Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten jaksan rakastaa lasta jatkossakin?

Vierailija
09.12.2005 |

Meillä on kaksi ihanaa lasta. Nyt nuorempi on ollut todella itkuinen, kun hampaita tulee. Viimeset pari kuukautta. Ei ollenkaan ole itekseen kun valvoo. Yötkin ovat todella katkonaisia. Tuntuu todella raskaalta tämä ja olen miettinyt väsymyksen keskellä, että jos jatkuu tämmösenä, hiipuuko rakkaus lapseen kun tuntuu välillä ettei kertakaikkiaan jaksa. Tietenkin rakastan lapsiani yli kaiken, ja olen valmis tekeen niiden eteen mitä vain, mutta kuinka kauan, kun tuntuu et päivät menee ihan sumussa. Mies hoitaa kyllä lapsia, silloin kun ehtii mutta sillä on pitkiä työpäiviä ja on joutunut paljon tekeen nyt viimeaikoina kotonakin töitä. Oon ihan rikki.

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
09.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulee vaan erilaista maustetta :)



Jaksamista sulle, kyllä se vielä ohi menee tuokin vaihe.

Vierailija
2/8 |
09.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset


Siinä väsymyksen (ja vihankin?) tunteiden keskellä, muista:



Jos lapsesi olisi (oletan nyt, että hän ei ole) vakavasti sairas, olisi itkun kuunteleminen ja lapsen yöllinen kantaminen PALJON raskaampaa. Sinun lapsesi itkee vain hampaiden tuloa, ja sinä kiukkuat väsymystäsi. Tämä aika menee ohi ja lapsesi jatkaa kehitystään iloisena terveenä lapsena, kenties hyvänä nukkujana?



Jos lapsellasi olisi jokin vakava sairaus, kantaisit todellisista, isoista kivuista kärsivää lastasi yökaudet tietäen, että parempaa ei tule. Tiedät, että lasi kärsii oikeasti, mutta tilanne ei tule helpottamaan, etkä voi auttaa lastasi ikinä niin paljon kuin haluaisit. Tulet menettämään hänet, et koskaan näkisi hänen kehitystään ja iloista, normaalia lapsen elämää...



Hengitä syvään, venytä pinnaa, jaksa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
09.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

kammonnut. Suloisia taaperoita, jollainen omanikin tällä hetkellä on, on helppo rakastaa, mutta tuollaisia näsäviisaita eskari-ikäisiä en ole ainakaan aiemmin sietänyt yhtään...

Vierailija
4/8 |
09.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

sitä paitsi se näsäviisaus on aika hauskaakin, kynttilä palaa ja kirkkaasti eikä sitä piiloteta vakan alle :)

Vierailija
5/8 |
09.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pieniä vauvoja ja taaperoita kyllä rakastetaan täydeltä laidalta, mutta jahka lapsiin alkaa tulla omaa tahtoa ja " viisautta" , puhumattakaan murkkuoireista, niin niistä tuleekin helvetin pentuja.

Omia lapsiahan nuo ovat, vaikka ovet paukkuu ja mutsi on jatkuvasti tyhmä jne!

Vierailija
6/8 |
09.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Pieniä vauvoja ja taaperoita kyllä rakastetaan täydeltä laidalta, mutta jahka lapsiin alkaa tulla omaa tahtoa ja " viisautta" , puhumattakaan murkkuoireista, niin niistä tuleekin helvetin pentuja.

Omia lapsiahan nuo ovat, vaikka ovet paukkuu ja mutsi on jatkuvasti tyhmä jne!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
09.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

ttämässä kuusi ja ihan rehellisesti ollut pari viime vuotta mielestäni kaikkein ihanimmillaan! Rakastan häntä enemmän ja enemmän koko ajan. Kyllä sitä omaa lastaan rakastaa isompanakin vähintään yhtä paljon; samoin olen huomannut että käsitys " pienestä" lapsesta muuttuu hiljalleen lapsen kasvun myötä. Ennen lapsen saantia ja lapsen ollessa vauva/taapero pidin aina eskari-ikäisiä ja kouluikäisiä tosi isoina lapsina ja vain muutamaa ensimmäistä elinvuottaan eläviä " pieninä" . Nyt olen alkanut katsoa lapsia ihan eri tavalla. Alaluokkalaisetkin ovat vielä niin kovin pieniä! Kun näen eka- ja tokaluokkalaisia liian isojen reppujensa kanssa lököttävissä farkuissa vaeltamassa pipo silmillä yksin kouluun näen vain oman poikani parin vuoden päästä ja minun tekisi mieleni mennä halaamaan niitä ja vetää takkia paremmin kiinni viimassa. Nyt alan ymmärtää vanhempia, jotka murkkuikäisiään katsoen sanovat, että " olet aina äidin pikkuinen" . =)

Ja eivät kaikki lapset ole näsäviisaita, tai ärsyttävimmillään leikki-iässä. Oma lapseni oli todella vaativa vauva, osaan samaistua hyvin myös ap:n tekstiin! Nyt 5-vuotiaana hän on aurinkoinen, auttavainen, rempseä, hellyyttään herkästi osoittava ja todella seuraksi! Ne leikki-ikäisten jutut voivat oikeasti olla todella kekseliäitä ja hellyyttäviä. Meillä ainakin käydään pitkiä keskusteluita sohvalla kainaloittain. Ja on kiva kun lapsen kanssa voi käydä elokuvissa katsomassa molempia kiinnostavaa leffaa, pelata korttia, käydä ravintolassa syömässä koko perheen illallinen jne.



Ja ap:lle. Älä pelästy vaikka välillä tuntuisi, ettei rakkautta lasta kohtaan enää löydy. Välillä saatat tuntea jopa vihaa ja katkeruutta tyyliin " Samperin kakara, myyn sut markalla ekalle vastaantulijalle jos et pidä turpaasi kiinni" . Se on väsymys ja inhimilliset negatiiviset tunteet, jotka silloin puhuvat. Vaikeat jaksot menevät ohi ja veikkaan, että niiden myötä rakastat lastasi vielä enemmän.Kyllä se rakkaus siellä jossain pinnan alla kytee kuitenkin, vaikka miten luulisit jopa vihaavasi lasta. Minä ainakin huomaan lapsen todella vaikeiden alkuvuosien (koliikki, sairastelua, ylivilkkautta, yhtä huutamista ja uhmaa) jälkeen ajattelevani, että kaikesta sitä vaan puskettiin läpi ja ihan varmasti juuri rakkauden voimalla! Tsemppiä sulle, kyllä se siitä!

Vierailija
8/8 |
09.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Pieniä vauvoja ja taaperoita kyllä rakastetaan täydeltä laidalta, mutta jahka lapsiin alkaa tulla omaa tahtoa ja " viisautta" , puhumattakaan murkkuoireista, niin niistä tuleekin helvetin pentuja.

Omia lapsiahan nuo ovat, vaikka ovet paukkuu ja mutsi on jatkuvasti tyhmä jne!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi kaksi