Tynnyrissä kasvanut lapsi.

ja yksityinen?

maailma kun sitten ei olekaan sellainen, ei voi elää koko elämäänsä suojassa parempiosaisten joukossa. toivottavasti se ei tule sokkina.

kyllä ne rikkaitten lapsetkin osaavat olla kusipäitä, ei ne kaikki siellä käyttäydy.

ja avartuu. Kaverit ovat nuorille tosi tärkeitä, joten eiköhän ne ystävät saattele murkkusi ihan tavalliseen elämään. Turvallinen lapsuus on hyvä lähtökohta.

ja puhut omasta lapsestasi?

Mikä huolettaa? Vielähän ehdit lapselle opettaa elämän realiteetit.

kyseessä on minulle varsin rakas lapsi, joka ei ole lainkaan ylimielinen. Enemmänkin tuntuu, että onko lapsi liian viaton, kuin ei osaa varoa.

Tynnyrissä lapsi on kasvanut omasta valinnastamme, olemme halunneet lapselle parasta. Ja olen ajatellut, että murrosiän ohi lapsi voisi kasvaa ympäristössä, mikä olisi tietyssä mielessä helposti kontrolloitavissa. Ja on täysin mahdollista, että olen ollut tässä täysin väärässä.

En oikein tiedä, miten niitä realiteetteja opetetaan. Pelottelemalla?

Minä lapsena sain nauttia ongelmaperheiden lasten seurassa. Kyllä se oli kivaa ymmärtää jo 9-vuotiaana että jotkut tytöt eivät viitsi huolehtia ehkäisystä, joten lapsia "vain tulee". Ja niiden kanssa on "vaikeata", joten ne nyt sit vain purkaa pahaa oloansa. Itse asiassa haaveilin yksityiskoulusta, harmi että meidän perheessä ei ollut siihen rahaa.



Nämä kouluvuodet ovat aiheuttaneet sen, että olen saarnannut omille ystävilleni ehkäisyn käytöstä, kytännyt heidän päihteiden käyttöään ja sanonut suoraan että minulle ei tulla itkemään kun mies hakkaa, poliisille marsmarsmars! En halua nähdä enkä kuulla yhtään mitään ongelmaperheistä enää, en lohduta ketään enkä ymmärrä ketään vaan latelen karut tilastolliset faktat. Jokainen saa päättää jatkaako itkuaan vai tekeekö jotain asioilleen.



Eli veikkaan että suojeilluista nuorista kasvaa ystävällisempiä ja empaattisempia ihmisiä, koska heidän mittansa ei ole vielä läheskään täynnä.

(Tälle ongelmaperheiden lasten seurasta nauttineelle...)



Yksityiskouluun pääseminen ei yleensä ole Suomessa perheen varallisuudesta kiinni. Vanhemmilta vaaditaan vain vähän harrastuneisuutta, että osaavat lapsensa laittaa muuhun kuin siihen lähikouluun. Siihen sitten perustuukin se, että sinne valikoituu vähän valistuneemman ja lastensa koulunkäynnistä kiinnostuneemman väen lapsia. Koulumatkatkin usein ovat haastavampia kuin lähikouluun menijöillä.



Mutta kyllä siellä sitten on näitäkin, jotka ihan statussyistä laittavat lapsensa "arvostettuun kouluun", ja itse asiassa viis veisaavat lapsensa elämisestä ja olemisesta. Nämä luottokortilla kasvatetut lapset sitten oireilevat vanhemmuuden puutetta ihan samalla tavalla kuin ne lähikoulujen "ongelmaperheiden" lapset...

viitseliäisyyttä ja valtavasti aikaa ja paneutumista.



Ja kyllähän se myös maksaa ja esimerkiksi meillä on toinen auto käytännössä lasten koulun takia.

lapsi on kasvanut hyvin yksipuolisessa ympäristössä - aivan sama kuin olisi kasvanut slummissa, tai kaukana korvessa käymättä koskaan missään. Elämä kyllä opettaa, kunhan nuori pääsee kokeilemaan voimiaan ja taitojaan maailmassa jossa on muunkinlaisia ihmisiä.

