Erittäin hankala ja takertuva ystävä

Tasan samoin kuin sinulla! Sain niinpaljon traumoja hänestä että psykoterapiassa paljon asiaa käsitellään. pelkään yhä kohdata häntä.

Tasan samoin kuin sinulla! Sain niinpaljon traumoja hänestä että psykoterapiassa paljon asiaa käsitellään. pelkään yhä kohdata häntä.

Jotenkin lohdullista kuulla, että meitä on muitakin. :( Tässä maassa on niin paljon kaikenlaisia persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä, että meitä uhreja varmasti riittää. Minä en ole ainakaan vielä yurvautunut terapiaan; lähinnä vain haluaisin päästä eroon kyseisestä ihmisestä. En halua olla liian utelias, mutta menitkö sinä psykoterapiaan ihan tämän ystäväsi takia vai ensisijaisesti jostakin muusta syystä? Jaksamistaa!

olet päätynyt tällaisen ihmisen ystäväksi?

Raastaa näköjään sinuakin. Minulla on kaksi vastaavaa ollut. Olen toiselle sanonut ettei hän ole ystäväni. Vieläkin tuntuu pahalta kun sanoin niin mutta hän kuristi henkisesti aivan sairaalla tavalla. Toisesta tein lastensuojeluilmoituksen josta tietysti suuttui niin että ystävyys meni. Ilmoitus ei ollut todellakaan aiheeton ja pari vuotta sen jälkeen hänen lapsi otettiinkin huostaan.

Miten olet päätynyt tällaisen ihmisen ystäväksi?

Kyseessä on lapsuudenystävä. "Muuttunut" tuollaiseksi vasta vartuttuaan.

Raastaa näköjään sinuakin. Minulla on kaksi vastaavaa ollut. Olen toiselle sanonut ettei hän ole ystäväni. Vieläkin tuntuu pahalta kun sanoin niin mutta hän kuristi henkisesti aivan sairaalla tavalla. Toisesta tein lastensuojeluilmoituksen josta tietysti suuttui niin että ystävyys meni. Ilmoitus ei ollut todellakaan aiheeton ja pari vuotta sen jälkeen hänen lapsi otettiinkin huostaan.

Raastaa tosiaan! :( Ikävää, että sinulle on sattunut kaksi tällaista! Toivottavasti minulle ei enää enempää näitä tapauksia tule eteen. Pääsitkö sinä tuosta toisesta eroon ihan vain toteamalla, ettei ole ystäväsi? Tuliko mitään niin sanottuja jälkiseuraamuksia? Ei tämä häivytys tosiaan taida toimia.

Raastaa näköjään sinuakin. Minulla on kaksi vastaavaa ollut. Olen toiselle sanonut ettei hän ole ystäväni. Vieläkin tuntuu pahalta kun sanoin niin mutta hän kuristi henkisesti aivan sairaalla tavalla. Toisesta tein lastensuojeluilmoituksen josta tietysti suuttui niin että ystävyys meni. Ilmoitus ei ollut todellakaan aiheeton ja pari vuotta sen jälkeen hänen lapsi otettiinkin huostaan.

Raastaa tosiaan! :( Ikävää, että sinulle on sattunut kaksi tällaista! Toivottavasti minulle ei enää enempää näitä tapauksia tule eteen. Pääsitkö sinä tuosta toisesta eroon ihan vain toteamalla, ettei ole ystäväsi? Tuliko mitään niin sanottuja jälkiseuraamuksia? Ei tämä häivytys tosiaan taida toimia.

Hän saattoi soittaa kymmenen kertaa päivässä, siis oikeasti, en tippaakaan liioittele. Kun kysyi miksi en ole vastannut, sanoin lopulta että et ole ystäväni. Senkin jälkeen yritti soittaa, enkä vastannut enää koskaan. Hävettää käytökseni mutta en muutakaan keksinyt. Pääsin kuitenkin eroon mutta onhan minulla siitä kauhean paha mieli, sanoa nyt noin :(

toimi kyllä kohdallani. Asiaa auttoi varmaankin se, että hän hyvin tylysti kieltäytyi auttamasta minua pikkuasiassa sen jälkeen kun olin todella paljon auttanut häntä. Eli ymmärsi itsekin että minulla oli syytä ottaa etäisyyttä.



