***SUURperhekuumeilijat viikkoon 50***
Ajattelin aloitella uutta pinoa,kun saatiin edellinen kuitenkin kasvamaan!!!
Kiitos Visakoivu ja muut jotka vastailitte mun raskaus/synnytys kyssäriin!
Lisää kiitos muitakin kokemuksia,ei tarvitse ylittää viiden kriteeriä=o)
Lestadiolais-perheissa tosiaan taitaa olla paljon lapsia(muutamissa vastauksissa ainakin synnytys asiaa puolella)tuli ilmi.En tunne yhtään tätä uskontoa enkä ketään sitä kannattavaa!Vyöhyketerapeuttini,jolla olen käynyt aina raskaana,kertoili hieman asiakkaastaan joka lestadiolainen ja odotteli silloin 11.stä lastaan.35v ja yhä kuulemma hehkeä ja reipas.
Mutta kai se niin on että äidit ainakin yrittävät parhaansa jaksaa ja onnistua.Kaikilla ei vain ole onni myötä!
Nyt kun tuli puheeksi,niin uusi kysymys!=)
Mikä on saanut teidät suurperheen äideiksi,haluamaan sellaisiksi?
Itselläni ei uskonnollinen vakaumus vaikuta perhesuunnitteluun.
Jo pikkutyttönä ajattelin haluavani suuren perheen.Teini-iässä taas ajatus oli ettei yhtään lasta,ikinä.Mutta kun se oikea,ihana,mies löytyi ja jolla vastaavat ajatukset, ovat lapset olleet tervetulleita.
Minähän,niinkuin tiedätte,olisin heti valmis taas uuteen ,mutta mies toputteelee.Tiedän että hän tarkoittaa parastani,mutta kun ei millään malttaisi odottaa.
Ja hänellä ei mitään lapsia/vauvoja vastaan,tykkää kovin!
Esikois tytär on niin ihana kun huolehtii kovin koulutöistä!!En tiedä onko tämä sitä täydellisyyden hakua lapsella,vai onko hän vaan pikkutarkka.
Mutta liikuttavaa jotenkin kun hän huolehtii osaako hän nyt varmasti huomenna englannin sanat ja onko oikeat tavarat repussa.Pikkukakkonen kun on aivan toista maata,huithapeli.Tosin yleensä aina onnistuu kaikessa johon ryhtyy.Eli kovin yritteliäs.
Talo on hiljainen,taidan itse kömpiä miehen kainaloon!
Kauniita unia,oman kullan kuvia,ja haaveiden täyttymyksiä!!!!
L+5
Kommentit (47)
Ihanasti aurinko paistaa!!Pikkupojat taas räkänokkia eikä jaksettu vielä lähteä ulos.Isännän kanssa pitäis lähteä aivan kaksin ostoksille =)Onhan seki jotain ;)
Jaa,että mikä on saanut haluamaan suurperheen...En tiiä,oon lapsesta asti tiennyt että haluan paljon lapsia,olin kuulemma jo 3-4 -vuotiaana ilmoittanut mummulle,että haluan neljä lasta =) Tämän mummu vihjeenä kertoi neljännen ristiäisissä...Heh.Ei vaan,kai se mulla on se vauvan kaipuu.Vaikkakin isommatkin lapset ihania ovat myös.Jos ite saisin päättää,mulla ois mielellään vauva joka vuosi =) Se tuoksu jo pelkästään on jotain niin ihanaa...Ei auttais liikaa miettiä noita,ei helpota kuumetta yhtään ;)
sari+5
Notkun uskollisesti tällä palstalla, vaikka 99 % todennäköisyydellä meidän pesue ei enää lisäänny. Vaikka saisinkin tuon puolisoni innostumaan asiasta, raskaus tuskin enää onnistuu. Olenhan jo neljäkymmentä täyttänyt ja joudun perussairauteeni käyttämään suht. vahvoja lääkkeitä. Mutta ainahan saa haaveilla...
Meillä vauva-ajat ovat olleet aika rankkoja. Joukkoon mahtuu niin koliikkivauvoja, erityislapsia kuin muuten vaan levottomia ja temperamenttisiä lapsosia.
