Harrastusasiaa: pilasinko tietämättömyyttäni lapsen mahdollisuudet?

Jos lapsi käy harkoissa mielellään ja tulee sieltä hymyssä suin pois, ei voi olla väärin että käy siellä vaikkapa 8 kertaa viikossa? Itsekin aikoinaan protestoin tätä vastaan, mutta 10 vuotta lasten roudarina jäähallille(2 taitoluistelijaa + 1 kiekkoilijapoika...) on muuttanut asennetta. Laji (taitoluistelu) on raaka, aikaa vievä mutta jos lapsi käy siellä omasta tahdostaan se on ok! Miksi kauhistellaan lasten monta kertaa viikossa olevia urheiluharkkoja, mutta ei ihmetellä juurikaan sitä että monet lapset liikuttelevat vain peukaloitaan pelatessaan tietokonepelejä? Lapsenhan pitäisi harrastaa liikuntaa pari tuntia päivässä. Laji, niin taitoluistelu kuin esim. jääkiekkokin, on hyvin kokonaisvaltainen juttu. Se on oma maailmansa, jossa muodostuu myös paljon ystävyyssuhteita, on mukavia leirejä joista jää kivoja muistoja, kisareissuista puhumattakaan. Toki miinuspuolena on että lajien vaatiessa miltei kaiken ajan, ei ehdi harrastaa juuri muuta. Ja tietysti vanhemmat ovat kovilla ja sukulaiset yms. kauhistelevat ja pitävät meitä vanhempia fanaattisina. Nämä ovat valintoja ja jokainen löytää oman tiensä. Ja jos lapsi ei harrasta, on sekin ok. Meiltä löytyy vielä sellainenkin lapsi kotoa ja asia on ok! Ja mielestäni hän harrastaa, kun kirjoittaa paljon tarinoita ja tekee omaa lehteä - eikö harrastaa voi kotonakin?

ja voi myös kilpailla. Mutta kyseessä on pieni seura. Ja tiedän tosiaan, että muodostelmaluisteluun ottaisivat hyvät perusluistelutaidot omaavia koululaisia vaikka heti.

Eli ei ole myöhäistä. Harrastaa. Ja vaikka kilpailla.

Mutta jos tavoitteena oli olympiamitali, niin ehkä sitten...

Ja jos mahdollista niin ei jatka ensi vuonna. Olen nyt vähän sivusta seurannut ja tuntuu liian raadolliselta lajilta. 4v aloitti ja osaa nyt luistella hyvin, siis loppuelämäksi varmaan riittää tuo luistelutaito. Muodostelmaluistelukin on musta liian vaativaa vanhemmille.



Harrastaa jumppaa ja se on musta ees vähän inhimillisepää, ainakin ne ajat ja sitten maksut.



Musta 7v voi vielä aloittaa monen lajin, esim yleisurheilu. Varmasti on kivaa.



Uskon että on niin ettei monikaan niistä 4v aloittaneista jaksa montaa vuotta harrastaa.



Toisaalta ihmettelen sitä jos lapsella ei oo mitään urheilullista harrastusta. Tosin sekään ei haittaa jos sitten muuten liikkuu tarpeeksi. Mutta nää ylipainoiset lapset joita jokapuolella näkee, ihan hirveetä!

taitoluistelua, jää 2x/viikko, 1xkuivikset ja 1xtanssi. Ensin oli tosi innoissaan, tykkäsi todella lähteä harkkoihin ja luistella. Valmentajat ovat venäläisiä, joilla on kotimaansa kuri harkoissa. Siellä ei leikitä. Ei edes välillä. koko ajan opetellaan tekniikkaa. Eipä halua enää tyttömme luistella, ainakaan käydä harkoissa. Siellä on kuulemma liian vaikeaa ja tylsää. Niinpä. Olen siitä ihan samaa mieltä, vaikka en ole sitä hänelle sanonutkaan. Kun tyttö ei kerran halua enää käydä harkoissa, en ole pakottanutkaan.



Itselläni on kilpaurheilutaustaa kestävyyslajista. Nyt kolmikymppisenä polveni ovat rahisevat ja kipeytyvät helposti. Fysioterapeutin jumppaohjeiden mukaan saan pidettyä ne kunnossa.



