Adoptoitavaksi antaminen

Mutta kuinka kukaan lapsi voi ikinä selvitä siitä, että oma äiti hylkää. Lapsesi on luultavasti kuitenkin normaalisti kiintynyt sinuun, sinä olet hänelle elämän tärkein ihminen. Kun häneltä viedän elämän tärkein ihminen, kuinka hänen perusturvallisuutensa voisi pysyä koskaan, ikinä kunnossa? Tämä ei ole niinkään ap:lle vaan yleensä ihmisille. Olen miettinyt tätä myös silloin, kun olen pelännyt itselleni sattuvan jotain. Mitä jos nyt kuolisin, kuinka eroahdistuksesta kärsivät lapseni voisi koskaan selvitä. Selviäiskö? Kuinka?

Tiedän, että päätös on vaikea. Toki olisi ollut parempi antaa lapsi adoptioon jo aiemmin, mutta jos tilanne on tosiaan sellainen,että et lapsesi kanssa halua elää, on huomattavasti parempi antaa hänen muuttaa kotiin, jossa häntä on kaivattu ja toivottu. Muistathan, että on olemassa mahdollisuus myös avoimeen adoptioon, jonka jälkeen saat edelleen olla osa lapsesi elämää, vaikka et äiti enää olekaan.

ensin pitempijaksoista sopimusta sijaisperheen kanssa. Sijaisperheessä lapsella on vanhemmat ja perhe, jossa hyvä olla. Saisit itse etäisyyttä tilanteeseen, mutta ratkaisu ei olisi lopullinen jos sitten huomaisit että olitkin väärässä. Uskon jokaisen äidin rakastavan niin paljon lastaan, että katumus tulisi myöhemmin. Vaikka eroaika on lapselle kipeää, sopeutuisi hän varmasti pian, vaikka ikävöisikin tietysti sinua. Mutta olemassa olisi mahdollisuus, että perheenne palaisi vielä yhteen. Jos sopimusajan mentyä ja kokeiltuasi elämää ilman lasta, voisit tehdä lopullisen päätöksen. Nyt elämä voi olla rankkaa, mutta sitten vasta varmaan tajuat tilanteen kun lapsi ei ole vierellä. Sijaisperheen kanssa voit pitää yhteyttä lapseen haluamallasi tavalla/useudella. Älä pilaa sinun ja lapsen elämääsi sillä, että teet liian rankan ratkaisun asiaan. Ota ensin etäisyyttä ja päätä sitten. Voimia.Sinulle. Ja lapsellesi. Hänelle toivon suojelusenkeliä ja että hänellä olisi hyvä olla. Jokainen ansaitsee rakkautta.

mielenterveysongelmia tms.



te jotka ihmettelette että miten lapsi selviää siitä että äiti hyljännyt niin samahan pätee nuorempinakin hylättyihin, vauvana adoptioon annettuihin, ja kyllähän tuntuvat selviävän.

Jos vähänkin aikaa ajattelee, huomaa, että kumpikaan ei voi olla totta. Usein on juuri vähiten hullu (mielenterveysongelmainen) se henkilö, joka tajuaa tehdä lapsen kannalta parhaan ratkaisun (mikä harvoin on sijaisperhe). Ja maailmassa on paljon adoptoituja ihmisiä, joilla joko ei ole ongelmaa asian kanssa tai jotka ovat aidosti onnellisia mahdollisuudesta elää uusien vanhempiensa kanssa.



Toki lapsella on yleensä paras biovanhempiensa kanssa. Se(kään) vain ei päde aina.

tietysti syynätään täysin, hankalaa, mutta mahdollista. Ei ehkä joutuisi minnekään kunnan sijaisperheille...

on....herrajumala - haluaa antaa 2 vuotiasta pois....HALLOOO...ja joku vielä sanoo että IHAILEN SINUA AP, siis ootteko te ihan pimahtaneita vai....Vaikka ei haluaisi lasta kun se syntyy kyl on täyspsyktapaus jos siihen EI kiintyis muutamassa kuukaudessa eikä alkaisi rakastamaan. Siis, huh....en edes löydä sanoja....tää on aivan hirveetä , voi lapsiraukka. Niin että kun tuo maton väri esim oli väärä heivataan se ulos tai jos takista ei tykätä viedään kirpparille...