Mulla enemmänkin on aina lapsikuume, eli haluaisin vielä sen yhden porukkaan mukaan. Se on niin uskomatonta, miten erilaisia ihmisiä voi vanhemmista syntyä. Kahden vanhimman kanssa se pelätty murrosikäkin on loppusuoralla ja ihan fiksuja ihmisiä heistä näyttää tulevan. Vanhin kirjoittaa kevällä ylioppilaaksi ja toiseksi vanhin opiskelee lähihoitajakoulussa.
On niin uskomaton rikkaus kun perheessä on eri-ikäisiä lapsia/nuoria. Tosin niitäkin päiviä tulee jolloin tekisi mieli juosta karkuun ja jättää joukkue tappelemaan isänsä kanssa.
kuramyyrä ja kahdeksan jälkeläistä
Sairaslomalla olen edelleen, elämä viikonlopun keskenmenon jälkeen kuin kävelyä hyvin heikoilla jäillä; koskaan ei tiedä, milloin taas humahtaa hyiseen veteen, tuskalliseen tuskaan, jossa yrittää vain pysyä pinnalla...
Suurperheestä.. Meillä mies on toivonut aina neljää lasta, itse olen ollut kolmen kannalla ja kahden ensimmäisen kohdalla odotin vaan, että vauva-aika menisi nopeasti ja alkaisi taaperovaihe. Vaan tämän kolmannen synnyttyä hurahdin vauva-aikaan ja koko vauva-ajan podin kovaa vauvakuumetta, ajattelin, että ei meidän perhe voi tähän jäädä, vielä yhden vauvan haluan... Mutta tällä erää minullakin pikemminkin lapsikuume, vielä yksi mahtuisi menoon mukaan.. Tai kaksi.. Itse olen kuusilapsisesta perheestä, joten geeneissä taitaa tää lapsirakkaus olla.
Nyt keskenmenon jälkeen vaan ajatus uudesta raskaudesta tuntuu helvetilliseltä, vaikka toisaalta sisälläni on vahva tieto, että haluan palata vielä synnärille iloisissa merkeissä. Mutta seuraava raskaus pelottaa ja tietenkin lapsen terveys. Mitä jos seuraava raskaus kyllä sujuu, mutta vauva onkin hyvin sairas? Lohdullista kyllä, täällä tuntuu toisilla olevan myös samansuuntaisia ajatuksia. Poden myös huonoa omatuntoa siitä, että pyydänkö nyt Luojalta liikaa, kun toivon neljättä lasta, kun kolmea olen ennen halunnut ja ne ihanaiset saanut.. Oliko keskenmeno rangaistus ahneudesta?!
Nyt jatkamaan joulusiivousta, onneksi tekeminen ei tässä huushollissa kesken lopu..
niin samansuuntaisia ajatuksia tuntuu kaikilla olevan :) On nimittäin ihanan vapauttavaa voida puhua vauva haaveistaan seurassa, jossa kukaan ei katso kieroon ja ajattele, että HULLU! Minä ainakaan en ihan joka paikassa viitsi kuuluttaa, että vielä yhden joskus haluaisin. Jo oma isäni on hyvä esimerkki siitä, kuinka monet suhtautuvat :( Hän nimittäin totesi jo kakkosen jälkeen, että nythän teillä on hyvä olla, kun on tyttö ja poika, enempää ette tarvitsekaan. Ja nyt nelosen jälkeen kerran kahvipöydässä tuli mahdollinen viitonen puheeksi ja hän oli vakaasti sitä mieltä, että sellaista ei koskaan tule! No, minä olen kyllä aina uskaltanut hänelle sanoa, että meidän perheessä perhesuunnittelusta vastaamme minä ja mieheni, pappaa siinä ei tarvita. Sitä paitsi isäni tietää kyllä, että olen aina, jo pienestä tytöstä lähtien, sanonut toivovani kuutta lasta, joten eipä tuo taitaisi lopulta hirveästi yllättyä, vaikka vielä yksi (tai kaksi ;-)) meille tupsahtaisi. Mutta noita ikäviä kommentteja on silti aina kurjaa kuunnella.
Mutta siis, Leannan kysymykseen tulikin tuossa jo vastattua :) Jotenkin siis olen aina tiennyt päätyväni suuren perheen äidiksi. Ja kummallista kyllä, juuri isäni puolen suvussa on enemmän monilapsisia perheitä kuin äitini. Siksi tuo papan asenne joskus hieman ihmetyttää.