Olen toisaalta iloinen, että tyttö ei enää halua harrastaa taitoluistelua seurassa. Se oli liian yksipuolista ja raskastakin. Haluan antaa lapseni olla lapsi. Käymme kyllä perheen kesken melkein joka päivä hiihtmässä tai luistelemassa. Siitä kuitenkin puuttuu se pakko. Lapset itse haluavat.



Mutta urheiluseurassa toiminta oli liian totista, harjoitellahan voi monella eri tavalla, leikin kauttahan voi opettaa vaikkaa mitä. Ja kun kyse on vielä sinettiseurasta niin olen todella pettynyt seuran harjoituksiin.



Eksyin nyt vähän siitä mitä alunperin meinasin kirjoittaa.



Piti kirjoittamani, että kilpaurheilu saa olla lasteni kohdalta poissuljettu, jos sen kustannuksella tulee ikuisia vammoja. Kuten itselleni on tullut.

netistä taitoluisteluliiton sivulta Taitoluistelu -lehden pdf-versiosta, kuinka yksi suomalainen huippunoviisiluistelija (ehkä nyt noin 13v), aloitti taitoluistelun 6vuotiaana ja eikös se Yu-na Kim aloittanut myös noihin aikoihin, tulee mieleen peräti 7v, mutta en ole varma. Voisi ihan hyvin olla, että hän voisi saada toisia kiinni tai päästä muodostelmaluistelijoihin, jos on motivaatiota ja intoa. Eli jos sopiva ryhmä löytyy, niin siitä vaan harjoittelemaan, siinähän myös näkee, onko se sittenkään niin innostavaa. Kilpaurheilija kun harjoittelee useasti viikossa.

Minä tanssin 80-90-luvuilla balettia ja silloin ryhmät olivat yleensä alkaen vasta 8-vuotiaista. Oman balettiopettajani, entinen ammattitanssija, mielestä pienien satubaletit olivat ihan yhtä vähän tai paljon hyödyllisiä kuin mikä tahansa lasten jumppaaminen tai ympäriinsä juoksentelu ja piti niitä lähinnä vanhempien rahastamisena. Keskittymiskyky ei kuulemma riittänyt kunnon harjoitteluun.

joten saatan olla jäävi tässä kohtaa:) Mutta huomioni kiinnittyi parissa kirjoituksessa siihen, että "vanhemmille" liian rankaa jne. Meillä lapsia kuljetetaan harrastuksiin lähes joka päivä, muutamana parikin eri paikkaa. Onhan se tavallaan rankkaa, mutta se, että näkee lapsen ilon harrastuksessaan korvaa kyllä paljon. Siitä huolimatta ehdimme itsekin harrastaa ja meillä on perheen yhteistäkin aikaa. Itselläni ei kyllä anna luonne periksi tyrmätä lapsen iloa harjoitella vaikka lähes päivittän, tähtäimenä kilpaileminen, vain siitä syystä, että "mä en jaksa kuskata". Ja ei, itse en ole luistelija ollenkaan ja inhoa kilpailemista. Mutta lapsen luonteen tuntien, tuo on juuri se, mitä lapsi kaipaa ja näköjään haluaa.



Ja niille, jotka väittävät, että taitoluistelu on yksipuolista, eivät ilmeisesti ole nähneet, mitä treenenissä tehdään. Tuon monipuolisempaa kehonhallinnan harjoittelua ei monessa harrastuksessa saa.



Mutta mielestäni kukaan ei voi arvostella toisen harjoittelua ja määriä, meillä toiselle tämä sopii, toiselle riittää vähempi, mutta omassa lajissaan treenaa kyllä moneta kertaa viikossa mielellään.



Ja lopuksi voin vielä paljastaa, että vielä 4 vuotta sitten olisin kirjoittanut täysin toisin taitoluistelusta, olisin ollut samaa mieltä kuin suurin osa muistakin kirjoittaneista, liian raakaa on:)

Mistä tiedän haluaako lapseni huipulle? Ja missä lajissa? Mistä voin edes tietää mitä hänen tulevaisuus tuo tullessaan? Oikeastiko minun pitäisi nyt aloittaa kuskaamaan tuota 3v. 5 krt viikossa jääkiekkotreeneihin ja jos niihin vien niin mistä tiedän, ettei hän syytä minua juuri ekaluokkalaisena, että miksi vein hänet lätkään kun olisin voinut valita jalkapallonkin ja nyt on jo myöhäistä....

