan maailman maassa...
Heissan!
Minun kohdallani esikoisten synnyttya ollessani 22 v. minulla oli kiire paattaa opinnot ja sitten tyointo puraisi sen jalkeen. En halunnut jaada kotiin pienella rahalla, kun oli upouusi asuntolaina taklattavana ja toiseksi minusta ei silloin ollut edes pienten lasten kotiaidiksi.
Nyt monta vuotta tuon jalkeen syntyi pikkukolmonen, jonka kanssa olen ollut onnellisesti kotona 15 kk ja pikkunelosen tullessa tarkoituksena on olla kotona kunnes pikkunelonen on 3-vuotias. Nyt syyt jaada kotiin on lasten hyvinvoinnissa ja se, etta nyt taloutemme on vankalla pohjalla ja olen saanut aikanaan maistaa tyoelamaa.
" Vaarat" olivat syyni silloin ekalla kierroksella, mutta itsepahan myos sen hedelmat tahi ongelmat kannan... right?
Kaikki ei aina mene niin kuin suunnittelee. Kun tyttömme oli vauva, mieheni irtisanoutui työpaikkakiusaamisen ja syrjinnän takia. Hän jäi hoitamaan vauvaa (silloin 7 kk) ja mä palasin töihin. Sittemmin mies sai töitä ja tyttömme siirtyi siskoni (yks. pph) hoitoon. Parempaa järjestelyä en siinä tilanteessa olisi osannut toivoa. Tein (ja teen) lyhennettyä työpäivää, mikä on todella paljon helpottanut omaa jaksamistani.
Aikuisseura oli tietysti ihan mukavaa, mutten kotonakaan tuntenut olevani yksin. Lisäksi mulla oli opiskeluni ja järjestötyöni, joten sain muutakin näkökulmaa elämään.
Menomme eivät olleet mitenkään kohtuuttomat, mutta olimme olleet jo vuosia taloudellisesti vastuussa mieheni vanhemmista ja joutuneet ottamaan sitä varten lainaa. Olemme tottuneet elämään vähälläkin rahalla, mutta miehen työttömyys oli liikaa. Kaikkeen ei vain voi ennalta varautua.
Koska minä elätän koko perheemme ja maksan kaikki yhteiset kulumme liittyen sähköön, vakuutuksiin, jätemaksuihin, tiemaksuihin, ruokaan, vaatteisiin ja kaikkiin kodinhankintoihin (mies maksaa vain oman osuutensa asuntolainasta), olisi mahdotonta pyörittää yhden paikallaolevan lapsen ja miehen 2 etälapset (vierailevat) ja kahden aikuisen huushollia pelkällä kodinhoitotuella, joka ei riittäisi edes minun lainanlyhennyksiini ja korkoihin.
Eli siis minun oli pakko palata töihin, sillä muuten tämä perhe olisi joutunut vararikkoon.
En kestä enää hetkeäkään tätä kotiäidin elämää. Siinä suurin syy miksi lähtisin töihin kun lapset on alle 3 v.
...Toisaalta olen myös luonteeltani sellainen, että en jaksaisi pelkkää kotiäidin arkea. Olen aina opiskellut äitiyslomien aikana ja toivon joskus vielä pääseväni haaveammattiini.
Itse kaipaan ehdottomasti ns. omaa aikaa (joksi työn ja opiskelun lasken), jotta jaksan. Toisaalta myös, ajattelen tulevaisuutta ja eläkepäiviä, mitenkä sitä sitten elää jos ei ole ollut koskaan töissä, ei saa kunnon eläkettä.
Ja jos joku nyt sanoo, miksi niitä lapsia on pitänyt tehdä ja vielä niin monta, kun ei jaksa hoitaa, niin heille sanottakoon, että vaikkei joka hetkeä lapsille omistakaan se ei sitä rakkauden määrää vähennä mielestäni millään lailla. Me olemme onnellisia näin ja kaikki lapsetkin vaikuttavat aika tasapainoisilta ja onnellisilta...
Hurraa,
viimein joku muukin jonka luonteelle ei yksinkertaisesti sovi kotiäitiys; omaa aikaa opiskellen ja töitä tehden! Ja jo taloudellisen puolenkin takia on parempi, että perheessä on kaksi tienaavaa osapuolta.