Kesti kyllä aika kauan ennen kuin hän uskoi, että enää vain tavatessa tervehditään eikä enää muuta. Vieläkin joskus hän koettaa takertua mutta ei kovin sitkeästi.

Tämä tuttava on lapseton, hyvin koulutettu, miehetön. Kaiken pitää mennä hänen ehdoillaan, ei tule vastaan. "Ystävyys" on nykyään hänen kurjuutensa kuulemista, en jaksa.

Tahdon hänelle hyvää, mutta en tiedä, miten se tapahtuu.

kun yhteydenpito ei lakannut. En haluaisi olla ikävä ihminen, mutta oma terveys alkoi jo vaarantua ihmisestä, joka oli imeä minut kuiviin henkisesti.

toimi kyllä kohdallani. Asiaa auttoi varmaankin se, että hän hyvin tylysti kieltäytyi auttamasta minua pikkuasiassa sen jälkeen kun olin todella paljon auttanut häntä. Eli ymmärsi itsekin että minulla oli syytä ottaa etäisyyttä.

Kesti kyllä aika kauan ennen kuin hän uskoi, että enää vain tavatessa tervehditään eikä enää muuta. Vieläkin joskus hän koettaa takertua mutta ei kovin sitkeästi.

Saanko udella, kuinka kauan sinulla tuo häivytys kesti, ennen kuin henkilö ymmärsi yskän? Minä olen nyt häivyttänyt pari vuotta, ja yhteydenottotahti on hiipunut siihen, että viestiä pukkaa ehkä kerran parissa, kolmessa kuukaudessa (eli silloin kun "ystävä" tarvitsee jonkun likakaivon, johon vuodattaa kaikki maailman pahuus, sitähän minä hänelle olen). Jotain tulosta häivytyskin on siis saanut aikaan. Mieluiten vältän välien katkaisemin dramaattisesti, koska kyseinen henkilö on hyvin kostonhimoinen ja saattaisi esim. alkaa levittää minusta ties mitä valheita. Muutama muu hänen entinen ystävänsä on tuollaisen likakampanjan ja häiriköinnin kohteiksi joutuneet.

Olen TODELLA kiitollinen teille kaikille vastauksista! :) Emme ole yksin! Terv. AP

kun yhteydenpito ei lakannut. En haluaisi olla ikävä ihminen, mutta oma terveys alkoi jo vaarantua ihmisestä, joka oli imeä minut kuiviin henkisesti.

Tuota puhelinnumeron vaihtoa olen itsekin miettinyt. Mutta asumme samalla paikkakunnalla ja mietin, että jos vaihdan numeroa, niin miten hän siihen mahdollisesti livenä reagoi... Varsinkin hänen äkkipikaisuutensa tietäen.

En itsekään haluaisi olla ikävä ihminen, mutta kun oma jaksaminen on todella kuitilla. "Ystävälläni" on aivan varmasti ongelmansa, mutta niin on minullakin - ja joskus omanikin ovat niin raskaita, etten meinaa jaksaa kantaa. :(

Olin tämän ystävän kanssa parisuhteeseen verrattavassa suhteessa (siis ei intiimisti!). Hän alkoi hallita elämääni, halveksia ratkaisujani, näyttää halveksintaansa pienillä eleillä.



Ja MINÄ USKOIN HÄNTÄ! Pidin häntä henkisenä guruna. Pidin hänen ajatusmaailmaansa ainoana oikeana. Uskoin kaiken!



Jälkeen päin olen nuo tajunnut.



Häivytyksellä onnistuin "eroamaan" kuristavasta ystävyydestä.



T: psykoterapiassa käyvä kakkonen

Hän saattoi soittaa kymmenen kertaa päivässä, siis oikeasti, en tippaakaan liioittele. Kun kysyi miksi en ole vastannut, sanoin lopulta että et ole ystäväni. Senkin jälkeen yritti soittaa, enkä vastannut enää koskaan. Hävettää käytökseni mutta en muutakaan keksinyt. Pääsin kuitenkin eroon mutta onhan minulla siitä kauhean paha mieli, sanoa nyt noin :(

Tämä ei varmasti paljon lohduta, mutta minusta sinä tunnet aivan turhaa syyllisyyttä. Minun "ystäväni" ei ole läheskään noin päälle käyvä, mutta koen silti hänen takiaan huomattavaa ahdistusta toisinaan. Sinä teit vain sen, mikä oli pakko. Et tehnyt mitään väärää.