Kyllä se alle eskari-ikäisenä "vakavan" harrastuksen valitseminen, aloittaminen ja jatkaminen on aivan vanhempien syytä/ansiota. Vanhempien tahdosta ja innostuksesta kiinni, ei lapsen. Hyvä tai paha, sen kukin päättäköön itse. Huipulle ei päästä, jos ei ajoissa aloita, eli vanhempien vika, jos eivät ajoissa vieneet harrastamaan ja harjoituksiin. Kyllähän näitä miettii moni vanhempi...

Omasta lapsesta "onneksi" näki jo pienenä, että hänestä ei olympiavoimistelijaa tai -luistelijaa tule, joten nyt ekaluokkalainen on ehtinyt rauhassa kokeilla monia lajeja ja harrastuksia ilman suorituspaineita. Oma lajikin on tainnut jo löytyä - onneksi sellainen, jossa voi huipulla olla vielä vaikka kuusikymppisenä :-)

varsin selvästi ilmaisseet, mitä haluavat harrastaa. Me vanhemmat sitten selvitimme, missä voi harrastaa ja veimme lapsen kokeilemaan. Sitähän emme mitenkään voi tietää, kuinka kestävää tuo innostus on, lapsemme ovat sen verran nuoria vielä, mutta pari vanhempaa ovat jo useamman vuoden harrastaneet valitsemiaan harrastuksia ja edelleen tykkäävät. Meillä vanhemmilla ei ole mitään tavoitteita tehdä lapsistamme olympiamitalisteja tai edes SM-mitalisteja, motiivina on ollut puhtaasti lapsen fyysinen kunto. Emme halua omista lapsistamme tulevan niitä lihavia, kömpelöitä lapsia, joille muut nauravat liikuntatunneilla...

Lisäksi jos valittu laji osoittautuu "vääräksi", on helpompi vaihtaa toiseen, kun peruskunto on hankittu ja monet taidot auttavat varmasti uudessakin lajissa. Jos esimerkiksi taiteluistelu ei enää maistu, on suhteellisen helppo siirtyä esim. balettiin, johonkin muuhun tanssiin tai vaikka johonkin voimistelulajiin. Ainakin helpompi, kuin keskivertolapsen, joka ei ole harrastanut "mitään".

Meillä isommat lapset treenaavat varsin isoja tunti/kertamääriä ikäänsä nähden, mutta harrastavat myös lajeja, joissa "vakava" treenaaminen aloitetaan aikaisin. Jos tahti alkaa rasittamaan, niin sitten karsimme kertoja, toinen ei omassa toisessa harrastuksessaan osallistu kaikkiin treeneihin ja on toistaiseksi ollut valmentajille ok. Meillä on myös mielestäni varsin fiksut valmentajat, heidän kanssaan on voinut treenimääristä keskustella asiallisesti.

Siinä olen kyllä monen vastaajan kanssa samaa mieltä, että harrastamisessa ei ole mitään järkeä, jos lapsen ainoa motiivi on vanhempien harrastama lahjonta. Meillä lapsia saa houkutella pois treeneistä, mutta eiväthän kaikki lapset ole samanlaisia. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Itse kuitenkin vanhempana olen halunnut tarjota lapsilleni mahdollisuuden kokeilla harrastuksia jo varsin pienenä ja ihan mukavaa on, että ovat löytäneet mieleiset lajit. Jos tilanne lasten kasvaessa muuttuu, niin en kuitenkaan koe tätä harrastuksiin käytettyä aikaa mitenkää turhana, valtavastihan lapset ovat saaneet kokemuksia ja hyvän fyysisen kunnon.

Mistä tiedän haluaako lapseni huipulle? Ja missä lajissa? Mistä voin edes tietää mitä hänen tulevaisuus tuo tullessaan? Oikeastiko minun pitäisi nyt aloittaa kuskaamaan tuota 3v. 5 krt viikossa jääkiekkotreeneihin ja jos niihin vien niin mistä tiedän, ettei hän syytä minua juuri ekaluokkalaisena, että miksi vein hänet lätkään kun olisin voinut valita jalkapallonkin ja nyt on jo myöhäistä....

