Neuvoja, mitä tehdä koiran suhteen.

Meillä oli just samanlainen tapaus ja sovimme erään perheen kanssa että he ottivat koiran vuodeksi " omakseen" . Me siis maksoimme ruoat ja eläinlääkärit ja kävimme koiraa koko porukalla ulkoiluttamassa usein ym.



Kun lapsi oli 2,5 vuotias (ja uskoi siis jo kieltoja ettei saa häiritä koiraa omalla paikalla tai että ei saa koiraa repiä turkista) otimme koiran takaisin kotiin. Yllättävän hyvin meni vaikka itsellä oli ikävä koiraa sinä aikana kun se oli " hoitokodissaan" . Hoitopaikkalaisetkin olivat onnessaan kun saivat " oman koiran" niinkin pitkäksi aikaa ja silti heidän ei tarvinnut sitoutua siihen vuosikymmeniksi. Eniten olin huolissani koiran sopeutumisesta mutta ainakaan meidän koirulilla ei ollut kerta kaikkiaan mitään oireiluja paikan vaihdosta vaikka oli jo annettaessa 8-vuotias.

Kuulostaa siltä että koiranne pitää itseään korkeammalla arvoasteikolla kuin vauvaanne. Koiranhan tulisi olla arvoasteikolla alimmaisena, mutta nyt se luulee että se voi " komentaa" vauvaa. Siispä koiralle selväksi että se on arvoasteikolla vauvan alapuolella.

Meillä 2-vuotias poika ja toinen suunnitteilla. Rakas koiramme oli vajaa 5-vuotias ja sillä oli käytöshäiriö. Uhitteli minulle (oli olevinaan lauman johtaja) ja viime aikoina myös pojallemme kun lähestyi koiraa. Näykkäsi jopa poikaa hihasta kun poika pääsi ottamaan turkista kiinni.



Koiramme myös puolusti lastamme ulkopuolisilta. Vihamielisyyttä lasta kohtaan ei aikaisemmin ollut.



Yhtenä aamuna agressiivinen käytös minua kohtaan oli jo todella pelottavaa. Mietin, mitä kävisi jos lapsi sattuisi väliin. Vuosikausien terapiakäynnit ja eri kouluttajat käytyämme totesimme, että riskit ovat liian suuria. Näin sieluni silmin raadellun lapsen ja koiran sen kimpussa.



Niin raskaalta kuin luopuminen tuntuikin, minun vastuullani on lapsen turvallisuus. Koiramme oli ongelmakoira, joten sijoitus uuteen kotiin ei ollut mahdollinen meidän eikä kasvattajien mielestä. Jouduimme lopettamaan koiran.



Se on raskasta. Olen nyt itkenyt kuukauden, ja edelleen mietin, teinkö oikein. Järjelläni tiedän että tein, se oli minun velvollisuuteni sairasta koiraa kohtaan. Mutta sydän itkee, sille ei voi mitään.



En voi sanoa kuinka suureksi näet riskin, mutta mieti tarkkaan, molempia puolia. Minä täällä itken vieläkin kun katson tuota koiramme tyhjää nukkumakoria.

lapsille niin....lapsissa on tarpeeksi puuhaa, ei siinä mitään koiria enää tarvita.

Toisaalta taas teidän koiranne on jo aikaisemmin sijoitettu uuteen paikkaan, joten mitenhän se sopeutuminen onnistuisi? Minun kokemuksen mukaan jotkut koirat eivät vain pidä lapsista, eivätkä oikein koskaan opi pitämäänkään, joten yhteiselo voi olla enemmän tai vähemmän vaikeaa. Ehkä minä kuitenkin miettisin sitä piikitystä, niin koiraihminen kuin olenkin..

En osaa sanoa mitä tehdä, koiraa kyllä kuulostaa hiukan heikkohermoiselta lapsiperheeseen. Mutta sitäkin enemmän jäin miettimään, miksi murisee? Onko lapsi käsitellyt kovakouraisesti tai jääneet usein ilman valvontaa? Missä tilanteissa murina ilmenee?



Jos mitään välikohtauksia ei ole sattunut ja koiralla on ollut ruoka- ja leporauha (oma paikka jonne lapsi ei pääse jne.), niin harkitsisin luopumista. Jos taas ei, miettisin kahdesti missä pohjimmainen vika on: koirassa vai tavassa, jolla rinnakkaiseloa toteutetaan.

Koiran taustat huomioiden en pidä järkevänä sen sijoitamista väliaikaisesti minnekään. Sille olisi parasta löytää joko hyvä pysyvä koti tai jos sellaista ei löydy, lopettaa.



Koiran menneisyys (hakattu) selittää epävarman ja hermostuneen käytöksen. Tuon ikäinen lapsi saattaa lähestyä koiraa kädet pystyssä, käydä äkkiarvaamatta koiran päälle tms. Lapset kyllä oppivat miten eläintä kohdellaan oikein, mutta siihen menee aikaa. Kahden pienen lapsen kanssa sinulla tulee olemaan hirvittävä vastuu siitä, ettei mitään käy. Joten jos syytä ei löydy noista edellisen viestin kohdista tai muusta selkeästi omaan toimintaan tai valvontaan liittyvästä, niin luopuminen tuntuisi kaikkien osapuolien kannalta järkevimmältä :(

Lapset 5 v, 3 v ja 7 kk. Koirat ovat isohkoja mutta lempeitä. Lapset kiipeilevät koirien yli joskus ja makoilevat päällä. Normaalisti koirat eivät välitä tai sitten siirtyvät rauhaisampaan paikkaan nukkumaan. Joskus kuitenkin koiratkaan eivät jatkuvaa jauhamista jaksa, vaan murahtavat varoitukseksi. Silloin lapset viimeistään ymmärtävät jättää koirat rauhaan. Lapsille on tottakai opetettu, että koiria ei saa kiusata, eikä päällä kiipeillä, mutta aina ei ehdi valvomaan. Mutta sen tietävät, että jos ei murahdusta usko, koira saattaa puraista (siis näin olen lapsille kertonut, tosiasiassa koirat eivät purisi).



Siis jos tunnet koirasi ja tiedät sen kärsivällisyyden rajat, en usko että teille tulee ongelmaa. Meillä kotona on myös portit, joilla koirat ja lapset voi tarpeen tullen eristää eri tiloihin (esim. lenkin jälkeen koirat saavat rauhassa levätä). Ja syömistilanteita voi olla hyvä valvoa, jos koirat vahtivat ruokiaan, mitä meidän koirat eivät tee.



Ja todellakin, karvat kodissa ovat loistava allergioiden ehkäisykeino ; ) Meidän lapsilla ei ole koskaan ollut edes korvatulehduksia!