Mittumaarille vielä sen verran, että sinunkin ajatuksesi ovat kovin tuttuja. Juuri tuo " toivoinko liikaa?" kävi minullakin monesti mielessä, kun keskenmenon ennen nelosta koin. Ja vieläkin välillä miettii tuota asiaa ja että vieläkö on lupa toivoa...Mutta ottakaamme kaikki Kuramyyrästä mallia ja ryhtykäämme oikein vauvatalkoisiin ;-)
Tenttiin luku terveisin Misti
Kunhan nostan pinoa.
Ei mitään ihmeellistä,itkeä tihrustin kun katsoin teemalta tavoittena lapsi dokumenttia,miten saivat plussia ja negoja hartaiden ponnistelujen jälkeen(hedelmöityshoitoja)
L
että ihmiset ovat uskaltautuneet keskenmenonkin jälkeen vielä yrittämään ja toivomaan. Itselläni on vielä pitkä matka tuohon yrittämiseen, km niin tuore tapaus, että tavoitteena on lähinnä pystyä edes ajattelemaan keskenmenoa ilman että heti alkaa itkettää..
Ja sairaalan henkilökuntakin totesi, että keskenmenossa kyse biologiasta ja puhtaasta tilastollisesta todennäköisyydestä; kun on monta raskautta, on suurempi todennäköisyys kokea myös keskenmeno. Mutta omassa päässä pyörii myös nuo hullut ajatukset..
(Anteeksi kun joka pinossa jauhan tuota keskenmenoa, mutta Jouluenkelimme menetys sattuu niin..)
En oikein osaa muuallekaan mennä... Leikittekste munkaa vaik tää ei niinko virallisesti ehkä enää mun palsta ookkaan?
Leanna kyseli että mikä sai haluamaan suurperheen äidiksi. Vastaus voi olla ihan " tyhmä" , mutta televisiossa yks suurperheäiti kuvaili sen paremmin kuin osaan; se on se tyhjä tunne sylissä, kun sitä pientä ei enää olekaan... Onhan noissa isoissa työtä kerraksenn, mutta jokin tähän sai taas ryhtymään...
Ja kaikki muut mitä olette jo maininneet, se tuoksu.... ;D Isännän kans ku oltiin ihan hetki seurusteltu, päätettiin siinä nuoruuden innossa että tehdään kuusi lasta, ei paljoo puutu enää ;D
Misti, yllättävän monella vanhemmalla on muka asiaan sanottavansa ;D
Mittumaari, meilläkin tarkoitus olis vkoloppuna siivota, ainoat vapaat ennen joulua. Ehtii seota vielä monta kertaa...
(+) alamahalla paineen tunnetta, tissit kipunoi. Tukka rasvoittuu ekstraäkkiä. Jonkin verran huonovointisuus lisääntynyt, yölläkin oli sellainen paha olo koko ajan. En tiedä mikä himo, mutta mulla on piilossa koko ajan light-jaffaa, mikä mukamas auttaa tuohon oloon....
Voikaa hyvin, Äitykät!!
Piihe 6+2
tahlotko tinä auttaa lakentamaan pilvilinnoja=)
Tyhjä syli.
Se on myös suuri tekijä vauvakuumeessa.=o)
Ihanaa ja kamalaa tuo alkuraskauden pahoinvointi.Sitä toivoo ja kuitenkin pelkää=o)Voimia sinulle !
palkinto onkin sitten sen arvoinen,eikös joo?!!!!
Nyt tämä tyttö lähtee nukkumaan ja jatkaa leikkejä huomenna!
Nählään huomenna,Uulet kujeet!
L
Tulin tokaluokkalaisen yökoulusta kymmenen jälkeen ja äkkiä ajattelin sähköpostit lukaista. Kuinka sit eksyinkään tänne...hyvä ettei tunne oloansa ihan kaheliksi kun tuntuvat toisetkin nimenomaan sitä vauva-aikaa kaihoilevan. Nyt täytyy suoriutua nukkemaan, kuopus valvotti viime yönä kahteen asti, en tiedä mikä vaiva oli mut kovin huudettiin.
