G: Tärkeimpiä asioita, joista olet joutunut luopua/vähentää perheellistymisen myötä?
Minä kaipaan pieniä hetkiä omalle itselleni. Saisi maata soffalla, kun väsyttää, lukea kirjaa kun huvittaa, lähteä kahvile iltayhdeksältä ym. pieniä juttuja. Niiden puutteen kanssa oppii kyllä elämään. Kunhan ensin tässä joskus sopeutuisi asiaan. ; )
Kommentit (26)
Siis se, ettei voi harrastaa sitä vaikka keskellä päivää keittiön pöydällä, jos siltä tuntuu. Ja yölläkin pitää olla hiljaa. Se syö nautintoa. :(
helpottaa: lapset on 6v, 5v ja 3v. Tilanne oli paljon kamalampi kun ne oli 4v,3v ja pieni vauva. Nyt saan nukkua pitkään (klo 8.30) ja olla omien ajatusten kanssa esim pikkukakkosen ajan. Ja yöheräilyjäkään ei ole ollut kahteen vuoteen. Et en valita, kyllä sitä 10 vuoden päästä ehtii ja en ole vanha vielä silloinkaan (41v).
joten jos sellaisen joskus saisi, olisin onnellinen, muuta en haluaisi muuttaa.
- ennen sain syödä ruoan loppuun rauhassa (eikä tarvinnut kesken syönnin lähteä imettämään, vaihtamaan vaippaa tai keksimään lapselle ajanvietettä että lopettaisi huudon)
- saatoin lähteä muutaman tunnin varoitusajalla ystävän kanssa kahville
- pystyin suunnittelemaan omia menoja. Nykyään pitää ensin soittaa kierros mahdollisille lapsenvahdeille ja mukauttaa omat menonsa siten että ajankohta sopii myös lapsenvahdille. Eli ei enää tyyliin: TOi leffa olis kiva nähdä, menenpä sinne VAAN kuukauden päästä tiettynä päivänä tiettyyn aikaan voin saada lapsenvahdin, mitähän leffateatterissa tulee silloin...
Tykkään puuhastella kaikenlaista pientä " omaa kivaa" , mutta enää se ei onnistu, ennekuin lapsukainen on nukkumassa. Ja sitä että voi mennä ja tulla vapaasti, ei tarvitsisi miettiä lapsenhoitajaa jne.
tuntui tosiaan, että jotenkin olin menettänyt itseni. Noo, se nyt meni ohi ja varmaan olen osittain erilainen kuin ennen, mutta olen kuitenkin ihan tottunut tähän nykyminääni ja siihen tyytyväinen. Unta ei tosiaan saa koskaan liikaa, vaikka varsinaista univelkaa onkin vain harvoin. Meillä on nyt myös pikkukakkonen (puolivuotias) ja hänen syntymänsä ei hetkauttanut maailmaa ollenkaan samalla tavalla kuin esikoisen syntymä. Omaa aikaa ja kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa on vähän. Emme ole olleet missään oikein kunnolla kahdestaan kakkosen syntymän jälkeen, kun tuntuu, että vaikeaa on löytää lapsenvahtia (sukulaisista, muita en ilkeä edes pyytää) joka suoriutuisi vauvan ja uhmiksen hoidosta. Seksiä pystyi ennen harrastamaan päivisinkin, mutta nyt se on kyllä liki mahdotonta, kun ei olla mitään " lukkiudutaan vessaan 5 minsaksi" -tyyppejä. Eipä nämä kyllä nyt mitään ihan megatärkeitä asioita ole. Lapset ovat kuitenkin niin ihania sydänkäpysiä ja vain hetken pieniä ja todella " tarvitsevia" .