Kyllä se alle eskari-ikäisenä "vakavan" harrastuksen valitseminen, aloittaminen ja jatkaminen on aivan vanhempien syytä/ansiota. Vanhempien tahdosta ja innostuksesta kiinni, ei lapsen. Hyvä tai paha, sen kukin päättäköön itse. Huipulle ei päästä, jos ei ajoissa aloita, eli vanhempien vika, jos eivät ajoissa vieneet harrastamaan ja harjoituksiin. Kyllähän näitä miettii moni vanhempi... Omasta lapsesta "onneksi" näki jo pienenä, että hänestä ei olympiavoimistelijaa tai -luistelijaa tule, joten nyt ekaluokkalainen on ehtinyt rauhassa kokeilla monia lajeja ja harrastuksia ilman suorituspaineita. Oma lajikin on tainnut jo löytyä - onneksi sellainen, jossa voi huipulla olla vielä vaikka kuusikymppisenä :-)

Meilläkin yksi lapsi harrastaa taitoluistelua, kilpailee, ja harjoittelee nykyisin 5xvkossa. Koskaan harkoiksi ei riitä pelkkä jääharjoittelu vaan aina sen perään on joku oheisharjoitus. Näin yksi harjoituskerta kestää aina väh. 2,5h matkoineen.



Harjoitusajat ovat haastavat. Melkein joka päivä alkaa klo 15, joten työkuviot on järjesteltävä sen mukaan. Onneksi meillä toimii myös lasten kimppakyyditykset luistelukavereiden perheiden kanssa.



Laji on vaativa, raakakin mutta myös antoisa. Ekaluokkalaisellani on nyt jo takana monen vuoden ystävyyssuhteita harrastuksen kautta. Vaikka tytöt kilpailevat keskenään, kilpaileminen ei siirry harkkoihin/vapaa-ajalle. Ihanat leikit saavat aikaan toistensa luona kyläillessään.



Harjoitusmäärä on suuri mutta koskaan ei tyttöni valita harkkoihin lähtemisestä. Päinvastoin miettii aina vapaapäivänä, että milloin taas pääsee hallille ja tapaamaan kavereita. (Toki ystäviä on myös koululuokassa, esim. paras ystävä.)



Meillä tähän ajauduttin hieman varkain. Lapsi aloitti luistelukoulussa 4-vuotiaana, ja eteni nopeasti kehitysryhmästä kilparyhmään. Valmentajat tuntuvat olevan tosissaan, lapsille homma on minun silmissäni enemmän hupia ja ajanviettoa. ikinä en olisi uskonut löytäväni itseäni tällaisesta autokuskin roolista, kun vein sen pienen tellustajan jäälle ekoja kertoja. Lapselle Tämä laji vaan sattui olemaan se oma laji. Tai mistäs sen tietää, vaikka laji olisi voinut olla joku muukin. Tähän elämä meidät vei.

Minulle on jotenkin jäänyt kuva, että pienten lasten ei tarvitsisi (eikä kannattaisikaan) harrastaa suuremmin mitään, jos ovat hoidossa. Perusjuttuja on opetettu itse (hiihtoa, vähän luistelua ulkojäillä, uintia jne.).

Nyt sitten ekaluokkalaiseni on saanut päähänpinttymän taitoluistelusta. Luisteluseurassa vastaavalla luistelutasolla olevat ovat 4-vuotiaita! Miksi kukaan ei puhunut näistä ääneen silloin kun lapsi oli pienempi? Tunnen itseni tosi tyhmäksi äidiksi, koska minunhan se olisi ilmeisesti pitänyt tajuta viedä lapsi tarpeeksi pienenä eri lajeihin. Nyt hän itkee, ettei koskaan ehdi treenata tarpeeksi pärjätäkseen ikäistensä joukossa.

Kohtalotovereita?

Hei!

