Kuinkas raha-asiat hoituu

angut:

Miten teidän moku perheessä hoidetaan raha-asiat?

Siis kuka maksaa laskut ja saatteko omaa rahaa?

Minä käyn töissä, ja joudun antamaan koko tilin miehelle! Hän kun hoitaa laskut ja kaiken rahaan liittyvän.

Minulle ei koskaan (oltu 2v saman katon alla) saa jäädä omaa rahaa. jos tarvitsen joudun pyytämään, ja ei sovi mun luonteelle.

Aina kun pyydän, naama muuttuu miehelllä ja alkaa laulu, että ei rahat riitä mihinkään ja säästön ei jää....jne. Ihan kuin pyytäisin isoja summia. En siis juurikaan ostele vaatteita tai meikkejä...

Jopa bussilipun ostaminen on vaikeaa, itse kun ajelee uudella autollaan.....

Käytän liikaa hiuslakkaa ja tuhlaan pyykkipulveria, ja, ja ,ja

Kerran otin puheeksi oman rahan, niin mies sanoi ettei tarvitse minulta penniäkään ja hoitaa itse kaiken, että rouva saa shoppailla!!!

(ei olla muuten naimisissa)

Olenkin miettinyt jäämistä ansiosidonnaiselle!!!!!!!!!!!

Kohta en kehtaa töihin mennä vanhoilla vaatteillani......

Raha-asioista meillä ei kertaakaan ole riidelty. Kahden opiskelijan taloudessa rahaa on vähän. Ensin maksetaan vuokra ja muut laskut (puhelinlaskut). Loput meneekin lähinnä ruokaan ym. eli ylimääräisiä ostoksia ei tarvitse miettiä. Alkukesästä vain minulla oli kesätyöpaikka. Mies oli siis kotona ilman tuloja. Rahaa meillä oli käytössä enemmän kuin talvella. Mies oli todella masentunut ja ahdistunut, koska ei voinut täyttää velvollisuuttaan (hänen kulttuurissaan miehen pitää elättää perhe) vaan elimme minun palkallani. Onneksi hän sai pian töitä..

Molemmilla on siis omat tilit, mutta rahat on yhteiset eli se maksaa kenellä on enemmän.

Meilläkään ei ole avioehtoa, koska kumpikaan ei omista mitään irtaimiston lisäksi.

kun tavattiin mieheni oli paljon varakaampi kuin mä joka olin köyhä opiskelija. mun perheellä ei ole varallisuutta joten sen puoleen ei ole mitään.avioehtoa ei kumpikaan meistä halua koska se oli vähän kun aattelis että ero tulee varmasti.

Molemmilla on omat tilit ja tulot, mutta rahat ovat kuitenkin yhteiset. Minä maksan oikeastaan kaikki laskut, mutta jos rahat alkaa loppua tililtäni niin mies siirtää minulle rahaa. Molemmat saa myös käyttää vapaasti rahojaan, mutta isommista hankinnoista sovitaan yhdessä.



Meillä ei ole avioehtoa, mutta tarkoitus olisi sellainen vielä laatia. Lähinnä koskemaan vain perintöä.

Kun puolitoista vuotta sitten naimisiin menneenä Suomeen palasin, niin vanhempani pariin otteeseen tiedustevat, että kai me nyt sellainen hankitaan. No ei hankittu, eikä ole vanhemmatkaan enää kyselleet. Luottamus mun mieheen on kaikilla niin suuri ja jos ero tulisi niin on kyllä panoksellaan vähintäänkin oikeutettu osaansa " mun" suuren suuresta astia/huonekalu-" omaisuudestani" . :)



Jos ero tulisi, ei tosin kyllä edes ottaisi mitään koska katsoo kaiken olevan minun anyways. Hassu mies.



Taloudesta. Mä hoidan meidän perheessä kaikki raha-asiat, mies ei halua osallistua ja luottaa kait mun talouspäähäni. Nopsasti noukin suurimman osan opintotuesta hänen tililtään laskujen maksuun, joutuu raasu tässä kitkuttelutilanteessa kysymään että onko tilillä rahaa, jos jotakin vähänkin erikoisempaa meinaa ostaa. Kohta tulee samaan ekan OMAN (työ)palkkansa (kun ei suostu sisäistämään, että osansa asumistuesta ja opintorahansa ON hänen tuloaan, ei mun!) ja on mielenkiintoista nähdä, että miten sitten sitä rahaa käsittelee... Että kysyykö mihin sitä tarvitaan (tietää että meillä on TODELLA tiukkaa) vai haluaako ostaa sillä jotain omaa, ylimääräistä.



Tosiaan mielenkiinnolla odotan. Raha-asioista ei tähän asti ole ollut mitään riitää siis.

Alussa jaoimme tasan niukkuudesta, kun olimme molemmat opiskelijoita. Siinä ei ollut kummallekaan mitään uutta. Miehen perhettä tuimme joskus lainarahallakin, nyttemmin tuen tarve on vähentynyt. Rahatilanne helpottui, kun mies meni töihin ja myöhemmin mäkin.



