Tietokone- miehen nielijä..mikä avuksi???
Hei, kaipaisin vähän neuvoja...
Kun meillä on tilanne sellainen. Että ollaan oltu yhessä kohta 5v, naimississa siitä yks vuosi. Meillä on pieni vauva.
Aiemmin mies oli ihan suht romanttinen, mutta nyt on ilmaantunu tehokas romantiikan nielijä- tietokone.
Oon yrittäny miehelle puhua ja vihjailla, että kaipaisin läheisyyttä, kaipaan hellyyttä, kaipaan romantiikkaa. Mutta hyvä ku yhen suukon päivässä saa :(
Oon monet kerrat yrittäny hyvällä ja pahalla saada miestä jättämään tämä rakkine rauhaan etes yheksi illaksi- laihoin tuloksin. Kuka idiootti se olikaan joka tietokoneen keksi...
Käytännössä päivät kuluu niin, että mies tulee koulusta, istuu koneelle, ja käy välillä siitä vessassa ja syömässä (kun minä ensin olen ruuan tehnyt, jos en tee on pahalla päällä kun on nälkä) ja joskus, kerran vkossa ehkä, saatta illalla sen verran kattoa tyttöä että pääsen käymään kaupassa yksin tai jossakin muualla, mutta max 2h. Kyllä saattaa ottaa iltasinki tytön syliin jos pyydän, mutta siltikin vaan istuu koneella.
Kotitöihin ei osallistu paljoakaan. Joskus laittaa tiskit oma alotteisesti, mutta sitä ei tapahdu usein.
Mutta siis..en viiti enempää miestä mollata, koska on kuitenki ihana ja rakastan häntä. mutta kaipaisin sellasta tehokasta apua, miten saan miehen irrotetuksi koneelta ja keskittymään välillä minuun ja tyttöönki. Vauvasta tullu ihan äitin tyttö ku isi ei paljoa pitkien päivien jälkeen hoida häntä.
Olen yrittäny selittää, että myös minä kaipaisin illalla omaa aikaa, siis että vaikka en minnekään lähtisikään, niin että saisin vaikka lukea tms. Kun oon päivät kotona vauvan kanssa, välillä tekee mieli tehä jotaki muutaki ku hoitaa vain vauvaa. Esim. tässä eräänä päivänä kävin yhtenä aamuna kaupungilla ja mies hoiti sen aikaa tyttöä. vauva nukkui melkein koko sen ajan. No, sitten pyysin loppuvkosta että saanko jonaki päivänä lähtä käymään ystäväni kanssa vähän uudestaan kaupungilla hommaamassa loput joululahjat. Siitä nousi kamala meteli, kun " oot jo käyny ihan vasta" . Juu..olin 3vko putkeen kotona, ennenku lähin käymään sen ekan kerran kaupungilla.
Mutta ei mee perille tämä viesti...
Joululahja toiveeni oli jälleen tänä vuonna päivä ilman tietokonetta...Niin että mies antas sen päivän meille kahelle.
Aina vetoaa vaan siihen, että mitä hän sitte tekee jos ei oo koneella, ettei ois muka mitää tekemistä. Huoooh! Miten sitä tekemistä sitte mulla kuitenki on...
Auttaakaa jos osaatte. Puhe ei tehoa, joten järeämpi neuvoja kaivataan :)
Kommentit (14)
Kylläpä kuullostaa hurjalta, etenkin jälkimmäisen kirjoittajan tilanne. Eihän tuollainen enää normaalia ole, oikeasti. A-klinikkahan esim. on oikea osoite noin pahasta riippuvuudesta pääsemiseen...mutta veikkaan että jos sanoisitte sen miehillenne, pitäisivät varmaan hulluina.
Kummallista jos ei vakava puhe yhtään herätä??
Piilottakaa ne tietokoneet ja pelit edes joulun ajaksi hyvään jemmaan, mieluummin pois koko asunnosta. Ehkä muutaman päivän pakko-tauko auttaisi..? Auttaisi ainakin huomaamaan että olette tosissanne..