Olisi mielenkiintoista tietää (jos antaa lapsensa pois) jälkeenpäin miten semmoinen ihminen oikeesti elää, onko hän esim päivittäin iloinen, onnellinen ja ihan niin kuin kuka tahansa - käy töissä, nauttii pe illalla viinilasista jne jne....todella vaikeaa kuvitella, kun vertaa vain siihen et jos esim joku lapsi on kipeä ei voi relata yhtään koska on huolissaan jatkuvasti.....et miten sit jos olet antanut lapsen pois....??????????? Uskomatonta, ja yhtä uskomatonta että moni tykkää et tää on ihan normaalia....(mihin tämä yhteiskunta oikein on kaatumassa)

t 4 lasten äiti.

Eikö äiti saa luovuttaa? Eikö, vaikka se olisi lapsen edun mukaista?

Mutta kuitenkin. Varmasti ap on naurannut jollekin ja saanut silmäsä kyyneliin. Esim vauvan ensihymy, maitohumalaisen vauvan onnelinen ilme, kun katsoo toista tunti vaan nukkuvaa lasta, kuinka kauniilta se näyttääkään, Ensiaskeleet.. jne..



Voi kuinka mulle tulee paha olla. itken tässä pelkästä ajatuksesta että luopuisin lapsistani (en ikinä pystyis siihen!!!)jotka ovat kaikeni. Meille kaikki 4 ovat " vahinkoja" jos mulla ei olisi näitä vahinkoja minkä vuoksi mä eläisin? En osaa ajatella..



Voimia ja suojelusenkeli kulkekoon sen pienen rinnalla. Jos et äitinä jaksa enää olla, toivon että se enkeli pitää hyvää huolta pikkuisestasi, hän tuntee olevasna tosi yksin ja hädissään kun hänet jätät....

Miksi se on niin kamalaa, jos äiti luovuttaa?

En sitä sano etteikö mies rakasta lastaan koko sydämmestään mutta luulen etä miehen on helpompi päästää irti. En I_K_I_N_Ä voisi kuvitellakaan jättävä lasta, luovuttaa, mutta mies sen teki ja ei tainnut tuntu juuri missään.

Siis kamalaa tekstiä!

AP!

Mieti vielä sata kertaa asia läpi! Puhu siitä asiantuntijoille jotka voi auttaa!

Voi pientä lasta... se on sun lapsi, sun sisälläs kasvanut ja sinusta elänyt ja elämänsä saanut! Et voi olla ihan tosissas!!!!

Mulla nousee niskakarvat pystyyn kun ajattelenkin että joku sanoo että ok,hyvä ap teet oikean ratkaisun! ET TEE! Tulet taatusti katumaan sitä!

Vaikka luulet ettei sulla ole tunteita lastas kohtaan niin olet väärässä!

Olet 2 vuotta ollut lapsesi kanssa. Nähnyt hänen naurunsa ja ilonsa ja surunsa. Kiukkunsa ja ensiaskeleet ja ekat sanat kuullut. Et voi pyyhkiä niitä mielestäsi vaikka kuinka tahtoisit!



Vaikka et ole toivonut tätä lasta, niin hän on siihen syytön.

Vaikka hermostut hänelle useammin kuin hellittelet, hän on siihen syytön.

Tiedän että jos olet kerran tajunnut ajatella että et rakasta lastasi.. niin sinulla on tunteita joita et osaa käsitellä! Ehkä ne liittyvät lapsen isään?

Älä anna pois lasta! Kysy ja keskustele ensin perheeltäsi vanhemmiltasi sisaruksiltasi että voisivatko he hoitaa lastasi jonkin aikaa. MUTTA ÄLÄ HYLKÄÄ PIENTÄ!



:´( Kamala miltä minusta tuntuu! Miten voit olla noin julma!?



t:myös 4.n lapsen äiti.

Sinuna hakisin ihan ensimmäisenä itselleni apua, sillä jokin sinun oman pääsi sisällä on estänyt sinua kiintymästä lapseen.

