Surettaa parikymppisenä vakavan parisuhteen aloittaneet ja lapsen saaneet...

Ongelmat saattavat silti olla isompia kuin bilevaatteide valitseminen.



Jokseenkin on turhaa myös veistää elämälle jokin muotti, jonka mukaan kaikkien tulisi elää. Se on ahdistavaa, mustavalkoista ja ylimielistä. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa elää vaan kaikenlainen elämä on yhtä hyvää ja arvokasta.



Mutta tämä taitaa olla pelkkä laimea provo.

kun huomaavat että bailaus ei olekaan kivaa nyt, kun kaikki muut baarissa ovat 20-v. ja musakin on ihan outoa!).

parikymppisellä on usein juuri vastuutonta lorvehtimista. Sitä jatkuu monilla kolmeenkymppiin saakka. Ja sitten ei enää osatakaan asettaa toista etusijalle (=ottaa vastuuta vanhempana). Kun lapsi(a) syntyy, ollaan ihan helisemässä, kun kaikki onkin niin *rankkaa*.

lapset ovat isoja, melkein aikuisia. Sanoi, että nyt alkaa uusi kaksikymppisyys, aikoo matkustella ja bailata.



Helpompaahan se on noin päin, nyt ei tarvitse lapsenvahtia jos vaikka menee viikon lomalle, ja rahaa on käytettävissä ihan eri tavalla kuin kaksikymppisenä.



Eli ei sureta eikä säälitä vaikka itse olen tehnyt toisinpäin, bailannut kaksikymppisenä ja perustanut perheen vanhempana.



Kukin tavallaan.

Toisille sopii paremmin toinen, toisille toinen malli. Itse säälin juuri niitä, jotka bilettävät ikävuodet 20-30, eivätkä enää sen jälkeen osaa ottaa vastuuta mistään.

Ei se mene noin vaikka kuinka haluaisi.

Ihan yhtä hullua kuin jos ostaisi 20-vuotiaana kaikki ne Barbiet joita ei lapsena saanut. Ei ne vain merkitse enää mitään toisin kuin silloin sopivassa iässä. Baarimikkojen flirtti on ihanaa alaikäisenä baariin päässeestä, noloa aikuisesta.

lapset ovat isoja, melkein aikuisia. Sanoi, että nyt alkaa uusi kaksikymppisyys, aikoo matkustella ja bailata.

Helpompaahan se on noin päin, nyt ei tarvitse lapsenvahtia jos vaikka menee viikon lomalle, ja rahaa on käytettävissä ihan eri tavalla kuin kaksikymppisenä.

Eli ei sureta eikä säälitä vaikka itse olen tehnyt toisinpäin, bailannut kaksikymppisenä ja perustanut perheen vanhempana.

Kukin tavallaan.

en ole kokonut koskaan mitään oloja muiden elinolosuhteista. Tosin Afrikaa käy sääliksi niitä kärpäsiä kuolleiden vauvojen silmillä ja imettävien äitien kimpussa, mutta ei koskaan kotimaan parikymppisten äitien tuskaa. Ehkä se ei ole tuskaa. Meillä käy synnyttää siinä iässä. Muualla se on kuolema. Elintaso siis pops ja rocks.

kyllä mä ehdin viettää huoletonta nuoruutta ennen kuin lapsi syntyi kun olin 25. Ja kun sopiva mies tuli vastaan jo 20-vuotiaanan, niin olisiko pitänyt pistää erinomaisen toimiva suhde poikki vaan koska "ei näin nuorena kuulu vielä vakiintua"?



Eivät valinnat miehen ja lastenhankinnan suhteen vielä ole kaduttaneet, vaikka ikää on jo yli 40 vuotta.

että nyt kun olen 50v lapset ovat aikuisia ja aika omillaan, ainakin niin omillaan kuin opiskelevat ja työtä tekevät nuoret aikuiset ovat.



Kauhistuttaisi miten lellittyä iltatähteä, jota kovasti 37v halusin, jaksaisin katsella murkkuna, omien huonosti nukuttujen hikoiluöitteni ja känkkäränkkäpäivieni kanssa. Saati että saisin kuskata vielä 5v yhtä lasta milloin mihinkin harrastukseen, itkeä jättäneitä poikaystäviä, finnejä jne

Eivätköhän nämä parikymppisinä vakavassa parisuhteessa olevat ja lapsia saavat ymmärrä itse, mistä jäävät paitsi ja mitä saavat vaihdossa tilalle.



