Miten suhtaudut muihin suomalaisiin ulkomailla?

...(n. 15 v.) etten valttamatta enaa koe mitaan erityista " sielujen yhteytta" suomalaisten kanssa ihan vain siksi etta olisivat suomalaisia, sen enempaa kuin muunkaan maan kansalaisten kanssa. Tietysti jos henkilokemiat synkkaa niin pidan suomalaisista siina kuin muidenkin maiden kansalaisista. musta on ihan kiva jutella suomalaisten kanssa jos heita tapaan, mutta sellainenkin kokemus on tullut etta ainakin yhdesta tapaamastani suomalaisesta tuli minulle jonkinlainen " riippa" (ihan ymmarrettavasti kylla, han oli juuri muuttanut ulkomaille ja ilmeisen yksinainen; meilla ei vaan ollut mitaan muuta yhteista kuin tuo suomalaisuus joka ei minulle siis oikein riita siksi yhteiseksi nimittajaksi). nyt kun meilla on pieni lapsi niin on kuitenkin tullut enemman pyorittya suomalaispiireissakin ihan kielenoppimisenkin takia ja tuttavuuksia on tullut enemmankin. valilla hiukan rasittaa se etta saa kayda naissa riennoissa useampaankin kertaan ennenkuin ihmiset alkavat jutella toistensa kanssa (siis tarkoitan nyt ihan niita naita, henkiystavia en odota loytavani) vaikka kaynkin aina esittelemassa itseni ja lapseni ja yritan avata keskustelua. minulla ei jotenkin riita enaa karsivallisyys tahan suomalaistyyppiseen " hitaasti lampiamiseen" ja toisaalta sitten taas en valttamatta tykkaa jos lammetaan liikaa kuten sanottu tuossa jo aikaisemmin. kaipaisin enemman sellaisia kohteliaita, ystavallisia mutta hiukan etaisempia suomalaiskontakteja, ehka olen vain ulkomaalaistunut liikaa? toinen asia mika liittyy kai lahinna ulkomailla oleskelun pituuteen eika niinkaan suomalaisuuteen sinansa on etten jaksa enaa kayda niita keskusteluja missa verrataan koko ajan suomalaisia asioita ulkomaalaisiin. itse ajattelen etta hyvaa ja huonoa on molemmissa enka jaksa niita nyt niin hirveasti pohdiskella enka paivitella enaa, varmaankin joskus alkuvuosina olin ihan samanlainen, on ehka osa kulttuurishokkiakin? laheisia suomalaisia ystavia minulla ei ole, ei ulkomailla eika suomessakaan valitettavasti enaa, muunmaalaisia kylla.

Heips. Olen vahan samanlaisessa tilanteessa (paitsi etta minulla ei ole edes niita uraa tekevia suomalaisia kavereita). Missapain Englantia sina asustat? Meidan pikkuneiti ei varmaan sita parasta suomenkielta opi jos ei sita muilta kuin minulta kuule :-)

Kylla Suomi-koulu on nimenomaan lapsille tarkoitettu, aikuiset opiskelee suomea sittenyliopiston puitteissa tai yksityisesti!



Meilla Edinburghissa on ihan vauvoja, taaperoita, ja sitten yli 5 v eli kouluikaiset, jotka askartelevat ja leikkivat kaikkea kivaa keskenaan suomeksi Viimeksi niilla oli ravintolasanastoa ja kauppaleikki!



ja lopuksi aina lauletaan suomalaisia lastenlauluja koko porukalla!



Etsi ihmeessa paikallinen/ lahin Suomi-koulu ja kay ainakin moikkaamassa ja tutustumassa! Oma tyttoni on nyt jo 7 ja tykkaa ihan kauheesti, ja tekee tosi hyvaa suomen kielelle joka muuten jaisi taalla ihan jalkoihin!

Suomikouluun voi menna vauvasta lahtien ja meidan koulussa olen nahnyt sellaisia teini-ikaisia opiskelijoitakin seka sitten myos vanhempia suomalaisten puolisoita.

Mutta siis meidan koululla toimii aiti-lapsikerho jossa kayn nuoremman kanssa ja isompi kay silla aikaa tunneilla. Tuntiryhmat jakautuvat ian mukaan ja olikohan se etta 3v on se minimi ika noille tunneille..?

Katso esim. Finn-Guildin sivuilta, sielta kun scrollaa alas jossa lukee Finn-guildin jasenille, loytyy Suomi-koulut. Taisi olla taalla Briteissa 18 eri kaupungissa jollen vaarin laskenut, niin luulisi jonkun loytyvan kohtuullisen valimatkan paasta.

Missa pain te muuten asutte?