Olen 12 vuotias tyttö joka harrastaa taitoluistelua. Olen itse aloittanut luistelun jo kolme vuotiaana mutta minun seurassa on myöskin sellaisia jotka ovat aloittaneet 6-10 vuotiaana.Lapsesi edistyy vielä kun tulee toistoja. Ehdotan että lapsesi harjoittelee myös kotona. Kukaan ei ole kieltänyt kotiharjoittelua. Esimerkiksi hyppynarulla hyppiminen ja muita ponnistuksen ja rotaation vahvistavia harjotteita jota voi tehdä kotona. Venyttely on ehdoton asia mitä kaikki nuoret lapset pitäisi harjoittaa sillä notkeus on myöskin tärkeää. Tuossa iässä voi myös vähän lihaskuntoa jo harjoitella. Ihan perus punnerukset ja vatsalihakset. Kannattaa myös tarkistaa millä luistimilla viet lapsesi harjoitelemaan. Luistelu liikkeestä löydät käytettyjä luisimia hyvässä kunossa jotka sopivat mainiosti jää harjoitteluun luistelukoululaiselle. Yksi tärkeä asia on myös seura. Harva luistelija on ollut koko elämänsä samassa seurassa. Seuran vaihtaminen liian usein ei tee hyvää luistelijalle sillä eri seuroissa on eri sääntöjä ja tekniikoita. Jos sinun tyttö ei sittenkää pärjää tai ei pääse seuraavaan harjoittelu ryhmään, niin se ei tarkoita että hänen pitää lopettaa luistelua kokonaan aina löytyy toisia ryhmiä missä voit käydä kokeilemassa. Jos olisi niin että ei tyttösi sitten tykännyt siitä sittenkään niin on olemassa niin paljon toisia harrastuksia että sitää ei tarvitse murehtia että et löytäisi harrastusta hänelle. Et ole ollenkaan mikään huono äiti.

Onnea jatkossa!

Ihan järkyttävää! Lapsihan palaa loppuun jo ennnen koulun alkua. Tässä taas näkee vanhempien itsekkyyden kun ei anneta lapsen kasvaa rauhassa kotona vaan raahataan jo ihan pienestä virikkeiden pariin.

Ajaattele asia niin, että jos lapsesi oli aloittanut harrastuksen 4-vuotiaana, hän olisi jo 14-vuotiaana siihen niin perin pohjin kyllästynyt, että lopettaisi.



Kyllä lahjakkaat pärjäävät vähemmälläkin harjoittelussa, vaikka aloittaisivat vähän myöhemmin. Toisaalta ahkerasti harjoittelevat ovat jossakin vaiheessa lahjakkaampia mutta laiskempia edellä, lahjakkaat taas pärjäävät aluksi vähemmällä harjoittelulla.

Jos neuvola ohjeistaisi näistä asioista, tulisi turhaa syyllisyyttä niille, joidenlapsilla ei ole mahdollisuutta tai joiden vanhemmilla ei halua kuljetella lapsia harrastuksiin rahavaroista huolimatta.



Kyllä minusta lapsesi on vielä pieni ja ehtii. ei tuo ikäero nin valtava ole.

tavoitteellinen treenaaminen, "joksikin tuleminen"? Miksi harrastus ei saisi enää nykyään olla hauskaa rentouttavaa tekemistä? Vaikka vain kerran viikossa.



Naurettavaa tuo, että laitetaan pienet lapsetkin suorittamaan! Aikuisilta ne paineet siihen tulevat, eivät lapsen omasta mielestä!

jos kovin nuorillakin on jo yhden lajin parissa treenit jopa 5x viikossa.

Meillä on kohta 11v tyttö joka harrastaa talvisin hiihtoa ja lentopalloa, kesäisin yleisurheilua ja jalkapalloa. Olemme onnistuneet vielä toistaiseksi pitämään kaikki lajit mukana, koska monipuolisuus tämän ikäisellä on todella tärkeää. Nämä kaikki lajit kuitenkin tukevat toisiaan, on samankaltaisia perusharjoituksia ym.

Itse olen pitänyt maksimimääränä harjoituksissa 4xvko, ja aika hyvin siinä on pysytty. Kilpailukaudella on lisäksi vielä kisat ja pelit päälle, joten "pahimpina" viikkoina harrastusten parissa saattaa mennä jopa 6xvko.

