Onko normaalia, että parisuhteessa oleva ihminen saattaa ajatella seksiä toisen ihmisen kanssa?
Esim. jos mies näkee jonkun naisen niin saattaa ajatella sänkyleikkejä tämän kanssa?
Onko ihan normaalia?
Kommentit (14)
tekeminen on sitten sopimuskysymys.
Ajatus on vikkelä kaveri, jonka tielle on mahdotonta asettaa esteitä.
saahan ihmisellä fantasioita olla. Itse ajattelen toisinaan jopa seksin aikana jotain toista, ihan vaan vaihtelun vuoksi, ei siksi että olisin mitenkään tyytymätön mieheeni tai että haluaisin vaihtaa oikeasti siihen toiseen.
Varmaan pari syytä:
- Olen täyttänyt päiväni, pääni ja elämäni seksiin liittyvillä fantasioilla jo 13-vuotiaasta ( nyt 43) enkä osaa olla ilman. Mikään muu ei kiinnosta.
- Miehen kanssa seksi ja muukin yhteiselo on ollut todellinen pettymys. En edes pysty makaanaan hänen kanssaan kuvittelematta että teen sitä jonkun toisen kanssa. Orkut täytyy silti hankkia sooloseksistä fantasioilla höystettynä, kun se on niin pienimunainen eikä osaa tyydyttää millään muullakaan tavalla.
Ihan normaalia. Ero on sitten siinä, että normaali ihminen jättää sen ajatuksen tasolle. Pettäjä-sika vonkaa tai tarttuu tilaisuuteen.
Minä vertaisin tuota siihen kun miehet katselevat ja haaveilevat autoista. On ihan normaalia, että haaveillaan hienosta urheiluautosta, mutta ostetaan kuitenkin se Toyota. Epänormaalia on laittaa kaikki omat ja lainarahat siihen urheiluautoon ja haaveilla sitten vielä uudesta.
Minä vertaisin tuota siihen kun miehet katselevat ja haaveilevat autoista. On ihan normaalia, että haaveillaan hienosta urheiluautosta, mutta ostetaan kuitenkin se Toyota.
Tarkoitatko siis, että jos puoliso on urheiluauto niin ei tarvitse katsella muualle?
ap
Minä vertaisin tuota siihen kun miehet katselevat ja haaveilevat autoista. On ihan normaalia, että haaveillaan hienosta urheiluautosta, mutta ostetaan kuitenkin se Toyota.
Tarkoitatko siis, että jos puoliso on urheiluauto niin ei tarvitse katsella muualle?ap
En tarkoita että oma puoliso olisi halpa Toyota. Tarkoitan sitä, että normaali ihminen voi haaveilla vaikka mistä, mutta ei lähde toteuttamaan niitä haaveitaan. Normaalilla miehellä on se luotettava perheauto (/vaimo), mutta hän voi haaveilla avoautosta (/toisesta naisesta). Hän ei kuitenkaan toteuta haaveitaan, sillä hän myös tajuaa, että niissä ei ole järkeä. Jos mies vaihtaisi sen luotettavan Toyotan (/vaimon) uuteen avoautoon (/silikonibimboon), niin hän tietää, että alkaisi katua asiaa nopeasti.
Jatketaan vielä sen verran, että jos miehellä on urheiluauto, niin hän saattaa hyvinkin haluta vaihtaa sen uudempaan malliin jos kerran nykyisen hankkiminen oli helppoa.
Ajatelkaa niitä monia, jotka ovat jopa naimisissa väärän henkilön kanssa. Kyllä noiden päässä makkarissa lappaa varmaan vaikka mitä olioita milloihinkin. Ihan alkaa pelottaa. Vois ilmestyä joku luurankokin kaapista. Pystyyköhän niiden makkarista edes soittaa minnekään, jos hätä käy liian suureksi.
Ja keskustelut ovat varmaan tätä luokkaa: Milloin sinä oikein iskit minut? Muistaakseni iskut tulivat kyllä sinun suunnaltasi! (Hesarin sarjakuva 6.2.2013)
Jatketaan vielä sen verran, että jos miehellä on urheiluauto, niin hän saattaa hyvinkin haluta vaihtaa sen uudempaan malliin jos kerran nykyisen hankkiminen oli helppoa.
ihan kuin mies ei voisi omassa vaimossaan nähdä sekä sitä tuttua ja turvallista ja "seksi beibee".
ap
Olen samaa mieltä kuin joku muu ajatuksesta, että ajattelemista ei voi kieltää eikä omia ajatuksiakaan tarvitse hirveästi hallita. Toisen ajatuksia vielä vähemmän. Ajatukset on ajatuksia. Ikävää on sitten jos teot on sellaisia että ne aiheuttaa vahinkoa tai loukkaa, esimerkiksi jos ajatusten ohella tuijottaa häpeilemättä, oman kumppanin seurasta välittämättä. Silti on normaalia että katse kiinnittyy kiinnostaviin asioihin (taaskin kun niitä ajatuksiaan ei hirveästi voi hallita, niin samoin ei voi katsettaankaan aina).
Minä vertaisin tuota siihen kun miehet katselevat ja haaveilevat autoista. On ihan normaalia, että haaveillaan hienosta urheiluautosta, mutta ostetaan kuitenkin se Toyota.
Tarkoitatko siis, että jos puoliso on urheiluauto niin ei tarvitse katsella muualle?ap
Jos mies vaihtaisi sen luotettavan Toyotan (/vaimon) uuteen avoautoon (/silikonibimboon), niin hän tietää, että alkaisi katua asiaa nopeasti.
alunperin toisilla naisilla siis muita tavisnaisia. ap
Jatketaan vielä sen verran, että jos miehellä on urheiluauto, niin hän saattaa hyvinkin haluta vaihtaa sen uudempaan malliin jos kerran nykyisen hankkiminen oli helppoa.
ihan kuin mies ei voisi omassa vaimossaan nähdä sekä sitä tuttua ja turvallista ja "seksi beibee".ap
vaan siinä vaihtamisessa. Uutuuden viehätyksessä.
siippaa.
ap