Huoh.. meillä ei riitä rahat joulunviettoon :´(
Miten te muut köyhät (oletan ettei me kuitenkaan olla ainoita) saatte rakennettua joulua?
Meillä kun juuri ja juuri pysytään normaalina kuukausina jotenkin ruuassa.. mutta nyt kaikki kaatuu joulun lisäksikin niskaan.
On suuria laskuja (vesi, sähkö, öljy, vakuutukset ym..) joko juuri maksettuna tai sitten pitäisi justiinsa maksaa.
Ei kerta kaikkiaan saada millään ilveelläkään lahjoja lapsille ja kummilapsille. EI KERTAKAIKKIAAN OLE RAHAA!!! Itkettää ihan kun jokaikinen penni menee laskuihin ja ruokaan. Millään en saa, vaikka kuinka päin pyörittelisin, jäämään yhtään ylimääräistä. Ei siis taideta pystyy ostaa lahjoja, joulupöytäkin jää ilman kinkkua. Nyyh.
Kommentit (49)
pelastusarmeijasta ja kirkolta saa näitä lahjakortti-apuja. Niillä ei voi ostaa tupakkaa tai kaljaa, vaan ruokaa. Soita oman alueesi paikkoihin ja kerro rohkeasti tilanteesi. Mä olen aikoinaan sinkkuna saanut 100 mk:n ostokortin ja sillä sai silloin paljon ruokaa. Lapsiperhe varmasti saa enemmän.
Meillä vaan laskut on kaatuneet jo vuoden ajan päälle. Maksan sen minkä voin ja jätän vähän jouluun. Paitsi, että meillä ei ole juurikaan rahaa edes tulossa.
Ap. ei sinun tarvitse säntillisesti eräpäivänä laskua maksaa, jos rahaa on tulossa joulun jälkeen. Voit joustaa ja sopia maksuajasta.
joulunilohan se on tärkein ei se kulutusjuhla!!
Tupakoinnin lopettaminen lopettaisi aika monen ihmisen ja perheen rahahuolet siihen paikkaan!
Porkkanalaatikko on helppo ja halpa, samoin riisipuuro ja sekahedelmäsoppa. Sunnuntain torttutaikinalevyt maksaa 89 senttiä, ja luumuhillo suurin piirtein saman verran. Piparitaikinalevykään ei kallis ole. Rosollin ainekset on halpoja, omppuja, sipulia, suolakurkkua, punajuurta. Kinkku on ainoa kalliimpi juttu :( Leivot itse leivät ja ostat vaikka kinkkusiivuja päälle. Eihän se sama asia ole, mutta halvempi...
Ikävämmältä jutulta tosiaan kuulostaa tuo, ettei ole varaa lapsille lahjoja ostaa. Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Joko ymmärtävät joulupukin ja lahjojen päälle?
ei juoda. Ulkona käydään syämässä tosi harvoin, n. 1 krt / 3kk.
Leffassa ollaan käyty viimeksi v. 2003.
Eli ei mee rahaa turhuuksiin.
ap
Vierailija:
Tupakoinnin lopettaminen lopettaisi aika monen ihmisen ja perheen rahahuolet siihen paikkaan!
iloitse siitä että sinulla on katto pääsi päällä,lämmintä!jätä kaikki turha ostamatta.soita laskuista että maksat useämmässä erässä.mieheni on töissä sähköyhtiössä työpäällikkönä ja kertoi että heillä voi sopia maksuista kunhan vain soittaa tai käy toimistolla!osta lapsille vaikka lahjat hobbyhalista tai anttilasta osamaksulla,voit maksaa ensikuussa pienissä erissä,esim.katsoin josefsonin netti sivuilta ett pienin maksu erä kuukaudess on 8 euroa!piritystä ja toivon että saat asiat järjestymään kunhan sovitte asioista!lämmintä joulua:)
Eipä kaikkea rahassa mitata. Pakkohan teidän on joka tapauksessa jotain syödä ja itse jouluruuat (esim. perunalaatikko ja herneet, riisipuuro ja rusinasoppa) eivät ole kalliita ja kinkun tuskin tarvitsee olla mikään kymmenkiloinen, kiloisiakin saa halvalla ja yhdelle ruualle kyllä koko poppoolle syötävää.