Molemmilla on omat tilit, lisäksi meillä on yhteinen säästötili. Rahankäytöstä päätämme yhdessä, tosin mä hoidan käytännön puolen. Palkkapäivien lähestyessä tsekkaamme, mitä laskuja pitää maksaa, mitä välttämättömiä menoja on ja paljonko ruokarahaa talouskukkaroon laitetaan (sen pitäisi sitten riittää seuraavaan palkkapäivään). Molemmille jätetään rahaa omiin menoihin, ja se on sitten oma asia, mihin tämän rahan haluaa käyttää. Aiemmin tätä ns. käyttörahaa ei liiemmin ollut... Jos jotain jää yli, laitetaan säästötilille. Matkabudjetista on joskus ollut erimielisyyttä, mutta nyt nekin neuvottelut sujuvat rutiinilla.

...tuli vain mieleeni, että sillä suojataan myös avioliiton aikansa hankittua omaisuutta, ei vain naimisiin mentäessä ollutta omaisuutta. Täällä tuntui olevan vallalla se käsitys, että jos avioiliittoa solmittaessa ei ollut mitään omaisuutta, niin sitten ei avioehdollekaan ole tarvetta. Enkä nyt haluaisi maalata piruja seinille, mutta suurin osa naimisiin menijöistä ei uskoisi ikinä eroavansa. Mutta kun ero sattuu kohdalle, niin sitten kyllä myös suurimmalta osalta unohtuu hyvät periaatteet (puolet sulle, puolet mulle) ja pienimmästäkin lusikasta tapellaan verisesti. Näitä taisteluita olen työn puolesta seurannut, senpä vuoksi meillä siis avioehto avioeron varalle, vaikka eroaikeita ei olekaan.

Minä, kun naivisti ajattelen osavani tilalle paremman. Entinenhän on jo tietysti vanhan aikainen ja loppuun kulunut... siis jos oikeasti haluaa jostain pissapollasta eroon niin onko omaisuudella todella merkitystä, ei sitä loppupelissä kuitenkaan mukaan saa.

...voin sanoa, että mulle tulee (varmaankin) mahdollisen avioeron hetkellä olemaan aivan sama kumpi saa telkkarin, sohvat, auton, yms. Mutta vanhemmiltani perittyä omaisuutta en missään nimessä haluaisi menettää tulevalle ex-miehelleni (pissapollalle, hih). Osa omaisuudesta (lähinnä kiinteistöt) ovat kuuluneet jo isovanhemmilleni, kuuluvat nyt vanhemmilleni, ja tulevat joskus kuulumaan minulle ja veljelleni, sekä minun lapsilleni. Puolisoilla ei pitäisi olla niihin osaa tai arpaa eron tullessa. Siksi haluan tehdä avioehdon nyt, koska naimisiinmenohetkellä se ei ollut mahdollista (tai olisi ollut, lakimiesarmeijan ja kielenkääntäjien avustuksella, ja sellaisiin meillä ei ollut varaa).

ruusu1:

Minä, kun naivisti ajattelen osavani tilalle paremman. Entinenhän on jo tietysti vanhan aikainen ja loppuun kulunut... siis jos oikeasti haluaa jostain pissapollasta eroon niin onko omaisuudella todella merkitystä, ei sitä loppupelissä kuitenkaan mukaan saa.

siilivaimo:

...tuli vain mieleeni, että sillä suojataan myös avioliiton aikansa hankittua omaisuutta, ei vain naimisiin mentäessä ollutta omaisuutta. Täällä tuntui olevan vallalla se käsitys, että jos avioiliittoa solmittaessa ei ollut mitään omaisuutta, niin sitten ei avioehdollekaan ole tarvetta. Enkä nyt haluaisi maalata piruja seinille, mutta suurin osa naimisiin menijöistä ei uskoisi ikinä eroavansa. Mutta kun ero sattuu kohdalle, niin sitten kyllä myös suurimmalta osalta unohtuu hyvät periaatteet (puolet sulle, puolet mulle) ja pienimmästäkin lusikasta tapellaan verisesti. Näitä taisteluita olen työn puolesta seurannut, senpä vuoksi meillä siis avioehto avioeron varalle, vaikka eroaikeita ei olekaan.

Osittain tuon takia haluankin avioehdolla sulkea pois vain perityn omaisuuden. On mielestäni aika epäreilua jos hankimme lapsia ja jään heitä useammanksi vuodeksi hoitamaan kotiin. Samaan aikaan mies tienaisi hyvin ja eron sattuessa mies saisi omaisuutensa ja minä omani. Omalla panoksellani olisin mahdollistanut miehen tienaamisen ja jäisin siltikin puille paljaille. Myös tutkintoni ja työkokemukseni vanhentuisivat roimasti noiden kotona viettämieni vuosien aikana.

Minä ajattelen niin, että olemme naimisissa ja omaisuutemme on yhteistä. Jos niin kurjasti käy että ero tulee niin sitten puolitamme omaisuutemme. Jos ennen avioliittoa olisin omistanut jotain suurempaa kuten asunnon, haluaisin pitää sen kyllä itse ja rajaisin sen avioehtoon. Sama koskee tulevaa perintöä, se ei kuulu miehelleni jos eroamme.

