Onko joku loukannut sinua niin syvästi, ettet ole antanut anteeksi, etkä anna?

Isäni. Koko elämäni ajan, syntymästä aina tähän päivään, tämä henkisesti sairas p*skiainen on ollut minua, omaa lastaan, kohtaan kuin vihollinen. Yrittänyt kampittaa ja loukata kaikilla mahdollisilla tavoilla, pahoinpidellyt henkisesti ja fyysisesti. Vasta pari vuotta sitten tajusin, ettei mun - aikuisen ja oikeustoimikelpoisen henkilön - tarvitse sietää ihan mitä vaan pinnallisen sukulaissuhteen vuoksi. Nykyisin yritän välttää tuon ihmisen seuraa viimeiseen asti ja suhtaudun häneen kuin ilmaan, hän ja hänen sanansa/tekonsa ovat mulle täysin yhdentekeviä ilmiöitä.



Välit eivät voi ikinä olla missään määrin normaalit enkä enää aio tuntea siitä epämääräistä huonoa omaatuntoa, tämä "vanhempi" on itse valinnut kohdella lastaan valitsemallaan tavalla, sitä saa mitä tilaa ja niittää mitä on aikoinaan kylvänyt. Turha odotella vierailulle vanhainkotiin, saa mun puolestani maata kusivaipoissaan hautaan asti.

Jännä juttu, kun oppii pyytämään ja antamaan anteeksi, niin oma mieliala on tosi paljon parempi.

Vielä, kun oppii muutenkin laittamaan ne hiertävät asiat taakseen saman tien. Harmittelee tai antaa kiukuttaa sen hetken ja kääntää katseen eteenpäin. Kuulostaa helpolta ja onkin sitä, kunhan ensin vähän totuttelee.

isäni todella usein,esim.

kerroin,että menen naimisiin niin hän totesi,että voi vittu!



kerroin,että odotan kolmatta lastamme,hän vaihtoi puheenaihetta,ei siis onnitellut tai sanonut asiasta sanaakaan.



anoppini haukkui mua perseenlevittäjäksi ym todella asiallista



serkkuni pyysi lapsensa kummiksi,mutta meitä ei kutsuttu ristiäisiin



eronnut ystäväni sanoi,ettei halua olla yhteydessä ihmisiin joiden kanssa oli tekemisissä avioliittonsa aikana=tämä oli pahin,emme tutustuneet hänen miehensä kautta vaan olimme olleet lapsuuden ystäviä 3 vuotiaasta asti

Nyt hänen elämänsä on sen miettimistä, miten ja milloin tämä tapahtuu.

eronnut ystäväni sanoi,ettei halua olla yhteydessä ihmisiin joiden kanssa oli tekemisissä avioliittonsa aikana=tämä oli pahin,emme tutustuneet hänen miehensä kautta vaan olimme olleet lapsuuden ystäviä 3 vuotiaasta asti

kun on noin sanonut. Sinuna yrittäisin varovasti ottaa yhteyttä.

Ei saa koskaan sitä anteeksi ja mulle ilmaa tämä ihminen. Myös yhteistyö taloyhtiön eteen loppui kokonaan. Ilmoitus todettiin aiheettomaksi.

anteeksi miehelleen pettämisen, mutta ei kaverille? Eikö sen miehen pitäisi olla se ihminen, joka rakastaa kaikista eniten? Ei se naisen syy ole, jos mies lankeaa pettämään.

Jos on lapsia niin ei kannata erota lasten takia. Itse en eroaisi koska meidän pojille isä on tosi tärkeä.

Puoliskan sukulais akka loukkasi, enkä koskaan anna anteeksi. Ehkä joskus juttelen, mutta anteeksi ei saa koskaan. Nämä ärsyttävät ihmiset ei koskaan näe itse tekevänsä mitään väärin. Minä sanoin takaisin ja hän pakeni eikä sanonut mitään. Taisi totuus ottaa koville. En usein sano, mutta kohtuut kaikessa, sitä saa mitä tilaa ja nyt en enää häntä pidä minään. Laiska paska akka. Saa olla ja nauttia ihan omassa rauhassa, vanheta. Hänellä ei ole tunteita ollenkaan, sen näytti silloin.

Mulla on työkaveri, jota pidin ystävänäni. Huomasin kuitenkin aika nopeasti miten puukottaa selkään joka käänteessä ja juorusi kaikille henkilökohtaiset arat asiani. Onneksi olemme nykyään eri osastolla, eikä mun tarvi olla sen sian kanssa tekemisissä yhtään enempää kuin on pakko.