Lapsille ei tarvitse varmasti antaa juuri nimenomaan rahaa maksavia lahjoja. Askartele vaikka kortit, jossa lupaat tehdä lasten kanssa jotain jännää. Esimerkiksi tulee mieleen, että lupaat mennä joku yö autolla vaikka sellaiseen paikkaan, että menette katsomaan taivaalta tähtiä.
Mikäli suvun lapsille ei ole mahdollista tehdä vastaavia rahaa vaatimattomia lupauksia, niin kurkkaapa vaikka leluosastolta esimerkiksi Pekka (ent. Musta Pekka) pelikortteja. Ne on yllättävän kiva ja halvat.
Joulumieli on aivan muusta kuin rahasta kiinni. Nauttikaa toisistanne.
Kerro,että " kinkku-rahoja" lapsiperhe vailla - hätä todellinen.
7v, 3v ja vauva.
Vauva nyt ei vielä mitään odotakaan, mutta nuo vanhemmat kyllä ovat ihan täpinöissään suurten lahjatoiveittensa kanssa.
Selailen samalla Anttilan sivuja.. heräsi ajatus laskuun tai tilille ostamisesta. Saankohan laskulle ostettua kun en ole koskaan sieltä ennen mitään tilannut? ei siis ole ennestään asiakasnumeroa. Tälläinen laskulle osto pelastaisi joulun ja kunhan tammikuun tai helmikuun puolelle päästään niin laskupinokin näyttää jo pienemmälle.
ap
ps. haluan vielä kiittää teitä ihanista ideoista ja kannustuksesta! mulla on jo 1000 kertaa parempi mieli!
ei kerkiä ja jaksa siivota itse joulu alla,siispä oiva idea sinulle.ja käy kysymässä esim.yksityis firmoilta jos vaikka voisit siivota toimistoja jne.nopeasti saat 100 ekeä ja sillä jo hyvän joulun järkättyä.seuraa tarjouksia,jos löydät jotain halvalla ja kirpputori ja kierrätys voivat olla aarreaittoja myöskin.
teidän lapsille jotain uutta vastaavaa? Minkä ikäisiä ovat? tyttöjä vai poikia?
Pistä miehesi avaamaan sieltä luotollisen tilin, ja jokin pieni summa ylärajaksi. Sitten ostatte muutaman kunnon lahjan lapsille, vauvalle uuden potkupuvun tms. Stockan luottoa voi lyhentää osissa.
jos osaat nettiä käyttää niin helppohomma ja ohjeet ovat selkeät!itsekki olen ostanut anttilasta osamaksulla vaikka meillä on hyvät tulot!siellä on mm.se löytökori missä on kivoja tavaroita halvalla:)ja saat laskun jossa on 30pv maksu aikaa ja jos haluat voit maksaa erissä!7 ja3 vuotiaat lapset ovat varmasti jo onnellisia parista paketista. :)
Ei siis lähelläkään pääkaupunkiseutua.
Vierailija:
Ei siis lähelläkään pääkaupunkiseutua.
Rahatilanteenne varmasti helpottaa ajan myötä. Muutama kunnollinen lahja lapsille siis.
Jos joulun jälkeisistä alennusmyynneistä sitten pystyt ostamaan jotain, paketoi ne joulupapereihin, ja järjestä " jälkijoulu" lapsille sanoen, että joulupukin reestä oli pudonnut osa teidän paketeista ja nyt ne vasta löysi perille.
tilasin anttilasta pojalleni autoradan joka maksoi alle 40 euroa,siinä on tekemistä ja touhua ja voitte yhdessä ajella kilpaa :)osamaksulla myös minä maksoin.
vielä kauan sen jälkeen, kun muisto lahjoista on jo haalennut. Yhdessä leipominen, kuusen koristelu, kuusen koristeiden askartelu, se kuule pysyy lapsen mielessä aikuisuuteen asti.
jätä kaikki ylimääräinen pois!laita koti kauniiksi,siivoa ja onhan sinulla vanhoja koristeita.touhutkaa lapsien kanssa yhdessä kaikkea kivaa jouluna.ulkoilkaa,pelatkaa,käykää hautausmaalla kiertelemässä aattona ja vaik joulukirkossa,ja voit kertoa lapsille et sit joulun jälkeen saavat vaikka valita jonkin lelun tai muun asian jos haluat.nyt vain ryhdistäydyt!ja laitat joulun!