Unohdan aina laittaa näihin viesteihin merkinnän siitä, että olen tämän ketjun aloittaja, mutta nyt muistan: Terv. AP :)

Olin tämän ystävän kanssa parisuhteeseen verrattavassa suhteessa (siis ei intiimisti!). Hän alkoi hallita elämääni, halveksia ratkaisujani, näyttää halveksintaansa pienillä eleillä.

Ja MINÄ USKOIN HÄNTÄ! Pidin häntä henkisenä guruna. Pidin hänen ajatusmaailmaansa ainoana oikeana. Uskoin kaiken!

Jälkeen päin olen nuo tajunnut.

Häivytyksellä onnistuin "eroamaan" kuristavasta ystävyydestä.

T: psykoterapiassa käyvä kakkonen

Kiitos, kakkonen, kun jaoit tämän! Saako kysyä, kuinka vanhoja olitte noin suurin piirtein? Itse olen vähän päälle parikymppinen, kuten "ystävänikin".

Minun ystävyyssuhteeni ei ihan noin tiivis ollut/ole, mutta täsmälleen samoja piirteitä siinä on: "ystäväni" on aina oikeassa, eri mieltä ei saa olla, hän määrää kaikesta jne. Rasittavaa! Toivottavasti häivyttäminen toimii minullakin!

Toivottavasti voit hyvin ja psykoterapiasta on sinulle apua. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi. :)

Nostan vain, jos jollakulla olisi vielä kokemusta samasta.

Jos hän suuttuisi, se kohtaus olisi varmaan aika äkkiä ohi. Mutta häntä miellyttämällä joudut kärsimään pitempään.

Hei!

Tiedän että ketju on vanha, mutta aihe ei. Löysin ap:n kirjoituksen ja elän tällä hetkellä täysin samassa tilanteessa. En olisi ikinä uskonut, että ihmiselle voi tulla näin pienestä näin kuristava olo. Kun alettiin vajaa vuosi sitten pyöriä tämän erään kaverin kanssa, olin ilahtunut kaveruudestamme. Kuinka suuren virheen teinkään. Kaveri haluaa todella tiivistä best friend -meininkiä ja pettyy jatkuvasti kun en ehdi nähdä. Minulla on todella rankka vuorotyö, jossa vapaa-aika ei ole mitään popcornia ja leffateatteria, vaan täysin pelkkää palautumista ja valmistautumista seuraavaan vuoroon.

Olen alkanut pelkäämään puhelintani, koska välillä en uskalla vastata ja sitten taas pelottaa minkä selityksen varjolla en ole tavoitettavissa. Jos vastaan, joudun aina kokemaan syyllisyyttä siitä että joudun sanomaan tapaamisehdotuksille ei. Melkein mitä tahansa omista aikomuksistani tai ajatuksistani kerronkin, aina saan haukut että pitäisi mieluummin tehdä toisin. En silti aio elää elämääni hänen toiveiden mukaisesti. Tilanne, jossa joudun taistelemaan (ihan kuin huonossa parisuhteessa) ja puolustelemaan jatkuvasti näkemyksieni puolesta, on uuvuttava. Olen tottunut normaaleissa ystävyyssuhteissa täysin toisenlaisiin normeihin.

Pahoin pelkään, että kaverini sosiaaliset taidot ovat niin huonot, ettei hän huomaisi pitkään aikaan mitään outoa siinä, että ainoastaan hän soittaa minulle eikä toisinpäin. Tässä vajaan vuoden aikana hän on yrittänyt aloittaa jos minkälaista uutta harrastusta minun kanssani, jolloin sitoutuisin jatkuvaan näkemiseen. Onneksi olen ajatellut aina myös seuraavaa viikkoa pidemmälle ja kieltäytynyt. Tästä ei voi seurata hyvää jos tämän antaa jatkua. Olen muutenkin iän myötä alkanut arvostaa ihmisissä sellaista tervettä käytöstä, jota tämä kaveri ei todellakaan edusta, vaikka monella mittarilla ihan mallikelpoinen kansalainen onkin.

Mullakin oli vastaava ystävä nuorempana. Hän todella vei kaikki voimani ja lopulta aloin tietoisesti vältellä häntä vaikka minkä tekosyiden ja valheiden nojalla. Vuosien kuluessa yhteydenpito lakkasi ja hyvä niin.

En uskalla kirjoittaa.