Miksi naiset kokevat, että työssäkäynti on heille vapaaehtoista mutta miehelle pakollinen velvollisuus?
Minua ihmetyttää joidenkin naisten asenne työssäkäymiseen. Tuntuu, että he eivät koe sitä ollenkaan velvollisuudekseen, vaan töissä pitäisi käydä vain silloin kun nainen sitä HALUAA tai saa siitä henkistä tyydytystä, itsensä kehittämistä jne. Mutta heti kun työnteko ei maistu, aletaan pohtia että jos jäisikin vaan kotiin, ei tämä ole kivaa, kyllä se mies meidän elättää jne.
Oikeasti, luuletteko että teidän miehenne kiljuvat riemusta joka aamu kun lähtevät töihin? Tuskinpa, sinne nyt on vaan mentävä. Kyllä olisi moni perhe taloudellisen katastrofin edessä jos miehet suhtautuisivat työhön samoin: ei mua huvita, kotona on kivempaa, mä haluun nukkua aamulla pitkään, en mä kuitenkaan saisi kuin pätkätöitä, ei mun palkalla eletä...
Kommentit (23)
Mitäs tuohon nyt sanoisi? Olen varmasti aika itsekäs ihminen? Mitä tähän nyt pitäisi vastata?
Toisaalta meillä on kyllä aikanaan ollut niinkin, että minä olin töissä ja mies kotona. Tätä järjestelmää inhosi kumpikin. Mies ei tykännyt olla vaan kotona enkä minä töissä.
t. lusmu-kotirouva
Meidän lapset ainakin herää puoli seitsemältä pirteinä uuteen päivään. ;)
ei ainakaan meillä. helpommalla pääsee töissä.
Mutta nainenhan saa lusmuilla kotona vuosikaudet ja sitten häntä pitää vielä kiitellä tekemästään arvokkaasta työstä
Eli niitä työttömiä jotka ei haekaan töitä/mokaa tahallaan kaikki työkkärin järjestämät haastattelut. Mistä olet saanut päähäsi että kyseessä olisi vain naiset?
Minun mieheni totesi, ettei pelkästään hänen palkallaan ole mahdollista elellä ja voisinko minä hakea töitä (lapsi oli yli vuoden ikäinen). Olisinhan mieluusti jäänyt kotihoidontuelle siksi kolmeksi vuodeksi, mutta ilmoittauduinkin työkkäriin. Perhe on yhteinen yritys ja näin ollen on otettava myös puolison mielipide huomioon.
Hyvä että joku ymmärtää, että se tosiaan tarkoittaa sitä että tehdään perheen eteen työtä YHDESSÄ, ei sitä että toinen toteuttaa itsekkäitä mielihalujaan ja toinen raataa niska limassa.
Olemme onnistuneet valitsemaan sellaiset alat ja työt, että molemmat koemme työmme henkisesti tyydyttävänä, eikä se ole mikään pakko. Jos kokisin työni pakkopullana, harkitsisin vakavasti alan tai työn vaihtoa. Mieheni on ollut hoitovapaalla samoin kuin minäkin. Arvostin miestäni silloin kun hän oli kotona ja arvostan nyt kun hän käy töissä.
eli jos mietitään kumpi jää kotiin, miehen palkka on parempi joten se on taloudellisesti kannattavaa että hän pysyy työelämässä.
Mutta meillä ainakin parhaillaan keskustellaan että vetäytyykö mies pois työelämästä, pysyvään koti-isyyteen ensi syksynä kun minä palaan töihin.
Useissa tilanteissa on olemassa vielä näennäistasa-arvoa, niin se vaan on.
kaunis vartalo ja pärstä.karkea stereotypia,mutta aika paljon totuuttakin,häh? t. nainen.kotiäitiliini ja laihduttaja synnytyksen jälkeen.(et sais takas taas sen herkkuperseen)
Vierailija:
eli jos mietitään kumpi jää kotiin, miehen palkka on parempi joten se on taloudellisesti kannattavaa että hän pysyy työelämässä.
että siis tosiaan on niitäkin perheitä, joissa kumpikaan ei voi jäädä kotiin, ainakaan pitkäksi aikaa :(
Taustalla on pakko olla -ainakin alitajuisesti- ajatus siitä että joku toinen (mies) kannattelee ja hoitaa elämän talouspuolen, ei sillä niin väliä mitä nainen tienaa. Monille naisille tämä on niin selkärangasta tuleva ajatus etteivät sitä itse edes tiedosta.
tilanteeseen, että työssäkäynti ahdistaisi. Kaikilla on oltava mahdollisuus ja tilaa hengähtämiseen.
Miehellä ei tällaista takaporttia ole, siksi he osaavat vaatia isoa palkkaa ja jos sitä ei tipu, vaihdetaan paikkaa.
Meillä aina töissä kun on kiireisempää niin naiset alkaa pohtia että pitäiskö tehdä vielä yksi lapsi että pääsis pois täältä.
Yleinen lause kotiäidin suusta. Mitähän jos heidän miehensäkin kävisi töissä vaan silloin kun " tuntuu siltä" ?
rakastaa työtään, lähtee tuntia aiemminkin kuin pitäisi, töihin. Ei varmasti luopuisi siitä mistään hinnasta! Siis tämä vastauksena tuohon " luuletteko, että miehenne kiljuvat riemusta aamulla töihin lähtiessään" tms.
Ja itse kysymykseen, en minä koe asiaa vapaaehtoisena, tiedän kyllä että töihin on pakko mennä kun kotihoidontuki loppuu. Ei tämä perhe muuten elä.
Mä olen 35-vuotiaaksi elänyt törmäämättä tuollaiseen. Täytyy myöskin sanoa, että mä en tunne ketään omanikäistäni (tai nuorempaa) kotiäitiä, joka olisi kotona vaikka kouluikäisten lasten kanssa. Mitä varten sitä opiskelee, jos ei halua oppimaansa hyödyntää?
eivät osaa elää omaa elämäänsä onnellisina. JOS joku vaikuttaa tyytyväiseltä tilaansa, vaikka ei rehkisikään puolikuolleena töissä ja perheen välissä, ap ei sitä kestä vaan toisen valinta täytyy täydellisesti kyseenalaistaa!
Mä en aio hakeutua naisvaltaiselle alalle juuri ap:n kaltaisten ääliöiden ja pätemisen tarpeessa olevien ihmisten vuoksi.
Kiitti ap taas tästä varmistuksesta tulevaisuuden suunnitelmilleni. Olen kotona, hoidan lapsia aina kun en vie heitä päiväkotiin, parantelen maailmaa ja siivoilen. Ja ennenkaikkea, menen silloin töihin kun minua huvittaa! Ja miehelleni tämä sopii aivan mainiosti. Palkka ei ole mikään jättisuuri, mutta sellainen, että sillä pärjää. Kiitos naiset! Antipatiani teitä kohtaan vaan kasvaa!
Niin usein käy kun on kauan kotona. Siihen on kuitenkin saatavissa apua. Tsemppiä, tilanteesi tuntuu jo vakavalta! *voimahali*
Vähän se on puhunut jo että jos jatkaisi omaa hoitovapaataan, siitä vaan mun puolesta, ei mua haittaa käydä töissä ja elättää perhettä.