Mä tein testin maanantaina. Vain yksi viiva! =(
Tosta on jo kaksi päivää, ja menkat ei vieläkään oo alkaneet. Nyt kierrossa on jo 38. päivä menossa. En uskalla vielä uudelleen testata, ku joutusin taas pettymään.
Laskeskelin tässä aiempia kiertoja ja pisin on kestänyt 42 päivää. Se tulis täyteen sunnuntaina. Jos ei siihen mennessä mitään näy eikä kuulu, niin teen testin jälleen.
Mä niin haluaisin tuntea taas sen ihanan tunteen kun vauveli kasvaa ja kehittyy minussa! Ja se ihana tunne synnärillä kun pikkuinen on vihdoin syntynyt, ensimmäiset imetyskerrat, ihana vauvan tuoksu...
Kolme aiempaa raskautta on alkanu eka kierrosta. Mut sillon en oo edes stressannu asiaa sen kummemmin. Nyt kun sitä miettii päivittäin nii eipä tunnu tärppäävän. Ja ollaanhan me nyt kolme vuotta vanhempia kuin edellistä yrittäessä. No, eipä vielä kuitenkaan hälyttävässä iässä, mie 27 ja ukko 28v.
On tosiaan tuttavista osa kauhistellu kun isosuinen mies jo lauleskeli että neljättä yritetään. Mutta onneks on myös niitä ystäviä/tuttuja, jotka itsekin suurperheestä haaveilevat/ovat " suurperheitä."
Mie palaan tykönne viimeistäänki sunnuntaina. Jos en sitä ennen ole joutunut taas pettymään.
=) Mörmelö
Että mikäkö saa tahtomaan vauvaa.. Juuri se vauva-aika, se tuoksu, se ihana kaiken muun maailman hävittävä symbioosi vauvan kanssa, pieni ihme.. Sitä vaan kaipaa ja kaipaa sitä pientä vauvaa, tunnetta, kun uusi elämä massussa kehittyy.. Kun saa seurata miten pieni avuton nyytti kasvaa ja kehittyy, oppii uutta joka päivä! Mikä muu vois olla sen ihanampaa?! En kyllä osaa sanoa miksi sitten haluan monta lasta, tai mikä sen on aikaan saanut. Pikkuhiljaa se vaan hiipi mieleen, että lisää tätä!! :)
Lapset vaatii äitiä työpäivän päälle, enempää ei nyt ehdi!!
Pikanosto ettei vallan vajota unholaan!! Kiire tässä vähän on, eväät täytyy tehdä ja kiskasta pakkelikerros naamaan, sit lennossa töihin!! Palaan myöhemmin!
ole kasassa kolmen muksun kanssa, mutta sen kuitenkin haluaisin.
En ole oikeestaan koskaan aiemmin haaveillut suurperheestä. Aina olen tiennyt lapsia haluavani, mutta ajatuksissa meillä on aina ollut 2 lasta. Kun sitten toinen muksu oli syntynyt, niin sitä vaan halusi vielä yhden jäsenen tähän perheeseen ja on se se vauvankaipuukin syynä.
Nyt on taas ikävä vauva-aikaa, mutta myös rakastan tätä elämää ja hyörinää ympärillä. Ihanaa, kun on pientä (ja isompaakin) pyöijää kotosalla. Tuntuu niin orvolta ajatella, että nämä pienet tästä jatkuvasti kasvavat ja sitten meillä ei taas olekaan pikkuisia taloa täyttämässä.
Valitettavasti mies vaan ei ole ihan samaa mieltä. Toisaalta nyt on sekin ruvennut puhumaan siitä, että olishan se mukava, kun tenavia olis vielä lisääkin. Mies on kuitenkin kokenut vauva-ajat aina raskaana (paitsi tämän nuorimmaisen) ja pelkää siitä syystä enää vauva-arkeen ryhtymistä. Ja sitten ne järkisyyt (autoon ei mahdu yms) mietityttävät tuota meidän miestä.
piipero
Samaa se miettii, ettei enää autoon mahdu, ja pelkää etten minä jaksa ja talokin on liian pieni ja...