No ei meilläkään ole mitään kontakteja ongelmaperheisiin, mitä nyt tietysti kuolemaa ja sairautta ja burnouttia ja muuta masennusta ystäväpiirissä onkin.



Yksityiskoulussa, koulukyyti aina äidin tai isän autolla, asumme keskellä ihanaa lintukotoa ja harvoin käydään edes lähimmässä pääkaupungissa, jossa sitä "oikeaa elämää" saattaisi voida nähdä. Mitä se oikea elämä sitten onkaan.



Pitäisikö huolestua? Vaikka olisikin ns. rahaperheestä ja vaikka ulkoiset puitteet olisivat kuinka luksusta hyvänsä, kyllä elämän raadollisuus ja ihmissuhdekuviot ovat samat kaikille. Toiset on ujoja ja naiiveja, toiset vähemmän naiiveja, ei sille kai mitään voi, jos kuitenkin on opettanut, että namusetiä pitää varoa ja että moni kakku päältä kaunis jne.



Minusta on ihanaa, että on vielä ihmisiä, jotka näkevät asiat positiivisesti sen vuoksi, että heidän elämänkokemuksensa on lähinnä positiivista.



Suomessahan sitä "oikeaa elämää" näkee leikkikentillä, kun jo viisivuotiaat huutelevat vittua ja tönivät nuorempiaan. Sekö on tavoite?

Kerropa, mikä koulu noita kaikkia vaatii - oikein vielä valtavasti aikaa ja paneutumistakin...



Suomessa yksityiskoulut käsittääkseni kuuluvat valtionosuusjärjestelmän piiriin, eikä lukukausimaksuja kerätä kuin joissain harvoissa kouluissa.



Eikä yksityiskouluun menemisen takia tarvita autoa, saatika kahta. Auto tarvitaan, jos vanhemmille hieno osoite on niin arvokas, että sen säilyttämisen eteen ollaan valmiita suhaamaan älyttömiä matkoja pävittäin.

Vanhemmat osallistuvat muutenkin paljon enemmän kuin tavallisessa koulussa.



Ja kyllä käytännössä tarvitaan, jos koulu ei ole lähellä.



Ihmeellisen vihamielinen asenne sinulla..

Nähtävästi myös omani ovat tynnyrissä kasvaneita, jos tuossa on lueteltu kriteerit. Meillä ei ole ollut mitään kontakteja ongelmaperheisiin varmaan siksi, että sellaisia ei ole tuttavapiirissä enkä näe mitään syytä erikseen ongelmaperhettä kaveriksi etsiä. Lapseni eivät ole ainakaan jääneet kiinnni varastamisesta, koulukiusaamisesta, lunttaamisesta tai väkivaltaisesta käytöksestä.



Nuoruuteen kuuluu tietynlainen sinisilmäisyys ja ikävien asioiden sivuuttaminen etenkin, jos kokee niiden rajoittavan unelmien toteutumista. Harva nuori pohtii, että jos sattumalta teen itsemurhan niin en saakaan kivaa elämää.

Olen itse känyt yksityiskoulua ja molemmat lapseni käyvät sellaista, ja ihmettelen sitä, kuinka jotkut vanhemmat yrittävät saada sen kuulostamaan joltain ylimaallisen ihmeelliseltä asialta.



Viisivuotiaan kohdalla ei edes vielä puhuta yksityiskoulusta, vaan hän on varmaankin päivähoidossa, josta tietenkin maksetaan hoitomaksua. Veikkaanpa, että koulussa, johon häntä valmistetaan, ei lukukausimaksuja ole.



Ja autoa ei tarvita koulun sijainnin vuoksi, vaan siksi, että vanhemmat eivät viitsi muuttaa koulun lähelle. Lapsesi kuitenkin jatkanee samassa paikassa seuraavat 13-15 vuotta?