Ei ketaan sattuisi loytymaan Milton Keynes- Northampton akselilla?

Peppis:

Arsyttaa, kun meidan suomikoulussa on ryhma huonosti kayttaytyvia aiteja. Esim. aaneen punnitsevat, kuka kutsutaan lasten synttareille ja kuka ei. Lisaksi nama mammat ovat paavastuussa koulun ohjelmasta. Yli vuoteen kouluun ei ole tullut uutta lasta. Uudet perheet eivat tunne itseaan tervetulleiksi -- kayvat vain kerran tai kaksi ja sitten lopettavat, kun huomaavat miten kuppikuntaista tuo touhu on. Voisin perustaa kilpailevan koulun jos olisi aikaa!

Mita muuten maksatte koulun lukukausimaksusta? Meilla se on £20 per muksu -- musta aika paljon. Hamaraa vahan mihin nuo rahat oikein menevat...

-----Hoh, no jopas kuulostaa oudolta ja inhottavalta tuollainen kaytos! Tuo meidan koulun missa kaydaan on niin iso, niin en ole tuollaista kaytosta siella huomannut, onneksi!

Tiedatko en enaa edes muista niin kauas takaperin kuin alkusyksyyn... =o) eli olikohan se lukukausimaksu jotain noin £25 kieppeilla. Aiti-lapsikerho on £1/krt. Minusta tuo on ihan ok summa, kaikkea kivaa aina tekevat ja jouluna saivat lahjat jne, myos taaperot. £5 vuosimaksulla saa myos lainata rajattomasti kirjastosta.

Mulla on haikkaa kayttaja tunnuksen kanssa ja piti kirjautua uudestaan, joten nim. merkissa on nyt " ylimaarainen" L :-) sori..



Ollaan Kentista. Entas muut?



Meidan lahin Suomi koulu olis Lontoossa.. Pitais kayda siela piipahtamassa.

Minä nimittäin tapaisin mielelläni vielä lisää suomalaisia ja nämä, joihin olen nyt tutustunut, olen jo " adoptoinut" lähes perheenjäseniksi! Asuimme melkein 7 vuotta pikkukylässä, jossa ei tosiaankaan ollut suomalaisia mailla halmeilla, ja kyllä joskus tuntui ihan yksinäiseltä. Monet ei edes tienneet, missä suomi on.



Kyllä meidän nyt kelpaa, kun on oma " varamummu" ja toinen lapsiperhe lähettyvillä! Ilmeisesti täällä on vielä muitakin vanhempia ihmisiä, mutta heihin en ole vielä törmännyt. Me ollaan suunniteltu jo juhannusjuhlia ja pikkujouluja yms kivaa yhdessä!



Mä usein huomaan, että me kasvatetaan lapsia erilailla, kuin täkäläiset. Me ollaan esim. ainoat, jotka vie lapsiaan puistoon talvipakkasella, nukutetaan vauvaa ulkona rattaissa jne jne. Siksikin on kivaa, kun on ihmisiä, jotka ymmärtää.



Kyllä tuo Ikean tapaus oli oikein ikävä ihminen - ei me kaikki sellaisia olla!



Chicky, Ontario, Kanada

Olen asunut ulkomailla jo monta vuotta. Minua on jäänyt ihmetyttämään suomalaisten jako lapsettomiin ihmisiin ja lapsia omaaviin ihmisiin. Ainakin täällä olen havainnut, että ne joilla on lapsia, eivät halua seurustella lapsettomien kanssa. Minulle itselleni ei ole merkitystä, onko uusi tuttavuus lapseton vai perheellinen. Hyvin on jäänyt mieleeni tapaus, jossa olin ulkosuomalaisten lounaalla ja vieressäni istunut suomalaisrouva kysyi minulta ensi sanoikseen " onko sinulla lapsia?" . Vastattuani ettei minulla ole, rouva käänsi kirjaimellisesti selkänsä minulle eikä puhunut koko loppu lounaan aikana sanaakaan, vaikka istui pöydässä vieressäni! Joskus täytyy vain ihmetellä, missä ovat ihmisten pöytätavat. Kävimme mieheni kanssa alkuvuosina ulkosuomalaisten kekkereissä, mutta jäimme niistä pois juuri tämän ihmeellisen asennoitumisen takia. Meidän huonoksi onneksemme paikkakunnalla ei asunut muita kuin perheellisiä suomalaisia. Onneksi meillä on runsaasti paikallisia ja ulkomaalaisia ystäviä, sekä perheellisiä että perheettömiä. Viime syksynä samalle paikkakunnalle muutti Suomesta toinen lapseton perhe, ja he ovat todenneet aivan saman ilmiön suomalaisten keskuudessa. Olen tällä hetkellä ilmeisesti ainoa suomalainen perheellinen (meille syntyi viime vuonna pieni poika), joka kelpuuttaa seuraansa tämän lapsettoman pariskunnan. Minusta itsestäni on piristävää jutella välillä muustakin kuin vain lapsiin liittyvistä asioista. Eli suomalais kontaktit täällä päin ainakin ovat vähäisiä.

