Me kokeneet pelottelijat
Olen tässä jo jonkun aikaa pohtinut meitä naisia ja meidän käsitystämme tukea uusia kanssasisariamme. Kyllähän me kannustamme ja lohdutamme toisia, mutta mistä juontaa meidän halumme kertoa omista kokemuksistamme aina ne kaikista karmeimmat.
Joku, kun neuvoa kyselee tai kokemuksia niin aina löytyy jotain kamalaa ja vielä joku joka pistää himpun pahemmaksi. Eihän tuo ole ihme, jos alkaa uutta odottajaa pelottamaan yksi jos toimenkin asia.
Voihan toista neuvoa ilman sitä karmean kokemuksen kertausta. Oottekos samaa mieltä vai jotain muuta?
Lytte ja Masukki 12+5 & esikko 3v.
Kommentit (4)
Olen samaa mieltä kanssasi :)
Musta mun Mummun yksi lempi sanonnoista onkin hyvä -> älä neuvo ennen kuin neuvoa kysytään, muutoin olet tungetteleva.
Kun neuvoa kysytään, kerro oma näkemyksesi mutta jätä oma kokemuksesi neuvosta pois ;D
Aika paikkansa pitävä viisaus, sanoisin.
M
oli kamalaa kun ootti esikoista pienoinen synnytysKAMMO päällä ni mummoni vielä tulevasta synnytyksestä muistuttaakseen tokas, että:" on se kamalaa sairastamista ja p***e repiää!"
ite oon vaan kertonu kaikille,että synnyttäminen on kaikenkaikkiaan ihanaa ja meen millon vaan uudestaan!
Luin yksi päivä, että jollakin oli kohtutulehdus ja se huomattiin liian myöhään, joten raskaus meni kesken jollain viikolla 14.
Nyt kun itsellä on pissatulehdusoireita, mutta testi on puhdas, niin mietin pitääkö lähteä päivystykseen. Jos se onkin joku paha tulehdus. Mie alan varmaan jo olla ihan vainoharhainen. Säälin jo valmiiksi miun lasta, mie oon varmaan ihan ylihuolehtivainen äiti kun nyt jo kaikesta murehdin.
Voisko toi olla sama juttu kuin aikoinaan miehet kertoivat toisilleen sotajuttuja - mitä karmaisevampi niin sitä suuremman seppeleen sai päänsä päälle?