Onko joku loukannut sinua niin syvästi, ettet ole antanut anteeksi, etkä anna?

Anteeksi ei anneta "vääryttätekijää" varten vaan itseä varten.

Entä jos "väärintekijä" on jo kuollut eikä väärintekijä voi pyytää anteeksi, onko sitten väärinkohdeltu loppuelämänsä katkera...? Tai entä jos väärintekijä ei ymmärrä pyytää anteeksi...?

Kyllä väärinkohdellun pitää lopulta vapauttaa itsensä katkeruudesta. Se ei oikeuta "vääryyttä", mutta asian hyväksyminen (joskus) on tärkeää. Muuten väärinkohdeltu elää vankilassa, jonka on itse rakentanut. Elämä on sellaista kuin siitä tekee. Jos velloo surussa ja vihassa, sitä se elämä myös sitten on... Tämä siis sekä hyvässä että pahassa. :D

Siskoni on satuttanut monia ihmisiä. Anteeksiantamattomana pidän sitä, ettei ole koskaan edes maininnut olevansa pahoillaan mistään, vaan pitää oikeutenaan loukata muita. 

Hän laittoi jo teini-iässä välit poikki isäänsä. Äitinsä heitti elämästään, kun ei saanut häneltä ostettua taloa halvemmalla. Kieltänyt jo vuosia omien lastensa ja mummon tapaamiset. Vienyt siis molemmat isovanhemmat lapsiltaan. Pappaan lapset eivät ole koskaan edes tutustuneet. Kieltää lapsiltaan myös muut sukulaiset. Lapset eivät saa edes tervehtiä sukulaisiaan, heillä ei ole puheoikeutta niissä tilanteissa. Mielestäni anteeksiantamatonta käytöstä. Kaikki muut osapuolet kuitenkin ihan normaaleja ihmisiä ja perheitä, jotka tulevat toimeen keskenään. Säälittää nuo lapset.

On, mutta en voi kertoa sitä tässä. Negatiivisista tunteista pääsee akuutisti parhaiten eroon katkaisemalla välit. Silloin ei välttämättä tarvitse sen kummemmin antaa anteeksikaan. Usein muuten todelliset loukkaajat harvemmin pyytelevät anteeksi. Anteeksi pyytävät useimmiten hyvin kiltit ihmiset, ihan vain varmuudeksi. Törkeimmät eivät edes tajua tarkastella omaa käytöstään.

ENTINEN TYÖKAVERI

Joka levitteli kaikille minusta juoruja, että teen työt huonosti sekä kohtelen ihmisiä ja lapsia huonosti työssäni. Joka ei ollenkaan pitänyt paikkaansa. Salassa levitteli tällaisia juoruja. Minua alettiin sen takia pitämään ihan silmällä. Oli itse väsynyt ja oli kateellinen siitä, kun olin aina töissä iloisena. Lähdin työpaikasta pois.

Mut tunnistetaan tästä tarinasta jos joku tuttu lukee mut ei voi mittään.

Mä en anna koskaan anteeksi sitä kun miltei 15 vuotta sitten mun silloinen poikaystävä otti mun koiran mukaan mökille ja tuli takas ilman koiraa.=(

Se soitti sieltä kännissä ja sönkötti jotain sekavaa et koira on karannut tai hävinnyt. Hirveetä älämölöä siellä taustalla jne.

Sit kun poikkis kavereineen tuli takas mökiltä ja sitä katoamista ruvettiin selvittämään selvinpäin, selvis et ne oli ampunut mun koiran sinne mettään.

Olivat saaneet kuningas idean lähteä metsälle enkä vieläkään tiedä mitä tapahtui kun kaikki väitti ettei oikein muista mitään tarkasti mikä saattaa olla totta kun sen verran paljon sitä viinaa sinne vietiin.

Sen jälkeen en ole sille miehelle puhunut enkä sen veljelle joka oli mukana jutussa.

Kauhea tapahtuma tuo koiran ampuminen. Itse olen pitkävihainen ja kun minua loukataan, en anna koskaan anteeksi. Siinä voi mennä työpaikka, asunto, kun maksan takaisin. Sellainen, täti. 