Vanhempien osallistumisesta "tavallisessa koulussa" en osaa sanoa mitään, mutta kyllä yksityiskouluissakin osa vanhemmista luistaa kaikista hommista ihan sujuvasti ;-)

äitini on kasvattanut minut "prinsessana", en moiti, en, päinvastoin ,mulla oli ihana lapsuus vaikka äiti tekikin paljon töitä ja oli paljon poissa, koska oli yh ja piti elättää itseään ja mua, niin en ole koskaan törmännyt elämän kamaluuksiin... nyt olen 25 vuotias ja sain vuosi sitten järkytyksen, miten vaikeeta elämä joillakin voi olla..



Alkoholisti vanhemmat, vauvoja raiskataan, omat "isät" raiskaavat omia lapsiaan! huumeet... köyhyys, väkivalta! hyi helvetti, okettaa ja vituttaa ja itkettää!



Olen nyt jotenkin vähän päässyt eroon ajatuksista.. vaikka kyllä ne joka ilta tulevat mieleeni, että miksi jotkut saavat elää rauhallisesti ja toiset kokevat vaikka mitä väääryyksiä... kuka sen päättää ja miksi sellaista tapahtuu..





Äitini kertoi, että hänen oma isä on yrittänyt raiskata sitä... äitini oli. 16 vuotias.. äiti pääsi karkuun ja kun kertoi omalle äidille asiasta, niin mummi ei uskonut... nyt äitini on 60 vuotias ja kun muistelee "isäänsä" (joka siis oli kuitenkin biologinen) niin ei sillä mitään hyvää sanottavaa siitä ole... tietty on ymmärrettävää ja olen kiitollinen, että se paska ehti kuolla ennen kuin synnyin joten en tutustunut siihen..



joten aikamoinen shokki kyllä oli herätä todellisuuteen ja nähdä millainen maailma oikein on... tiedän, että aika kauan kesti ja nyt oma poikani kohta 2 vuotta ja voi Jumala, miten pelkään kaikkea.. onhan se normaalia... toivon vaan, että ei mene överiksi mulla.. kunhan pystyn kasvattamaan hyvin, niin kuin äitini kasvatti mut, siinä mielessä, että huumeet ja väkivalta jne ei kuulu ihmisten elämään, varsinkaan perhe-elämään.

Vierailija kirjoitti:

tuollaisilla lapsilla on aikamoinen riski saada iso potku päähän nuorina aikuisina kun maailma aukeaa raadollisuudessaan itsenäistymisen myötä. Onhan hienoa, että lapsi saa elää viattomana ja suojattuna, mutta jos ei saa kokeiltua omia siipiään jää jotain kehittymättä, eikä kasva itsenäiseksi aikuiseksi.

Mitä potkuja pitäisi odottaa päähän?

Vierailija kirjoitti:

lapsi on kasvanut hyvin yksipuolisessa ympäristössä - aivan sama kuin olisi kasvanut slummissa, tai kaukana korvessa käymättä koskaan missään. Elämä kyllä opettaa, kunhan nuori pääsee kokeilemaan voimiaan ja taitojaan maailmassa jossa on muunkinlaisia ihmisiä.

Mutta niillä yksipuolisilla ympäristöillä on eroja ja antavat aivan eri lähtökohdat aikuiselämään.

Ohis, mutta itse olen koko aikuisikäni elänyt vain ns. samanlaisten ihmisten kanssa - yliopistossa, töissä, asuinalueella ja vapaa-ajalla. Oma lapsi yksityiskoulussa ja sielläkin vain korkeasti koulutettuja ja hyväpalkkaisia vanhempia. En koe jääneeni elämässä mistään paitsi. Päinvastoin, olisin todennäköisesti menestynyt elämässä paremmin, jos olisin syntynyt valmiiksi tähän kuplaan eikä olisi tarvinnut opetella tiettyjä normeja vasta aikuisiällä. 

On vain parempi, ettei lapsi/teini tiedä kaikista maailman realiteeteista. Eikä kaikkia tarvitse ikinä oppiakaan, saati kokea.