Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Törkeys kannattaa pulkkamäessä?

Vierailija
10.02.2013 |

Oltiin koko perheen kanssa laskiaistapahtumassa jossa oli iso, suosittu pulkkamäki.



Lapsia oli valtavasti ja lähes kaikki toimivat "pulkkämäkisääntöjen" mukaan. Eli vuorotellen alas, äkkiä pois mäestä ja sivua pitkin ylös.



Mäessä kuitenkin oli yksi n. 3v poika vanhempineen. Poika laski keltaisella liukurillaan ja sitten taapersi horjuen keskellä mäkeä ylös, jolloin kaikkien muiden piti odotella kun ei pojan päälle voinut laskea. Kun muut kiersivät mäen päällä jonoon, niin tämä taapertaja luonnollisesti käveli suoraan siihen jonon eteen. Vanhempansa katsoivat tyynesti vieressä. Muut vanhemmat huutelivat lapsilleen ohjeita (äkkiä reunaan, hei siinä on jono jne.).



Mäki oli tosi iso, eikä oikein sovelias niin pienelle yksin. Siksi kouluikäiset automaattisestikin varoivat tuota taapertajaa.



Ensin ajattelin että miksi pojan vanhemmat eivät opeta lapselleen käytössääntöjä, mutta sitten tajusin että törkeyshän kannattaa. Siinä ajassa kun muut laskivat yhden laskun (+ kiersivät lumihangen kautta ja odottelivat jonossa) tuo poika laski varmaan kymmenen laskua täysin ilman odottelua.



Tuolla asenteella varmaan etenee elämässä ihan kivasti.

Kommentit (57)

Vierailija
21/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hulluja ootte, haluatte vahingoittaa 3-vuotiasta lasta "pulkkamäkisääntöjen" takia? Hoitoon teidät pitäs kärrätä.

Vierailija
22/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Silloin sanotaan ystävällisesti, että menehän tuonne jonon päähän, tuon vihreäpaitaisen pojan perään.


Toimitko noin vaikka lapsen äiti tai isä on metrin päässä?

Erittäin monta kertaa sanottiin ääneen että tässä on jono, tulkaa sivusta pois. Vaikka se 3 v ei tuota huomannutkaan, niin luulisi että hänen vanhempansa olisivat ymmärtäneet että asia koskee myös heidän lastaan. Isä ja äiti eivät tehneet elettäkään ohjatakseen poikaansa.

Lapsi oli niin paljon pienempi kuin muut, että hänen päälleen ei laskettu tai muutenkaan häntä ei tönitty, koska isoilla lapsilla on sen verran järkeä päässä että tajuavat, että pienen päälle ei voi laskea ja että pieni ei tajua toimia oikein.

Minulla, tai kymmenillä muillakaan vanhemmilla ei ollut uskallusta ohjata sitä poikaa fyysisesti pois kun hänen vanhempansa olivat ihan vieressä (toinen mäen yläpäässä, toinen alapäässä).

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoa vanhemmille että ottaa sen lapsen pois ennenkuin joku laskee päälle

Vierailija
24/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla, tai kymmenillä muillakaan vanhemmilla ei ollut uskallusta ohjata niitä vanhempia, muuta näin anonyyminä netissä minä uskallan haukkua heitä idiooteiksi :-DDDDDD

korjattu

Vierailija
25/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jospa ne ei puhuneet suomea?

Vierailija
26/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jospa ne ei puhuneet suomea?


ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viimeksi tänään ohjeistin kaupassa lapsia. Monilapsinen perhe parveili erään hyllyn edessä kärryineen. En päässyt hakemaan haluamaani tuotetta, joten ystävällisesti pyysin lapsia väistämään hieman. Vanhemmat pyytelivät anteeksi että olivat niin leveästi.

Joten kyllä sanon. Ystävällisesti. Suoraan lapselle. Toimii.

Silloin sanotaan ystävällisesti, että menehän tuonne jonon päähän, tuon vihreäpaitaisen pojan perään.


Toimitko noin vaikka lapsen äiti tai isä on metrin päässä?

Erittäin monta kertaa sanottiin ääneen että tässä on jono, tulkaa sivusta pois. Vaikka se 3 v ei tuota huomannutkaan, niin luulisi että hänen vanhempansa olisivat ymmärtäneet että asia koskee myös heidän lastaan. Isä ja äiti eivät tehneet elettäkään ohjatakseen poikaansa.

Lapsi oli niin paljon pienempi kuin muut, että hänen päälleen ei laskettu tai muutenkaan häntä ei tönitty, koska isoilla lapsilla on sen verran järkeä päässä että tajuavat, että pienen päälle ei voi laskea ja että pieni ei tajua toimia oikein.