Tsemppiä teille. En kyllä ikimaailmassa jaksaisi moista katsella (ja kuunnella!), kyllä on elämänarvot hukassa pahasti jos ei pienintäkään kiinnostusta löydy perheelle, eläville lähimmäisille!! Älkää suostuko moiseen!
P.L.:
Kummallista jos ei vakava puhe yhtään herätä??
Piilottakaa ne tietokoneet ja pelit edes joulun ajaksi hyvään jemmaan, mieluummin pois koko asunnosta. Ehkä muutaman päivän pakko-tauko auttaisi..? Auttaisi ainakin huomaamaan että olette tosissanne..
Meillä tämä on ollut oikeastaan koko yli 5-vuotisen suhteemme ajan tällaista, tosin ihan alussa pelasi vähemmän mutta suhteen vakiintumisen myötä yhä enemmän. Alussa jaksoin itkeä, motkottaa, murjottaa, valittaa, keskustella ja ehdotella tekemistä, tukkia kainaloon ja ketkutella viehkoissa vetimissä - turhaan. Yksi Pleikkarikin niissä riidoissa hajosi kun mies heitti sen seinään, kävi sitten ostamassa uuden seuraavana päivänä. Nyt tähän on tottunut. Toisinaan vain ottaa päähän.
En tiedä, mitä tapahtuisi jos piilottaisin pelit, ei varmaan mitään positiivista ainakaan. Ehkä se hakisi uusia, tai sitten kostoksi rikkoisi tietokoneen, joka taas on tavallaan minun valtakuntani, istun tässä kun lapsilta, kotitöiltä ja harrastuksilta joudan.
On meillä onneksi tapahtunut muutosta parempaan, ainakin vähän, viimeisen vuoden aikana. Toivottavasti muutos jatkuisi, sillä tulevaisuus näyttää aika karmealta mielikuvissani, joissa mies jatkaa istumistaan tuossa nojatuolissa sillä välin kun muu perhe elää ja lapset kasvavat. Aika kamalaa jos se ei edes lastensa joulujuhliin jouda pelaamiselta.
Miehenne elävät kuin lapsuuden kodeissaan. Miten kamalaa ajanhukkaa!
Mitä jos kokeilisitte seuraavaa: sopisitte jonkin menon, johon lasta ei voi ottaa mukaan. Sitten miehen kotiin tullessa lykkäätte lapsen miehelle ja katoatte ulos ovesta. Palailette sitten kun teille itsellenne sopii.
Varmaan voitte luottaa kuitenkin miehiinne lasten hoitajina?
Kuulostaa mielestäni todella pahalta tuo miestenne pikkupoikamaisuus! Varatkaa aika perheneuvolaan vähintäänkin!!! Ei äitinä ja vaimona olo edellytä kotiorjaksi ryhtymistä enää 2000-luvulla!
Me olemme mieheni kanssa yrittäjiä, jonka vuoksi tietokone on firmassamme, mutta mieheni haluaisi myös kotiin koneen, että voisin päivisin surffailla kun lapset nukkuu(huom. minä!!) Aivan ihanalta kuulostaa mieheni suusta, mutta olen mieluummin ilman konetta ja näitä vauvasivuja seuraan aina, kun pääsen jonnekin koneelle. Tokihan mieheni istuisi taukoamatta koneella kotona ja se olisi lapsilta pois. Nykyään meillä leikitään ja ollaan yhdessä kotona kun mieheni tulee töistä. Ennen kun kone oli kotona meillä riideltiin ja minä valitin kokoajan mistä ei ollut mitään muuta kuin harmia.
Niinpä suosittelen kaikille tätä vaihtoehtoa, mutta silloin jäätte myös itse paitsi surffailusta...
Miten olisi vähän radikaalimmat keinot, esim. stoppi koneen käytölle päiväksi/viikoksi/jne. Ehkä mieskin voisi huomata, että maailmassa on muutakin, jos joutuisi olemaan vähän aikaa pois koneen ääreltä?
Kuulostaapa hurjalta.