Kysymykseni poikii seuraavanlaisesta tilanteesta:



Reilusti yli nelikymppinen siskoni, joka ei voi saada lapsia eikä halua edes adoptoida, meni naimisiin ensimmäistä kertaa elämässään. Hän oli hankkinut oman asunnon ja pienen (todella pienen, mutta sievän) säästön yksin ollessaan. Hän meni naimisiin miehen kanssa, joka on työtön suurimman osan aikaa. Välillä on joitain keikkatöitä. Tietysti tilanne saattaa muuttuakin ja jonain päivänä hän saattaa saada töitäkin, mutta silloin ennen ei ollut töitä. Hänellä ei myös ollut mitään omaisuutta, eikä tule olemaankaan oman sukunsa puolelta. He eivät tehneet avioehtoa. Siskoni ei tule perimään äidiltämme yhtään sen enempää kuin minäkään, joten isoa perintöä hänellä ei ole odotettavissa. Mutta hänen omalla työllään keräämä omaisuus on kuitenkin ihan kohtalainen.



Mietin vain, olisitteko te avioehdon tehneet, tehneet avioehdon myös vastaavanlaisessa tilanteessa vai johtuuko avioehto vain siitä, että puoliso on ei-suomalainen.

kanssa. Ei se kato kansallisuutta... Oma mieheni on keski-eurooppalainen ja hänen käsityksensä raha-asioista on aivan samanlainen kuin minullakin. Myös mies halusi avioehdon, vaikkei kummallakaan siis ole eroaikeita ja kymmenen vuotta jo olemme olleet naimisissakin. Olemme vain sitä mieltä, että jos niin p-a tilanne kuin avioero sattuu kohdalle, niin onpahan ainakin selvät sävelet, eikä tarvitse sekoittaa tunteita raha-asioihin.

Tuli vain mieleeni, että perinnönantaja voi halutessaan määrätä, että perillisten puolisoilla ei ole oikeutta perintöön. Eli avioehtoa ei välttämättä tarvitse, jos vain perinnönantaja hoitaa paperit kuntoon.

Meillä ei kummallakaan ollut omaisuutta, kun menimme naimisiin. Asunto ja irtaimisto on hankittu yhdessä sinä aikana, kun olemme olleet naimisissa. Siis meillä on yhteinen omaisuus. Minä näen avioliiton yhteisyrityksenä, enkä näen mitään mieltä siinä, että hankitaan omaisuutta sinulle tai minulle.



Minulle tulevat perinnöt (joskus, toivottavasti hyvin pitkän ajan päästä) on suojattu.

Olen pahoillani puolestasi. Tilanteesi kuulostaa vaikealta, mutta myös todella omituiselta. Miksi annat koko palkan miehellesi? Ymmärsin että vastaat myös osaltasi taloutenne menoista? Tuhlaako miehesi paljon rahaa ns. pelkkään omaan itseensä? Silloin ei olisi paljon varaa narista sinulle jostain pyykkipulverin kulutuksesta.



Meillä on ollut aina erilliset tilit ja rahat, eikä kummallakaan ole käyttöoikeutta toisen tiliin. Tämä ei muuttunut edes silloin kun menimme naimisiin, eikä mielestämme sitä ole tarpeellista muuttaakaan - ainakaan näillä näkymin. Meillä on AINA ollut itsestään selvää, että vuokra maksetaan jämptisti puoliksi joka kuukausi. Sähkölaskun maksamme vuorotellen. TV-lupaa meillä ei edes ole - eikä tule. Ostamme vuorotellen ruokaa, mutta emme ns. laske, että " koska minä ostin nyt, seuraavalla kerralla on sinun vuorosi." Kummallekin jää palkasta käteen ns. pakollisten menojen jälkeen vain muutama sata euroa. Olemme korkeintaan juuri ja juuri keskituloisia ihmisiä. Kumpikin on aina saanut käyttää ns. omaa rahaansa miten mielii. Bareissa käyntiin, rahapeleihin ym. ei meillä kulu rahaa lainkaan, sillä emme juo lainkaan alkoholia ja myös em. pelit eivät harrastuksiimme kuulu. Jos jokin pahe pitäisi nimetä nimenomaan itselläni, se olisi herkkujen (esim. mäti, suklaa) ostaminen kaupasta. Siitä voisi tinkiä.



Kyllä parisuhteessa pitää pystyä puhumaan menoista/tuloista ja niiden hoitamisesta, vaikka olisikin sitten erilliset tilit. Miehesi on turha vedota maansa kulttuuriin. Ei tuo ole normaalia toimintaa missään maassa.



Voimia sinulle, yrittäkää keskustella asiasta.

mulla kans Turkki mies ja ollaan naimissa ,mut meiän raha asiat on kyllä yhteisiä ,molemmat maksaa laskuja ja meillä on myös 2 lasta niiden kulut hoidan mie ,mut jos tarvin rahaa ni kyllä mies antaa.nyt äkkiä sanot miehellesui et tuo peli ei vetele!:)