Ei se äidin rakkauden määrää vähennä, päinvastoin: jaksaa paremmin ja oikein odottaa yhteisiä iltoja ja vapaapäiviä lasten kanssa kun on elämässä muutakin kuin huushollin pyörittämistä!
Meillä on onnellinen tilanne kun mummu hoitaa lapsia työpäivinä mutta silti välillä poden huonon äidin omaatuntoa lähtiessäni aamulla työmaalle. Joka kerta lohdutan itseäni muistelemallla fiiliksiäni kun vielä olin kotiäitinä; siihen en pystyisi enää palaamaan, ainakaan pitkäksi aikaa.
Aika tosiaan näyttää vasta, teinkö lapsilleni hallaa aloittaessani työt äitiyslomalta. Mutta kukaan ei voi perheessä hyvin jos äiti on hermot kireällä ja ei jaksa 24h pelkkää lastenhoitoa. Uskon, että lapseni saavat onnellisen lapsuuden vaikka näkevät muutakin päivässä kuin äidin kasvoja ja omaa kotia!
En tiedä mihin " kategoriaan" kuulun,mutta aion tehdä töitä osa-aikaisena kun äitiysloma loppuu Maaliskuussa.Mies on silloin lasten kanssa (kolme lasta).Tein keskimmäisen kanssa samalla tavalla,aloitin osa-aikaisena kun hän oli 1v 3kk.Aion tehdä osa-aikaisena siihen asti kunnes kuopus täyttää 3v.Hyvä ratkaisu meille! En jaksaisi olla pelkästään kotona montaa vuotta.Töissä ollessa saan kaipaamiani aikuiskontakteja ja omaa aikaa.Silti aikaa jää lapsillekin :)
ja sen takia, että elämisen nälkä oli silloin niin valtava. Esikoinen oli jo vauvana aurinkoinen, sosiaalinen ja " helppo" , jäi ja meni hoitoon mielellään. En siis kantanut syyllisyyttä siitä, että tein töitä jo äitiyslomalla jonkin verran ja sitten lapsi aloitti yksityisellä PPH:lla kun oli 10kk.
Nyt odotan innokkaammin tulevaa äitiyslomaa, joka olisi tarkoitus olla kotona. Ehkä ikäkin tässä tekee tehtävänsä.
Meni takaksin töihin, kun poikani oli 1v 3kk eli sangen pieni. Hän meni perhepäivähoitajalle. Teen epäsäännöllistä kolmevuorotyötä. Mies tekee päivävuoroa.
Pääsääntöisin syy, miksi meni melko pian töihin oli aivan oma haluni ei suinkaan raha vaikka silläkin oli toki iso merkitys. En ole koskaan ollut mikään ns. kotiäitityyppi vaan pidän siitä, että minulla on joain omaa eli oma työ, oma palkka. Ja aikuisseura vaikka työni on kuitenkin melkoisen raskaslaatuista hoitotyötä kiireisen sairaalan osastolla. Minulla oli myös vakipaikka eli olisin voinut helposti olla siihen 3-vuotta rajaan.
Vastapainona työlle olen sit paljon esim. vapaapäivinä lasteni kanssa. Meillä vielä esikoinen 9v. tyttö, joka tarvitsee vielä paljon äitiä. Vapaapäivinä, jos sattuvat viikolle en esim. vie poikaa hoitoon vaan sit me tehdään yhdessä jotain, mennään ulos yms.
Tsenppiä vaan kaikille menittepä töihin aikaisin täi jäätte lastanne hoitamaan kotiin.
Näistä edellisistä yhteenvetoa ei ole vaikea tehdä! Koska minä minä minä tai raha raha raha! GRRRRRRR. Anteeksi, tää on varmaan tosi provoviesti! Mitäs lapsenne...hmmm....