Kenellekään ei tule yllätyksenä, että jos esikoisen saa 22-vuotiaana, niin ei voi mennä ja juosta ja olla vastuuton (mitä se kenellekin tarkoittaa) samalla tavalla kuin ennen lasta.



Ps. 20-vuotias ei ole teini, senikäisellä saattaa mielessä pyöriä oikeitakin ongelmia.

Yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamattta, kaikki +20 ikäisenä perheen perustaneet eroavat neljän kympin korvilla.

Liian nuoria sitoutumaan, sanon minä. 40v:nä huomataan että ollaan ihan erilaisia, paljon elämää edessä, lapset melkein aikuisia..ja siitä se lähtee turhautuminen.

Arki sujuu eikä parisuhdetta tarvitse murehtia?

Olisiko pitänyt jättää hyvä mies sen vuoksi että ei saa kokea villiä sinkkuelämää ja baarimikkojen flirttiä?

Jotkut meistä arvostavat eri asioita kuin sinä ap!

Tuleeko yllätyksenä?

mä aloin seurustella vakavasti 20 vuotiaana, naimisiin ja eka lapsi 22 vuotiaana.

Nyt 40v ja 4 lapsen äiti. Ja päivääkään en vaihtaisi pois.



3 vuotta juoksin baareissa yms. ja se riitti mulle ihan hyvin. En ole koskaan kaivannut alkoholia tai baarielämää itselleni. Minä olen nauttinyt täysin siemauksin lapsistani ja perheetäni. Olemme asuneet ympäri palloa, matkustelleet paljon, eläneet todella rikasta elämää mieheni ja lastemme kanssa. Ja en näe sille loppu.



Jotkut vaan tietää aikaisemmin mitä elämältä haluavat kuin toiset.

Oneksi me ihmiset ollaan erilaisia ;) Minua surettaa ne 20-30 vuotiaat jotka pomppivat sängystä sänkyyn ja/ tai örveltävät baareissa, pitämässä "hauskaa".



Olen varmasti sinulle kauhukuva- parisuhde alkoi kun olin 15v (toki silloin en ollut mielä vakavissani ;)), naimisiin mentiin kun olin 18, samana vuonna syntyi esikoinen, parin vuoden päästä toinen ja siitä 3v päästä kolmas lapsi. Nyt olen lähes 40v, lapsia useampi enkä päivääkään vaihtaisi pois!



ps.. edelleen olen naimisissa saman miehen kanssa, opiskelut on hoidetu- itseasiassa nopeammin kuin noilla lapsettomilla bilehileillä aikanaan, työpaikat jne on. tuskin paljosta olen jäänyt paitsi kun baarielämä on jäänyt väliin ;)

Tämän parisuhteen aloitin 17v, eka lapsi 20v ja toinen 22v ja mausta tuntuu ihan siltä että tätä mun kuulukin tehdä! Rakastan mun elämää:)

sen tärkeän sanan: mielestäni

juuri näin! vaikka itse vakiinnuin ja ekan lapsen sain vasta lähempänä 30v., en ymmärrä ajattelutapaasi. Ensinnäkään 20v ei ole mikään lapsi. Siinä iässä kuuluu opiskella tai jollain voi olla jo ammatti. Kaikkia ei baareissa roikkuminen kiinnosta (kuten ei minuakaan). Ehdin tosin matkustella ja asua ulkomailla ja tehdä kaikenlaista ennen perheen perustamista joten en ole kokenut että vastuu lapsista veisi elämästäni jotain pois (päinvastoin...)

Ap taitaa olla ikäistään kypsymättömämpi. Olen itse nyt 45 ja minulla on myös n.20v ystäviä jotka eivät ole mitään tyhjäpäisiä kakaroita vaan nuoria jotka lähtevät rohkeasti esim. opiskelijavaihtoon, vapaaehtoistöihin ulkomaille (tai ovat sieltä tulleet tänne), ovat löytäneet kumppanin jostain matkan varrelta eikä se baarikaan ole ykkösasia elämässä.