Musta toi on niin hirvittävän väärin, kuka terve ihminen voi vaan hyljätä toisen? Ajatteletkö ap lapsestasi millalailla, onko se pieni viaton ihminen sulle vain riesa? kerro. Ajattele, vaikka tuntisit vihaa ja inhoa lastasi kohtaan se pieni ihminen kuitenkin rakastaa sinua, vaikka sä olet millainen tahansa.





Kukaan terev ihminen ei voi tehdä noin, jättää omaa lastaan!!



Toistan edellisiä, sinussa kasvanut, sinusta syntynyt, pieni ihminen joka rakastaa sinua, janoaa sinulta rakautta...



Täälä tämäkin äiti poraa sen viattoman pienen puolesta, tasan ei käy onnen lahjat. Toinen saa äidin joka haluaa hänet hylätä...

Kyllä psyykkisesti terve äiti kiintyy väkisinkin kahdessa vuodessa lapseensa. Vauvasta luopumisen vielä jotenkin ymmärrän, mutta en kaksivuotiaasta, en herran tähden! Varsinkaan kun sanot kaiken olevan kunnossa. Herää hyvä ihminen todellisuuteen, lapset ovat heittopusseina vain saippuasarjoissa!



Neuvoisin sinua ensitöikseen ottamaan yhteyttä kuntasi lastensuojeluun, sieltä saatte tukiperheen. Olen varma, että yhden tukiperheessä vietetyn viikon jälkeen ikävöit lastasi ja näet asiat aivan uudessa valossa. Se helpottaa varmasti taakkaasi, että saat jakaa vanhemmuutesi ja kasvatusvastuusi jonkun vastuullisen aikuisen kanssa. Ja sitä nämä tukiperheet ovat!

johon lapsi on syytön! Kaikkia syitä voi löytyä. Ap:lle koita miettiä se adoptio ja sijais perhe jutut hyvin tarkkaan koska adoptio on lopullinen sijaisperhe ehkä vain väliaikainen juttu.

mutta suosittelisin kyllä ensin selvittämään Ap:lle mistä jotain apua saa. Ero lapsesta vain yhdeksikin yöksi voi saada mielen muuttumaan. Mulla itsellä 9kk ikänen tyttö ja hän ei vielä kertaakaan ole ollut yö hoidossa kun en itse millään malta jättää. Isää hänellä ei ole läsnä ei oo edes nähnyt häntä.

hyvä elämä ilman omaa äitiä. Pääasia että on turva. Jos lapsi ei ole haluttu, niin kyllä hän sen vaistoaa. Parasta että lapsesta välitetään ja rakastetaan. Jättäkää tuo tuomitseminen. Maailma ei todellakaan ole niin ykaioikoinen kuin te suurin osa tunnutte ajattelevan!!!

on halu antaa lapsi adoptioon merkki omasta tunne-elämän vammasta. Monissa muissa maissa, toisenlaisessa yhteiskunnassa, äidin sydän voi vuotaa verta. Mutta hän antaa lapsensa adoptioon, koska toivoo parempaa tulevaisuutta.



Suomessa ei tarvitse yksinhuoltajan kokea yleistä paheksuntaa, eikä avioton lapsi ole " road to hell" .



Mun mielestä jos äidillä ei pelaa tunne-elämä lapseen, hänellä on tunnevamma. En tarkoita, että hän siis olisi paska ihminen, tuskin itse sille voi mitään. En pidä eläimeltäkään normaalina käytöksenä esim pentunsa hylkäämistä tai tappamista. Minusta se on merkki ylenpalttisesta stressistä ja jostain pahasta höiriöstä.



En tarkoita, etteikö häiriö voisi olla hoidettavissa. Etteikö stressi voisi lientyä. Mutta mun mielestä NORMAALI olotila nisäkkäälle on pitää huolta jälkikasvustaan. Oli kyseessä sitten ihminen, apina, kissa tai koira.

Monet aviottomien lasten isät pelkäävät rakastuvansa lapseen ja siksi pysyttelevät kaukana, yrittävät olla kuin eivät tuntisi mitään.