Haluan erota, koska en jaksa enää näitä naisiin kohdistuvia paineita

sanoo aloituksessaan, että haluaa olla sinkku. Ehkä tuo "haluan vapaasti rupsahtaa sinkkuna" on vain tekosyy eron oikealle syylle??

Koska ikä tuo luottamusta! Näytän ikäiseltäni, pukeudun vähän huonosti ja mieheni himoitsee minua tälläisenään.



Miljonääriäiditohjelma naurattaa Mua kun niillä leikatuilla muovinukeilla on ruttuiset tontunnäköiset miehet.

Mulla aivan sama fiilis kuin aloittajalla,ajatuksetkin samankaltaisia.Yhteiskunta tuotattaa meille vääriä,feikkejä naiskuvia,jotka me imetään aivoihin vaivihkaa,huomaamatta.Sitten ikää kertyy ja jonain kauniina päivänä hokaa,ettei täytä kriteereitä,vaikka kuinka yrittäisi itseään ehostaa.Tulee vaihdevuodet,jotka lopullisesti muovaavat naista aika radikaalistikkin.Itselläni ryppyjä alkoi tulemaan nelikymppisenä,iho veltostui,ripset ja hiukset ohentuneet huomattavasti ,rinnat/pylly roikkuu,suonikohjuja,selluliittiä ja kasvot kirjavat ja punakat,vaikka olen liikunnallinen ulkoilmaihminen ja syön terveellisesti.Eipä mieli mettä keitä,ei.Ja olen "inhorealisti",ihminen,joka näkee asiat juuri niinkuin ne ovat,ilman harhoja.Asiaa ei auta,että miehet jostain kumman syystä säilyvät usein nuorekkaampina pitempään,ainakin itsestään kohtuudella huolehtivat.Ainakin oma mieheni ei ole juurikaan muuttunut poikamies vuosiltaan.Eikä auta sekään,että tässä nuoruutta palvovassa kulttuurissa vanhuutta ei arvosteta pätkän vertaa.Surullista,sanoisin.Tiedän,pitäisi keskittyä muihin asioihin,hyväksyä itsensä sellaisena kuin on,Elää täysillä tätä päivää,olla armollinen itselleen ym. ym. mutta se vain on pirun vaikeaa minulle.Juontaa juurensa huonoon itsetuntoon,jonka olen saanut jo äidinmaidosta ja elämän aikana kohdatuista rankoista hylkäämisistä ja menetyksistä,joita olen terapiassakin työstänyt.Koko elämäni on ollut aika selviytymistä,paljon kuolemaa,sairautta,surua,petollisuutta,taloudellista romahdusta ym.Nyt kun elämä ollut viimeiset 6 v rauhallisempaa,tuleekin nämä ikääntymisen haasteet ja tunnen olevani väärässä kropassa.Tavallaan mun kohdallani elämä on jäänyt elämättä,vaikkakin tapahtumia on enempi kuin monella kuus,seitsemänkymppisellä.Jotenkin haluaisin nyt jo olla levollisin mielin ja keskittyä olemaan juuri se aito,oma itseni,jollaiseksi minut on luotu.Eniten kuitenkin pelkään katkeroituvani pahasti,joka sitten tekee elämästä täysin tyhjänpäiväisen ja helvetillisen.Nyt jo tunnistan itsessäni katkeruuden ja tunne vain vahvistuu,mikä on kamalaa enkä tahdo löytää lääkettä siihen,vaikka kuinka ponnistelen.

Niin ja lisään edellä olevaan kirjoitukseeni,että ikäni olen ollut se supisuomalainen naiskuvan kantaja eli kärsinyt "kiltin tytön" syndroomasta,jonka sitten hokannut vasta näin vanhemmaksi tultuani.Ihmiset ovat saaneet pyllynsä pyyhkiä minuun ilman että olen edes älähtänyt.Näkymätön,kiltti lapsi ja sitä sitten myös aikuisuudessa.Kyse ei siis siitä,että haluaa sinkuksi,kuten joku kommentoi aloittajaa,vaan yksinkertaisesti siitä.ettei jaksa ahdistavaa oloa,joka jyllää oman pään sisällä,johtuen paljon siitä oman hyväksynnän puutteesta ja siitä että vertaa itseään nuorempiin ja kauniinpiin.Tahtomattaan,vaikka yrittäisi muuta esim.ajatuksia kontrolloimalla,keksimällä muuta mielenkiintoista tekemistä,käymällä terapiassa ym.Ja tunnen syyllisyyttä,koska tämä heijastuu väkisinkin parisuhteeseen,en kehtaa enää olla alasti mieheni edessä,häpeän niin paljon itseäni enkä juurikaan halua enää seksiä,johtuen edellä mainituista asioista ja vaihdevuosista.Samoin kaadan ihan liikaa hänen harteilleen näitä tuntemuksia.Hän ansaitsee paljon paremman loppuelämän.