Ensinnäkin, myös äidillä on oikeus omaan aikaan ja omiin menoihinsa. Eihän kukaan jaksa katsella neljää seinää jatkuvasti. Toiseksi, parisuhteessa on kaksi aikuista, joiden oikeus ja velvollisuus on jakaa päivittäiset työt niin, että molemmilla on mahdollisuus levätä ja virkistyä. Näiden kahden ensimmäisen tapauksessa näyttää siltä, että nainen hoitaa kaikki velvollisuudet ja miehet istuvat perä penkissä tekemättä mitään. Koska perheen ja kodin näkökulmasta tuo pelailu on juuri ei-mitään. Minusta näyttää siltä, että pehmeät keinot on nyt käytetty ja on aika siirtyä järeämpään arsenaaliin.
Jos painostus, kiristys, uhkailu ja lahjonta ei ole tehonnut, niin kokeilkaapa kirjoittaa ylös kaikki ne kodin askareet ja muut tehtävät, joita teette, kun ukko loisii koneen ääressä. Sen jälkeen lista miehen nenän eteen ja pistätte miehen jakamaan tehtävät. Jos mikään muu ei auta, teette lukujärjestyksen, jossa on konkreettisesti listattu tehtävät ja tekijät. Samoin varaatte aikaa molempien vapaa-ajalle, jonka itse kukin voi käyttää haluamallaan tavalla, oli se sitten ulkoilua, lehden lukemista tai pelaamista. Jos mies käy mussuttamaan, että hänellä on niin raskasta ja tarvii relata ym. täysin turhanpäiväistä ininää, niin kysypä häneltä, miksi hän ei suostu tekemään kotitöitä tai hoitamaan lasta, jos kerran se niin kevyttä ja helppoa on. Älkää kuunnelko vastalauseita. Pysykää kannassanne.
Kuten aikaisemmin joku totesi, hepuille on kehittynyt riippuvuus. Yrittäkää katkaista kierre, se ei muuta kuin pahenee.
Ammattiauttaja ois varmaan jo paras vaihtoehto, mutta kun sinne täytyy lähteä omasta halusta.
Muutama mielipide tälläiseltä täysin ummikolta :)
Horjuttakaa sitä miesten turvallista kotia. Koti ei saa olla tyyssija pelaamista varten, vaan elämää varten, johon pelaaminen silloin tällöin voi kuulua. Riippuvuudesta vaan se paha puoli, että se harvalla pysyy enää hallussa kun on kerran riistäytynyt...
Vaikka ei tosissaan olisikaan, niin kannattaa lyödä mies seinää vasten. Antaa tehdä valinnan perheen ja pelaamisen välillä. Unohtaa nalkutus ja anelut ja tehdä selväksi, että tämä perhe hajoaa jos pelaaminen ei pääty nyt heti. Esittäkää valmis suunnitelma mihin lähdette ja mitä mahdollisuuksia miehellä on lapsen hoitamiseen sen jälkeen. Järkyttäkää, vaikka kaikki olisi vain keksittyä. (Tehkää miehelle halu lähteä ammattiauttajalle tai alkaa edes itse muuttumaan.)
Mikäli tuntuu liian kaukaa haetulta (minä en kyllä jaksaisi yksinhuoltajuutta tuolla tavoin oikeastikkaan), niin tehkää todella jako miehen ja omaan aikaan. Kun on teidän aika, niin ovesta ulos ja piste. Ei mitään keskusteluita tai aneluita. Eikä varsinkaan riitelyä ja itkua, vaan kylmän rauhallista toimintaa, vaikka kuinka kiehuisi.
Mies on sellainen olento (kaikella kunnioituksella), että sille täytyy tehdä asiat selväksi suoralla toiminnalla. Uhkailu, lahjonta ja kiristys yleensä lapsiin tehoaa, miehiin jostain syystä teho on laimentunut :/ Asettautukaa miehen asemaan, kun mies jotain haluaa, niin miten hän toimii. Niillä samoilla aseilla sitten tekemään miehelle omaa tahtoa selväksi.
Minä itsekin pelaan ja se on mitä erinomaisinta ajankäyttöä, mutta kaikella on oltava rajansa. Sellainen vielä tuli mieleen, että joskus voisi vaimokin kokeilla osallistua siihen pelaamiseen, pelata itse tai olla kiinnostunut siinä sivussa. Sekin on yhdessä olemista.
Hei!
