Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pojan isä ei halua enää olla lapselle isä - lapsen suru
07.02.2013 |
Miten voisin opettaa lastani käsittelemään suruaan kun isä ei enää halua olla lapselle isä?
Kyseessä epävakaa ihminen, joka ehdotti lapsenhankintaa, sinnitteli pitkän yrityksen ja kun vuosien kuluttua tärppäsi ja lapsi oli tulossa, hän päätti suhteen ja sanoi ettei halua olla lapseen yhteydessä. Koko raskausaikana mies ei vastannut yhteydenottoihin. Synnytyksestä soitettiin eikä vastannut siihenkään.
Kuvittelin hänen lämpenevän ja asian tulevan konkreettiseksi kun lähetän kuvan. Lähetin kuvia ja kirjeen, että lapsi ansaitsee isänsä vaikka erosimmekin. Mies tapasi muutaman kerran lastaan tuolloin, tietenkin meillä kun vauva oli vasta pieni.
Säännölliset viikonlopputapaamiset oli 1,5-2,5v iässä. Sitten isä ei tavannut lasta koska minä olin suututtanut hänet. Poika jätti isänsä vastaajaan viestin että isi, ootan sua mun synttäreille, tuuthan? Isi ei koskaan vastannut.
Käynti lastenvalvojalla kirvoitti taas tapaamaan poikaa, 3v-4v poika kävi isällään melkein joka viikonloppu. Tapaamisiin kuului alusta asti kova itku,lapsi odotti isää ja puhui isästä, mutta kun lähtö läheni, hän alkoi itkemään ja huutamaan ettei isälleen halua. Aina maanittelin hänet sängyn alta pois ja isälle. Ei ollut merkkejä väkivallasta tai muuta.
Tilanne kärjistyi kun isä sai raivokohtauksen hakiessaan lasta, jolloin kieltäydyin antamasta lasta sinne. Seuraavalla kerralla lapsi ehdottomasti kieltäytyi menemästä isälle ja oli pitkään peloissaan että isä tulee taas huutamaan meille, tai että isä vie hänet sinne väkisin.
Silloin ilmoitin isälle että lapsi ei nyt voi tulla, sillä hän edelleen pelkää isäänsä. Isä maanitteli lapsen puhelimitse sinne ja lapsi suostui. Sieltä tultuaan lapsi kertoi kuinka isä oli pakottanut syömään joitain tiettyjä ruokia joista oli etukäteen sovittu ettei hänen tarvitse siellä sitä syödä. (luulen että siellä on ollut jotakin muutakin epämiellyttävää kuin vain tämä!)
Enää lapsi ei halunnut mennä isälleen. Ei edes suostuttelun jälkeen. Ilmoitin isälle ettei lapsi tule, koska pelkää siellä jotakin. Isä huusi ja raivosi kunnes ilmoitti ettei enää aio olla lapselle isä.
Asiasta on pian vuosi, poika on alkanut jo kysellä isän perään. Hän muistaa edelleen kuinka isä raivosi meidän ovella ja pelkää että isä huutaa taas. Kuitenkin hän haluaisi nyt jo yhdeksi yöksi sinne, ehkä isä ei enää olisi niin pelottava ja ehkä hän nyt pärjää jo siellä. Olisi uusia sisaruksiakin siellä, (tosin poika ei saa koskea vauvaan siellä??) joihin suhde siis luonnollisesti katkennut nyt.
Minä en usko että isä alkaisi enää, kun on niin tehnyt selväksi ettei ole enää isä lapselle. Ja mietin kuinka paljon lapsi on kärsinyt jo tästä tilanteesta ja isäsuhteestaan. Kerroin lapselle ettei hänen isänsä osaa oikein olla kunnollinen ja hyvä isä, ja että isä oli päättänyt ettei enää kasvata poikaa.
Olen itse jo uudessa liitossa ja mies on asunut kanssamme siitä lähtien kun lapsi on ollut hyvin pieni. Hän kutsuu miestäni useimmiten isiksi, eli ilman miehenmallia hän ei jää.
Mietin tuota, pitääkö tuollaista sairasta isä-poikasuhdetta vaalia vain siksi että isä on biologinen isä ja lapsi joskus sitä kaipaa. Vai onko nyt minun tehtävä asettaa rajat ja olla ottamatta yhteyttä lapsen isään.
Huoltaja hän ei ole ikinä ollut. Hän ei ole ikinä soitellut lapselle, vaan kaikki yhteydenpito on ollut meiltä päin. Olen tehnyt kaikkeni tukeakseni isä-lapsisuhdetta koska koen sen tärkeäksi lapselle. Nyt se ehkä olisikin vain haitaksi?
Mitä pitäisi tehdä? Neuvolaan varaan lapselle jutteluaikaa, koska hän on tietenkin ollut surullinen.
Kommentit (10)
Itsellä aika samanlainen historia oman isän kanssa, tosin tuon kiusaamisen isän luona hoiti uusi vaimo, ei isä. Mutta yhteys katkesi hänen halustaan, kun olin alle 10v. Eli osaan samistua poikasi tilanteeseen aika hyvinkin.