Muutamille entisille ystävilleni. Ennen kuin tapasin mieheni, tapailin joitakin kuukausia yhtä miestä. Tämä mies lopulta pahoinpiteli minut sairaalaan asti. Nämä "hyvät ystäväni" menivät tämän (heille lähes tulkoon tuntemattoman) miehen puolelle, haukkuivat minua kaikille miten olen itse vammani aiheuttanut ja keksinyt koko pahoinpitelyn. Tuo loukkasi ja satutti niin paljon enkä ikinä pysty antamaan sitä anteeksi. Olin näitä ihmisiä pitänyt hyvinä ystävinäni ja loppu tulos tämä. En ole koskaan ymmärtänyt miksi käyttäytyivät näin (tai miten he edes perustelivat että olin ne murtumat ja mustelmat saanut itse aikaiseksi vaikka näistä toinen näki nämä vammat). Vieläkin loukkaa ja surettaa vaikka tapahtumasta jo monta vuotta :(

Rankan ja kunnon repeämien aiheuttaman synnytyksen jälkeisenä päivänä kätilö tokaisi""kyllä sun pitää alkaa hoitaa jo sun lasta", kun pyysin häneltä apua vauvan nostamisessa hoitopöydälle. olin kovissa kivuissa ja sain juuri ja juuri nostettua vauvan. kiva, kun kipeitä äitejä syyllistetään. lopulta meni vuosi, että toivuin täysin fyysisistä vaurioista ja siksi tuo kommenttikin satutti niin pitkään. 

En halua kantaa kaunaa mutta haluan kyllä muistaa millaisia ihmiset ovat. Tiedän kehen voi luottaa missäkin asiassa.

Niitä rankempia juttuja en sitten haluakaan edes pyöritellä osana elämääni. Aika rampauttavaa materiaalia. Yritän vain päästä yli ja selvitä niistä vielä jonain päivänä.

Välit ainoaan sisarukseeni ovat huonot ja olen siitä pahoillani. En vain jaksa enää välittää. Tilanne kärjistyi oikeastaan siitä, kun hän eli hieman vaikeissa oloissa ja yritin mielestäni auttaa, annoin jopa kotini avaimet hänelle joululahjaksi, ikään kuin symbolisena eleenä siitä että hän voi tulla milloin tahansa meille.

Vuosia myöhemmin hän kertoi ettei koskaan tuntenut oloaan tervetulleeksi meille eikä viihtynyt. En ymmärtänyt enkä tule koskaan ymmärtämään miksi hänen piti liata vilpitön sydåmestä tullut auttamishaluni niillä sanoilla.

Emme ole missään tekemisissä mikä taas särkee äitimme sydämen. Olen pahoillani mutta niin lähelle en ikinä enää sitä ihmistä päästä.

mies, olin rippijuhliin menossa ja näytin kuulemma kaupalliselta. olihan mulla toki mekko ja saappaat, talvella ei oikeen sandaalit jalassa viitsiny ulkona kävellä. sama mekko sandaalien kanssa kelpas kesän ripiksissä ihan hyvin.

mut elämä jatkuu vaik vituttaakin et aikuinen mies ymmärtää ihan perussaappaat jotenki kaupallisen naisen tyylisiks..

entinen pomo- en anna anteeksi mitä teki-pilasi maineeni- en saa enää ylennyksiä

entien etyökaveri- jätti minut pulaan- valehteli päin naamaa

jotakin vanhohja koulukiusamisjuttuja- mutta heille kaikille kiusaajille on käynyt huonosti elämässä- eli elämä on antanut takaisin

olen pyrkinyt antamaan anteeksi- luonnehäiriöisiä riittää- minkäs he sille tekevät- mutta itkua jättävät jälkeensä ja se ei ole oikeudenmukaista

äidinpuolen suku. Sekaantuivat likaa äidin kuolemaan ja hautajaisiin. Aikaa tuosta on jo 15 vuotta enkä ole kuin muutaman sanan vaihtanut parin serkun kanssa pakosta kun kaupassa olen kohdannut. Tätien ja enojen kanssa en ole jutellut kertaakaan. Osa jo kuolutkin. Eivät tunne lastanikaan laisinkaan.

Koulukaveri kanssa. Kaveei ei vain pitänyt yhteyttä vaikka oltiin samalla luokalla 13 vuotta. Autoin hänen häissäänkin. Tuli jotenkin tunne yksipuolisesta ystävyydestä u nse olin minä joka laittoi sähköpostia. Hiipui ystävyys sitten joulukortinen lähettelyyn ja nyt pari vuotta sitten lopetin joulukorttien lähettelynkin. Olen antanut äidillleen käyntikortin ja pari kerta on tavattu kaupassa ja veljen kautta lähettänyt terveisiä. Ei ole kuulunut mitään reiluun 7 vuoteen. Antaa vaan olla.  

On tää vain tyhmä uudistus. Kirjoittaessa näyttää että on rivi väliä ja kun on lähettänyt kaikki teksti on sama pötköä! ARGH!

t 6

Mieheni veljen vaimo ei saa koskaan minulta anteeksi sitä, että oli sängyssä mieheni kanssa..

Eipä juuri.Jos oikein ilkeäksi menisi,sotkisin viranomaiset mukaan ja menisin oikeuteen.Riippuu ihan asiasta.Helpompi on tietysti tehdä tuntematon hiljaiseksi kuin ihminen johon sinulla on jonkiasteinen tunneside.