Me asumme Kanadassa (Mississauga, Ontario) ja ainakin tassa provinssissa asuu paljon suomalaisia, on suomalaiskirkko, suomalainen aiti-lapsikerho, suomalaisten pubi-illat jne. Jos haluaa, niin sita voi olla tosi suomalainen taalla, jos vain on rahkeita ajaa paljon autolla....



Minakin koen, etta lasten ulkoiluttaminen talvella nayttaa olevan aika harvinaista eika ainakaan meidan kotikulmat ole suunniteltu olleskaan lapsia ajatellen. Toki ymparistossa on monta puistoa, mutta ei tule kuuloonkaan etta edes omalla kotipihalla (asumme townhousessa) voisi antaa kouluikaisten muksujen pelata ja leikkia. Tosi saali, kun puistoonkin pitaa lahtemalla lahtea.



Valilla soittelen suomalaiskavereille ja mutisemme niita naita, mutta muutoin minulle on se ja sama, onko joku suomalainen tai muunmaalainen. Suomalaisuutta vaalin jouluna ja kerhossa kayn voidakseni antaa lapsillemme kuvaa suomalaisuudesta ja puhun heille myos suomea lahinna siksi, etta vanhempani eivat puhu kuin suomea ja toki heille pitaa olla yhteinen kieli.



Eli keskitien kulkija oon....

Käymme suomenkielisessä leikkiryhmässä parivuotiaan lapseni kanssa, jossa olen tutustunut toisiin suomalaisiin äiteihin. Yhden äidin kanssa olemme sitten tapailleet muutoinkin, tosin pitkä välimatka hankaloittaa säännöllisempää kyläilyä. Lapset tulevat hyvin toimeen keskenään.



Tätä suomalaisäitiä lukuunottamatta (ja lähisukulaisia, joita on muutama täällä) en vietä aikaa toisten suomalaisten kanssa. Käymme kirkossa, mutta englanninkielisessä, koska se on lähempänä ja enemmän nuoria perheitä ja lapsia. Suomalaisten tapaamisissa emme ole käyneet muuten, kuin viime jouluna ensimmäisen kerran joulujuhlassa.



Ei mua häiritse yhtään, jos joku puhuu suomea esim. Ikeassa, mutta en kyllä mene juttelemaankaan. Enhän Suomessakaan ryntäisi jonkun ventovieraan luo juttelemaan ihan vain sen tähden, että hän olisi samasta kaupungista tai samasta maakunnasta kuin minäkin. Jos esim. kirjastossa lastenosastolla tapaan jonkun suomalaisen (ei ole tapahtunut) lapsineen, niin varmaankin juttelen.



Isoin ongelma on se, että täällä näyttää kaikki suomalaiset olevan paljon vanhempia kuin minä ja mieheni (ollaan alle kolmekymppisiä). Toisen- ja kolmannenpolven siirtolaiset (nuoret) on ihan kanadalaistuneita (mikä kai tapahtuu pikkuhiljaa mullekin), eikä suomalaisuus sinänsä ole mikään yhdistävä tekijä joka pelkästään riittäisi ihmissuhteen syntymiselle ja syvenemiselle.



Joskus ajattelen, että olisi kiva mennä ulos suunnileen saman ikäisen saman taustan omaavan tyypin kanssa. Toisaalta ystävyys on kulttuurierot ylittävä asia, ja on ehkä helpompaa olla ystävä toisesta kulttuurista tulevan kuin suomalaisen kanssa.



Vielä siitä, että tänne ensin muutettuani ihan tarkoituksella pyrin viettämään aikaa juuri ei-suomalaisten kanssa siksi, että kielitaitoni kehittyisi ja että sopeutuisin uuteen kotimaahani ja oppisin täkäläiset sosiaaliset säännöt (jos niin voi sanoa), jotka ovat kuitenkin vähän erilaiset kuin Suomessa.



En häpeä suomalaisuuttani ja yritän kodissamme pitää yllä suomalaisia tapoja, ruokakulttuuria (se vähän vaihtelee), kuuntelemme lapsemme kanssa suomalaista musiikkia ja puhun positiiviseen sävyyn Suomesta ja siitä, että hän on kahden maan kansalainen ja kaksikielinen. Aivopesua! ;) En silti oleta, että hänestä kasvaisi suomalainen samalla tavalla mitä itse olen.