Kaikenlaista sitä ihmiset murehtiikin. Itse olen kai onnellisessa asemassa, koska en ole koskaan edes nuorena ollut kaunis. Itse asiassa olen poikkeuksellisen ruma. Siksi itsetuntoni ei ole koskaan rakentunut ulkonäön varaan, eikä myöskään parisuhteeni. Kilpavarusteluun sillä saralla en ole ryhtynyt, koska olen aina tiennyt että olisi toivotonta kilpailla ulkonäöllä edes keskivertonaisen kanssa. Elämä on silti ollut onnellinen ja puolisokin on löytynyt.

Ja nyt 38-vuotiaana en välitä pätkääkään siitä miltä näytän, eikä välitä mun miehenikään. Molemmat on lihottu noin 30 kg parisuhteemme aikana ja se on meille ihan ok. Olemme toistemme parhaat ystävät eikä siihen kilot tai jotkut hiton pillukarvat vaikuta. En ikinä suostuisi omaksumaan sellaista asennetta että minun täytyisi nähdä jotenkin vaivaa kelvatakseni miehelle...

Ap, kaikki ihmiset keski-ikäistyvät ja vanhenevat. Ongelma on kyllä osittain nuoruutta ja kauneutta palvovassa kulttuurissa, mutta enemmän, anteeksi vain, sinun päässäsi, koska suurin osa ihmisistä ei hajoa vanhenemiseensa noin pahasti. Eivätkä miehet mitenkään valtavin joukoin jätä omanikäisiään vaimoja nuorten naisten takia, vaikka tietty sellaistakin tapahtuu.

En minäkään mitenkään riemuitse vanhenemisesta, mutta mikä on vaihtoehto? :)

Minäkin aion vapauttaa mieheni (onneksi vaan mieskaveri) minusta, kiviriipasta, kuitenkaan hänen naisihanteensa ja -makunsa on kaukana siitä mitä minä olen.

Etkö voi aloittaa kuntoilua kohentaaksesi kroppaasi ja samalla mieltäsi? Itse olen jo 50 +, mutta en suostu väistymään "parrasvaloista". Yritän arvostaa itseäni vikoineni kaikkineni enkä vertaile itseäni nuorempiin. Ehkä sinunkin kannattaisi miettiä sitä kuinka paljon olet elämässäsi saanut kun vierelläsi on mies. Miehet vanhenevat myös ja tuntevat epävarmuutta. Ei kannata sysätä miestä syrjään omien kompleksien vuoksi vaan yrittää keskustella niistä miehen kanssa. Silloin hän ainakin tietää mitä mielessäni liikkuu ja voi jopa yllättää sinut empatialla.
Negatiiviset ajatukset synnyttävät negatiivisia tunteita. Tee itsellesi selväksi omat hyvät puolesi ja korosta niitä. Kukaan ei ole täydellinen vaikka voi siltä jossain tilanteessa näyttääkin.

Miksi pitäisi olla kaunis ja seksikäs ja hyväkroppainen jonkun muun takia? Etkö muka nauti ITSE siitä että voit hyvin ja olet kaunis?

Vaikka eroat miehestäsi, et pääse silti eroon siitä tosiasiasta että työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa yleensäkin itsestään huolehtivat IHMISET ovat näkyvämpiä. Niin miehet kuin naiset.

Ellet haaveile jostain kadunlakaisijan hommasta :)

En ole ihan kadunlakaisija, mutta työssäni ulkonäkö on aivan samantekevä.

Itse lähestyn neljääkymppiä ja alan yhä enemmän samaistua aiemmin tylsän näköisinä pitämiini "tätityyppeihin", jotka eivät ymmärrä laihduttaa sitä viittä kiloa ja vaihtaa matalia kenkiä korkeampiin. Ollaan vaan kaikessa rauhassa niitä hiirulaisia, ap :)

miehesi ei vaikuta, vaan av ja lehdet...

Miksi seurauksena olisi ero miehestäsi?

No vaikka tästä lukemista niille, joille avaukseni aihepiiri tuli täytenä yllätyksenä:



"Suurin osa suomalaisista kokee ulkonäköpaineita. Naisilla ulkonäköpaineiden tunteminen on yleisempää kuin miehillä: vain 20 % naisista ei koe lainkaan paineita omasta ulkonäöstään, kun vastaava luku on miehillä 43 prosenttia. Myös ikä ja koulutus vaikuttavat ulkonäköön kohdistettuihin paineisiin: muita useammin ulkonäköpaineita kokevat 30–39-vuotiaat, opiskelijat ja ylioppilas- ja opistotason tutkinnon suorittaneet. Vanhemmissa ikäryhmissä ulkonäköpaineet ovat pienemmät. Esimerkiksi 55–60-vuotiaista lähes puolet ei koe lainkaan ulkonäköpaineita.