Tuopa oli juuri sitä, mitä arvasinkin jossain vaiheessa tulevan vastaan tässä ketjussa. No, elämä ei aina voi olla täydellistä ja siihen vähemmänkin täydelliseen elämään tarvitaan...rahaa! Olen pelannut omasta mielestäni parhaiten niillä korteilla, jotka meille jaettiin; se ei kaikkia miellytä, mutta viis siitä. Lapsi voi hyvin ja me vanhemmat voimme hyvin, kiitos kysymästä. Hymyillään, kun tavataan :)
tämä yksi asia josta kinastellaan paljon.Sanon vaan mielipiteeni. Itse hoidan molemmat lapseni ainakin 3 vuotiaaksi kotona.Toinen on vasta mahassa mutta kun syntyy jään vielä kotiin 3 vuodeksi ja tämä nyt 2v3kk poika saa olla 6 vuotiaaksi kotona. En ymmärrä miten jotkut laittavat lapsensa hoitoon niin pienenä.Minusta 3vuotta on hyvä ikä vaikka silloinkin lapsi on pieni. Siis antaa vieraitten mahdollisesti kuulla lapsen ensi sanat ja nähdä ensi askeleet ja nähdä äitiä ja isää vain iltaisin ja viikonloppuisin.Sori nyt vaan mutta mielestäni ei ole hyvä juttu. Siis vuoden ikäinen tai alle sen voi vielä juoda rintamaitoa joten hyvä pitää kotona sitä paitsi tarvitsee äitiä kun on pieni.sitten 2 vuotias on todella äitissä kiinni ja on vielä pieni ja kaipaa turvaa ja rauhallista kotielämää.3 vuotias on sitten jo aikasintaan valmis kun kaverit jo kiinnostaa enemmän ja osaa enemmän asioita ja on hieman isompi. Ei minusta kotihoidon tuki ole pieni.eihän sillä mitään hurjan kallita juttuja ostella mutta sillä pärjää todella hyvin. tiedän ettei kotiäitiys kaikille sovi ja onhan se raskasta välillä mutta monesti olen kuullut ihan päiväkodissa työskenteleviltä että he eivät voi ymmärtää miksi vanhemmat eivät hoida kotona 3 vuotiaaksi kun kyseessä on pieni aika,mutta se on tärkeä aika jona lapsi tutustuu äitiinsä ja isäänsä.
Joillakin ei ole vaihtoehtoja. Elämä ei voi olla aina kaikilta osin täydellistä. Yllätyksiä tulee, meilläkin vauva oli elämänsä ekat viikot sairaalahoidossa. Mieheni sukulaiset maailmalla muuten pitävät aika sairaana ja riskialttiina suomalaista tapaa, jossa äiti hoitaa vauvan yksin kotona. Näinkin asian voi nähdä. Kiivainta arvostelua olen saanut kuulla niiltä äideiltä, joilla kotiinjäämiselle ei ollut vaihtoehtoa. Sitten yritetään puolustella omaa " valintaa" haukkumalla muita. Joo, tiedän, kaikki eivät ole tällaisia.
Perheiden tilanteet ovat erilaisia. Ihmettelen, mikä meidän mallissamme olisi vikana. Kuulin tyttömme ekat sanat, näin ekat askeleet. Kyllä sitä ehtii nähdä. Tein (ja teen) lyhyempää työpäivää, ja lapsemme eka hoitaja oli oma siskoni. Serkuista tuli kuin sisaruksia. Mitä pahaa siinä on? Imetin tyttöä 13-kuiseksi; riittääkö? Nyt tyttömme on ryhmiksessä, hyvin kodinomaisissa olosuhteissa, hakee aktiivisesti leikkiin muiden lasten kanssa. Mieluummin olisin ollut kotona pari ekaa vuotta, mutta ei tämä huonosti ole näinkään mennyt.
minä menin töihin kun ensimmäinen lapsemme on 1 vanha, mutta en vienyt hänet minkä päivähoitoon vaan mummo hoitaa ja olin vuoden töissä ennen kuin taas jäin uudelleen äityislomalle, enkä ole yhtään katunut sitä jäin äityislomalle ja tällä hetkellä olen taas etsimässä töitä ja olen saanut osapäiväistä töitä.
Syy minkä takia haluan mennä taas takaisin töihin on se että haluan oma raha, kun lasten kotihoitotuki ei ole paljon varsinkin on jo kaksi lasta. Ei meillä ole mtään hengen hätä tai että me elätään tiukalla mutta on kuitenkin halu tehdä jotain muuta kun olla vaan kotona lasten kanssa. Vaihteluu virkistää.
