Onko ns. helppoja vauvoja oikeasti olemassa?

jolla on ollut ns. helppoja, vähään tyytyväisiä vauvoja. Huh, huh! Helppohan se on itseään kehua kun ei tiedä mistä puhuu.



Itselläni on vaativa vauva ja olen täysin eri mieltä. Ei ole kyse siitä että äidin pitäisi paremmin tietää mikä vauvalla on hätänä. Hoitaminen on periaatteesa helppoa: tarjotaan syliä, tissiä, tuttipulloa, tuttia, särkylääkettä, vaihdetaan vaippa, lisätään tai vähennetään vaatetusta, himmennetään valoja ja vähennetään ääniä tai laitetaan rauhoittavaa musiikkia soimaan, hyräillään, keinutellaan, kanniskellaan pitkin huoneistoa jne. Mutta kun mikään ei riitä tyynnyttämään itkevää vauvaa. On loppujen lopuksi ihan sama, ymmärtääkö äiti epäselvästi viestivää vauvaa heti, sillä jos ensimmäinen arvaus ei osu oikeaan niin tietenkin äiti yrittää jotain muuta.



Perhe voi olla onnellinen, rauhallinen ja niin poispäin. Mutta kun siihen syntyy koliikkivauva ja vanhempien illat ja yöt kuluvat huutavaa lasta hyssytellessä, univelka kasvaa ja fyysinen ja henkinen sietokyky/jaksaminen laitetaan viimeisen päälle koetukselle, niin suurimmasta osasta meitä normaaleja ihmisiä tulee ärtyneitä ja vähemmän onnellisia. Eli se ei varmastikaan ole syy koliikkiin vaan sen seurausta.





Me olemme onnellinen perhe, ja luulen, että se heijastuu myöskin vauvoille. Ajatelkaa nyt kuinka avuttomia pienet vastasyntyneet ovat - ne tarvitsevat äitiä lähellensä ja ovat riippuvaisia tämän huomiokyvystä, siitä, että äiti aina tietää mikä heillä on hätänä ja onnistuu lievittämään tukalaa oloa. Uskoisin, että jos tämä asia olisi kunnossa useimmissa vauvaperheissä, koliikki ym. selittämätön itkuisuus vähenisi huomattavasti.

[/quote]

kommentista johon kirjoitin kirjoitukseni vastineeksi. Ei näköjään näy nyt kursivoituna...

Mulla on juuri hoidossa yksi sellainen. Ja niin hyvätuulinen ja söötti muksu onkin.

oman kokemukseni mukaan myös se, että yhtä käsittämättömästä syystä vauvamme itkuisuus yhtäkkiä lakkasi. Kuin seinään. Eräänä iltana hän ei enää itkenytkään normaalia kolmea tuntia vaan nukahti kiltisti syliini :) Ja yötkin nukkuu kiltisti... täydet 12 tuntia. Ja sitä on nyt jatkunut jo muutama kuukausi. Ah tätä onnea :)

meidän superhelpon esikoisen jälkeen oli shokki saada jatkuvasti itkevä koliikkivauva. Olin aivan romuna sen ensimmäisen vuoden, kauhea univelka ja mies jatkuvasti töissä.

Tuttavat hymähtivät kun yrititin kysellä neuvoja tyyliin ' no niin, nyt näet millaisia ne vauvat oikeasti ovat' . En katsellut tai ihastellut muiden vauvoja pariin vuoteen..

Onneksi nuo tunteet muuttuvat, nyt lapsia on kaksi lisää ja vielä yksi toiveissa :)

meidän esikoinen (nyt 9kk) on tosi tyytyväinen ja siten helppohoitoinen. Aikaisempaa vauvakokemusta ei ollut ja olinkin varautunut pahimpaan.

neuvolakorttiin terv.hoitaja kirjoitti että " helppohoitoinen vauva"

mutta omani oli kuuteen kuukauteen asti todella helppo: Ei huutanut juuri koskaan muuta kuin nälkää (no, se söi kyllä hyvin usein), yöt alkoi nukkua 8h putkissa 2,5-kuisena! Viihtyi itsekseenkin lelujen kanssa ihan pienestä. Mutta kun 6kk tuli täyteen ja jätkä lähti kunnolla liikkeelle, on vauhtia piisannut. Se konttasi ralliauton vauhtia pitkin poikin, ehti joka paikkaan ja aina sai hakea pois. Omaa tahtoa löytyy enemmän kuin pienestä kylästä, ja jos joku ei HETI onnistu, se raivostuu ihan kympillä. Volyymi on korvia huumaava. Mutta edelleen se syö todella hyvin ja nukkuu yöt omassa huoneessaan kuin tukki. Päiväunia sitten ei olekaan oikeastaan lainkaan, (nyt on kohta 2v) vauvanakin maksimissaan 1,5 h, yleensä sellaista kolmea varttia vain. Mutta silti koen päässeeni hyvin helpolla. Sairaskaan se ei ole, pari flunssaa on ollut, ei muuta. Ja sairaana se onneksi ei ole normaalia omaa itseään äkäisempi.

Söi ja nukkui, ei itkenyt juuri koskaan. Esikoinen siis, saa nähdä mitä tästä toisesta tulee.

Vierailija:

Söi ja nukkui, ei itkenyt juuri koskaan. Esikoinen siis, saa nähdä mitä tästä toisesta tulee.