Hyvä kysymys, ap.

Itse pyrin eroon kaunantunteista, vaikkei ole helppoa antaa anteeksi epäoikeudenmukaisesti toimineelle ja suoranaisesti loukanneelle. Slti itselle parasta, itsekkäistä syistä siis, on jättää kaunainen taakka. Tekoa ei tarvitse hyväksyä, mutta anteeksi voi oikeasti antaa ja jatkaa elämää ilman ylimääräisiä painolasteja. Malli oikeasti toimii.

Periaatteessa yksinkertaista, mutta ei helppoa. Edelleen teen töitä itseni kanssa varsinkin erään silloisten suhteitteni kannalta tuhoisan ja melko käänteentekevän kokemuksen tai kokemussarjan (dominoefekti!) kanssa. Sillä se oli myös käänteentekevä ja ei ole mitään syytä velloa jossain sellaisessa, mikä olisi ollut loputon suo ja jämähdys. Kokemus antoi minulle uudenlaisen vapauden, josta olen samaan aikaan äärettömän kiitollinen, jokainen päivä nykyistä elämääni.

Ihan konkreettisesti siis. :)

nykyinen ex-mieheni. valehteli ja piilotteli kirjeitä useamman vuoden,varasti rahaa minmulta pidemmän ajan,ja karautti luottotietoni ja vähän sen jälkeen lemppasi minut ja ilmoitti että hänellä on toinen..:( ja teki vaikka mitä härskiä siinä välissä pitäen minua aivan pellenä! nyt olen ollut kolmisen kuukautta 4 lapsen yh. enkä todellakaan tiedä miten tästä selviän! ei ole töitäkään,eikä uudesta asunnosta tietookaan. ja tämä oli jo toinen liittoni ja toista kertaa tulen jätetyksi toisen naisen takia. :(

"Ystävä" jonka kanssa olimme tunteneet jo 15v haukkui lastani läskiksi. Ei ole pyytänyt koskaan sitä anteeksi. Päätin että eläkööt omaa elämäänsä, ei hänen tekosensakaan ihan puhtoisia ole(pettänyt miestään jne) ja minä kuitenkin puolustin häntä silloin...

Päätin että en jaksa enää...jollei voi olla meitä kohtaan ystävällinen, niin eipä meidänkään tarvitse olla ;D

[quote author="Vierailija" time="07.02.2013 klo 16:43"]

Ystävälläni oli suhde mieheni kanssa selkäni takana. Nykyään nainen on minulle ilmaa. Mies taas on nykyisin ex, tekemisissä olen sen vähän välttämättömän, jonka lasten vuoksi joudun olemaan.

Pettämisen aste jäi epäselväksi, mutta ystävättären tarkoitusperät eivät. Mies on edelleen puolisoni ja asia puhuttu pois päiväjärjestyksestä, samoin nainen.

Tota noin, mitkä sitten oli sun miehen tarkoitusperät? Meinaan, että olen itse ollut siinä tilanteessa, että naispuolinen ystäväni poisti minut ystäväpiiristään kun selvisi, että miehellään ja minulla oli jotain "vispilänkauppaa". Miehensä kanssa tietysti jatkaa edelleen.

Harmi vaan, kun totuus oli kuitenkin se, että ainoa vispilänkauppa miehensä ja minun välillä oli se, että mies metsästi ja vonkasi mua vuoden verran, jonka jälkeen kerran annoin kovassa humalassa vähän halailla. Siitä innostuneena jatkoi entistä kovemmin sänkyyn kampeamista ja kärähti sitten vaimolleen touhuistaan.

Ja syyllinen olin tietysti minä, ei mies.

Äitini sanoi kerran, että häntä harmittaa kun en ole yhtä "hyvä ja hienostunut" kuin erään tuttavansa tyttäret ovat... Se oli aika isku. Olen nyt 29vuotiaana 9 ja 8 vuotiaiden, upeiden lasten äiti. Minulla on hyvä ja vakituinen työ. Ala on tosin hieman " miehinen", mutta palkka on hyvä. Ei van riitä äidilleni, kai mun pitäisi olla joku hempeä piipertäjä (yhtään ko. Ihmistyyppiä väheksymättä). En vaan ole sellainen.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 18:05"]

 Negatiivisista tunteista pääsee akuutisti parhaiten eroon katkaisemalla välit. Silloin ei välttämättä tarvitse sen kummemmin antaa anteeksikaan. Usein muuten todelliset loukkaajat harvemmin pyytelevät anteeksi. Anteeksi pyytävät useimmiten hyvin kiltit ihmiset, ihan vain varmuudeksi. Törkeimmät eivät edes tajua tarkastella omaa käytöstään.