Lentopallossa tyttö on joukkueensa parhaimpia, hiihdossa hän on tällä hetkellä piiritasolla kolmen parhaan joukossa ikäryhmässään. Jalkapallossa on myös joukkueensa parhaimpia, mutta yleisurheilu on meillä sellainen pelkkä "harrastus" laji, vaikka siinäkin hän kilpailee. Kaikissa hän on mukana täysin omasta tahdostaan.

Muutama tuttu on harrastanut taitoluistelua lapsena ja nuorena, ja jokainen on sanonut että näin aikuisena heillä on polvien ja nilkkojen kanssa ongelmia. Liika ja liian aikaisin aloitettu treenaus on ne aiheuttanut. Siksi nuo harjoitusmäärät yhdessä lajissa tuntuvat todella hurjilta.

Meilläkin urheilu aika pitkälle pyörittää perheen aikatauluja, mutta olen pitänyt siitä kiinni että lepoon pitää jäädä myös aikaa. Samoin koulu ei saa kärsiä harrastuksen takia. Silti etenkin hiihdossa tytöllä on ensi kaudelle jo ihan oikeat tavoitteet, hänen itse miettimänsä.

Niin kauan kuin lapsi haluaa harrastaa ja lähtee mielellään treeneihin ja kisoihin niin asia on ok. Lapsi ei vaan aina ymmärrä sitä että myös lepo on tärkeää, ja silloin vanhemman on siitä huolehdittava.

hyvin nuorena, mutta se ei sitten kyllä olekkaan mitään leikinvarjolla harrastamista. Harkat myös ovat useamman kerran viikossa. Olisiko lapsesi todella jaksanut pk:n jälkeen vielä illat ja viikonloput harrastaa. Harkoissa on myös pakko käydä. Poissa olon syyksi ei riitä, että väsyttää tai haluaa leikkiä. Harrastelija ryhmät ovat sitten tietysti toinen juttu, mutta niihin kyllä ehtii vielä mukaan vanhempanakin.

Siksi minusta on ihanaa, että ap:n lapsi on saanut olla RAUHASSA lapsi, enkä usko, että hän on siitä mitenkään kärsinyt. Vielä hän ehtii tulla todella hyväksi missä lajissa tahansa, tai ainakin NAUTTIA harrastamisen aloittamisesta.

Syyllisyydentuntoni hiukan helpottaa. Tosin harrastuksesta nauttiminenkin näyttää tällä hetkellä olevan lapsella hiukan taka-alalla, kun paine päästä lähemmäs omanikäisten tasoa on niin kova.

Mutta missään tapauksessa en olisi hänestä olympiamitalistia toivonutkaan, ainakaan noin rankassa lajissa. Toivottavasti lapsi itsekin vielä herää näkemään tämän.

ja harjoituksia on tällä hetkellä 5 kertaa viikossa. Tytön ollessa eskarissa useimmat harjoituksista alkoivat klo 13 tai 14, jolloin äiti lähti töistä, kuskasi tytön harkkoihin ja jatkoi sitten niiden jälkeen taas töitä kotona, jotta tuli täysi työpäivä täyteen... välillä mieleen tuli, että onko se sen arvoista.



Mutta on samaa muissakin lajeissa; meidän 7v ikäisellä olisi mahdollista käydä 4 kertaa viikossa jalkapalloharjoituksissa ja joskus jopa viisikin kertaa. Mutta kuka sitten mitäkin elämältään haluaa

ap tyytyväinen että olet antanut lapsesi olla lapsi ja hän on saanut levätä hoitopäivien jälkeen. Hän on saanut nauttia lapsuudesta. Lapselle on raskasta jo hoidossa käynti, saati siihen sitte jotain harrastusta päälle..



Meillä tytöt kävi vain puoli vuotta taitoluistelussa, siinä 4v ikäisenä. Ihan vaan sen verran että perustaidot oppivat, tytöt ei kyllä olleet hoidossa. Samoin ovat testanneet monia muita harrastuksia, ratsastusta, pianonsoittoa, laskettelua yms.



Nyt näyttää siltä et piano ja laskettelu jää. Ratsastusta voi harrastaa sillon tällöin, jos haluavat.