Juu tiedän miltä tuntuu kun mies istuu tietokoneen äärellä. Joskus mietin että olenko minä tärkeä vai tietokone. Ite odotan eka lasta ja pitäis syntyä helmikuussa 2006. Mietin kans välillä että miten ihana olisi jos tietokoneita ei olis ja varsinkin netti. Mul on kans välillä sellainen tunne etten saa tarpeeks sitä rakkauutta ja se että mies vois välillä olla mun kans eikä koko ajan tietokoneen äärellä ja keskustella jonkun muun kans. Sekin että saisin edes suukon päiväs niin tuntuu kaukaiselta, joskus sitä saa pyytää monta kertaa. Mieheni ja mä asumme erillään hieman aikaa. Mut et ole yksin tässä maailmassa joka on sitä mieltä että tietokoneet ovat jostain. Toivottavasti tämä lohdutti sun sydäntäsi!!!!!
Kirjoitin tuossa ylempänä jo mieheni pleikkarinpeluusta. Viime viestin jälkeen ei ole juurikaan tapahtunut muutosta, vaikka olen asiasta puhunut monta kertaa, ihan suorilla sanoilla. Olen myös vaatinut itselleni vapaa-aikaa, heikolla menestyksellä.
Suurin huolenaiheeni liittyy lapsiin, ei niinkään itseeni. Meillä on vuoden vanha taapero, joka tietenkin käveleskelee myös pleikkarin ja television välistä. Miehen hermot eivät tahdo tätä kestää, vaan äskenkin hän aika kovakouraisesti siirsi lapsen pois ja karjui.
En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä.
Tosi kurjaa ettei miehesi käytös ole yhtään parantunut.
Mitä jos itse soittaisit vaikka paikkakuntasi A-klinikalle ja pyytäisit saada jutella jonkun kanssa tästä ongelmasta? Saisit ehkä jotain neuvoja tai vinkkejä miten pääsisitte tuosta riippuvuudesta eroon. Tai miehesihän siitä pitää päästä, ja vain hän yksin siihen pystyy, mutta saisit itse tukea.
A-klinikkahan kuullostaa " alkoholistien ja narkkareiden" paikalta, mutta heillä on kyllä kokemusta nimenomaan kaikista riippuvuuksista ja ehkä jotain vinkkiä miten voisit yrittää saada asiaan muutosta.
(Olen itse soittanut aikoinaan A-klinikalle, koskien läheiseni ongelmaa-ei peliriippuvuutta tosin- ja tuntui hyvältä saada jutella asiasta ammattilaisen kanssa, helpotti jo se..)
Miehesi peliriippuvuus kuullostaa nimittäin minusta jo todella vakavalta, kysehän ei ole enää mistään pikkujutusta. Itsehän hänen pitäisi se jonain päivänä myöntää, ja sitä kautta saisi pikkuhiljaa muutosta aikaan.
En muuta neuvoa osaa antaa, mutta voimia sinulle!
Onko tuossa mitään järjeä jatkaa parisuhdetta, jos mies ei halua mitään muuta kuin pelata tietokonepelejä eikä halua edes keskustella asiasta? Lapsikin on vain este, jonka voi huitaista pois, jos tulee esteeksi pelaamiselle. Ei lapsen tilanne tuosta ainakaan parane, jos muutosta ei pian tapahdu ja tuohon jäät..
Minä muistelen aina Tommi Helstenin kirjaa (joku uudemmista, en muista nimeä, enkä löytänyt hyllystäkään, minne lie ajautunut) jossa todetaan, että toista ei voi muuttaa, ainoastaan itseään. Se on niin totta. Voi muuttaa omaa tapaansa toimia, joka saattaa muuttaa toisen tapaa toimia, tai sitten ei.. Ei ole pakko alistua mihin vaan. Elämästä ei ole pakko tulla toisen piikana oja yksinhuoltajana olemista (vaikka on parisuhde). Tilanne on sinusta itsestä kiinni. Sinulla on vapaat kädet päättää OMASTA, vaan ei toisen elämästä, vaikka se toinen olisikin aviopuoliso.