Kolme vekaraa meillä myös, enkä tätä suurperheeksi vielä miellä. Viralliset tahotkin vaan jo niin väittää, että suurperheitä ollaan, kun eivät tunne sen tarkemmin suurempaa perhettä kuin 2+2. Jotta ollaan sit samantien ja kunnolla!! ;D
Mulle on kanssa ne tutut, jolle nyt vauvahaaveistaan uskaltaa puhua, että seonnu olen ja pahasti!! (siitä oli täällä aiemmin puhetta..)Yhden äidit valittelee sitä kun eivät jaksa edes sen yhden kanssa, ja eikö mulle riitä jo nämä kolme.. Minkäs tälle teet, kun tahtoo vaan lisää! Neuvolantäti sen hyvin totesi, kun vauvakuumeestani mainitsin, että siitähän pääsee tekemällä sen seuraavan!! Vaan kun se mieskin nyt ensin innostuis..
Pieni nuhanenä tuli äidin sylistä nauttimaan, on reppana kovin räkäinen. Äiti itsekkin, jotta räkää meillä riittää!!
Kävi töissä muuten nuoripari viikon vanhan vauvan kanssa... Voitte vaan arvella mihin minä keskityin!! :)
Nykymaailma vaan tuntuu olevan sellainen, että kaiken pitäis olla viimeistä huutoa ja komeaa. Kun niitä lapsia siunaantuu enemmän kuin se vakiokaksikko, niin kummasti huomaa pärjäävänsä vaikkei kaikki ihan 100% olekaan. Toki neljännen syntyminen siihen autoasiaan vaikuttaa, mut onko sen auton pakko olla tuliterä. Kieltämättä parempi sais olla kuin meidän nykyinen, jossa tosin istuinpaikka löytyy kaikille, mutta siinä ne plussat tais ollakin. On saanu muutaman kerran isäntä kyl asiasta kuullakin...vaan silloin kun rahaa ei ole, on pakko tyytyä halvempaan. Lapsia ei rahalla mitata. Oma huonekaan ei välttämättömyys sentää ole, mekin pärjättiin tilavassa kaksiossa kolmen muksun kanssa.
Olen kirjoitellut ajoittain tuonne neliapiloihin, mutta siellä puolella on aikaslailla hiljentynyt, joten kirjoittelisin tännekin jos sopii.
Meillä isäntä on se joka on tämän neljänlapsen ajatuksen takana, kosiessaan kysyi että tulenko vaimoksi JA neljän lapsen äidiksi. 30-kymppisenä se oli aika riski kyllä, tai oikeastaan vasta jälkikäteen olen miettinyt mitä olisi tapahtunut jos en olisi edes näitä kolmea kyennyt hänelle " toimittamaan" . Toivottavast ei kuitenkaan olisi minua vaihtanut hedelmällisempään ;)
Nyt siis on kuumeiltu isänpäivästä lähtien neljättä. Ilmeisesti viimekierrosta meni varhaisesti kesken, koska vuoto oli niin runsasta ja vääränä päivänä normaalikiertoon nähden. Itseasiassa aivan samanlainen vuoto kuin kuopusta odotellessa ja siksi luulin että se oli kiinnitysvuotoa. Nyt mietityttää, että olisikohan voinut olla niin että kuopuksen kaksoissisar olisi mennyt viimekerralla varhain kesken kun vuoto oli silloinkin niin runsasta. Mystistä.
Tämän viestiketjun aluilla joku puhui noista peloista ja " liioista" toiveista. Meillä on kaksi ensimmäistä tyttöjä ja kolmannesta sitten luonnollisesti toivottiin poikaa, ja vieläpä ihan avoimesti. Minusta tuntui tekopyhältä väittää ettei sukupuolesta voisi olla toivetta, sillä tottakai jokainen toivoo ensisijaisesti lapselleen kuitenkin terveyttä.
Kun kolmatta alettiin odottaa, muistan kun Akuutissa oli jakso jossa puhuttiin vaikeista sairauksista jotka pystyttäisiin seulomaan. Kävinkin sitten yksityisellä puolella kysymässä onko jotain testejä joita siellä voisi ottaa vauvan terveyden varmistamiseksi, mutta ei ollut kuin se Down-verikoe ja se näytti " puhdasta" . Meinasin käydä 3D-ultrassa, mutten sitten koskaan saanut aikaiseksi ja miehen mielestä sekin olisi ollut turhaa, koska mm. abortti ei hänen mielestään kuitenkaan tulisi kyseeseen.