Jos parikymppiselä ei ole muuta mietittävää kuin mitä laittaa päälle, kannattaa ottaa itseä niskasta kiinni ja suhtautua elämään hieman vakavammin. Sen ikäinen on kuitenkin jo kaksi vuotta ollut vastuussa omasta elatuksestaan. Baariinkin pääsee jo 18v joten 20v mennessä on ehtinyt hillua ihan tarpeeksi.

Ihmiset ovat erilaisia ja se mikä yhdelle sopii, ei sovi toiselle ja päinvastoin.

sen tärkeän sanan: mielestäni

juuri näin! vaikka itse vakiinnuin ja ekan lapsen sain vasta lähempänä 30v., en ymmärrä ajattelutapaasi. Ensinnäkään 20v ei ole mikään lapsi. Siinä iässä kuuluu opiskella tai jollain voi olla jo ammatti. Kaikkia ei baareissa roikkuminen kiinnosta (kuten ei minuakaan). Ehdin tosin matkustella ja asua ulkomailla ja tehdä kaikenlaista ennen perheen perustamista joten en ole kokenut että vastuu lapsista veisi elämästäni jotain pois (päinvastoin...)

Ap taitaa olla ikäistään kypsymättömämpi. Olen itse nyt 45 ja minulla on myös n.20v ystäviä jotka eivät ole mitään tyhjäpäisiä kakaroita vaan nuoria jotka lähtevät rohkeasti esim. opiskelijavaihtoon, vapaaehtoistöihin ulkomaille (tai ovat sieltä tulleet tänne), ovat löytäneet kumppanin jostain matkan varrelta eikä se baarikaan ole ykkösasia elämässä.

Jos parikymppiselä ei ole muuta mietittävää kuin mitä laittaa päälle, kannattaa ottaa itseä niskasta kiinni ja suhtautua elämään hieman vakavammin. Sen ikäinen on kuitenkin jo kaksi vuotta ollut vastuussa omasta elatuksestaan. Baariinkin pääsee jo 18v joten 20v mennessä on ehtinyt hillua ihan tarpeeksi.

Ihmiset ovat erilaisia ja se mikä yhdelle sopii, ei sovi toiselle ja päinvastoin.

ap, tuo ikähaarukkasi 20-25 on melkoisen laaja. 25-vuotiaalla on usein jo eka asuntolainakin otettu. En todellakaan sääli ihmisiä jotka kykenevät vastuulliseen elämään sen sijaan että keikkuvat biletopissa. Mutta provohan tuon oli pakko oli.

Itse olen 23 vuotias, menin viime vuonna naimisiin ja sain esikoiseni. En pidä baareissa käymisestä tai ns. bilettämisestä. Aivan turhaa touhua omasta mielestäni. Toiset pitävät siitä, toiset eivät...

Olen bilettänyt ihan tarpeeksi 15 vuotiaana.

Itse olen 23 vuotias, menin viime vuonna naimisiin ja sain esikoiseni. En pidä baareissa käymisestä tai ns. bilettämisestä. Aivan turhaa touhua omasta mielestäni. Toiset pitävät siitä, toiset eivät...

Olen bilettänyt ihan tarpeeksi 15 vuotiaana.

Siis että ala-ikäisenä tuli biletettyä niin paljon ettei se oikein kiinnostanut enää 18-vuotiaanakaan. Naimisissa en ole, mutta sama mies on ollut 17-vuotiaasta ja nyt ollaan 25, lapsia on 2. En kadu valintaani, ei varmasti tule surku 40-vuotiaana että voi kunpa olisin bilettänyt pidempään. Tuskin mua silloinkaan sen enemmän mikään baareihin tai yökerhoihin vetää kuin ennenkään.

Minä rupesin seurustelemaan 18-vuotiaana. Olin 22 v. kun muutettiin yhteen, 23 v. kun ostettiin oma asunto ja 26 v. kun saatiin ensimmäinen lapsi. Nyt olen viisikymppinen.



Olen ihan riittävästi saanut juhlia yksin ja yhdessä. Ainoa asia, mitä en ole kokenut, on yhden illan panosuhteet, mutta se taas johtuu omasta luonteestani. Olen hyvin tyytyväinen elämääni.