[/quote]

Totta. Minut raiskattiin kaksi vuotta sitten, ja eipä sitä ole tullut tekijä anteeksi pyytämään. Kiitos terapian osaan ehkä antaa siitä huolimatta anteeksi sille ihmisjätteelle vielä jonain päivänä, mutta en vielä.

Mieheni pettäessään minua...en anna anteeksi koskaan.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 23:37"]

mies, olin rippijuhliin menossa ja näytin kuulemma kaupalliselta. olihan mulla toki mekko ja saappaat, talvella ei oikeen sandaalit jalassa viitsiny ulkona kävellä. sama mekko sandaalien kanssa kelpas kesän ripiksissä ihan hyvin.

mut elämä jatkuu vaik vituttaakin et aikuinen mies ymmärtää ihan perussaappaat jotenki kaupallisen naisen tyylisiks..

[/quote]

Ja tätä et anna ikinä anteeksi? pienet on sun suurimmat murheet...

Kerroin äidilleni olevani raskaana. Äitini kysyi naurahtaen, että et kai aio pitää sitä kakaraa. Jep, olin 20-vuotias, mutta silti. Raskaus oli toivottu, vaikkei äitini sitä tiennytkään.

En mä sanoisi että oli syvä loukkaus enkä antanut anteeksi. Ymmärrän tavallaan hänen reaktionsa, johtuen siitä millainen itse olen luonteeltani ja millainen oli elämäntilanteeni tuolloin. Kieltämättä tuo lausahdus on silti jäänyt mieleen, ja toisinaan on tehnyt mieli piikitellä, että tässähän tää kakara nyt on, muistatkos mitä sanoit. En kuitenkaan viitsi turhaan luoda pahaa mieltä kellekään, joten pidän suuni supussa.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 18:05"]

Negatiivisista tunteista pääsee akuutisti parhaiten eroon katkaisemalla välit. Silloin ei välttämättä tarvitse sen kummemmin antaa anteeksikaan.

[/quote]Kokemukseni mukaan näin ei välttämättä käy. En ole ollut missään tekemisissä yhden exäni kanssa ehkä noin viiteentoista vuoteen, mutta hän uhkuu edelleen massiivista kaunaa joka kerta kun häneen törmää kadulla. Ei väleissä olemattomuus näytä mitenkään auttavan sellaista ihmistä, jolla ei ole mitään kykyä kohdata ja käsitellä omia tunteitaan.

Omituinen ajatusmalli, että anteeksi annetaan sille, joka on pettänyt luottamuksen, mutta toiselle ei. Se on varmaan joku defenssimekanismi, että paha yritetään kohdistaa oman kodin ulkopuolelle.

Jos on lapsia niin ei kannata erota lasten takia. Itse en eroaisi koska meidän pojille isä on tosi tärkeä.

- en ole missään yhteydessä häneen enää.

Hän haukkui minut lasteni kuullen perinpohjaisesti, eikä ole koskaan pyytänyt anteeksi. Ei olla missään tekemisissä enkä haluaisikaan. Hän on minulle ilmaa ja tulee olemaan.

miksi antaa miehelle anteeksi muttei sille vähemmän syylliselle. Se että rikkoo parisuhteen ja varsinkin avioliiton jos lapsia, muuttaa elämää paljon enemmän kuin se että kohdistaa vihan toiseen naiseen. Onhan se vähän itsen huijaamista mutta sitä me kaikki tehdään suojellaksemme itseämme.



Mua ärsyttää nämä sokeasti toisten naisten lynkkaajat jotka kuitenkin aina ottavat sen miehen takas. Tosin jos liitossa on lapsia niin onhan se parempi niin.