Iso suru se tietty on ollut aina, että isää ei ole, mutta sille en itse mitään voi, joten sen kanssa on vaan elettävä.
Saisitko sen isän mukaan sinne neuvolaan? Jos juttelisi lapsen kanssa niin, että sinä et olisi huoneessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä aika samanlainen historia oman isän kanssa, tosin tuon kiusaamisen isän luona hoiti uusi vaimo, ei isä. Mutta yhteys katkesi hänen halustaan, kun olin alle 10v. Eli osaan samistua poikasi tilanteeseen aika hyvinkin.
Iso suru se tietty on ollut aina, että isää ei ole, mutta sille en itse mitään voi, joten sen kanssa on vaan elettävä.
Saisitko sen isän mukaan sinne neuvolaan? Jos juttelisi lapsen kanssa niin, että sinä et olisi huoneessa?
Jossa käytiin tuon raivokohtauksen jälkeen ja ennen kuin poika kävi kokeilemassa isillä olemista yhden yön verran.
Juteltiin siis todella perheneuvolassa, jossa minua lähinnä hävetti miehen käytös siellä, myötähäpeää. Hän huusi, haukkui, syytteli ja uhkaili minua. Asiaan ei oikein saatu mitään keskustelua, hän tuijotteli ne hiljaiset hetkensä puhelintaan tai kenkiään. Silmiin ei kuitenkaan katsonut eikä antanut mitään järkevää vastausta mihinkään. Uskaltauduin kuitenkin antamaan lapsen silloin isälle, kun hän sai mumistua "mm joo" siihen perheneuvolan sosiaalityöntekijän kysymykseen, että eikö lapsen etu olekin kaikkein tärkein.
Eli keskusteluyhteyttä hänen kanssa ei vain yksinkertaisesti ole enää.
Siitäkin huolimatta että lapsi kaipaa isäänsä. Isä on niin epävakaa, että ei tuosta suhteesta ole kuin haittaa lapselle.
Ei tuollainen on/off-suhde tee lapselle hyvää. Lapsi toki suree asiaa, mutta surtuaan tarpeeksi kauan ehkä hyväksyy tilanteen ja aikuisena varmaan ymmärtääkin.
Itse olen isättömänä kasvanut, näin isääni viisivuotiaaksi asti silloin tällöin, mutta en säännöllisesti, sen jälkeen näin hänet kerran 12-vuotiaana. Olen surrut isättömyyttäni mutta myös ymmärtänyt sen, ettei isästäni ollut minulle isäksi eikä hän minua rakastanut. Minulla on onneksi ihana isäpuoli, joka on läheinen ja hyvä ihminen.
olisin ollut tyytyväinen, että isä tajusi kadota lapsen elämästä. Noin epävakaalle ei voi antaa lasta yön yli hoitoon. Enintään 2-3h päivällä. Jos elämänne on mallillaan miksi haalit isän takaisin elämäänne? Poika tuskin selkeästi ymmärtää tuon ikäisenä tilannetta ja isän julmuutta/kylmyyttä. Pelkkä perustelu, että on pojan isä ei riitä. Pitää olla myös turvallinen aikuinen. Muistathan että personaallisuushäiriö usein opitaan lapsena toisen vanhemman mallista, turhan ison riskin nyt otitte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuollainen on/off-suhde tee lapselle hyvää. Lapsi toki suree asiaa, mutta surtuaan tarpeeksi kauan ehkä hyväksyy tilanteen ja aikuisena varmaan ymmärtääkin.
Itse olen isättömänä kasvanut, näin isääni viisivuotiaaksi asti silloin tällöin, mutta en säännöllisesti, sen jälkeen näin hänet kerran 12-vuotiaana. Olen surrut isättömyyttäni mutta myös ymmärtänyt sen, ettei isästäni ollut minulle isäksi eikä hän minua rakastanut. Minulla on onneksi ihana isäpuoli, joka on läheinen ja hyvä ihminen.
Poika on alkanut nyt ikävöimään häntä enkä ole uskaltautunut ottamaan yhteyttä, pelkään että joudun taas seuraamaan sivusta kuinka isä tuottaa pettymyksen pojalle.
Sinä ja puolisosi olette ne turvalliset aikuiset lapselle. Perustele lapselle, että maailmassa on ihmisiä joiden on vaikea huomata miltä muista tuntuu. Tälläiset ihmiset keskittyvät liikaa omaan elämäänsä eivätkä aina muista muita. Sanot että olet ihana poika ja teille tärkeä, valitettavasti isä haluaa elää omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valvotut tapaamiset, ei muuta.
Joko hänen kotonaan tai ei ollenkaan, eli sitten ei ollenkaan.
Muista painottaa pojalle, ettei syy ole hänessä ollenkaan. Lapsi alkaa helposti miettiä mikä itsessä on vialla kun isä ei halua nähdä. Paljon rakkautta ja turvaa niin poika kyllä selviää tuosta. Parempi pysyä kaukana niin häiriintyneestä isästä.
Alue: Aihe vapaa
Pyydän nyt neuvoa kuitenkin.