Yleisimmin ulkonäköpaineita koetaan omien odotusten ja toiveiden takia: 62 % vastanneista kertoo oman itsen olevan suurin syy ulkonäköpaineille. Naiset asettavat omat toiveodotuksensa miehiä korkeammalle: 74 % naisista kokee paineita itsensä vuoksi, miehistä hieman alle puolet. Ulkonäköpaineet kasautuvat sitä enemmän omista toiveista ja odotuksista, mitä nuorempi vastaaja on.



Myös median luomilla mielikuvilla on vaikutusta siihen, minkälaisia odotuksia suomalaisilla on ulkonäöstään. Etenkin naiset, alle 40-vuotiaat sekä korkeasti koulutetut ja toimihenkilöt kokevat median luovan heille paineita kohentaa ulkonäköään. Muita ulkonäköpaineita luovia tekijöitä ovat mm. oma kumppani, tuttavat ja kilpailu työpaikoista."

Lähde: olotila. yle

on siis ulkonäköpaineita. Mutta jos miestäsi ei kiinnosta nuoremmat ja hoikemmat jne, niin miksi sinun pitäisi erota hänestä? Toki jos kaikki miehet yhtäkkiä haluavatkin vain 25- vuotiaan hoikan blondin, niin siinä tapauksessa ei tietenkään oikein voi asialle mitään, mutta tuskinpa näin tulee käymään.

olen käynyt justiinsa saman kurimuksen kuin sinäkin. Se alkoi noin kolme ja puoli vuotta sitten,kun jouduin selkäkipujen vuoksi leikkaukseen ja saikulla ollessani minulla oli aikaa palstailla ja lukea lehtien kommentteja ja iltalehden palstaa. Minulle tuli todellakin huono itsetunto sen jälkeen ja ulkonäköpaineita,mitä ei ennen ollut ollut.



Olen jutellut psykologin kanssa aiheesta ja totesimme yhdessä että ongelmani on keski-iän kriisi. Olen jättämässä yhden vaiheen elämässä taakse ja se tekee kipeää.Lisäksi alkavat estrogeenin laskut saavat aikaan vartalon muutoksia ja ihomuutoksia ja tunnekuohuja,ihan niinkuin murrosiässäkin ja lähestyvät vaihtarit pelottaa. Tietysti käy myös mielessä se tosiasiassa,että puolisolle voi tulla se viidenkympin villi ja hän vaihtaa nuorempaan. No oikeasti minulla eiole sitä pelkoa, mieheni EI alkaisi sitä rumbaa alusta,on tyytyväinen siihen että kaikki on tasaista ja saa jo nauttia omasta ajasta. Eikä hän muutenkaan ole hyper seksuaalinen.



Olen nyt päässyt irti tuosta kriisistä,ainakin suurimmaksi osaksi. Siihen auttoi se hyvän ja ymmärtävän psykologin kanssa juttelu, mietiskely,rentoutumisen opettelu, jooga ja uusi liikunnallinen harrastus missä käy kaiken ikäisiä ja kokoisia naisia. Aion edelleen pitää huoli kunnostani, ja yritän myöskin pitää itseni hoikkana tai vähintään normaalipainoisena, jotta omaa peilikuvaa olisi kivempi katsoa. Liikunta,varsinkin raskasliikun on myös ollut minulle tärkeä tuki, olen saanut siitä hyvän tuntemuksen kroppaan,sellaisen että kroppa toimii vielä niinkuin pitääkin.Jostain olen joutunut luopumaan selän vuoksi mutta on paljon vielä mitä voin tehdä.



Tämän keski-iän kriisiasian kun ymmärtää ja hyväksyy niin on paljon helpompi olla itsensä kanssa. Maailma on nuorten, ja hyvä niin ja niin sen pitää ollakin. Keski-ikäisen on aika pikkuhiljaa väistyä,antaa estradi ja mahdollisuus loistaa nuorille ja kauniille. Parinkymmenen vuoden päästä heidän on aika väistyä diskovalojen loisteesta ja antaa keskilattia taas nuoremmille. Puolisot pysyy kanssamme jos rakastavat meitä, ilman rakkautta en haluaisikaan pitää.



Hyvää tulevaa ystävänpäivää kaikille keski-ikäisille ja nuoremmillekin.

Kiitos ihanista sanoistasi. Tunnistan itsekin olevani kriisissä. Mutta vaikka kuinka mietin, en haluaisikaan olla enää parrasvaloissa enkä sure menetettyä ulkonäköäni, eikä se nuoruusaika ollut niin ihmeellistä, että haikailisin sitä takaisin.