Mutta en kyllä menisi vielä koko päiväisen töihin kun kuopus on vielä alle vuoden ikäinen mutta kyllä on tarkoitus mennä takaisin töihin kun viimeinenkin lapsi on kolme vuotias. Ei minulla ole mitään, tai oikeastaan ei aina ole tylssä olla kotona koska opiskelen samanaikaisesti kun olen kotona hoitamassa lapsia.
Kiirettä pitää koska on edessä opiskelun uran vaihto, kesällä on pääsykokeet. On tarkoitus vaihtaa valtiotieteeseen opiskelemaan.
Nykyään opiskelen, käyn osapäivä töissä ja hoidan lapsia. Kun tekee monta asioita kerralla se vaatii paljon niin itseltä kuin koko perheltä mutta katuu minä en sitä että olen lähtenyt tälle tielle. Joskus kun väsymys iskee päälle, pidän taukoa kaikkien asioihin ja palaan niihin sitten on taas voimia tehdä paljon asioita.
Elämästä pitäisi nauttia olkoon ihminen kotona tai töissä.
mutta mun mielestäni lapsi jo kaipaa ikäisiään kavereita kovasti eikä saa leikkiä kavereiden kanssa kotona ollessaan tarpeeksi. Kun joku kysyi sitä, miksi se 3-v. on maaginen raja, en osaa sanoa, miksi nimenomaan just se on mutta eikös useimmat lapset sen ikäisenä kaipaa ikäkavereita ja silloin päiväkotielämä aloitetaan mielellään siitä syystä. Muistan psykologian tunneilta, että 3-v. rajaa päiväkotiin pidettiin suositeltavana. En tosin missään vaiheessa törmännyt kunnolla vastaukseen, miksi se olisi, enkä näkisi omankaan lapsen kohdalla, että se olisi selkeä raja, milloin just olisi laitettava lapsi päivähoitoon. Monethan lapset tuntuvat kaipaavan kavereita jo 2-v. Ehkä ajatellaan, että 3-v. on sitten muutoin paremmat edellytykset.
Haluan myös sanoa, ettei siitä kannata kantaa syyllisyyttä, jos laittaa lapsensa aikaisemminkin hoitoon. Onhan monenlaisia tilanteita eikä voida sanoa, että kaikkien paras on, että kaikki äidit ovat kotona kuopuksensa 3.nteen ikävuoteenkaan. Ja on, totta kai, tärkeää, sekin, että lapsen vanhemmatkin haluavat olla kotona. Eihän kotiin kannata jäädä, jollei oikeasti jaksa.
Ja kun joissain kunnissa sen päälle saa kuitenkin kuntalisän, niin summa voi olla ihan " merkittäväkin" , esim. Helsingissä kuntalisäkin oli yli 200 euroa vuonna 2003, kun siellä vielä silloin asuin.
Ymmärrätte varmasti mnuo lainausmerkit tuossa merkittävä-sanan ympärillä...
Esikoinen sai olla kotona 3v4kk ikään asti, kuopus oli 1v8kk kun aloitin osa-aikatyön, koska
- taloudellinen ahdinko kuitenkin alkoi olla sen verran merkittävä kuukaudesta toiseen jatkuessaan, että sekin alkoi olla stressi...
- olin itse valmis palaamaan töihin, ts. halusin palata
- veljekset alkoivat olla seuraksi toisilleen ja kun heille sain paikan pph:lle, oli päätös helppo tehdä
miksi pidetään 3-vuoden ikää maagisena rajana? Kotihoidontuki on niin pieni, että varmasti monissa perheissä sillä ei loppujen lopuksi ole juurikaan merkitystä. Tuntuu hassulta ajatella, kuinka paljon yhteiskunta sääntelee meidän käyttäytymistä, jos sen mukaan lapsiakin hoidetaan siihen saakka kotona, kun siitä maksetaan, vaikka summa olisi kuinka mitätön tahansa. Minulla vasta ensimmäinen lapsi ja en osaa sanoa, kuinka kauan viihdyn kotona, mutta en voi ajatella tekeväni päätöksiä lasten hoidosta sen mukaan miten yhteiskunta on asian ajatellut.