Minun miehelläni ei ole peliriippuvuutta mutta sen sijaan se tykkää istuu koneella iltamyöhästä aamun tunneille chättikanavalla.
Olimme viime yönä samalla kanavalla. En päässyt nukkumaan koska oli pakko seurata tilannetta hiljaa. No loppujen lopuksi eräs naispuoleinen oli kiinnostunut hänestä ja mitä mies teki löi vaan tulta pesään. Eli rivien välistä oli kiinnostunut myös naispuoleista.
Ja mitä vielä naispuoleinen oli valmis treffeille. Enkä tiedä
miten mies olisi jatkanut juttua jos en olisi ollut paikalla.
Ja kyllä mies saikin kuulla sen jälkeen. Eikä kyllä huvittaisi keskustella tänäänkään sen kanssa
Mietin vaan onko varatuilla miehillä taipumuksia että he haluu kokeilla omaa viehätysvoimaansa muihinkin?
Onko siitä helppo siirtyä askel eteenpäin eli pettämisen puolelle?
Mua kyseinen tapahtuma loukkasi, en tiedä ylireagoinko tai olenko vainoharhainen sillä onhan hormoonit ovat pinnalla odotuksen takia.
Asia on alkanut vaan vaivaamaa mieltäni kovasti.
Meillä isäntä pelaa pleikkaria liian usein..siksi tämä nainen joutuu hoitamaan " että huusholli pysyy kunnossa" .. ja muonituksen myös. Isäntä ei kuule, eikä nää mitään, kun se koris/lätkäpeli surraa päällä.
Tekis mieli hävittää koko Xboxi. Olis paluu helvetistä paratiisiin taas!
Nykyään laitan lenkkarit jalkaan ja lähden ulos lenkille, niin ei tarvitse tuota sohvaperunaa niin paljoa katsella. Nähtäväksi jää, kauanko tätä jaksaa katsoa? Sais sen miehen lenkille kaveriksi, en tiedä millä porkkanalla saisi..Jos jollain vinkkejä, niin otetaan vastaan!
Nykypäivänä se ei tunnu olevan edes erityisen harvinaista, että perheenisä kuluttaa liki koko kotonaoloaikansa tietokoneen ääressä. Ainakin olen nähnyt paljon tällaisia keskusteluita netissä, ja itsekin tunnen useampia perheitä joissa on ongelmia tietokoneen käytön kanssa.
Meillä ongelma ei kuitenkaan ole tietokone, vaan pleikkari. Minäkin pyysin joululahjaksi yhtä ainoaa päivää ilman pleikkaria, että jouluaattona meillä ei pelattaisi vaan oltaisiin koko perhe ihan rauhassa ja tehtäisiin välillä jotain yhdessä. Ei, mies ei luvannut.
Meilläkin normaali tyyli on se, että kun mies tulee töistä, hän syö ja sen jälkeen pelaa, kunnes menee nukkumaan. Välillä on pieniä hetkiä lasten kanssa, mutta minä heidät pääasiassa hoidan. Samoin kuin kaikki kotityötkin, tietenkin...
En edes muista, koska mies olisi viimeksi tehnyt jotain muuta kotona ollessaan kuin pelannut. Toki siis syö ja käy pesulla ja muuta mitä nyt normaalit ihmiset tekevät, mutta että olisi oikeasti ollut perheensä kanssa, sitä en kyllä muista. Jopa yksi hartaasti odotettu kesälomareissu on siirretty ja lyhentynyt miehen pelaamisen vuoksi.
Pleikkarille on aikaa päivittäin vaikka 10 tuntia, mutta jos minä toivoisin 10 minuuttia sylikkäin pötköttelyä ja juttelemista, tai vaikka seksiä, niin sille ei ole aikaa. :(
Minä inhoan sitä, että joudun päivästä toiseen kuuntelemaan saman pelin ääniä. Meillä kun on asuntokin pieni, etten pääse mihinkään niitä pakoon. Yölläkin äänet valvottavat. Inhoan koko pleikkaria, välillä tuntuu että inhoan koko miestäkin joka rähjäisen näköisenä istuu ryhdittömänä rumassa nojatuolissa ja pelaa niin kuin maailmassa ei mitään muuta olisi.