Tai siis ainakin on kipeitä vauvoja jotka tietenkin ovat " vaikeampia"



Mutta riippuu MYÖS paljon vanhempien asenteesta ja ihan luonteesta. Minä aina ajattelen että eka lapseni oli ns. helppo vauva, toisaalta hän kyllä söi jatkuvasti tuntitolkulla niin että mieheni käytännössä syötti minua kun imetin. Eikä hän nukkunut kuin vieressä tai sylissä.



Mutta siis tämä oli minusta ok, sylissä minä halusinkin vauvaani pitää. Toki oli joskus uuvuttavaa kun piti tehdä jotain ja vauva heräsi täyteen raivariin vaikka kuinka varovasti laski sylistä, mutta ymmärsin periaatteessa hänen halunsa olla sylissä - totta kai pieni vauva tarvitsee paljon läheisyyttä.



Toisen kanssa tällainen on hankalampaa ja sama käytös ei tunnu yhtä " helpolta" .

Eiköhän ole enemmänkin sattumaa ja vauvan luonteesta kiinni. 2

Kokemusta vauvoista oli vähemmän kuin edellisellä: En ollut koskaan ennen pitänyt vauvaa sylissä. Ekan kerran omaani synnytyssalissa.

Eivät ole sairasteleet oikeastaan yhtään. Eivät ole syöneet tuttia tai tuttipulloa, ei siis vierottamisongelmia.



Ovat nukkuneet vauvasta asti omassa huoneessa sopuisasti, ja yöherätykset ovat loppuneet yösyömisten myötä 6 kk:n iässä. 3-vuotias menee sänkyynsä klo 20, ja hieman yli 1 vuotias käy jo klo 18.45 nukkumaan - nukkuvat koko yön. Jäävät nukkumaan itsekseen, sanotaan vain hyvän yön toivotukset. Ovat aina innoissan menemään sänkyyn.



Eivät ole olleet itkuisia, yöllä ei kumpikaan ole innostunut kertaakaan itkemään/huutamaan. Luonteeltaan ovat reippaita ja rohkeita, eivät ujostele uusia tilanteita eivätkä vaadi koko ajan aikuisen huomiota.



Olen itse ihmetellyt mistä meille on tällaiset siunaantuneet. Odotin enemmän hankaluuksia, valvottuja öitä, sairastelukierretttä jne elämääni lapsien mukana - ei tullut!

Hän on esikoisemme, joten ennen hänen syntymäänsä minulla ei ollut mitään kokemusta vauvoista. Kaikki lähti kuitenkin rullaamaan aivan mainiosti, poika nukkui, söi, nukkui, söi. Itki harvoin, viihtyi hienosti omissa oloissaan sitterissä jne. eli ei mitenkään vaativa vaavi. Ei edes sairastellut.

Hän on nyt 9 kk ja hyvät muistot on jäänyt vauva-ajasta.

Aina tyytyväisiä. Ei turhaa kitinää eikä masupuruja...

Kuopuksen koimme helppona.



Nukkui 3vko:sta 11h yöunia

Ei vatsavaivoja

Nukahti itsekseen sänkyynsä



Toisaalta:



Leikattiin kuukauden ikäisenä

Nukkui päivisin vain 30-60min pätkiä

Jne



Helppouden toi tuo yöunien pituus ja itkuttomuus =)

En kuullut vauvan ikinä huutavan tai edes kitisevän. Äitinsä sanoi samaa: vauva oli itkenyt ainoastaan nälkäänsä. Huono tuuri minulle, että meidän esikoinen oli vaativampi tapaus ja vertasin mielessäni näitä kahta: omaa kitisijääni ja toista kaikkeen tyytyväistä.



Kyllä vauvoissa eroja on. Huomasin sen hyvin konkreettisesti, kun kuopuksemme syntyi. Synnärillä vauvamme parkui niin, että kuului kauas ja usein. Naapuripedissä oli vauva, jonka ensimmäisen, pienen ja hennon itkun kuulin ensimmäistä kertaa heidän lähtöpäivänään.

karjui. Sitkeä tapaus, ei jätä nykyäänkään ketään kylmäksi :-) Tuttu kodinhoitajakin oli ihmeissään kun ei yrityksistä huolimatta saanut vauvaamme nukkumaan (oli syönyt ja kaikki mahdolliset temput tehty, väsynyt aivan varmasti kyllä).

Naapurin vauva synnärillä vain inisi hiljaa ja minä katselin ihmeissäni. Jos tuosta temperamentista mitään iloa on, niin ainakin nyt poikamme on todella mahtava pakkaus: avoin ja sosiaalisesti sopeutuvainen. Olen tullut siihen tulokseen, että lapsukaisemme vain alusta asti halusi ilmaista itseänsä täydellä volyymilla jotta me hömelöt vanhemmat varmasti tajuaisimme.

Vierailija:

Kyllä vauvoissa eroja on. Huomasin sen hyvin konkreettisesti, kun kuopuksemme syntyi. Synnärillä vauvamme parkui niin, että kuului kauas ja usein. Naapuripedissä oli vauva, jonka ensimmäisen, pienen ja hennon itkun kuulin ensimmäistä kertaa heidän lähtöpäivänään.

Hän söi ja nukkui ja oli hereillä ollessaan tyytyväinen. Nukkui täydet yöt pariviikkoisesta.

Toinen lapsi oli koliikkivauva joka ei koskaan ollut tyytyväinen, huuteli yöt koko ensimmäisen elinvuotensa. Nukkui ensimmäistä kertaa heräämättä syntymäpäivänsä vastaisen yön.

Muut lapset ovat olleet ihan ' tavallisia' vauvoja, heräilleet syömään piiitkään mutta tyytyväisiä.