Kun synnytyksen aika tuli vanhempikin tyttö oli vasta vähän yli 3v, menin laitokselle pari paksua kirjaa kainalossa, ikäänkuin lomailemaan raskasta arkea pakoon. Mutta kuinka ollakaan, lomaa siitä ei ainakaan tullut. Lapsemme oli kuin olikin poika, mutta myös hyvin erityinen pieni poika. Elämämme muuttui yhdessä hetkessä erityisperheen elämäksi, sillä pieni poikamme on lyhytkasvuinen joka tarkoittaa että mm. odotettava aikuispituus on n. 120cm.
Olemme hyvin sopeutuneet perheenä tähän, mutta tulevaisuus pojan itsensä kannalta on tietysti kysymyksiä täynnä. Vielä hän ei niitä osaa esittää, mutta muutaman vuoden sisällä niitä varmasti alkaa pulputa. Tänään meinasi nousta kyynel silmäkulmaan kun tämä pieni 1,5v miehenalku yritti laittaa muovikuppia päälaelleen, aivan kuten sisarukset hänen ikäisinään. Pojan mittasuhteet vain ovat niin epäedulliset että lyhyet kädet eivät millään yllä laittamaan kuppia pään päälle. Annoin hänelle lippiksen ja lipasta kiinnipitäen lakki loksahti paikoilleen ja pieni mies heläytti iloisen onnistuin!-hymyn huulilleen.
Kaikkea voi siis sattua, mutta toisaalta sitä alkaa myös ajatella asioita aivan toisella tavalla tälllaisten vastoinkäymisten myötä. Esim. vaikka tulevaisuus ajoittain hirvittää, meitä lohduttaa kuitenkin se kaikki mitä poikamme ON. Hän on hurmaavan iloinen luonne, hän tulee oppimaan kävelemään, joskin myöhässä ja hän on aivan " täysi järkinen" .
Juttelin kerran perheenäidin kanssa jolla oli yksi lyhytkasvuinen ja toinen Down-lapsi. Hän vain totesi että Down-lapsen jälkeen huomaa ettei sillä aivotoiminnallakaan niin väliä ole, silti voi olla onnellinen ja hyvä elämä! Tämä on niiiin lohdullista!!
tervetuloa vaan tänne puolen ElinaE!Ja viisaita ajatuksia!
kyllä minäkin kolmen tytön jälkeen toki toivoin poikaa,mutta ne on toiveita joita harvemmitan lausutaan ääneen.Ja kaikki muutkin odottivat meiltä sitä poikaa.Nyt leikinlaskuna kyselevät koskas se kolmas poika sitten tulee(3 tyttöä ja 2 poikaa siis nyt)Vaikka kun ja jos joskus ilmoitan että tulee yleensäkin vauva,on se shokki näille leikinlaskijoille=)
Tyttö olisi viimeiseksi lapseksi ihana juttu!Kyllästynyt poikien tylsiin vaatteisiin,haluaa tytön söpöt vaatteet kaivaa kaapista taas esiin=)
Mutta kuitenkin,samapa tuo,kumpi,kunhan vauva.
Joo-----
Mies ei taas kovinkaan innoissaan vauvakuumeestani vaikka valoakin jo näytti.Ystäväperheen vauvan kuolema kohtuun 20+ viikolla taisi viedä ajatusta alaspäin,hänellä.
Minusta se oli ERITTÄIN KURJAA heille,mutten pelästynyt enkä lakannut haaveilemasta.
Yritänkin nyt olla puhumatta vauvakuumeesta *vaikeaa on*
Ja keväällä sitten taas puheeksi.
Masu on kummallisen kipeä ja turvoksissa,mitä lie!outoa,mutta en nyt epäile mitään vahinkoja ym.
Jano kokoajan ja väsy.Kaamosmasennustako oirehtien vatsalla sekoitettuna kovaan vauvakuumeeseen???=o)
Olisi niin mukavaa käpertyä taas " sisäänpäin" omaa napaa ja sen alla kasvavaa ihmettä ihmettelemään!Oih ja voih!