Minulla, tai kymmenillä muillakaan vanhemmilla ei ollut uskallusta ohjata sitä poikaa fyysisesti pois kun hänen vanhempansa olivat ihan vieressä (toinen mäen yläpäässä, toinen alapäässä).

ap

Vierailija
28/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

vanhemmat esim minä huusimme lapsille ylös reunasta alas keskeltä. kyllä lapset tottelee muuten olisi ollut muutamia kunnon törmäyksiä kun kymmenittäin eri ikäisiä laskijoita tulee alas miten sattuu ja samaa tietä toiset ylös. kyllä jokainen aikuinen on tuollaisessa tilanteessa vastuussa kaikista lapsista joita näkee ei vaan omastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

tai ainakin olemaan varomatta.

ja jos pentu ei ymmärrä ( ja vanhempansa, ) sitten ensin pari läheltä piti tilannette, että muksut laskee läheltä ohi/päin. Eiköhän ala oppia pentu ja vanhempansa.

Et älykääpiö varmaan tajua, että päälle laskeminen voi olla hengenvaarallista?

Uskomatonta, että pulkkamäestäkin saadaan aikaan taistelutanner av-mammojen kesken. Eikä osata puuttua vaaratilanteisiin tai ohjata muita PAIKAN PÄÄLLÄ vaan tullaan tänne itkemään.

Vierailija
30/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joten kyllä sanon. Ystävällisesti. Suoraan lapselle. Toimii.


Minusta olisi tuntunut tosi hassulta lähteä kiilailemaan jonoon (tai odottaa jonossa) jotta olisin päässyt lapsen luokse ja ohjata hänet jonon perälle kun isä kuitenkin seisoi valmiiksi siellä mäen päällä.

Tuo lapsi siis laski suuren mäen yläpäässä eikä tullut edes alas asti.

Koululaisemme laskivat kavereidensa kanssa, eivät halunneet meitä vanhempia laskemaan.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiilatkaa vaan reippaasti jonon ohi ja nouskaa mäki takaisin keskeltä mäkeä, ettei kukaan vaan ehdi laskea sitä ennen teitä. Ja jos joku toinen uskaltaa tehdä samoin, niin neuvon, että laskekaa vaan päälle. Mitäs jäi siihen eteen kävelemään.


Suhtaudut asiaan todella aikuismaisesti. Minäpä olin niin etevä ja nero lapsi, että osasin jo kouluikäsenä ohjata pulkkaa :-DDDDD

tota sun etevyyttä ja neroutta noiden hymiöiden takia. taidat olla joku 13v teini, eixnii ;-DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD kunnon urpo :-DDDDDDDDDDDDDDD tajuuksä?

Vierailija
32/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta eikö tosiaan kukaan aikuisista sanonut niille vanhemmille mitään? Yleensähän kuitenkin joukossa on joku, joka ei enää kestä tilannetta ja avaa suunsa, mutta iis seurasitte sitä kaikki ilman, että huomautitte vanhemmille? Saanko kysyä, mikset sanonut?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

taidat olla joku 13v teini, eixnii ;-DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD kunnon urpo :-DDDDDDDDDDDDDDD tajuuksä?

Ite oot :-DDDDDD ja nyt mee hakee mulle yks ES :-DD

Vierailija
34/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta eikö tosiaan kukaan aikuisista sanonut niille vanhemmille mitään? Yleensähän kuitenkin joukossa on joku, joka ei enää kestä tilannetta ja avaa suunsa, mutta iis seurasitte sitä kaikki ilman, että huomautitte vanhemmille? Saanko kysyä, mikset sanonut?


En sanonut henkilökohtaisesti noille vanhemmille mitään, koska oletin, että jos yleisesti huudetaan n. parin minuutin välein että muistakaa jonottaa, mennä rinteestä nopeasti pois ja nousta ylös reunaa pitkin, niin he ymmärtäisivät asian periaatteessa koskevan myös heidän poikaansa, mutta jostain syystä eivät nähneet tarpeelliseksi noita neuvoja noudattaa.

Olisi siis varmaan pitänyt mennä sanomaan vaikka sille äidille että ne ohjeet koskevat myös hänen lastaan. Minusta se olisi tuntunut kuitenkin vähän töykeältä.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se ärsyttää, mut ehkä ne joskus oppivat.

tuskin. vanhemmat käyttäytyvät tai eivät käyttäydy, eivät tule koskaan oppimaan.

on olemassa ihmisiä joille tuo paska sallitaan. yleensä sitä selittää jollain tapaa rahalla leveily.

Vierailija
36/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

hämmästyttää että siellä oli vaan yksi tuollainen, kyllä isossa joukossa yleensä on pari muutakin jotka eivät vain ymmärrä ja huomaa että muillakin on pienempiä kersoja mukana, ja heitä ei vain päästetä häiriköimään muita, ottamaan tilaa haltuunsa.

Vierailija
37/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

turha täällä enää asiaa on harmitella. Olisit mennyt sanomaan, että voitaisiinko kaikki jonottaa vuoroa.Jotkut vanhemmat on tuollaisia, varsinkin esikoislastensa kanssa.

Vierailija
38/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

sitä, että siellä mäessä on muitakin laskioita. Ihanaa meidän lapsi konttaa mäkeä ylös (juu sitä mitä muut yrittää tulla alas) ym.



Vierailija
39/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se ärsyttää, mut ehkä ne joskus oppivat.

Vierailija
40/57 |
10.02.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

On teidän mammojen elämä pienestä kiinni :--DDDDD

Varmaan muina viikkoina koko mäki iha tyhjä :-DDD

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän yhdeksän