Mutta koen, että olisi miestä kohtaan väärin yhtäkkiä kulkea kulahtaneissa sloggi maxeissa. Aina ennen olen ostanut kauniita alusvaatteita, hajusteita, minulla on pitkät nätit hiukset ja meikkaan jne. Mutta koen sen kaiken yhä enemmän pakkona. Haluaisin rauhassa kulahtaa! Antaa harmaan tulla, ostaa mummokalsareita, rumia mutta mukavia rintsikoita, olla kotona virttyneissä verkkareissa, antaa karvojen kasvaa sinne, jonne Luoja niitä loi. Minulle tuo kaikki merkitsee rentoutumista, en tarvitse "itseni takia" mitään kaunista, pelkästään mukavaa, pehmeää, vaivatonta ja luonnollista.



Kenenkään ei tarvitse ihailla minua, en yhtään kaipaa ihailua, enkä vähääkään halua paineita olla jotain nuorta ja hyvinsäilynyttä ja viehättävää ja haluttavaa. Haluan vanheta rauhassa, eikä haittaa, vaikka näyttäisin ikäistäni vanhemmalta ja rumaltakin, jos se, että alkaa ikääntyä on rumuuden mittari. Mieheni varmaan kauhistuisi, jos alkaisin kulkea sellaisena kuin sisimmässäni nykyään haluaisin. Se olisi varmaan tavallaan petos.



Enkä ole ollut tällainen aina. Olin ennen kiinnostunut muodista, ulkonäköasioista, meikeistä, korkokengistä jne. Olen muuttunut, nyt tuo kaikki ei merkitse minulle mitään. Minusta on tullut uusi ihminen js kiihkeästi haluan vapautua kaikista naisiin kohdistuvista odotuksista.



Ettekö muut koe, että naisten elämä on kovin rajattua?

häiritsisikö sinua, jos miehesi lihoisi vaikka 25 kiloa, alkaisi kulkea kotona reikäisissä kalsareissa, lakkaisi ajamasta partaansa ja pukeutuisi joka paikkaan vain nappiverkkareihin ja villapaitaan? Vai olisiko oikeasti ihan sama?

sinä todella tarvitset uuden harrastuksen :D



Voit elää mukavasti ja silti sivussa pitää hiukan itsestäsi huolta, itseäsi varten. Sinun pitää rakastua itseesi uudelleen.



Valitse jokin naisellisuutta korosta tanssi harrastus,kuten itämainen tanssi tai flamenco.



En minäkään pukeudu kotona hienosti, minulla on lähes aina urheilurintsikat ja puuvilla sloggit(kylläkin mustat ja pitsireunaiset) Mutta se sisus iloitsee omasta kehosta ja naisellisuudesta eri tavalla nyt. Kokeile sitä tanssimista.



tsemppiä t se joka kävi saman läpi kaikkinen ajatuksineen

Minun henkilökohtaista elämää ei kyllä määrää mies, media eikä yhteiskunta.

Jos en muka kelpaa tällaisena kuin olen niin ei voi mitään sillä itselleni kelpaan vallan mainiosti.

Jos mieheni haluaa vaihtaa minut nuorempaan sen takia että käytän vaikka niitä sloggi maxeja niin siitä vaan...eipä ollut kovin kummoinen parisuhde.

Harva 40+ mieskään on mikään Mr.maailma eikä tarvitsekaan olla!

Ap:llä on kovin "ulkonäkökeskeinen" ajatusmaailma.

Ihan kuin "tavis" ei voisi olla onnellisessa parisuhteessa vaan aina ja ikuisesti pitäisi esittää jotain muuta mitä on tai haluaisi olla.

Ole rohkeasti sellainen kuin haluat!

Itse poden 40v kriisiä kun huomaa, että ikääntyminen alkaa oikeasti näkyä. Olen tällä hetkellä kiireinen kotiäiti enkä ole meikannut kunnolla moneen vuoteen. Tukkani kasvanut pitkäksi ja on nyt vaivaton, kun saa vaan jotenkin kiinni. Itse haluaisin olla vielä vähän aikaa hehkeä ja olen juuri uusinut vaatevarastoa. Jotenkin koen että tämä on "oma valintani". Haluan vielä vähän elämää hehkeänä naisena, mutta hetkinä kun se on oma valintani. Kotona voin lököttää.



Mutta ehdotan, että annat itsesi "repsahtaa" pikku hiljaa. Eli esim. aloitat vaikka siitä että et aja karvoja tms. Vähennät meikkaamista, ensin viikonloppusin jne. Näin totutat läheisesi huomaamatta. Meillä on oikeus muuttua, eikä se ole huijaamista.



Olen kanssasi samaa mieltä että naiseen kohdistetaan tosi paljon ulkonäköodotuksia, ja siinä on hommaa. Kuulosti aivan ihanalta toi sun kuvaama rento olosi. Tsemppiä omalle valinnallesi!