Eli huomattiinko/epäiltiinkö etukäteen vauvalla mitään häikkää?
Sukupuolesta..Meillä on kolme tytärtä, mutta itseasiassa haaveilemme neljännestä tyttärestä. Myös mies, vaikka väliin " kiukutteleekin" , miten vaikeaa on olla ainoa mies talossa! ;0) Muut eivät vain kyllä usko tätä, vaan jaksavat udella, vieläkö me meinataan poika tehdä.. Nyt keskenmenon kokeneena voin mahdollisessa uudessa raskaudessa vakuuttaa vielä vakaammin, että meille riittää, kun saataisiin se lapsi, tyttö tai poika. Ja tietysti tervettä toivotaan, niinhän kaikki. Meillä ystäväpiirissä on down-poika ja Turner-tyttö ja keskospoika eli hyvin ymmärretään, että aina kaikki ei mene ihan niin kuin toivoo..
Vaan nyt kun selviäisi huomisesta työpäivästä, olin siis viime viikon sairaslomalla keskenmenon vuoksi ja huomenna siis pitäisi jaksaa töihin. Tuska on vieläkin kova.
ElinaE.
Meillä on tuossa sukupuolijakaumassa ihan " oma" kaava, eli poika, 2 x tyttö, poika, 2 x tyttö, poika, tyttö. Eli jos me vielä sen yhden saisimme olisi hän tuon kaavan mukaan tyttö. Mitään väliä sillä ei todellakaan ole.
Sitten siitä lasten terveydestä. Lapsistamme kaksihan on ns. erityislasta. Kolmannella on kehitysviivästymä; seitsemännen tutkimukset ovat alkamassa. Arki näiden " erilaisten" kanssa on yleensä perin tavallista. Vaikka vaikeitakin vaiheita on toki ollut; varsinkin ensimmäisen erityislapsen kanssa.
Niin, vauvakuume se vaan pahenee koko ajan. Tämän kierron olemme tietoisesti olleet niin, ettei raskauden mahdollisuutta ole. Olen ollut raskaana kahtena uutena vuotena peräkkäin (km 01/04), joten tänä vuonna en halunnut hermoilla. Tosin en ole edelleenkään varma alkaako haaveleimani yritys tammikuussa. Puoliso vain naureskelee tenttailuuni.
Voimia sinulle Mittumaari.
t: kuramyyrä & pesue
Huhuu tulkaa esiin,suurperhekuumeilijat!!!!!!!
Niin se vastasyntynyt,tuoksuineen,tuhinoineen,ah!
Emon hoivaamisvaisto.Ja se läheisyys ja tiivis yhteys.
Tuoksu ja tuhina jää pois,sekä sellainen alkuaikojen tiivis sylittely kun lapsi kasvaa.Rakkaus toki jää ja hoivaamisvietti mutta kun lapsi alkaa liikkua,ei sitä kauan sylissä pidättele.Ainakaan näitä meidän ikiliikkujia.
Hetken ehtii halata kun jo pyristelee leikkeihinsä=)
Ja jotenkin se vauvan riippuvuus äidistä saa kaikki vaistot pinnalle!
Voi kun kerran vielä....
Ja onhan noi 1v taaperot niin ihania ja lystikkäitä.Vaappuvia pikku ihmisiä,vauvan ja pikkulapsen välimuoto.
Ja nelivuotiaat,touhukkaat,jo monia taitoja oppineet.Ei isoja eikä ihan pieniäkään.Kova halipula vaihe!
Kuusivuotias eskarilainen hämmästyttää oppimillaan asioillaa,pikku neiti,kohta koululainen.
Ekaluokkalainen,sitkeä sissi.Aina yrittämässä ja tekemässä.Kova kiire aikuiseksi ja rakastumaan=)Eikä sitten millään ymmärrä että aikuisuudella on huonotkin puolensa=)
Ja kolmasluokkalainen,iso tyttö,joka miettii maailmaa,syvällisesti!Pohtii elämää ja kuolemaa ja kaikkea siltä väliltä.Taitoja ja tietoa kertynyt,riittäämiin jo aikuistenkin kanssa rupatteluun.
Siis kertakaikkiaan ihania!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hyvällä päällä,L+5